Onko Nuorten Leijonien pelaajissa NHL-potentiaalia? Nämä yllättäjät varastivat show'n MM-turnauksessa: "Hän oli puolustuksen merkittävin kasvutarina"
Nuoret Leijonat eivät yltäneet MM-kisoissa mitaleille, mutta joukkueeseen mahtui silti tukku onnistujia. Aition Lassi Alanen perkaa suomalaisten turnauksen pelaaja pelaajalta.
Vaikka Nuorten Leijonien MM-turnaus vuosimallia 2026 päättyi lopulta katkeraan nelossijaan, päällimmäiseksi muistijäljeksi jäi rupeaman nousujohteisuus.
Alkusarjassa Suomi oli Tšekkiä vastaan hyökkäyspelillisesti hampaaton ja Kanadaa vastaan puolustussuuntaan aivan liian virhealtis. Puolivälierän päänahka Yhdysvalloista oli komea suoritus ja välierässä Ruotsia vastaan Nuoret Leijonat oli merkittävän osan ajasta kuskin paikalla.
Yksilötasolla Suomen hyökkäyksestä nousi esiin muutama yllättänyt yksilö samalla, kun etukäteen suurimmat nimet eivät täysin kyenneet vastaamaan huutoon. Puolustajiston suorittaminen oli hieman tasaisempaa, joskin myös sieltä löytyy muutama nimi ylitse muiden. Maalivahtipelaamisen arvottaminen osoittautui hyvin haastavaksi.
Perkaan seuraavaksi läpi koko Suomen joukkueen suorituksen pelaaja pelaajalta. Jaetuissa kouluarvosanoissa on huomioitu pelaajien suoritustaso koko turnauksen mitassa, mutta niitä on myös hieman suhteutettu ennakko-odotuksiin ja joukkueen sisäisiin rooleihin.
Hyökkääjät:
Joona Saarelainen, 9½
7 ottelua, 4+2=6
Joona Saarelainen oli omissa papereissani Suomen hyökkäyksen laadukkain suorittaja, ja onnistui säilyttämään korkean tasonsa läpi turnauksen. Hän teki tärkeitä maaleja maalinedustalta sekä irtokiekoista ja paiski pyyteettömästi töitä molempiin suuntiin.
Hän hankki Suomelle useita ylivoimamahdollisuuksia ja oli ketjunsa moottori vastahyökkäyksissä. Saarelaisen puhtaat hyökkäyspelilliset taidot eivät ole eliittitasoa, mutta hänen korkea pelinopeutensa yhdistettynä sähäkkään luisteluun, jämäkkään kontaktipelaamiseen ja useisiin laadukkaisiin hyökkäyspään oivalluksiin tekivät hänestä Nuorten Leijonien sielupelaajan.
Matias Vanhanen, 9-
7 ottelua, 0+6=6
Matias Vanhanen oli Nuorten Leijonien ykkösketjun tasokkain suorittaja. Hänen pelisilmänsä loisti läpi turnauksen. Se teki hänestä Suomen taidokkaimman murtavien syöttöjen jakajan hyökkäysalueella, mistä todisteeksi jäi kuusi syöttöpistettä.
Alkuturnauksen perusteella arvosana voisi olla korkeampikin, mutta viimeisissä otteluissa Vanhasen taso notkahti hieman eikä hänen ketjunsa pystynyt luomaan hyökkäyspeliä enää yhtä tehokkaasti. Hän tulee ensi vuonnakin olemaan joukkueen tärkeimpiä hyökkääjiä. Edessä vaikuttaisi olevan vähintään erinomainen ura Euroopan ammattilaiskentillä.
Heikki Ruohonen, 9-
7 ottelua, 3+6=9
Heikki Ruohonen pelasi nousujohteisen turnauksen Suomen kakkossentterinä ja väläytteli varsin tasaisesti alkusarjassa. Hän paransi tasoaan mitalipeleihin tultaessa ja loisti erityisesti pronssiottelussa Kanadaa vastaan.
Hyökkääjä kirjautti lopulta myös Nuorten Leijonien kovimmat tehopisteet. Hänen parhaat yksittäiset hetkensä hyökkäyssuuntaan olivat erinomaisia, minkä lisäksi hän kykeni vaikuttamaan positiivisesti pelin virtaukseen monellakin eri tavalla.
