
Olga Temosen mukaan pitkän parisuhteen salaisuus on seksuaalinen vetovoima: ”Vaikka ei huvittaisi, onko kukaan katunut, että on alkanut hommiin?”
Olga Temonen oli vastavalmistunut näyttelijä, kun hän kohtasi Tuukka Temosen. Miehen hiljainen karisma teki vaikutuksen. Nyt heillä on koti maalla, kolme lasta, liuta eläimiä ja viha-rakkaussuhde. – Rakkaus on aina suurempi kuin asiat, joista olemme eri mieltä, Olga sanoo.
Tulipunainen, Italiasta tilattu kahden tonnin painoinen uuni hehkuu kuumana. Taustalla pitsaa leipoo ohjaajana paremmin tunnettu Tuukka Temonen, hovimestarina joka paikassa häärää paikan emäntä Olga Temonen. Hetkessä hän luettelee tarjoilijalle lasagnen ainesosat, hakee ruokalistat ja täyttää juomalasit.
– Tuukka on täällä töissä, hän ei vain saa palkkaa, Olga naurahtaa.
Ollaan Iitissä, Olgan farmin vieressä sijaitsevassa vanhassa kansakoulussa, johon Olga päätti avata pitserian pari vuotta sitten. Moni piti häntä hulluna, mutta kauppa on käynyt. Viime vuonna kesän aikana myytiin 18 000 pitsaa.
– Tämä on lähtenyt ihan lapasesta!
Pitseria Rehtori on vain yksi pian 20 vuotta yhdessä olleen pariskunnan monista hankkeista, joita suhteen varrella on totisesti riittänyt. Tärkeintä on silti rakkaus.
– Tai ennemmin viha-rakkaussuhde.
Parisuhdetta piti odottaa
Vastavalmistunut näyttelijä Olga iski silmänsä Tuukkaan vuonna 2003 tv-sarjan kuvauksissa ollessaan vielä parisuhteessa. Tuukalla taas oli pitkä suhde takana.
– Pitkään katselimme toisiamme kauempaa. Jossakin kohtaa tajusin olevani ihastunut Tuukkaan. Puolen vuoden aikana olin tutustunut jo kaikkiin muihin työryhmän jäseniin paitsi häneen.
Olga päätti lopettaa silloisen parisuhteensa ja antaa kaikkensa saadakseen Tuukan itselleen.
– Tuukka oli siinä kohtaa aika varovainen ja kyyninen ihmisten kanssa, koska hänellä oli takanaan pettymyksiä parisuhteista, nuoruusvuosilta ja Apulannan ajoilta.
Tuukalla kesti kauan ymmärtää, että Olga ei ollut hänen suosionsa perässä.
– Hänellä on ollut keikoilla kaikenlaisia vokottelijoita, jotka eivät ole olleet hänestä oikeasti kiinnostuneita. Minä taas en ollut kiinnostunut bänditouhuista pätkän vertaa.
Ensin Tuukka julisti, ettei voi sietää lapsia eikä eläimiä.
Tuukka oli äkkipikainen, hankalakin.
– Silti hänessä oli charmia, jota en osaa selittää. Hiljaisen miehen karismaa. Hän ei ole yhtään esimerkiksi päällepäsmäri. Hän teki työtään hyvällä itsetunnolla, ja se oli mielestäni äärettömän viehättävää.
Olga oli omillaan kuukausia ja odotti, että Tuukka vastaisi hänen tunteisiinsa.
– Jossakin kohtaa meinasin jo luovuttaa. Tuukka sanoikin myöhemmin, että valtamerilaiva kääntyy hitaasti! Mutta sitten, kun se kääntyi, suunta oli ihan selvä. Tuukka on ollut äärimmäisen sitoutunut heti päätöksen jälkeen.

Kahdeksan hehtaaria, kolme lasta ja lukuisia eläimiä
Maaseudulla Nurmeksessa ison sisaruskatraan keskellä kasvanut Olga teki pian selväksi Tuukalle, että hän haluaa lapsia ja eläimiä. Jo vuoden päästä seurustelun aloittamisesta pariskunta muutti Iitin Sääksjärvelle Marttilan tilalle.
– Halusin tarjota lapsille samanlaisen elinympäristön, jossa olin itse saanut elää. Olin todella onnellinen lapsi, jolla oli aina hiekkaa varpaissa.
Ensin Tuukka julisti, ettei voi sietää lapsia eikä eläimiä.
– Muistutan häntä toisinaan vieläkin siitä kommentista, mutta aika pian hän myönsi olleensa kyyninen. Koska hän on hieman erakkomainen tyyppi, tämä sivussa eläminen on sopinut hänelle lopulta hyvin.
Nyt Temosilla on kahdeksan hehtaaria, kolme lasta – ja lukuisia eläimiä. Elämäntapa on kasvanut palanen kerrallaan.
