Valkeat, siniraitaiset nunnakaavut pilkistävät pitkien tummien toppatakkien alta, kun sisaret Gemma ja Raphaelita kävelevät Emäpuuntien läpi bussipysäkille Oulun Koskelan asuinlähiössä.

He ovat menossa tekemään yhtä päätyötään eli vierailulle, tällä kertaa erään perheen luo Oulun keskustaan.

– Tuntuu hienolta, että perhe varaa aikaa rukoukselle ja yhdessäololle. Ihmisten elämä on usein niin kiireistä, Filippiineiltä Ouluun muuttanut sisar Gemma sanoo.

Nunnat asettuvat muiden odottelijoiden joukkoon bussipysäkille, joku antaa tilaa. Jo pari vuotta nunnat ovat olleet osa lähiön tavallisinta arkea: sinivalkokaapuiset sisaret kolaavat lunta, huoltavat taloa, käyvät kaupassa ostoskeskuksessa ja lähtevät bussilla kaupungille.

Mutta ennen kaikkea he rukoilevat.

Neljä roomalaiskatolista Rakkauden lähetyssisarten nunnaa muutti vuonna 2016 Ouluun aluksi kerrostaloon, joka toimi pienenä luostarina. Kun omakotitalo löytyi, tilaa vapautui kahdelle nunnalle lisää. Nyt heitä on kuusi: yksi Yhdysvalloista, Filippiineiltä, Intiasta, Sri Lankasta, Albaniasta ja yksi Espanjasta.

Rakkauden lähetyssisaret -sääntökunta jatkaa Äiti Teresan aloittamaa tehtävää, joka on köyhien auttaminen. Oululaiset sisaret kuuluvat kontemplatiiviseen haaraan, eli he rukoilevat ja auttavat perheitä rukoilemaan. Periaatteena on palvella ilmaiseksi, ilman palkkaa.

Sisarten luostari ei kaukaa katsottuna erotu muista Emäpuuntien tavallisista omakotitaloista. Lähempää huomaa oven vieressä Neitsyt Marian patsaan sekä kyltin ”Rakkauden lähetyssisaret”.

– Tervetuloa, yhdysvaltalaissyntyinen sisar Catherine of Siena ottaa vastaan hymyilevänä.

Hän ja kolme muuta nunnaa ovat jääneet luostariin suomen oppituntia varten. Opettaja Elli Ovaska on jo saapunut paikalle.

Aulassa näkyy kolme oviaukkoa, kaksi avointa ja yksi verholla suljettu. Yläkertaan johtaa portaat.

Vain avoimista ovista saa kulkea, sisar Catherine selittää.

– Ruokailutilat ja makuuhuoneet on varattu ainoastaan nunnille. Edes pappi ei voi mennä sinne, hän sanoo.

Sisaret kävelevät avoimesta ovesta sakastiin ja istuvat pöydän ääreen. Huoneen seinällä vierasta tervehtivät paavi Franciscuksen kuva sekä teksti: ”Jumalan pappi, juhlista tätä messua niin kuin se olisi ensimmäisesi, viimeisesi ja ainoasi.” Pöydällä kukkaruukun vieressä odottaa pieni muovipullo, johon on kirjoitettu tussilla ”holy water”.

Pappi, papin, sisaret opiskelevat. Ja sitten otetaan verbityyppien kuudes ryhmä.

– Kuudes ruma, albanialainen sisar Angelina toistaa.

– Ryhmä, se sanotaan ryhmä. Ruma on ugly, Elli Ovaska korjaa.

Naurunremakka täyttää huoneen.

Oululainen Elli Ovaska kertoo auttavansa sisaria mielellään vapaaehtoisesti.

– Löysin heidät sattumalta pyöräretkellä viime kesänä juuri, kun olin toivonut, että saisin edes yhden ystävän. Sain monta kansainvälistä ystävää, Ovaska sanoo.

Opetushetken aikana nunnat puhuvat ja nauravat ehkä enemmän kuin yleensä. Tavallisempaa on, että sisaret rukoilevat hiljaa itsekseen pitkin päivää.

