Image

Olen täällä oppimassa



Olen täällä oppimassa

Antero Vartia on uusjuppi, huolestunut idealisti, Osmo
Teksti Oskari Onninen
Kuvat Maria Moulud

Soininvaaran fanipoika ja poliitikoksi opetteleva yrittäjä. Etuoikeutettu mies, joka elää vapaaherran elämää.

Teslaa ei näy missään, mutta kun katsoo Löylyn tuulikaapin läpi sisään, isännän tunnistaa jo kaukaa. Antero Vartia odottaa vierastaan saapuvaksi ja selailee mukamas mainoksia. 37-vuotias Vartia on puvuntakissaan kuin kuka tahansa hyvännäköinen kauppisjäbä, mutta sen lisäksi myös 196 senttimetriä pitkä ja puoliksi islantilainen.

Vähän parempi kuin me kaikki muut. Löylykin on kaikkien, mutta silti vähän parempien helsinkiläisten baari ja ravintola. Vartia kysyy tarjoilijalta, onko nurkkapöytä illaksi vapaa. Minkäänlaisia omistajan elkeitä ei ole, vaikka kaikki kyllä tietävät kuka hän on.

Vartia avasi seitsemän miljoonan euron, 1 040 sisäneliön ja vielä suuremman terassin sauna–baari-ravintolakompleksin toissa kesänä yhdessä näyttelijä Jasper Pääkkösen kanssa.

Pääkkösen Vartia tapasi vuonna 2000 junassa kauppakorkeakoulun kaamosmatkalla ”Ylläkselle vai Leville, en edes muista mihin”. Silloin Vartia oli poimittu kadulta esiintymään Salattuihin elämiin. ”Kuudeksi päiväksi”, hän tarkentaa.

Vartia esittäytyi Pääkköselle. Nykyään he ovat parhaita ystäviä.

Vuonna 2012 Vartia juonsi televisiossa Kadonneen jäljillä -sarjaa. Sinne hänet oli pyytänyt tuottaja Petteri Ahomaa. Ystävä hänkin.

Löyly on kuin tehty heidän kaltaisilleen: näyttelijöille, pokerinpelaajille, urheilijoille ynnä muulle seurapiiriväelle – ja niille tavallisille, jotka toivovat, että tällainen vähäinen glamour leviää pisaratartuntana.

Samanlainen oli Vartian edellinenkin baari. Vuonna 2011 hän avasi isänsä kanssa Kaivopuiston rantaan, lähes näköetäisyydelle Löylystä, Mattolaiturin, johon ”koirankusettajat voivat pysähtyä vaikka verkkareissa lasilliselle ja ottaa puolen tunnin miniloman”.

Tosiasiassa baarista tuli varakkaiden etelähelsinkiläisten samppanjalinnake, jossa tarjoillaan Helsingin toiseksi kalleinta kaljaa.

Vartia tuntuu tekevän kaikkensa, ettei vaikuttaisi siltä, mitä moni hänestä ensimmäisenä ajattelisi: uusjupilta, jolla on Sedu Koskisen ystäväpiiri. Vartia on mieluummin epäilyttävän kohtelias ja sietämättömän miellyttävä ja näkee varmasti painajaisia siitä, että joku luulisi häntä ylimieliseksi.

”Etkö sä ota alkupalaa?”

Kuten kaikki hyvin tietävät, Jasper Pääkkönen on kalamies. Antero Vartia ei ole. Ystävyys velvoittaa silti. Vuonna 2012 Vartia lähti mukaan kalareissulle Kuolan niemimaalle. Viikko teltassa, jylhiä maisemia, Jäämeri.

”Mä en pitkään jaksa heitellä perhoa tai uistinta. Jos sieltä ei tuu nopeasti kalaa, mä istun mieluummin mättäällä ja katselen ympärilleni”, Vartia sanoo.

Lukeakin voi. Yhdeksi kolmesta matkakirjastaan Vartia oli ottanut Osmo Soininvaaran juuri ilmestyneen Vihreän politiikan, koska oli lukenut Soininvaaraa aiemminkin.

Vihreässä politiikassa esitellään puolueen politiikan peruspilarit. Yksi niistä on parhaan argumentin periaate. Vihreät puolueena oli esimerkiksi muuttanut aikanaan kantaansa euroon yhdessä sähköpostikeskustelussa, jossa euron puolesta argumentoi yksi henkilö, edesmennyt tutkija Tapani Hietaniemi, Soininvaara luennoi.

”Ajattelin, että liityn vihreisiin. Menin puoluetoimistoon sanomaan, että mulla on aikaa, kertokaa, mitä voisin tehdä”, Vartia sanoo.

Muita puolueita hän ei ole koskaan harkinnutkaan. (Nykyään kokoomuslaisetkin ymmärtävät, että puolueessa on ihan liikaa arvokonservatismia Vartialle.)

Pian hänet nähtiin Etelä-Helsingin vihreiden kokouksissa, katselemassa meininkiä vähän ihmeissään, ai näin tylsää teillä täällä. Sieltä Vartia jatkoi tarjoamaan apukäsiään eurovaalien kampanjaryhmään. Yksi ensimmäisessä tapaamisessa ollut muistelee Vartian ihmetelleen, että jos ehdokkaat ovat tuollaisia, eikö hänkin voisi sitten olla ehdolla.

Pian hän olikin. (Osmo Soininvaara rohkaisi Vartiaa lähtemään juuri siksi, että hän oli erilainen kuin vihreä stereotyyppi: ”Kaikkia katiskoja ei kannata laittaa vierekkäin.”)

Vartia kertoo ajaneensa autolla Helsingin vanhan kauppahallin kohdalla, kun idea iski. Puhelin käteen, soitto puoluesihteeri Lasse Miettiselle ja kysymys, olisiko tällaisella yrittäjällä, jolla kuitenkin oli tv-juontajan tunnettuutta, kenties mahdollisuuksia päästä ehdolle.

Kampanja oli valtava. Vartia käytti siihen kaikki säästönsä, otti 30 tuhannen euron lainan ja ajoi Teslalla ympäri Suomea. Katsomaan silmiin ja olemaan kiva. Vaalibileet olivat Kaivohuoneella, esiintyjinä Roope Salminen ja Koirat ja Sini Sabotage.

”Mä en hirveästi mieti sitä, otanko ensimmäisen askeleen. Ajattelen, että jos haluaa saada elämässään aikaiseksi, se kannattaa ottaa ja sitten se vie mukanaan, jos juttu on hyvä.”

Eurovaaliehdokkaanakin hän keräsi katseita, ehkä kyseenalaisia. Kuka on tuo mies, joka ajelee vaalitarroitetulla sähköautolla, pitää pintaliitobaaria ja käyttää päälle keskiluokkaisen ihmisen vuosipalkan rahaa vaaleihin. Tukijalistallakin oli kymmeniä ihmisiä, joita ei tarvitse esitellä nimeä kummemmin: Jussi Heikelä, Kim Herold, Dome Karukoski, Mikko Leppilampi, Aku Louhimies, Heikki Paasonen, Jasper Pääkkönen, Jaajo Linnonmaa, Markus Selin, Armi Toivanen, Aleksi Valavuori…

Julkkisehdokas. Paitsi, että kotisivuilla häntä kehuivat Sixten Korkman ja se Soininvaara. Vartia sai 14000 ääntä, viidenneksi eniten vihreistä. Se ei riittänyt Brysseliin.

Vuotta myöhemmin eduskuntavaaleissa muutama oli jättäytynyt tukilistalta, mutta kannustusta riitti. Jopa Teemu Selänne retwiittasi Vartian vaalitwiitin:

Vanha valta ei pelasta Suomea. Äänestä nuori, liberaali kauppatieteiden maisteri ja yrittäjä eduskuntaan. #Antero87

Lopputulos: yli 6800 ääntä, vihreiden kolmanneksi paras suoritus Helsingissä. Ääniä 2200 enemmän kuin Emma Karilla, 22 enemmän kuin Olli Rehnillä. Kansanedustajuus.

