Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
kuinka korkealle?

Oliver Suvannosta on kehittymässä Suomen lupaavin pelaaja tulevan kesän NHL-varaustilaisuuteen – ”Kykyjenetsijöiden puheissa jo hyvin todennäköinen ykköskierroksen varaus”

Lähihistoriaan peilaten kesän 2026 varaustilaisuus näyttää tällä hetkellä suomalaisittain jo varsin kutkuttavalta. Aition Lassi Alanen nostaa esiin yhden nimen, joka on nostanut alkukaudella itsensä yli muiden.

25.9.2025 Aitio

Menneen kesän varaustilaisuudessa Suomi jäi jo toista kertaa viimeisen kolmen vuoden sisään ilman ainuttakaan ensimmäisen kierroksen varausta. Samaan aikaan vaikka tuleva, pääasiassa vuonna 2008 syntyneistä pelaajista koostuva varausluokka näytti jo tuolloin suomalaisittain edeltäjäänsä selvästi paremmalta, oli vielä tuolloin vaikea nostaa ketään yksittäistä pelaajaa varmaksi ykköskierroksen varaukseksi.

Nyt tilanne on kuitenkin oleellisesti muuttunut. Vaikka nykyinen kausi on toki vielä pitkälti alkutekijöissään, erityisesti yksi pelaaja on viimeisen kahden kuukauden aikana nostanut osakkeitaan merkittävissä määrin ja noussut NHL-kykyjenetsijöiden puheissa jo hyvin todennäköiseksi ykköskierroksen varaukseksi.

Kyse on Tappara-hyökkääjä Oliver Suvannosta.

Suvannon nimi nousi kykyjenetsijöiden huulille toden teolla elokuisen Hlinka Gretzky Cupin aikana. Siellä hän toimi Pikkuleijonien ykkössentterinä, kirjauttaen viiteen otteluun neljä pistettä ja suorittaen samalla erittäin tunnollisesti molempiin suuntiin. Vaikka Suvanto pelasi vielä koko viime kauden U18 SM-sarjassa, oli hän lopulta mukana Tapparan Liiga-joukkueen kokoonpanossa runkosarjan avauksessa Lukkoa vastaan. Jääaikaa kertyi reilut kahdeksan minuuttia, joiden aikana hän ehti kirjauttaa Liiga-uransa avausmaalin ja nakuttamaan päälle vielä yhden syöttöpisteenkin.

Sen jälkeen vasta kuun alussa 17 vuotta täyttäneen Suvannon rooli on vain kasvanut. Viimeisimmissä otteluissa hän on sentteröinyt Tapparan kakkosketjua, ja myös minuutteja on kertynyt enemmän ja enemmän. Tiistain ottelussa TPS:ää vastaan Suvanto ylitti ensimmäistä kertaa 15 minuutin rajapyykin, pelaten neljänneksi eniten kaikista joukkueensa hyökkääjistä.

Mitkä sitten ovat ne tekijät, jotka ovat sekä tehneet Suvannosta niin pidetyn pelaajan NHL-kykyjenetsijöiden keskuudessa että mahdollistaneet hänen nousun suoraan U18 SM-sarjasta Liigaan?

Ensimmäisenä esiin nousee hänen kypsyys ja erinomaiset vaistot, niin hyökkäys- kuin puolustussuuntaan. Hän on todistanut alkukaudella olevansa erittäin työteliäs, mutta samaan aikaan älykäs niin kiekollisena kuin kiekottomana. Suvanto on taitava lukemaan vastustajiensa aikeita, kyeten valitsemaan oikeat luistelulinjat ja sijoittumaan siten, että hän maksimoi mahdollisuutensa kiekonriistoihin molemmissa kenttäpäädyissä ja keskialueella. Isokokoisena, 190-senttisenä ja yli 90-kiloisena sentterinä häneltä löytyy sekä ulottuvuutta että voimaa; etenkin ikäisiään vastaan hän on ollut tällä kaudella fyysisesti jopa dominoiva.

Kun Suvannon kyky ennakoida peliä yhdistetään hänen fyysisiin kykyihinsä ja kilpailullisuuteensa, lopputuloksena saadaan pelaaja, joka on omimmillaan molempien kenttäpäätyjen maalinedustoilla. Hän pystyy viimeistelemään tehokkaasti irtokiekoista olemalla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, mutta myös sulkemaan vastustajien hyökkääjät ulos kiekoista omissa. Nämä taidot ovat olleet esillä jo Liigassakin.

Etenkin Hlinka Gretzky Cupissa Suvanto esitteli paikoitellen myös laadukkaita pelintekotaitoja. Parhaimmillaan hän kykeni manipuloimaan vastustajien puolustajia, usein vetämällä heitä ensin kohti laitaa, sitten jakamalla pelivälinettä keskustaan luotuun tilaan. Kukaan toinen suomalaishyökkäjä ei kyseisessä turnauksessa kyennyt väläyttelemään yhtä edistynyttä syöttövalikoimaa yhtä usein.

Suvannon varausosakkeita nostaa myös se fakta, että vaikka tulevan kesän varausluokka vaikuttaa tässä vaiheessa keskivertoa laadukkaammalta, on se kuitenkin lupaavien senttereiden osalta suhteellisen kapea.

Isokokoiset keskushyökkääjät nousevat varauspäivänä muutenkin vuodesta toiseen ennakoitua korkeammalle, ja on todennäköistä, että tuo efekti tulee entisestään korostumaan tulevana vuonna tarjonnan ollessa tavallista rajatumpaa.

Tähän mennessä nähdyn perusteella Suvannon ”lattia” pelaajana on kiistatta korkea. Tunnollisena ja älykkäänä kahden suunnan sentterinä häntä voisi suomalaisittaisin verrata pelityylin ja vahvuuksien osalta Anton Lundelliin.

Loppukauden aikana kykyjenetsijät pyrkivät ennen kaikkea määrittelemään, kuinka korkea Suvannon potentiaali on; onko hän enemmän laadukas alaketjujen pelaaja, vai riittäisikö hänellä mahdollisesti esimerkiksi kakkossentteriksi NHL-tasolla? Luistelun suhteen hänellä on vielä kiistatta työstettävää; vaikkei hän ole suoranaisesti hidas, liike ole aina erityisen sulavaa ja tietynlaista raskasjalkaisuutta on monesti havaittavissa. Liiga-tasolla hänen ei tarvitse vielä olla sateentekijä hyökkäyspelillisesti korkean varauksen saavuttaakseen, mutta junioritasolla hänen olisi tärkeää pystyä rakentamaan Hlinka Gretzky Cupissa nähtyjen pelintekovälähdysten päälle.

Täytyy muistaa, että Suvannon kohdalla puhutaan myös yhdestä varausluokkansa nuorimmasta kärkinimestä; jos hän olisi syntynyt vain muutamaa viikkoa myöhemmin, joutuisi hän odottamaan NHL-varaustaan vielä lähes kahden vuoden ajan. Kehitys on harvoin lineaarista, mutta keskimäärin tämä tarkoittaa, että hänellä pitäisi olla enemmän kehitysvaraa moneen muuhun verrattuna.

Jos kaikki menee nappiin, ei ole mahdotonta, että Suvanto tullaan ensi kesänä varaamaan 15 ensimmäisen pelaajan joukossa.

Seuraa Aition WhatsApp-kanavaa

Tervetuloa urheilun sisäpiiriin – oppineiden joukkoon!

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt