Apu

Onnellinen ukonkutjake

Onnellinen ukonkutjake

Sankarin uusi elämä. Näyttelijä Pekka Laiho oli komea tummakulma, joka valloitti näyttämöitä ja naisia. 72-vuotiaana elämässä on uusi vaihe ja uusi rakkaus. Samaan aikaan nuorin tytär on kääntynyt muslimiksi.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Kari Kaipainen
Mainos

Hän huudahtaa ensi töikseen olevansa vahvasti hengissä ja rakastunut. On pakko todeta, että polkupyörällä Järvenpään keskustaan polkaiseva punaposkinen Pekka Laiho ei näytä eikä kuulosta 72-vuotiaalta. 

Puhe kihlatusta, lastentarhanopettaja Aila Luoteesta alkaa saman tien. Kahdenkymmenenviiden vuoden ikäero ei estänyt pariskuntaa rakastumasta puolitoista vuotta sitten.

Heidät yhdistivät sanat ja Facebook, jossa Laiho ilmoittaa ”opiskelleensa ainetta naamanilmeet ja äänenpainot ja haltioituneensa elämänkoulussa”.

– Kohtasimme Facebookin runoilijaryhmässä. Kiinnitin siellä huomiota Ailan rohkeaan ja eroottisesti rehelliseen lyriikkaan sekä vahvaan symboliikkaan. Hän kirjoittaa avoimesti, tarvittaessa karkeasti ja syvää ihmistuntemusta osoittaen. Ja rasismia vastaan.

Pekka Laiho valmistautuu monologiin, josta hän löytää paljon henkilökohtaista.

Facebook oli keskiössä myös Laihon kosiessa Aila Luodetta. Hän teki sen julkisesti Facebookissa, ja ystävät saivat seurata tilanteen edistymistä reaaliajassa. Aila Luode suostui, ja kihloihin pariskunta meni viime jouluna kolmen viikon Thaimaan-lomallaan. Sormukset vaihdettiin Buddha-vuorella  Pattayan lähellä 22. joulukuuta, ja sen jälkeen vietettiin iltaa suomalaisessa ravintolassa. – Menemme naimisiin niin pian kuin ehditään, se on jo päätetty. Yhteinen koti on Järvenpäässä, johon Laiho muutti Turusta. Aila Luoteen neljästä lapsesta kaksi, 13-vuotiaat kaksospojat Lassi ja Lukas asuvat vuoroviikoin äitinsä ja isänsä luona.

Uusperheeseen asettautuminen ei ole ollut puolin ja toisin helppoa. – Valehtelisin, jos väittäisin niin. Kipukynnyksiä on ollut, kun kaikki ovat hakeneet paikkaansa, niin pojat kuin minäkin, mutta koko ajan sujuu paremmin. Aila Luode on Pekka Laihon muusa, hän Ailan. Runot yhdistävät heitä niin, että suunnitteilla on jopa yhteinen runoilta. – Hän on nyt kuunnellut kaksi kertaa läpimenoni tulevasta monologistani Putoamisesta, reagoinut jopa itkemällä ja antanut kullanarvoisia neuvoja. Kun saan oman esitykseni valmiiksi, on minun vuoroni toimia hänen kustannustoimittajanaan.

Näyttelijän ammatti vaatii yksinäisyyttä ja itsekkyyttä. Ne eivät ole parhaita ominaisuuksia nuorelle miehelle, jonka perhe alkoi kasvaa heti 1960-luvulla. Pekka Laiholla on kuusi lasta, Mikko-Petteri ja Merituuli ensimmäisestä avioliitostaan, Samuli toisesta ja Miro, Marius ja Minea kolmannesta liitostaan.

Muusikko, säveltäjä Samuli Laiho on kertonut avoimesti isänkaipuustaan ja äitinsä vaikeasta alkoholismista. Avoimuus on myös Pekka Laihon ominaisuus, hän sanoo olevansa esimerkiksi Facebookissa varsinainen ekshibitionisti. – Minulla on nyt avoimet ja hyvät välit kaikkiin lapsiini. Samulinkin kanssa asiat on selvitetty, on tärkeää, että hän tietää etten hylännyt häntä erotessani.

Seuraavaksi Pekka Laiho ottaa kännykän ja soittaa kuopukselleen, Helsingin yliopistossa ranskalaista filologiaa ja Lähi-idän tutkimusta opiskelevalle 21-vuotiaalle Minealle. 

– Saahan kertoa, että kiinnostuit islaminuskosta ja käännyit muslimiksi? 

Minea antaa luvan, sillä sekä isän että tyttären mielestä on tärkeää, että nykyisessä keskusteluilmapiirissä puhutaan suvaitsevaisuudesta ja siitä, ettei islam ole mikään mörkö.

Isä ja tytär ovat miettineet keskenään, miten ihmisten on vaikeaa laittaa alttiiksi totuttuja tapojaan ja miten muutosta pelätään. Pekka Laiho sanoo, että todellinen lähimmäisenrakkaus on suvaitsevaisuutta. 

– Minean ratkaisu oli hänen henkilökohtaisen pohdintansa tulos. Sitten hän tapasi Tunisiassa Yusufin, maallistuneen muslimimiehen, jonka kanssa meni taannoin naimisiin ja sai hänet uudelleen kiinnostumaan islamista. Tapasin hänet viikko sitten, ja se oli miellyttävä tapaaminen.

Nuoripari on perustanut kodin Suomeen, joten Pekka Laiho voi tavata vävypoikaansa nyt useamminkin.