– Henkilökohtaista vapaa-aikaa ei oikeastaan ole, mutta joka ilta varataan hetki rekreaatioon eli virkistäytymiseen. Silloin juttelemme, naureskelemme, teemme kortteja ja korjaamme nunna-asujamme, sisar Catherine kertoo.

Tänäkin aamuna nunnat ovat heränneet kello 4.40 tekemään työtään eli rukoilemaan. Osa rukouksista luetaan yhdessä kirjasta, osa on hiljaisia mietiskelyrukouksia. Päivän päärukoukset ovat aamulla, keskipäivällä ja illalla, kuten kaikilla muillakin Rakkauden lähetyssisarten nunnilla ympäri maailman.

Nukkumaan on aika mennä kymmeneltä joka ilta. Se ei kuitenkaan ole joka päivä työpäivän päätös, sillä torstaina ja lauantaina nunnat heräävät myös yöllä rukoilemaan.

– Öinen rukous on erittäin voimakas, koska teemme sen aikana, jolloin keho ei haluaisi siihen ryhtyä. Hetkeen liittyy silloin pieni henkilökohtainen uhraus, sisar Catherine sanoo.

Yksi nunna viettää rukouksessa aikaa ainakin kuusi tuntia päivittäin.

Suomen kielen opetustuokion jälkeen sisar Catherine kävelee aulaan kohti vastapäistä huonetta, josta on tehty nunnille kappeli. Hän vetää sandaalit jalastaan ja pysähtyy kastamaan sormensa pieneen vesiastiaan.

– Teemme pyhällä vedellä ristinmerkin ennen kuin astumme kappeliin. Se muistuttaa meitä kasteesta.

Kappelissa sisar Catherine polvistuu kohti nurkkaa, jossa näkyy kullanvärinen, koristeellinen kaappi. Se on pyhä tabernaakkeli eli kaappi, jossa säilytetään siunattua ehtoollisleipää. Tabernaakkeli on koko luostarin tärkein esine, koska pyhä ehtoollinen edustaa Jeesuksen läsnäoloa.

Huoneessa näkyy myös alttari, krusifiksi, neitsyt Marian patsas ja pyhäinjäännös, eli pisara Äiti Teresan verta.

Takaseinällä neljäntoista pienen maalauksen sarja kertoo Jeesuksen ristiinnaulitsemisen tapahtumat.

– Äiti Teresa halusi, että pidämme mielessä Jeesuksen kärsimykset. Yritämme alentaa itsemme, kuten Jumalakin alensi itsensä. Kun muistaa Jeesuksen kärsimykset, omat murheet tuntuvat pieniltä, sisar Catherine selventää.

Päätös lähettää nunnat juuri Suomen Ouluun tehtiin Roomassa, Rakkauden lähetyssisarten pääluostarissa. Sisar Catherinen mukaan katolilaisia nunnia oli jo muun muassa Tampereella, Helsingissä ja Espoossa. Ennen heitä Pohjois-Suomessa ei ollut nunnia ollenkaan.

Mitä pidätte Oulusta?

– Pidämme totta kai. Nunnalupauksen tehtyämme olemme onnellisia siellä, minne Jumala lähettää meidät. Näemme Jumalan rakkauden niissä paikoissa ja ihmisissä, joita kohtaamme, sisar Catherine sanoo.

Sisaret eivät tunteneet toisiaan ennen Ouluun tuloa. Perheitään he voivat käydä tapaamassa kotonaan kymmenen vuoden välein.

– Sisar Thèrése kävi juuri jouluna kotonaan. Itse olen olen viimeksi käynyt kotona vuonna 2012, eli vuonna 2022 tulee taas kymmenen vuotta täyteen. Pohjois-Carolinassa asuva äitini on valokuvaaja, sisar Catherine kertoo.

Kuuluu viisi kellon kilahdusta. Se tarkoittaa, että on aika lähteä kirkkoon.