Ruohoselta löytyy pelisilmää ja hyökkäystaitoa, mutta myös rouheutta ja luisteluvoimaa, mikä tekee hänestä yhden tämän joukkueen potentiaalisimmista kandidaateista pelaamaan NHL-pelejä jossain vaiheessa uraansa.
Max Westergård, 8½
7 ottelua, 1+3=4
Max Westergård oli Suomen alaketjujen kirkkain tähti, ja hänet nostettiin ansaitusti turnauksen edetessä isompaan rooliin. Hän kykeni luomaan tekopaikkoja sekä itselleen että ketjukavereilleen ja haastamaan johdonmukaisesti puolustajia luistelullaan.
Monipuolisena laiturina hän teki hyvin töitä molempiin suuntiin, ja kävi esimerkiksi noutamassa vinon pinon hyökkäysalueen päätykiekkoja. Vanhasen tavoin hän tulee näyttelemään isoa roolia ensi vuoden joukkueessa.
Jasper Kuhta, 8+
7 ottelua, 2+6=8
Jasper Kuhta oli Suomen kolmossentterinä ennen kaikkea tehokas. Hän käytti opportunistisesti hyväkseen hyökkäyspäässä avautuneita mahdollisuuksia, ja viimeisteli vähintään yhden tehopisteen viidessä ottelussa.
Turnauksen loppua kohden hänen minuuttinsa putosivat hieman, ja myös hänen kokonaisvaltainen vaikutuksensa oli suurimmillaan kisojen alussa heikompia maita vastaan. Kuhdassa on aineksia monipuoliseksi Liiga-tason keskushyökkääjäksi, jolta löytyy hyvä laukaus ja kohtuullisesti kahden suunnan luotettavuutta.
”Myöhäinen NHL-varaus yli-ikäisenä ei ole edelleenkään mahdoton, mutta varsinaista statement-tason turnausta häneltä ei nähty.”
Oliver Suvanto, 8
7 ottelua, 2+0=2
Oliver Suvannolta olisi ollut vaikea vaatia näissä kisoissa isompaa panosta hänen ikänsä ja roolinsa huomioiden. Suomen nelossentteri ja kuopus viimeisteli muutaman täysosuman maalinedustalta, väänsi ja käänsi kulmissa, ja oli joukkueen ehdotonta parhaimmistoa alivoimalla.
Erityisesti Kanada-ottelu alkusarjassa oli Suvantoa parhaimmillaan, ja sen varmasti huomasivat myös paikan päällä olleet NHL-toimihenkilöt. Ensi vuoden kisoja ajatellen Tappara-hyökkääjän harteille voidaan alkaa jo sovittelemaan ykkössentterin viittaa.
Leo Tuuva, 8-
7 ottelua, 1+5=6
Leo Tuuvan hyökkäyssuunnan yksilötaito pääsi esiin tietyissä tilanteissa, ja tulosta syntyi myös varsin tasaisesti. Kiekonkäsittelytaidot olivat odotetusti joukkueen kärkeä, ja pelin rytmittäjänä häneltä nähtiin muutamia huippuhetkiä.
Paikoitellen Tuuva jäi kuitenkin liiaksi ulkokehälle, eikä hänestä saatu aivan parasta irti ylivoimalla. Myöhäinen NHL-varaus yli-ikäisenä ei ole edelleenkään mahdoton, mutta varsinaista statement-tason turnausta häneltä ei nähty.
Julius Miettinen, 7+
6 ottelua, 2+2=4
Julius Miettisen turnaus oli kaksijakoinen. Häneltä nähtiin muutamia varsin hyviä otatuksia kuten Ruotsi-välierä, jossa hän suoritti varsin vakuuttavasti kiekon kanssa, mutta ykkössentterille luonnostaan lankeaviin korkeisiin odotuksiin hän ei yltänyt kunnolla missään vaiheessa.
Hänen voimahyökkääjävahvuutensa eivät päässet kunnolla esiin, ja pelintekijänä hänen yrityksensä löytää ketjukavereita ykkössektorista jäivät monesti vaisuiksi. Miettinen oli sivussa kenraaliharjoituksen ja turnauksen avausottelun; jotain voi kenties pistää myös epäoptimaalisen valmistautumisen piikkiin.
