
Suomalaishyökkääjä on pelannut kaljaliigan maineessa olevassa Iso-Britannian sarjassa hurjien yleisömäärien edessä – ”Ajattelin ensin, että en helkkari varmasti lähde sinne”
Otto Nieminen huomauttaa, että vaikka Leijonien sunnuntain vastustajan Iso-Britannian sarjalle usein naureskellaan, ei yleisömäärille ainakaan kannattaisi. Niemisen edustaman Nottingham Panthersin otteluissa kun käy yleisöä siinä määrin, että suurin osa Liigan seuroistakin olisi kateellisia.
Kun urallaan Slovakiassa, Tanskassa ja Liigassa TPS:n sekä Pelicansin riveissä pelannut somerolaislähtöinen Otto Nieminen sai tarjouksen Englannista, hän oli ajatuksissaan jyrkkä.
– Ajattelin ensin, että en helkkari varmasti lähde sinne pelaamaan, Nieminen naurahtaa.
Toisin kuitenkin kävi. Nieminen päättyi tarttua Nottingham Panthersin tarjoukseen ja siirtyi jo päättyneeksi kaudeksi maahan, joka tunnetaan kyllä jalkapallon suurvaltana – mutta ei jääkiekosta.
Nieminen myöntää, että Iso-Britannian jääkiekkoliigalla ei ole Suomessa paras maine, mutta yllätys oli hänelle itselleen melkoinen, kun hän puki harjoitusottelussa päälleen Nottingham Panthersin pelipaidan.
– Oli todella hieno hetki, kun ensimmäisessä treenipelissä Sheffield Steelersia vastaan oli paikalla peräti 9 000 katsojaa. Se on yksi urani mieleenpainuvimmista hetkistä – en ole tuollaista missään muualla kokenut. Suomessakin sarjalle naureskellaan, että tämä on kaljaliiga, mutta sarjan taso ei ole niin huono.
Nieminen oli pelannut TPS:n kanssa jääkiekon Mestarien liigaa CHL:ää englantilaisjoukkuetta vastaan, mutta ei osannut kuvitellakaan, että otteluista useampi oli loppuunmyyty. Kokemukset ovat ylittäneet kaikki odotukset.
Vaikka jääkiekko on Englannissa lilliputtilaji, ei kannattaisi liikaa naureskella. Nottingham Panthersin yleisökeskiarvo oli kaudella 2023-24 hockeydb.comin mukaan 5 262 silmäparia ottelua kohden. Vertailun vuoksi Liigassa vain neljä joukkuetta yli tuon määrän viime kaudella – Tappara, Ilves, HIFK ja TPS.
Eikä yleisö Nottinghamin otteluissa myöskään seiso tumput suorina vaiti.
– Fanikulttuuri on kovalla tasolla. Porukka on innolla mukana ja se on jotain mitä en ole aiemmin kokenut. Se on hyvin samankaltaista kuin jalkapallopuolella. Kaikki toimii hyvin muutenkin. Puitteet ovat hyvät ja pelaajia kohdellaan hienosti.
– Katsomossa on sellaista englantilaista kulttuuria. Jos joku vaikka vetää nilkkarallit jäällä, yleisö naureskelee ja harhasyötöt huomioidaan. Kannustus on kovaa ja toisaalta jos häviämme – myös buuaus on kovaa.

Englannissa kaikki asiat eivät kuitenkaan ole Niemisen mukaan paremmin.
– Nottingham Panthers on EIHL:ssa isomman luokan joukkue. Asiat ovat paremmin kuin monissa muissa seuroissa. Englanti on mukava maa asuakin, mutta ei niin käytännöllinen kuin Suomi. Kämpät ovat aika likaisia ja huonossa kunnossa. Yhdessä asunnossa oli homettakin ja rikollisuutta on enemmän. Kodittomiakin näkee valitettavan usein kaupungilla. Silti päällisin puolin täällä on mukavaa asua, Nieminen kertaa.
Hän on ehtinyt käymään myös kaupungin ylivoimaisesti suurimman urheiluylpeyden, Valioliigassa pelaavan jalkapalloseura Nottingham Forestinkin otteluissa.