Siitä on nyt viisikymmentä vuotta, kun nuori näyttelijä Pekka Laiho sai puhelinsoiton Mainostelevision Televisioteatterista. Ohjaaja, näyttelijä Ville Salminen oli perustamassa sitä vuonna 1965 ja pyysi Laihoa mukaan. Ensimmäinen produktio oli Tšehovin novellista dramatisoitu näytelmä Valtatiellä.

– Hän oli nähnyt minut Ylioppilasteatterissa ja kiinnostui. Lähdin mukaan ja sain tehdä monien idolieni kanssa töitä. Laiho on kertonut taivaan auenneen siitä. Hän lähti kaikkeen muuhunkin seuraavina vuosina, ja sankarinäyttelijä hänestäkin sukeutui. Seurasi rooleja televisiossa ja eri teattereiden näyttämöillä, ylikierroksia yksityiselämässä, kosteaa kapakkaelämää ja maailmoja syleilevää hybristä. Kaikki tuntui olevan mahdollista, eikä mahdotonta ollutkaan – ei, vaikka ihmissuhteet kärsivät. Kunto kesti kuten nuorella kestää, ja työtään Pekka Laiho teki intohimoisesti.

Kuuden lapsen isä Pekka Laiho tapasi neljän lapsen äidin Aila Luoteen.

– Kymmenestä lapsesta kaksi on alaikäisiä, ja he asuvat vuoroviikoin meillä ja isällään, Pekka Laiho sanoo.

Ensi-illan alla Pekka Laiho muuttuu esitykseensä keskittyväksi näyttelijäksi ja sulkee muun maailman ulkopuolelleen. Kun hän nyt valmistautuu esittämään Teatteri Jurkan intiimissä tilassa itse dramatisoimaansa ja ohjaamaansa Albert Camus’n monologia Putoaminen, hän eläytyy tekstiin myös henkilökohtaisten kokemustensa kautta. Kuin suppiloon ajatukset tiivistyvät Putoamiseen, Albert Camus’n kolmannen romaanin päähenkilön Jean Baptiste Clamancen lopulliseen haltuunottoon.  Pekka Laiho, Jean Baptiste miettii: ”Mikä on ihmisen sisin olemus, olemassaolo, vapauden merkitys? Mikä turhaa, mistä kumpuaa syyllisyys?” 

Yhdeksän yli tunnin mittaista esitystä on kova ponnistus. Laiho sanoo, että jatko riippuu siitä, onko esitys menestys vai fiasko – yleisön vastaanotosta kun ei koskaan tiedä ennakkoon. Taiteellisena konsulttina ja apuna työssä hänellä on ollut ohjaaja, kirjailija Pasi Lampela. Laiho on valmistellut esitystä kaksi vuotta ja kirjoittanut käsin koko näytelmän. Nyt teksti on hänen sisällään, ihon alla ja ajatuksissa koko ajan. Välillä hän ei tiedä mikä on Camus’ta ja tämän aikakautta, mikä häntä itseään ja maailman nykymenoa.

– Kun näytelmän päähenkilö, elämäniloinen, naisia rakastava pariisilainen asianajaja, nykyinen katumuksentekijätuomari, sanoo olleensa mielestään etevin ja ylivoimaisin kaikessa ja kaikilla aloilla, tunnistan lauseessa tuttuja minä, minä -painotuksia. – Monologi kertoo yhden ihmisen kautta kaikista meistä elämää kokeneista.

Falskiuden ja syyllisyydentunteiden tunnustamisen kautta tapahtuu puhdistautuminen, havahtuminen, ettei korea mallinukke ole oikea ihminen. Jos nuoruudessaan sai tehdä rooleja kahden miljoonan tv-katsojan edessä, ei ihme, että menestys sumensi arvostelukykyä ja itsensä kuvitteli sankariksi. 

Putoamisessa Pekka Laiho osoittaa, että putoaminen ei ole pelkästään kielteistä. Putoaminen on puhdistautumista elämän turhasta kuonasta ja vääristä valinnoista. – Urani alussa liitelin korkeuksissa, mutta sittemmin on tapahtunut aikamoinen havahtuminen. Se on vaatinut kamppailua ja itsetutkiskelua.

Kun hän nyt näkee nuoruutensa tv-taltiointeja, hän sanoo avoimen itsekriittisesti, ettei ollut huono, mutta ei julmetun hyväkään.

Muutaman vuoden takainen Elämänvaihe Turussa muistuu Pekka Laihon mieleen yksinäisenä, ilottomana aikana. 

Silti hän kirjoitti silloin avoimen, kirjallisestikin kiinnostavan elämäkertansa Poika ja kapakkasaatana (WSOY 2012) ja sai näytellä muun muassa Turun kaupunginteatterissa Strindbergin Aavesonaatissa.

– Rikkinäinen ja jo sitten rikkoutunut ihmissuhde, erakoituminen ja krooninen lymfaattinen leukemia masensivat. Olin fyysisesti ja henkisesti loppu, elämänhalu kateissa. Nyt kaikki raskas on takana. Krooninen lymfaattinen leukemia on hitaasti etenevä tauti, Laihon mukaan varsinkin vanhemmalla iällä. Pekka Laiho sanoo elävänsä nyt käsittämättömän hyvää elämänvaihetta. – Pyöräilen, käyn kuntosalilla ja terveys on kuosissa, syöpä hallinnassa. Olen onnellinen ukonkutjake ja haluan huutaa sen julki! ●

Teksti Liisa Talvitie, kuvat Kari Kaipainen

Julkaistu: 30.9.2015