Vain yksi voi olla suurin – Onko hän maailman ylivoimaisin urheilija juuri nyt?
Miesten seiväshypyn maailmanennätystä lukemattomia kertoja parantanut Armand Duplantis on niin ylivoimainen, että kaikki tietävät miesten seiväshypyssä olevan muille tarjolla vain hopeaa, kirjoittaa Aition olympiavieras Antero Mertaranta.
Mestariksi ei synnytä, mestariksi kasvetaan. Niin on ollut myös ylivertaisen vertaistensa joukossa, Armand Duplantisin, kohdalla. Duplantisin tarina ei kuitenkaan ole aivan noin yksinkertainen, vaikka jo matkan alussa moni asia antoi mahdollisuuden nousulle maailman urheiluvalioiden joukkoon.
Duplantis syntyi Lafayetten kaupunkiin Louisianan osavaltiossa yhdysvaltalaisen seiväshyppääjän – ja urallaan 580 ylittäneen – Greg-isän ja seitsenottelijan ja lentopalloilijan Helena-äidin lapseksi.
Paitsi, että geenit olivat kohdallaan – niin olivat myös puitteet ja olosuhteet. Duplantisin perheen kotipihalla oli nimittäin seiväshyppypaikka. Jo kolmevuotiaana höyhenenkevyen kukkakepin ruumiinrakenteen lapsena omannut Duplantis kokeili ensimmäistä kertaa seiväshyppyä.
Se oli menoa. Myöhemmin koko perhe on sidottu tukemaan Mondoksi kutsutun Duplantisin uraa. Ja millainen ura siitä onkaan tullut.
”Kun puhutaan 24-vuotiaasta Duplantisista, hurjinta on, että hän on vasta lähestymässä parhaita vuosiaan.”
Parhaimmillaan – toistaiseksi – 624 hypänneen maailmanennätysmies Duplantisin kohdalla ei enää kysytä, että kuka voittaa Pariisin olympialaisten seiväshypyn, sillä kaikki tietävät että muille on vain korkeintaan hopeaa tarjolla.
Kyse on siitä, että mihin tämän aikamme kenties ylivoimaisimman urheilijan rajat oikein ulottuvatkaan? Voivatko rajat olla jopa 640 kaltaisissa korkeuksissa, joita ennen Duplantisia oltaisiin pidetty täysin tähtitieteellisinä lukemina? Kun puhutaan 24-vuotiaasta Duplantisista, hurjinta on, että hän on vasta lähestymässä parhaita vuosiaan.
Duplantisin nykyisetkin rajat ovat ennennäkemättömissä sfääreissä. Niin hurja on taso, että kun tiedetään, mitä vaatii yltää 590 tai 595 kaltaisiin huipputuloksiin, eivät ne enää tunnu miltään.
Gary Linekerin legendaarista lausahdusta Saksan jalkapallomaajoukkueesta lainaten ja hieman muokaten, seiväshyppy on laji, jossa hypätään kuusi kierrosta ja lopulta tämä ruotsalaisyhdysvaltalainen Duplantis voittaa.
”Voi vain kuvitella millaisen määrän voimia se vapauttaa, kun ei tarvitse puristaa ja pinnistää kilpailussa muita vastaan – vaan tietää, että suurin vastustaja löytyy ainoastaan omasta peilikuvasta.”
Vaikka Duplantisilla oli tietysti erityiset lähtökohdat uralleen, olisi puitteista ja olosuhteista menestyksen syiden löytäminen jo rienausta. Niin hurja määrä Duplantisilla on raakaa työtä takanaan, kun hänestä on jalostettu maailman kaikkien aikojen seiväshyppääjää.
Kun seiväshyppy on alkanut jo kolmevuotiaana, lähes vaippaiässä, on selvää, että uhrauksia on tehty. Tarina voi jonkun korvaan kuulostaa jopa raadolliselta.
