Onttoja hahmoja ja kömpelöä erotiikkaa porontaljalla – Imagen kirjakritiikit
Silvia Hosseinin arvioissa Markus Kantolan Aatteiden Yhdysvallat, Pajtim Statovcin Lehmä synnyttää yöllä ja Ingeborg Arvolan Jäämeren laulu.
Täyslaidallinen aatehistoriaa
Markus Kantola: Aatteiden Yhdysvallat. Politiikan suunnannäyttäjiä 1800-luvulta Trumpin aikaan. Gaudeamus, 351 s.
Politiikan tutkija jäljittää tietokirjassaan intellektuellien roolia Yhdysvaltain historiassa. Älymystön nykyasemaa pohtiva napakka johdanto lupaa hyvää, mutta kokonaisuus on luetelmamainen. Teos esittelee ajattelijan toisensa perään, mutta kirjoittajan omat päätelmät ja näkemykset jäävät vähäisiksi. Rakenteessa on epäjohdonmukaisuuksia ja lähteiden vaikutus näkyy kielellisenä kankeutena: ”Jos liberaalien arvojen puolustus joskus vaati, että Yhdysvallat ei kuunnellut niiden maiden hallituksia, joissa kommunismi oli etenemässä, tämä ei välttämättä ollut mitenkään radikaalilla tavalla epäoikeudenmukaista.” Puutteistaan huolimatta teos virkistää mieltä muistuttamalla, ettei Yhdysvalloissa ole suhtauduttu sosiaalidemokratian ihanteisiin aina yhtä penseästi kuin nykyisin. Jos muutos on voinut tapahtua yhteen suuntaan, miksei myös toiseen?
Kosovolainen avohaava
Pajtim Statovci: Lehmä synnyttää yöllä. Otava, 279 s.
Masentunut kirjailija tekee tiliä menneisyyden kanssa. Lapsuus Suomessa oli onneton, muistot Kosovosta vielä onnettomampia. Romaani kuvaa avointa rasismia, väkivaltaa kotona ja koulussa, seksuaalista hyväksikäyttöä, eläinten kiduttamista, ”rikkoa ja kaaosta”. Rakenne ei ole niin tyylitelty kuin Statovcin aiemmissa teoksissa. Kerronta liikkuu eri aikatasoissa ja tutut maagiset elementit ovat mukana, mutta muoto on rujompi, rytmi kuumeisempi ja ilmaisu suorempaa. Édouard Louis -vaikutteet ovat ilmeisiä, mikä ei ole lainkaan huono asia. Sävy on epäsentimentaalinen, jopa tyly, ja niin mahdottoman synkkä, että rivien välistä tuntuu tihkuvan jo komiikkaa – ikään kuin kirjailija tekisi paikoin parodiaa itsestään. Hauskuutuksesta ei kuitenkaan ole kyse: ”Anteeksiantoa ei ole, ei sovitusta, ei mitään.” Lehmä synnyttää yöllä on romaanin mittainen avohaava.
Erotiikkaa Jäämeren rannalla
Ingeborg Arvola: Jäämeren laulu. Ruijan rannalla I. [Kniven i ilden. Sanger fra ishavet.] Suom. Aki Räsänen. Gummerus, 368 s.
Parantajan lahjoilla siunattu Priita-Kaisa etsii poikineen uutta suuntaa Pykeijasta. Eletään 1800-luvun puoliväliä. Ingeborg Arvola tarinoi kveeneistä, Pohjois-Norjan suomalaisista ja muusta pohjoisen väestä stereotyyppisesti. Jäämeren rannalla elanto tulee kalasta, jos on tullakseen. Vapaa-ajalla ryypätään, riidellään ja rakastellaan porontaljalla. Päähenkilön mieleen on Askan Mikko, niin vetovoimainen, että Priita-Kaisan rinnat ”ponnistavat pystyyn häntä kohti”. Kerronta on imelää ja kömpelöä: ”Maa tuntuu lämpimältä, kun käteni koskettaa sitä. Kivi säteilee voimakasta lämpöä. Juuri siitä kohtaa, missä käteni on.” Hahmot ovat onttoja, juonenkuljetus laahaa, eikä miljöötäkään rakenneta kovin hienovaraisesti. Lapissa ollaan – siitä lukijaa muistuttavat ahkiot, nutukkaat ja ”kylmästä tuulesta punoittavat pyöreät posket”.