Viikkoa ennen tapaamista Löylyssä, ottaessaan vieraan vastaan Pikkuparlamentissa, Vartia kyselee, onko toimittaja käynyt talossa aiemmin. Pikkuparlamentin kahvilassa kabinettia odottaessaan hän on yhtä intensiivisesti läsnä kuin tuntuu olevan missä tahassa. Mutta nyt Vartia ottaa esille elämän ja yhteiskunnan kokoiset aiheet. Niihin jämeryys sopii paremmin. Hän sanoo haluavansa puhua siitä, kuinka hän on huolissaan demokratiasta, sen hauraudesta ja kuinka Suomessa pitäisi muuttaa kolme suurta asiaa.

”Meidän pitää uudistaa Suomen verojärjestelmä, sosiaaliturvajärjestelmä ja työmarkkinat. Se ei kuitenkaan onnistu, jos emme muuta tapaa, jolla teemme päätöksiä.”

Aloitetaan viimeisestä. Antero Vartia on dialogiuskovainen. Sitä hänelle on opettanut hänen ystävänsä, filosofi Kai Alhanen. Viime vuonna Alhanen julkaisi kirjan Dialogi demokratiassa. Kirjan esipuheessa Alhanen asettaa dialogin ensimmäiseksi reunaehdoksi sen, että pyritään puhumaan vastapuolen kanssa samoilla käsitteillä.

”Me ei tulla onnistumaan reformeissa tai torjuta ilmastonmuutosta, ellei me osata käydä rehellistä, vilpitöntä keskustelua, jossa meillä on yhteinen päämäärä korjata tää”, Vartia sanoo.

”Nyt me vain sössötetään tuolla. Me tehdään tikusta asiaa ja järkytytään jutuista.”

Vartiasta tilanne paranisi jo sillä, että kansanedustajat oppisivat tuntemaan toisensa, menisivät joskus ”Nuuksioon nuotiopiiriin”.

”Opittaisiin sen myötä vähän myös luottamaan toisiimme. Melkein kaikki näistä 200 ihmisestä on hyviä tyyppejä. Se ehkä vähentäisi pelaamista. Tää politikointi, sitä on liikaa, se on yhteiskunnan kannalta haitallista ja jopa vaarallista”, Vartia sanoo.

Tyypillistä politiikan ulkopuolelta tulleen idealistin puhetta. Mutta ei, politikointi ei ollut yllätys. Päätöksenteon hitaus ei turhauta. Yksinäistä työ sen sijaan on.

”Se vuorovaikutus. Se on olematonta. Se on surkeeta tässä talossa.”

Hallitusta hän ei hauku sanallakaan viiden haastattelutunnin aikana, korkeintaan huomauttaa siitä, että mikromanageroinnin sijaan uudistukset olisivat voineet olla kunnollisia. Sen sijaan Vartia keskittyy antamaan palautetta omilleen, oppositiolle. Michelle Obaman sanoin: Jos te alitatte riman, me ylitämme sen.

”Meidän pitäisi olla paljon varovaisempia sen suhteen, että me pidättäydytään asiassa ja puhutaan totta, eikä lietsota sitä mielikuvaa, että tässä maassa tehdään pahoja asioita”, Vartia sanoo.

Kun Suomessa kaikilla koko ajan paremmin, pitäisi olla tyytyväinen siihen ja parantaa entisestään, hän sanoo ja ottaa konkreettiseksi esimerkiksi tuloerot. Vasemmistoliitto huomautti syyskuussa, että vuoden 2015 jälkeen kotitalouksien alin desiili, siis köyhin kymmenen prosenttia, on menettänyt eniten rahaa ja rikkain desiili rikastunut eniten. Tuloerot ovat siis kääntyneet kasvuun. Muutos oli kuitenkin melko mitätön: kolmetoista euroa kuussa.

”Ekonomisti Olli Kärkkäinen teki siitä raportin. Opiskelijoilta on leikattu tosi paljon. Se on se, mikä alimmassa tulodesiilissä näkyy. Työttömillä ja kaikilla muilla tulot ovat kasvaneet pitkällä tähtäimellä. Siitä me oppositiossa sitten puhuttiin kovaan ääneen.”

