Omakotitalonsa verojen vuoksi myymään joutunut Anita Hirvonen ei saa taiteilijaeläkettä: "Hävetköön!"
Puheenaiheet
Omakotitalonsa verojen vuoksi myymään joutunut Anita Hirvonen ei saa taiteilijaeläkettä: "Hävetköön!"
Anita Hirvosen rutiineihin kuuluu lounas huoltoasemalla, vesijuoksu ja Kauniit ja rohkeat.
8.2.2018
 |
Apu

Laulaja Anita Hirvonen, 72, viettää yksinkertaista elämää Hausjärvellä, Riihimäen kupeessa. 

– Kotini on maaseudun rauhassa, vanhassa kansakoulussa. Siellä olen viihtynyt jo seitsemän vuotta, pidempään kuin missään muualla yhtäjaksoisesti.

Kodin yläkerrassa on neljä huonetta, keittiö, kylpyhuone infrapunasaunalla ja alakerrassa vielä puolikas luokkahuone, ­jota hän käyttää ateljeena. 

– Päivät kuluvat omaan tahtiini. Minulla on hyvät unenlahjat. Keittelen kahvia, käyn ABC:llä lounaalla. Seisova pöytä on helppo ja halpa tällaiselle yksineläjälle. 

Vesijuoksu Riihimäen uimahallissa on jokaisen päivän kohokohta. Iltaisin Anita katselee telkkaria: Kauniit ja rohkeat, Salatut elämät, Master Chef

– Saan työeläkettä juuri sen verran, että tulen toimeen. Onneksi olen tajunnut sitä maksaa. Aikoinani sain järkyttävät veromätkyt, pahimmillaan 350 000 markkaa. Olen maksanut kaiken, en pyytänyt armoa enkä saanutkaan. Jouduin myymään juuri rakennuttamani omakotitalon Riihimäellä verojen takia. En lannistunut enkä jäänyt suremaan. Materiaan on turha kiintyä.

Valtion taiteilijaeläke saa Anitan suuttumaan. 

– Se on yli 1 300 euroa kuussa ja olisi toki tarpeen. Minä en sitä saa, koska en ole hakenut. Olen pettynyt koko malliin. On typerää, että sitä pitää erikseen anoa. 

Anitan mielestä taiteilijaeläke pitäisi myöntää ilman mitään hakuprosessia, jos se kerran on tunnustuspalkinto pitkäaikaisesta työstä. 

– Helvetti, jos eivät tiedä, kuka Hirvonen on, pitäköön eläkkeensä. Hävetköön!

Lue myös:

Teksti Jari Peltomäki

Juttua muokattu 8.2. kello 10: Hirvonen on täyttänyt 72 vuotta 7.2., ikä korjattu.

4 kommenttia