On aika puhua suomalaisten perinteiden syrjinnästä
Suomi suhtautuu kansamme autenttiseen alkuperään väheksyen, kirjoittaa Katariina Souri.
Kadehdin sukulaiskansaamme virolaisia. He ymmärtävät vaalia aidosti syvää luontosuhdettaan ja osaavat arvostaa kansan muinaista, magiikkaan kytkeytyvää animistista maailmankuvaa.
Virolaisen Valdur Mikitan menestysteos Kantarellin kuuntelun taito vuodelta 2017 avaa itämerensuomalaisten kansojen poikkeuksellisen herkkää sielunmaisemaa. Kirjassa biologi ja semiootikko Mikita jopa esittää, että ihmiset ja sienet ovat sukulaisia. Myös Suomessa ylistettiin teosta. Hesarin kritiikki totesi suomalais-ugrilaiset kansat yhteiseksi geomytologiasta ammentaneiden metsäuskovaisten joukoksi, ja antoi arvon ikiaikaisia perinteitä siirtäville isoäideille.
Nyt juhannuksen alla samaisessa aviisissa kunnioitettiin Etelä-Viron muinaista savusaunarituaalia. Artikkelissa saunamestarina toimiva Mooskan tilan emäntä soittaa shamaanirumpua ja esittää runolaulun tulelle ja savulle kuten hänelle on lapsena opetettu. Unescon maailmanperintölistalle päässeen, suvussa kulkeneen rituaalin lopuksi hän kiittää esiäitejä ja -isiä, tulta, kiviä ja äiti maata. Saunaperinteeseen kuuluu myös suusoitin munniharppu. Noitarummun lailla se jäljittyy yhä Siperiassa elävien suomalais-ugrilaisten alkuperäiskansojen shamanismiin. Karjalaisessa perinteessä shamaanirumpua on kutsuttu kannukseksi.
”Rumpupiirin järjestäjä päätti vetäytyä tapahtumasta. Olisiko sama tuomio tullut rummutteleville virolaisille?”
Mediassa ei kuitenkaan juuri nosteta esiin muinaista kotoperäistä, suomalaisten heimojen kulttuuria, eikä varsinkaan tuoda esiin sitä tuhoa, mikä siihen kohdistui vuosisatojen ajan Ruotsiin suurvallan ja kristinuskon toimesta. Virossahan kitkettiin kristinuskoa Neuvostoliiton vallan aikana, ja siksi virolaisten luontousko on säilynyt paremmin.
Suomi suhtautuu kansamme autenttiseen alkuperään väheksyen. Kalevalaa koostellut Elias Lönnrot ei pitänyt luonnonhenkiä ja jumaluuksiamme pyhinä. Luontouskonto nähtiin lapsellisena ajatteluna. Niin siihen suhtaudutaan meillä yhä, paitsi jos puhutaan saamelaisten tai sukulaiskansojemme kulttuurista. Juhannuksena Hesarin pääkirjoitus totesi: ”Suomalaiset eivät ole tottuneet näkemään itseään kolonialisteina, vaikka saamelaisten kohdalla kyse on ollut juuri siitä.”
Kolme vuotta sitten Helsinki Prideen suunnitellusta uuspakanallisen rumpupiirin shamaanirummutuksesta nousi kohu saamelaisaktivistin julkisen kritiikin seurauksena. Rumpupiiriä pidettiin rasistisena sekä saamelaisia ja karjalaisiakin syrjivänä.
Sen järjestäjä päätti vetäytyä tapahtumasta. Olisiko sama tuomio tullut rummutteleville virolaisille?
On aika ryhtyä puhumaan muinaissuomalaisten perinteiden hävityshistoriasta ja avattava silmät sille, että Suomessa syrjinnän kohteeksi joutuu yhä useammin omaa kansaa edustava enemmistö.