– Pitkän parisuhteen kulmakiviä on monta. Yksi tärkeimmistä on varmasti se, että meillä on vetovoimaa toisiamme kohtaan. Jos seksuaalinen vetovoima katoaa, sinulla voi olla syvä ystävyys, mutta ei enää parisuhdetta.
Olgalla on vinkki siihen, miten voi estää suhteen muuttumisen kaverilliseksi.
– Ei aina sano, että nukuttaa ja päätä särkee. Vaikka ei huvittaisi, onko kukaan katunut, että on alkanut hommiin, Olga nauraa.
Molemmat tapaavat ihania, hurmaavia ihmisiä töidensä kautta.
– Olemme tosi avoimia ja juttelemme kaikesta. Jos tapaan viehättävän miehen kuvauksissa, kerron Tuukalle – ja toisinpäin. Suoruus on iso muutos minulle, entiselle mustasukkaiselle ihmiselle. Kun sanoittaa toiselle ääneen tunteitaan, asia lakkaa olemasta ongelma. Hauskuus ja kepeys myös vaikuttavat varmasti siihen, että silloin oikeaa ihastumista ikään kuin hylkii.
Yksi suhteen keston salaisuus on Olgan mukaan sekin, että heillä on hirveän hauskaa keskenään.
– Meillä on ihana perhe ja huippusympaattiset lapset, joilla on hyvä huumorintaju. Meillä on vielä se ihana elämänvaihe, että lapset haluavat olla kotona. Kuka siitä kaipaisi pois?
Joskus liiankin kiltti
Temoset ovat tehneet myös lastensuojelutyötä. Omien lasten lisäksi perheeseen kuuluu sijaislapsi, joka eli heidän luonaan hieman alle vuoden ikäisestä kuusivuotiaaksi.
– Kirppu on saman ikäinen kuin meidän esikoinen, joten hänestä tuli luonteva osa meidän perhettä. Kirppu matkustaa kanssamme ja käy meillä noin joka toinen viikonloppu.
Olgan mielestä on luontevaa auttaa lähimmäisiä, jos siihen on mahdollisuus.
– Jos vain voin auttaa ja jos minulla on siihen varaa, totta kai teen sen. Haluan olla maailman paras pomo. Haluan, että työntekijäni tulevat mielellään töihin ja että he saavat oikeutettua palkkaa. Tuukka sanoo, että olen joskus liiankin kiltti, mutta olkoon niin. En halua muuttaa itseäni, vaikka se tarkoittaa, että minua voi olla helppo käyttää hyväksi. Luotan siihen, että kiltteys palaa takaisin.
Päätösten teossa Temosia yhdistää nopeus, hätäisyyskin.
– Mutta meillä on myös paljon eroja. Tuukka on esimerkiksi harkitsevampi.

Kun Olga ja Tuukka tapasivat, he olivat myös poliittisesti eri laidoilla.
– Sittemmin olemme saaneet vaikutteita toisiltamme. Emme ole kumpikaan kovin aktiivisia poliittisesti. Tuukka pohtii ja vatvoo enemmän päivänpolitiikkaa, minä olen pintapuolisempi ja huolettomampi. Joka vaalien alla minua kysytään ehdokkaaksi johonkin puolueeseen, mutta vastaan aina olevani ihan väärä ihminen. Meillä on aatteiden sekamelska, joista väitellään loputtomasti.
Monista asioista he ovat reilusti eri mieltä.
– Sitten se lakaistaan hetkeksi maton alle, mutta emme kumpikaan anna periksi. Siksi meille syntyy kitkaa, riitojakin. Se on helvetin ärsyttävää! Mutta silloin, kun toinen ei ota päähän, se on aivan ihana. Meillä on todella viha-rakkaussuhde, se pitää kipinän yllä. Minusta se on hyvä asia. Ja joihinkin asioihin ei vain löydy ratkaisua. Siinä kohtaa on tärkeää kunnioittaa toisen erilaisuutta. Sen kanssa voi elää, sillä loppujen lopuksi meidän rakkaus on aina suurempi kuin asiat, joista olemme eri mieltä.
Pitsaa talon omasta juuresta
Vuonna 2016 Olga perusti kotieläinpihan, jossa on useita lajeja kosketeltaviksi. Aitauksiin saa mennä silittelemään vaikka lampaita. Alpakat, hevoset, kanat, puput ja muut eläimet saavat lapset riemastumaan – mutta kiertelystä tulee nälkä.
– Ihmiset alkoivat kysellä, onko täällä jokin paikka, josta saisi ruokaa.
Olgan taikoma taikina syntyy vanhasta leipäjuuresta, jonka hän löysi aitan takanurkassa olleesta tiinusta.