– En ole mitenkään kova futismies. Kävin peleissä lähinnä siksi, että voin sitten sanoa, että olen nähnyt Valioliigan. Kaksi kertaa olen ollut peleissä, toisella kerralla suurseura Arsenalia vastaan. Se oli hieno kokemus. Pelit pelataan usein päällekkäin meidän peliemme kanssa, joten ei hirveästi ehdi näkemään.
Niemisen mukaan palkanmaksukyky EIHL:ssä on kohtuullisen hyvää luokkaa – mutta vain joukkueen parhaimmille pelaajille. Sarjassa on myös palkkakatto. Nieminen voitti Nottingham Panthersin sisäisen pistepörssin päättyneellä kaudella 52 tehopisteellään.
– Isoimmat jengit pystyvät maksamaan hyvin kärkipelaajille. Alempien ketjujen pelaajat ovatkin sitten vähän edullisempia. Sarjassa on paljon pelaajia ECHL-sarjasta ja Kanadan yliopistosarjoista. Yllättävän hyvin meikäläisellekin pystytään maksamaan, Nieminen luonnehtii.
Sarjan tasoa hän luonnehtii paremmaksi kuin hän kuvitteli.
– Se pääsi yllättämään, että taso on mielestäni melko samankaltainen kuin Slovakiassa. Potentiaalia sarjassa on ja se kehittyy vuosi vuodelta paremmaksi. Taso on kuitenkin kirjavaa. Skotlantilaisseurojakin sarjassa pelaa, mutta heillä on budjetit ja resurssit huonompia. Silti viime kausi oli yllättävän tasainen ja kaikki pystyivät voittamaan kaikki.
Mediassa Nottinghamin peleistä ei tietenkään näy Valioliigan takana edes korvanpuolikasta.
– Jonkin verran pelejämme noteerataan, mutta kuten tiedetään, jalkapallo dominoi. Kaupungilla välillä näkee ihmisillä pelipaitoja päällä, joten ei tämä näkymätöntä ole. Mutta marginaalilaji se täällä on. Suositummaksi tuntuu kuitenkin laji menevän ja se voi kasvaa vielä suuremmaksi.
Nottingham Panthers nousi julkisuudessa kuitenkin esiin koko maailmassa viime kaudella äärimmäisen murheellisista syystä.
Nottinghamin kohtasi viime kaudella koko jääkiekkoilevaa maailmaa kohdannut tragedia ja suru, kun Nottinghamin ja Sheffield Steelersin välisessä ottelussa Niemisen NHL:ssäkin pelannut 29-vuotias ketjukaveri Adam Johnson sai kaulaansa viillon luistimesta. Ensiavun jälkeen Johnson kuljetettiin sairaalaan Sheffieldissä, jossa hän kuoli saamiinsa vammoihin.
Muiden tavoin tapauksesta syvästi järkyttynyt Nieminen ei kuitenkaan – ymmärrettävästi – halua tapauksesta puhua.

Leijonat kohtaa MM-jäillä sunnuntaina juuri Iso-Britannian. Suomi on ottelussa tietysti ylivertainen ennakkosuosikki, vaikka Iso-Britannia rimpuilikin kohtuullisen hyvin lauantaina Kanadaa vastaan.
Iso kuva on kuitenkin selkeä. Jos Suomen tavoite on voittaa maailmanmestaruus, Iso-Britannia pyrkii säilymään MM-kisojen A-sarjassa.
– Maajoukkueessa brittipelaajia on vähän ja pikemminkin joukkueessa on kansalaisuuden saaneita kanadalaisia. Kehitettävää olisi paljonkin. Meidänkin joukkueesta kisoihin valittiin yksi pakki, joka on pelannut urallaan esimerkiksi Mestiksessä ja Suomi-sarjassa. Se kertoo aika paljon, en tosin tiedä pääseekö hän edes turnauksessa pelaamaan.
Suomi ja Iso-Britannia kohtaavat toisensa Prahassa sunnuntaina äitienpäivän ottelussa jo alkuiltapäivästä kello 13.20.