Matkalla nunnat kulkevat pareittain, kädet yhteen liitettyinä rinnalle. He lausuvat rukousta samalla kun oikaisevat korkean lumikinoksen yli ja jatkavat sitten puistokäytävälle, aina leikkipuiston ohi ja lopulta Koskelan katoliseen kirkkoon.

Nasaretin pyhän perheen kirkossa nunnat polvistuvat. Sisaret lausuvat niin sanottua ruusukkorukousta suomeksi paperista asteittain, aina pari vuorollaan ja osin päällekkäin, niin, että äänet kaikuvat helmeilevästi kirkon holvissa.

Sisar Catherinen kasvoilta huokuu syvä omistautuminen ja keskittyminen, kun hän rukoilee silmät kiinni. Hän hieroo peukalollaan puunvärisiä helmiä, rukousnauhaa.

”Herra armahda, herra armahda. Kristus armahda, Kristus armahda”, kuuluu Loreton litania ruusukon päätteeksi.

Jumalanpalvelukseen saapuu arkipäivänäkin muutama maahanmuuttajataustainen oululainen. Rukoukset ja laulut käydään läpi suomeksi.

Messun lopuksi nunnat saavat ehtoollisen ja jäävät hetkeksi rukoilemaan kirkon oman tabernaakkelin ääreen.

Kirkosta poistuttuaan nunnat vaihtavat reittiä. Huomisesta ateriasta nimittäin puuttuu jotain. ”Ostokeskus”, punatiilisen kolhon rakennuksen päällä lukee, kun nunnat avaavat lähikaupan oven.

Maitohyllyllä sisaret Catherine ja Marie Noël silmäilevät maitopurkkien hintoja ja poimivat kolme syliinsä.

– Jotta osaisi auttaa köyhiä, pitää ymmärtää, millaista on olla köyhä. Siksi elämme yksinkertaisesti, sisar Catherine kertoo.

On myös ymmärrettävä niiden ihmisten tapoja, joita haluaa auttaa. Nunnat syövätkin sellaista ruokaa, joita moni muu suomalainen syö. Makaronia, makkaraa, lihapullia, tonnikalaa, vihanneksia. Kana on Suomessa edullista.

Saippuahyllyltä sisar Catherine näyttää valkoista oliivisaippuapakettia.

– Tämä on tosi halpaa ja hyvää, hän vinkkaa.

Sisar vilkaisee ohimennen iltapäivälehden lööppiä, sillä virui-sana kiinnittää heidän huomionsa. Virui viikon vankilassa. Mitä virui tarkoittaa? Virustako?

Normaalisti sisaret pyrkivät pitämään ”custody of the eyes”, eli silmänsä hallussa tai kurissa. He eivät siis seuraa lehtiä tai televisiota. Nettiä ja sähköpostiakaan ei ole. On parempi suojata mieltään asioilta,

jotka voivat harhauttaa Jumalasta.

– Kuulemme naapureilta, jos maailmalla tapahtuu jotain, jonka puolesta täytyy rukoilla.

Kotona luostarissa odottaa niin sanotun adoraation alku. Nunnat ottavat tabernaakkelista ehtoollisleivän ja laittavat sen esille koristeelliseen jalustaan alttarille. Pöydälle he sytyttävät kuusi kynttilää. Sitten nunnat asettuvat lattialle polvilleen.

– Adoraatio tulee sanasta adore, ihailla. Me ihailemme Jeesusta, sisar Catherine sanoo.

Adoraation lopuksi seuraa tunnin mittainen hiljentyminen. Sisar Catherine laittaa jälleen silmänsä kiinni. Kulmat värähtävät keskittymisen merkiksi.

Lopulta kappelissa istuu polvillaan kuusi hahmoa hiljaa hievahtamatta, sinivalkoraitaisten kaapujen liepeet laskeutuneina paljaiden varpaiden päälle. Vain viisarit tikittävät, kello on seitsemän. Lämminsävyinen ilta-auringon valo kulkee kiilana huoneen poikki.

Ikkunan takana lenkkeilijät juoksevat koirien kanssa ohi.