Emil Hemming, 7
7 ottelua, 3+0=3
Miettisen tavoin myöskään Emil Hemming ei kyennyt yltämään koko turnauksen mitassa häneen kohdistuneisiin korkeisiin ennakko-odotuksiin.
Suomen ainoa ykköskierroksen varaus viimeisteli kolme maalia ja väläytteli paikoin muutenkin, mutta hänen hyökkäyspään edunluontinsa oli lopulta kohtuullisen vähäistä. Hän vaikutti monesti hieman orvolta pelatessaan myös seuratasolla samassa ketjussa viilettävien Miettisen ja Vanhasen kanssa.
Suomi ei saanut parasta irti Hemmingistä ja hänen laukaisu-uhastaan myöskään ylivoimalla, mikä ei toki mene täysin hänen piikkiinsä. Vaisu ylivoima vaikutti vääjäämättä hänen tehokkuutensa. Työkaluja on pelata jossain kohtaa jopa NHL:ssä saakka, mutta matka sinne on tämän turnauksen perusteella suhteellisen pitkä.
Roope Vesterinen, 7-
7 ottelua, 4+1=5
Jos Kuhta oli tässä turnauksessa opportunistisen tehokas, tuo sanapari pätee kahta kovemmin Roope Vesteriseen. Hän viimeisteli lopulta peräti neljä maalia ilman ylivoimamahdollisuuksia.
Toki kolme maaleista syntyi turnauksen kahdessa ensimmäisessä ottelussa heikohkoja maita vastaan. Maalinedustalla Vesterinen oli kiekottomana vaarallinen, mutta muuten panos jäi kauttaaltaan varsin laimeaksi. Siitäkin huolimatta, että peliaikaa tuli läpi turnauksen varsin tasaisesti.
”Aatos Koivu oli Suomen joukkueen suurin yksittäinen pettymys.”
Kasper Pikkarainen, 6½
6 ottelua, 0+1=1
Viidessä ottelussa alaketjujen minuutteja kirjauttanut Kasper Pikkarainen väläytteli paikoitellen fyysisyyttään. Hän jakoi muutamia näyttäviä taklauksia ja hyödynsi kontaktia voittaakseen kaksinkamppailuita ja luodakseen tilaa ketjukavereilleen.
Muilla osa-alueilla hän oli kuitenkin varsin näkymätön. Pienehkössä roolissaan hän oli käyttökelpoinen, mutta kokonaisvaikutus jäi vaisuksi.
Aatos Koivu, 6+
5 ottelua, 1+1=2
Tästä ei pääse yli eikä ympäri: Aatos Koivu oli Suomen joukkueen suurin yksittäinen pettymys.
TPS-hyökkääjä ei missään vaiheessa saanut konettaan käyntiin hyökkäyssuuntaan, ja ensimmäisen Kanada-ottelun alun kiekolliset kömmähdykset sekä heikko puolustuspelaaminen pudottivat hänet lopulta kakkosketjusta vilttiin ja sen jälkeen kahdeksi otteluksi katsomoon.
Koivun suurin vahvuus on hänen laukauksensa ja hän on aina tarvinnut ylivoimavastuuta vasemmalla siivellä saadakseen itsestään parhaan irti. Tässä turnauksessa hän ei missään vaiheessa päässyt operoimaan paraatipaikaltaan.
Turnaus oli hänen osaltaan luonnollista jatkoa vaisuhkolle alkukaudelle Liigassa.
Atte Joki, 6+
6 ottelua, 1+0=1
Pikkaraisen tavoin Atte Joki jäi lopulta pienelle vastuulle. Hän sai jääaikaa vain neljässä ottelussa seitsemästä.
Hyökkääjä yllätti turnauksen parhaaksi maalivahdiksi valitun Love Härenstamin Ruotsi-välierässä, mutta putosi kokoonpanon ulkopuolelle pronssipeliin eikä muutenkaan jättänyt vahvaa muistijälkeä pelaamiensa minuuttien aikana.
Ensi vuoden turnauksessa rooli tulee lähtökohtaisesti olemaan merkittävämpi.
Onni Kalto, 6
5 ottelua, 1+0=1
Onni Kalton vastuu jäi joukkueen kenttäpelaajista vähäisimmäksi, sillä hän sai minuutteja vain kolmessa ottelussa ja pelasi niissäkin yhteensä vain vajaat 30 minuuttia.
