Apu

Oona Kare järkyttyi palautteesta: "Minua sanottiin hulluksi"



Oona Kare järkyttyi palautteesta: "Minua sanottiin hulluksi"

Marianna Kurjen rooli Salatuissa elämissä on rankka. Ihmiset eivät aina erota Oonaa ja hänen rooliaan toisistaan.
Teksti Marja Nyman
Kuvat Jaakko Jaskari

Neljättä vuotta Salatut elämät –sarjassa näyttelevä Oona Kare, 26, esittää pahoista mielenterveysongelmista kärsivää Marianna Kurkea. Marianna on tainnuttanut ja vanginnut ihmisiä. Tällä hetkellä nähtävissä jaksoissa hän näkee ja kuulee olemattoman tyttärensä. Oona on saanut paljon palautetta, joka ei suinkaan ole aina ollut mieltä ylentävää. - Minulle on tultu bussissa sanomaan suoraan päin naamaa, että olet ihan hullu ja että sinun on mentävä hoitoon. Ihmiset näyttävät joskus suorastaan vihaavan minua. Se oli alussa tosi rankkaa. Olin välillä kotiin päästyä ihan puhki. Oona on vähitellen tottunut palautteeseen. Sarjassa on selvitetty Mariannan taustoja, jotka ovat keränneet sympatiaa ja rohkaisevaakin palautetta on tullut.

Oma mieli kovilla

Rooli on koetellut myös Oonan omaa henkistä kestävyyttä ja näyttelijän otetta rooliin. Kun hän joutui näyttelemään Mariannan taustoja ja muun muassa itsemurhayritystä, hän oli vähällä mennä itsekin rikki. - Olin kotona silmät itkusta turvoksissa ja yritin ajatella ammattimaisesti, mutta helppoa se ei ollut. - Toisaalta Mariannan rooli on tärkeä. Se kertoo salatuista, mutta hyvin yleisistä ongelmista. Mielen sairastumiset eivät välttämättä näy ulospäin. Se ei ole epätoivoinen rooli, sillä apua on tarjolla. Rooli on tärkeä ja haastava, se saa ihmiset ajattelemaan ja ehkä ymmärtämäänkin niistä ongelmista kärsiviä. Kaikesta huolimatta nautin tästä työstä. Oona pääsee irti roolistaan tapaamalla ystäviään ja elämällä tavallista arkea. - Hyvä tapa nollata itsensä täydellisesti on juosta niin kovaa, että melkein kaatuu ja jatkaa siitä hammasta purren, hän nauraa. - Marianna ei ole kuka tahansa tyttö, hänen rooliaan ei voi rakentaa katselemalla ihmisiä bussissa tai junassa. Mutta Oona on tavallinen ja tasapainossa, nainen sanoi Salatut elämät -sarjan 18-vuotisjuhlissa.

Julkaistu: 26.1.2017