– Olen leiponut siitä koko ajan ruisleipää, sitten innostuin vaaleasta ja lopulta aloin kehitellä pitsajuurta. Tuntuu hienolta voida tarjota ruokaa meidän talon omasta juuresta. Pitsa oli tosi hyvää jo meidän kodin leivinuunissa, mutta tämä italialainen uuni tekee siitä maailman parasta.
”Voin hyvin kuvitella, että elämme ja kuolemme tässä talossa.”
Kun Iitin kunta pani vanhan kansakoulun myyntiin, Olga teki ostotarjouksen pitseria mielessään.
– Rakennus oli tuttu, mutta toki silloin jännitti, kun rapsutin asbestinäytteitä lattiasta.
Samaan aikaan, kun Olga kuskasi näytteitä Kouvolaan, hän avasi radiokanavan. Siellä kaksi juontajaa kikatti hysteerisenä, kuinka hölmö on Olga Temonen, kun on tällaisen ladon ostanut. Että ihanan hullua!
Töissä joka päivä
Harva tietää, että Olga on ollut nuorempana vuosia töissä helsinkiläisissä ravintoloissa, päällikkönäkin.
– Siitä on ollut tosi paljon hyötyä, koska tämä on minun projektini, jossa päätän oikeastaan ihan kaikesta. Ja olen töissä joka päivä, Tuukkakin on ollut koko heinäkuun.
Pariskunnan hankinnat eivät ole mitään harkitsemattomia päähänpistoja. Olga on laskenut kaiken etukäteen hyvinkin tarkkaan.
– Tosin meille on tyypillistä, että tehdään kunnolla, meni syteen tai saveen. Investoinnit ovat olleet isoja, mutta olen tienannut ensin rahat esimerkiksi keittokirjoillani, en ottamalla velkaa. Eikä sillä ole arkeeni merkitystä, mitä ihmiset ajattelevat.
Hurjan nopeasti kasvaneen yrityksen liikevaihto on jo melkein miljoona euroa. Olga myöntää, että hän tekee aivan liikaa töitä ja tuntee huonoa omatuntoa, koska ehtii viettää liian vähän aikaa lasten kanssa.
– Siksi pitseria on tulevana talvena keskiviikosta lauantaihin auki. Haluan olla lasten kanssa yhden päivän viikossa yhtä aikaa kotona. Hullu työntekoni on kausittaista. Kesät ovat vilkkaita, mutta talveksi hiljenee.

Keskuslämmitys olisi kiva
Olga on palkannut kesäksi nuoren ukrainalaispariskunnan leipomaan pitsataikinaa.
– Oli pakko, sillä kesäkuussa leivoimme öisin kahdestaan Tuukan kanssa. Jossakin kohtaa kävin ihan ylikierroksilla, en saanut nukuttua kunnolla. Siinä ei ollut mitään järkeä.
Tasapainottelu on samantapaista kuin monissa muissakin yrittäjäperheissä.
– Välillä tämä on ihan helvetin raskasta, ja talo on talvella ihan hirveä, kylmä kuin mikä. En ole ehtinyt ratsastaa puoleen vuoteen, ja meillä on palkattu eläintenhoitaja. Mutta olemme tosi onnellisia täällä. Kun joku kysyy, mitä kuuluu, sanon hyvää, koska kaikki on ennallaan. Tiedän, että jonakin päivänä tulee tragedia, sillä eihän mikään jatku samanlaisena loputtomiin. Siksi kaikki on juuri nyt hyvin.
Olga vitsailee haluavansa noin joka toinen päivä johonkin helpompaan paikkaan asumaan.
– Esimerkiksi keskuslämmitys olisi kiva. Mutta käyn sitten välillä anopin luona Lahdessa saunomassa.
Todellisuudessa edesmenneeltä Olga Marttilalta hankittu tila on silti Temosten loppusijoituspaikka.
– Minulla on tosi voimakas suhde tähän taloon. Kun ensimmäisen kerran kävelin rappusia alas, tunsin, että minun on pakko ostaa tämä. Tuukalla oli sama fiilis. Voin hyvin kuvitella, että elämme ja kuolemme tässä talossa.
Samaan aikaan Temosilla muhii unelma: talo Espanjassa, siellä voisi viettää osan vuodesta.
– Haluan vuoristosta pienen talon, jossa on appelsiinipuita, mutta varon haaveilemasta, koska tuppaan heti toimimaan. Tähän Tuukka varmaan sanookin, että älä osta vielä sitä appelsiinitarhaa!
Olga Inkeri Valentina Temonen
Syntyi: 23. tammikuuta 1978 Nurmeksessa.
Asuu: Iitissä.
Perhe: puoliso ja kolme lasta sekä entinen sijaislapsi, joka käy viikonloppuisin.
Ajankohtaista: Olgan farmi avoinna 27.8. asti pe–la. Pitseria Rehtori auki talvikaudella ke–la.