Ajoittain häneltä nähtiin kohtuullista karvauspelaamista ja rymistelyä. Avausottelussa Tanskaa vastaan hän viimeisteli yhden maalin suorahyökkäyksestä, mutta muuta kirjoitettavaa hänen turnauksestaan ei jäänyt.
Puolustajat:
Aron Kiviharju, 8½
6 ottelua, 0+5=5
Aron Kiviharjun viidet arvokisat kattanut juniorimaajoukkueura ei saanut sellaista lopetusta kuin pelaaja itse olisi halunnut. Kokonaisuudessaan hän osoitti edelleen olevansa ikäluokkansa tasaisin suomalaispuolustaja.
Kuuteen otteluun viisi syöttöpistettä kirjauttanut Kiviharju ei kiistatta enää ole ikäluokkansa kirkkainta kärkeä kansainvälisesti, mutta tällä tasolla hän on edelleen mies paikallaan monessa mielessä. Puolustaja kontrolloi ja avaa peliä paikoin mestarillisesti.
Luistelun ja koon vuoksi hän ei ole enää kummassakaan kenttäpäädyssä eliittiä, mutta pyöritti silti edelleen ylivoimaa varsin hyvin ja pelasi omissa totutun uhrautuvasti.
Lasse Boelius, 8
7 ottelua, 2+5=7
Lasse Boelius nousi turnauksen edetessä yllättävänkin isoon rooliin Suomen alakerrassa. Hän oli etenkin ylivoimalla yksi joukkueen näkyvimpiä hahmoja ja napsi lopulta yhteensä seitsemän tehopistettä. Ne riittivät joukkueen sisäisen puolustajien pistepörssin voittoon.
Hän väläytteli liikkuvuuttaan vastahyökkäyksissä, laukoi hanakasti viivasta ja pyrki hakeutumaan parempiin sektoreihin myös kiekottomana.
Ensi vuoden turnausta silmällä pitäen avauspelaamisessa ja etenkin oman pään puolustamisessa on vielä paljon työstettävää. Mikäli hän olisi ollut näillä osa-alueilla tasaisempi, olisi arvosana voinut olla muutamankin pykälän parempi.
Arttu Välilä, 8-
6 ottelua, 2+1=3
Arttu Välilä oli Suomen puolustuksen merkittävin kasvutarina. Hän raivasi itsensä vakituiseen rotaatioon alkusarjan edetessä ja iski Suomen turnauksen tärkeimmän yksittäisen maalin puolivälierän jatkoajalla Yhdysvaltojen verkkoon.
Mitalipeleissä hän oli myös joukkueen parhaimmistoa kiekon kanssa, vaikka jokaiseen otteluun tuntui mahtuvan ainakin yksi musta hetki. Tunnustusta on annettava myös siitä, että Välilä paransi läpi turnauksen puolustuspelaamistaan.
Kyseenalaistin hieman ennakkoon hänen kisavalintaansa, mutta joukkueenjohdon päätös osoittautui lopulta täysin oikeaksi.
”Niemisen liike on edelleen erinomaista ja se on selkeä vahvuus tälläkin tasolla. ”
Juho Piiparinen, 7½
4 ottelua, 0+1=1
Vaikka Juho Piiparinen ei mahtunut kokoonpanoon kaikissa otteluissa, suoritti hän silti mielestäni ennakko-odotuksiin nähden kohtuullisen hyvin. Etenkin avauspelaamisen osalta häneltä nähtiin useita loisto-oivalluksia, ja samalla hän osoitti kykenevänsä pätevään kamppailupelaamiseen turnauksen kärkimaitakin vastaan.
Muutamia lapsuksia toki sattui, kuten kaikille muillekin, ja vaisun Ruotsi-välierän jälkeen hän joutui istumaan pronssipelin katsomossa. Ensi vuoden turnausta silmällä pitäen puolustuksen kuopukselle voi kuitenkin jo povata kärkipakin roolia.
Daniel Nieminen, 7
7 ottelua, 0+0=0
Kiviharjun parina Suomen ykkösparissa luutinut Daniel Nieminen pelasi kokonaisuudessaan kohtalaisen turnauksen. Joskaan hän ei missään vaiheessa yltänyt sellaiselle tasolle, jota häneltä odotin esimerkiksi kesän World Junior Summer Showcasen jälkeen.
