Onko päävalmentaja Petri Karjalainen osoittautumassa kuplaksi? – ”Huipulta on lyhyt matka alas”
Oulun Kärpät on Liigassa sarjajumbona ja tappioputkessa. KalPassa viime keväänä mestaruuden voittaneen Petri Karjalaisen hohto alkaa samalla haalistua nopeasti. Aition Anssi Mertaranta pamauttaa ilmoille rajun kysymyksen: onko Karjalainen sittenkään niin hyvä valmentaja kuin kultainen kevät antoi ymmärtää?
Tällä kaudella monet pettymykset kokeneessa Kärppien yhteisössä oli lupa odottaa paljon. Paljon odotettiin myös uudelta päävalmentajalta Petri Karjalaiselta. Tuoreen mestarivalmentajan piti kääntää viime vuodet pahasti alisuorittaneen Kärppien kurssi. Mutta alkukausi on sittenkin ollut vain jatkumoa viime vuosista. Jatkumoa surkeudesta.
Tulokset ovat yksi asia, peli on toinen. Sekin on surkeaa. Ajoittain otteet kaukalossa ovat näyttäneet jopa vielä heikommalta kuin viime kausina, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. Se on melkoinen saavutus. Kärpät on löytänyt nyt pohjan. Ja kaivaminen sen kuin jatkuu.
Hyviäkin hetkiä pelien sisään toki mahtuu. Mutta niitä ne lopulta vain ovat, silkkoja hetkiä.
Kiekollista pelaamista leimaa valtava virhealttius. Pelin rytmin kannalta näyttää, että pelaajat ovat kaikkea muuta kuin samalla sivulla. Puolustusalueen puolustuspelistä ei viitsi tässä edes mainita, niin heikkoa se on.
Jos et halua uskoa, niin katso vaikka 2–0-maali Pelicansilta. Se riittää todistusaineistoksi.
”Kenelle hän yrittää värjätä mustaa valkoiseksi?”
Tuo maali on toki vain oire, mutta takana on suurempi sairaus. Kärpät on päästänyt valtavan määrän maaleja alkukaudesta. Kolmanneksi eniten kaikista joukkueista ja Karjalainen on puhunut liian halvasta maalin hinnasta. Eikä asiaa auta ainakaan Niklas Rubinin katastrofaalinen loukkaantuminen jo kauden neljännessä ottelussa.
Seuran suulla on jälleen puhuttu kauniita sanoja mitä Kärpät haluaa olla taas kerran, miltä se haluaa näyttää kaukalossa. Sanat ovat kuitenkin sanoja, jos teot ovat nähdyn kaltaisia. Nyt Kärpät näyttäytyy vain sekalaisena seurakuntana, jolla ei ole juuri minkäänlaista pelillistä selkänojaa.
Ennen keskiviikon ottelua Karjalainen vannoi MTV:n lähetyksessä luottoa tekemiseen ja tulos tulee kyllä. Toki niin päävalmentajan pitääkin puhua. Mutta kenelle hän yrittää värjätä mustaa valkoiseksi?
Sanon nyt suoraan, Petri Karjalainen. Tällä peliesityksellä pitkässä juoksussa sitä tulosta ei kannata odotella henkeään pidätellen tai keuhkoista loppuu ilma.
”Toisaalta voi kysyä myös, että kuinka paljon apua apuvalmentaja Jussi Silanderilta tai ikuisuuden seurassa toimineelta Toni Sihvoselta on tullut. Näytöt eivät nimittäin ole häävit viime vuosilta.”
Pelin jälkeen ääni kellossa oli Karjalaisella jo muuttunut. Lehdistötilaisuudessa esiintyi pettynyt päävalmentaja. Hän pohti ääneen sitä miksi pelaajille tulee isoja henkilökohtaisia virheitä, kiekonmenetyksiä. Vastausta tähän ongelmaan voisi alkaa etsiä pelitavasta – ja siten peilistä.
Olen pitänyt Petri Karjalaista erinomaisena pelin valmentajana. Tuossa lauseessa ei kuitenkaan turhaan lue sana pitänyt. Aition tiedot Kuopiosta kertovat, että Karjalainen ei välttämättä ollut se taho, joka valmennuksesta soitti ykkösviulua pelillisissä asioissa. Tämä ajatus alkaa kieltämättä kutittelemaan takaraivossa.
Toisaalta voi kysyä myös, että kuinka paljon apua apuvalmentaja Jussi Silanderilta tai ikuisuuden seurassa toimineelta Toni Sihvoselta on tullut. Näytöt eivät nimittäin ole häävit viime vuosilta.
”Kärpät on kovan luokan kriisissä. Eikä vain joukkueena, vaan seurana.”
Nythän tietenkin voi nostaa esiin kaikki väsyneimmät kliseet. Että projekti on alussa, vasta kahdeksan ottelua on pelattu, pitää antaa aikaa. Samaan aikaan on ymmärrettävä, että tietyt pelilliset asiat eivät vaadi sisäistämiseen määräänsä enempää aikaa.
Esimerkiksi henkilökohtaiset kiekon menetykset eivät ole syy. Ne ovat seuraus.
Sen verran vastaantuloa voi kuitenkin ymmärtää, että eihän tätä kaikkea Kärppien sukellusta voi yksin Karjalaisen niskaan kaataa. Niin kovan luokan kriisissä Kärpät on. Eikä vain joukkueena, vaan ennen muuta seurana. On Kimmo Kapasta ja Juha Junnoa taas puikoissa, mutta takana ovat myös suoranaista tihutyötä tehneitä nimiä kuten Mikko Myllykoski, Lasse Kukkonen ja kumppanit.
Katoavaista on kunnia. Ja myös Karjalainen on saanut huomata, että matka huipulta pohjalle voi olla lyhyt. Jopa hämmentävän lyhyt.