Urheilu on tietysti fyysistä työtä, ja joku voi taivastella vaikkapa sitä, että menikö Duplantisilla lapsuus ohi ja onko tarinassa jopa epäinhimillisiä piirteitä? Toisaalta voi ajatella, että maailmassa on aika paljon huonompiakin uhrauksia joita voi tehdä ja paljon typerämpiäkin asioita, mihin aikansa käyttää.
Paheksuttaisiinko nuorta viulistilahjakkuutta, joka harjoittelee useita tunteja päivässä? Tuskin, miksi niin tehtäisiin siis urheilijan kohdalla?
Duplantisin yksi suuri vahvuus on hänen ymmärryksensä omasta ylivoimastaan ja arvostaan. Syy on yksinkertainen: Kukaan ei häntä voita ilman ihmettä. Se on luksus, josta juuri kukaan urheilija maailmassa ei voi edes haaveilla.
Siksi voi vain kuvitella millaisen määrän voimia se vapauttaa, kun ei tarvitse puristaa ja pinnistää kilpailussa muita vastaan – vaan tietää, että suurin vastustaja löytyy ainoastaan omasta peilikuvasta.
Sen näkee myös kilpailujen aikana. Duplantis saattaa makoilla, kannustaa muita, eikä hän tarvitse edes positiivista uhoa osakseen.
Nöyrän Duplantisin kannustusten vilpittömyyteen voi jopa uskoa. Monen vastustajan osalta moista on saatettu nähdä kateellista tai hermostunutta taputtelua toisen suorituksen aikana, mutta oikeasti ajatus takaraivossa saattaa olla se, että toivoo kilpakumppanin epäonnistuvan. Kaiken muun selitteleminen olisi valehtelua.
Duplantisin ei tarvitse toivoa muille epäonnea, hän tietää olevansa niin ylivoimainen, että muut putoavat kyydistä ennemmin tai myöhemmin.
Sen tietävät myös muut. Vaikuttaakin siltä, että seiväshyppy-yhteisö on hyväksynyt sen, että hopea on muiden kultamitali. Vain yksi kun voi olla suurin – ja Duplantis on juuri sitä. Duplantisin haastajaa ei ole edes lähellä näköpiirissä – josko sellaista edes koskaan tulee.
Nyt kannattaakin nauttia ja seurata todellista suuruutta – seiväspaikalla on Pariisissa oma Usain Boltinsa.
Ja mikä uskomattominta, tämä tarina on vasta alussa.
Kirjoittaja on selostanut 15 yleisurheilun arvokisat - kolmet olympiakisat, kahdeksat MM-kisat ja neljät EM-kisat ja vuodesta 2012 lähtien Timanttiliigaa.
Seuraa tätä
Sydney McLaughlin-Levrone matkalla tajuttomaan haamurajaan?
Kukaan ei ole yhtä ylivoimainen omassa lajissaan kuin Armand Duplantis, mutta naisten puolella 400 metrin aituri Sydney McLaughlin-Levrone on lähimpänä tuota luokkaa. Yhdysvaltalaissprintteri kilpailee harvoin, mutta kun hän saapuu radalle, tulee myös tulosta
24-vuotias ME-nainen on antanut jopa osviittaa sille, että täysin mahdottomana haamurajana pidetty 50 sekuntia voi jonain päivänä olla vaarassa. Ei vielä Pariisissa, mutta kenties jonain päivänä.
McLaughlin-Levrone on niin ylivoimainen, että osallistuessaan hän saattaisi voittaa jopa 400 metrin sileän. Yleisurheilupiireissä onkin keskusteltu, että pitäisikö aitakorkeuksia kiireesti nostaa – ja onko vieterikenkien kehitys mennyt jo liian pitkälle? Ehkä on, ehkä ei.
Mutta siksikin, se 50 sekunnin alitus voi olla vielä jonain päivänä täysin mahdollista. Ainoa joka McLaughlin-Levronea voi uhata on alankomaalainen Femke Bol, mutta tuskinpa hänkään.