Niemisen liike on edelleen erinomaista ja se on selkeä vahvuus tälläkin tasolla. Hän kykeni paikoin hyödyntämään sitä vastahyökkäyksissä ja leikkaamaan kohti keskustaa hyökkäysalueella.
Puolustajalta nähtiin myös paikoin tuttua avojään fyysisyyttä, mutta etenkin maalineduspuolustaminen tuotti usein ongelmia eikä hän saanut itsestään parasta irti hyökkäyssuuntaan, kuten nolla tehtyä tehopistettä myös indikoi.
Mitja Jokinen, 7-
7 ottelua, 0+1=1
Mitja Jokisen turnaus oli viime vuoteen verrattuna selvästi epätasaisempi. Parhaiden erien aikana hän oli Suomen varmin kiekollinen suorittaja, joka selvitti tiensä läpi karvauspaineen kerta toisensa jälkeen ja kykeni nostamaan kiekkoa ylös myös jalalla.
Tällaista erää saattoi kuitenkin seurata jakso, jonka aikana hänelle sattui useita epätyypillisiä kiekollisia kömmähdyksiä, ja myös puolustusalueen puolustuspelaaminen sekä huonosti ajoitetut pintsaukset aiheuttivat liian usein harmaita hiuksia.
”Pelaamissaan otteluissa hän oli varsin epätasainen ja oli erityisesti avauspelaamisen suhteen isommissa ongelmissa kuin ennakkoon olisi voinut olettaa.”
Veeti Väisänen, 7-
7 ottelua, 0+0=0
Suomen kakkosparin läpi turnauksen Boeliuksen kanssa muodostanut Veeti Väisänen oli parhaimmillaan Nuorten Leijonien alakerran jämäkin ja fyysisesti kypsin suorittaja puolustussuuntaan.
Hän kykeni sulkemaan vastustajat ulos ykkössektorista ja voittamaan kiekkoja kontaktia hyödyntämällä. Samaan aikaan hän oli kuitenkin kiekolla varsin epätasainen, eikä tuonut kovin merkittävää panosta joukkueen hyökkäyspelaamiseen.
Moneen muuhun joukkueen puolustajaan verrattuna Väisäsellä on paremmat mahdollisuudet pelata tulevaisuudessa otteluita NHL-tasolla, mutta samalla hän vaikutti olevan tässä turnauksessa monella osa-alueella myös virkaveljiään jäljessä.
Niklas Nykyri, 7-
5 ottelua, 0+2=2
Niklas Nykyrin kisarupeama oli katkonainen, ja hän istui katsomossa niin puolivälierän kuin välieränkin. Pelaamissaan otteluissa hän oli varsin epätasainen ja oli erityisesti avauspelaamisen suhteen isommissa ongelmissa kuin ennakkoon olisi voinut olettaa.
Nykyrin kausi Liiga-tasolla ei myöskään ole ollut edellisen veroinen, joten täytenä yllätyksenä vaihtelevat otteet eivät tulleet. Samaan aikaan esimerkiksi hänen maalieronsa tasaviisikoin oli joukkueen puolustajiston paras.
Maalivahdit:
Petteri Rimpinen, 8-
7 ottelua, 87,1 T%
Petteri Rimpisen turnauksen tiivistäminen yhteen arvosanaan on hyvin vaikea tehtävä sen monivaiheisuudesta johtuen. Kaikki seitsemän ottelua torjuneen Kiekko-Espoo-vahdin otatus ei missään nimessä ollut edellisvuoden veroinen, eikä hän pelannut yhtäkään kokonaista nappipeliä.
Useiden helpohkojen päästettyjen maalien ohessa hän kuitenkin paikoin kävi lähellä jumalmoodia ja oli merkittävä tekijä Yhdysvallat-puolivälierävoitossa. Lisäksi hän tarjosi Suomelle avaimet finaalipaikkaan Ruotsi-välierän jälkimmäisen puoliskon loistavalla suorittamisellaan.
Viime ja tämän vuoden erosta kokonaisvaltaisen suorittamisen osalta kertoo kuitenkin torjuntaprosentin putoaminen 93,3:sta 87,1:een.