Yleensä näin puhuvat ne, jotka ovat parhaissa asemissa. Alexstubbit tuhisevat negatiivisuutta ja erimielisyyttä vastaan kuin kaikki olisi kriittisten vastarannankiiskien vika. Siksi Vartiakin tarkentaa: 

”Tää ei tarkoita sitä, etteikö meidän pitäisi olla painokkaasti ja voimakkaasti eri mieltä asioista. Mutta kun me ei edes keskustella.”

Nyt pitäisi, sillä idealistilla on kiire, huoli ja hätä.

Vuoden 2008 talouskriisistä Suomi näytti selviävän hienosti. Sitten maa jumahti paikoilleen. Seuraavalla kerralla se on menoa, Antero Vartia sanoo. Katse on edelleen naulittu silmiin, ääni suorastaan arvokkaan matala – ja teksti tylyä, melkeinpä fatalistista.

Demokratian hauraus pitäisi ymmärtää, eripuran ja tyytymättömyyden lietsominen auttaa ehkä omia galluplukuja, mutta myös populisteja. Trump ja Erdoğan ovat hänelle esimerkkejä siitä, kuinka helppoheikit täyttävät valtatyhjiön, joka syntyy, kun poliitikot onnistuvat uskottelemaan kansalaisille, että heitä kohdellaan huonosti. Niitäkin huolestuttavampi on brexit. Jos EU hajoaa alta ja kyky tehdä päätöksiä ylikansallisena instituutiona katoaa, se vasta menoa olisikin, Vartia maalailee.

”Kai Alhanen on sanonut, että matka demokratiasta autoritaariseen yhteiskuntaan on nopeimmillaan vain yksien vaalien mittainen. Jos kovat, nationalistiset ja oikeistolaiset arvot nousevat esille samalla kun eu hajoaa, ne eivät ole toimijoita, joilla pidetään heikoimmassa asemassa olevat ihmiset mukana ja joilla lähdetään torjumaan ilmastonmuutosta.”

Jos tämä jotain koskee, niin Suomea, joka ei ole kyennyt muuttumaan maailman mukana, vaan tuudittautunut erinomaisuuteensa.

”Mä koen, että me ollaan lisäajalla tässä. Ei tarvita kuin yksi kuivuus Kiinassa ja meillä on uusi talouskriisi. Jos meillä on silloin yhtä typerä sosiaaliturvajärjestelmä, jäykät työmarkkinat ja verotus, sitten vasta leikataankin. Työttömyys voi olla yhtäkkiä 15–20 prosenttia, ja arvot kovenevat todella paljon hetkessä”, Vartia sanoo.

”Meillä ei ollut mitään hätää vuoden 2008 kriisissä verrattuna tähän tilanteeseen, jossa huoltosuhde on perseellään.”

Siksi Suomessa pitäisi tehdä laajoja reformeja, rakenneuudistuksia, jotka vaikuttavat toisten elämiin aina enemmän kuin toisten.  Yleensä nämä toiset ovat niitä, jotka ovat lähinnä hyvinvointivaltiota, työelämän – ja joissain tapauksissa muunkin elämän – reunamilla.

Vartia korostaa, ettei reformeja ole tehty yhtä eläkeuudistusta lukuun ottamatta vuosiin. Se taas johtuu siitä, ettei reaaliteetteja haluta myöntää tai saavutetuista eduista luopua. Pitäisi myöntää, että silloin oli silloin ja nyt on nyt. Että jostain on tingittävä. Ruotsissa ja Saksassa reformit on tehty jo vuosia sitten – monet vieläpä demareiden johdolla.

”Ei meillä ole mitään muuta keinoa. Tai sitten meidän pitää saada ihan valtava maahanmuutto tänne, jolla me parannetaan meidän huoltosuhdetta”, Vartia sanoo.

Ja lisää reunaehdon, kuten niin usein:

”Mutta se vaatii sen, että meidän työmarkkinat toimii niin, että tulijat sitten myös työllistyy. Kun tällä hetkellä meillä ei tahdo työllistyä suomen kieltä puhuva, Suomen koulut käynyt, tästä kulttuurista tuleva ihminen, maahanmuuttajien työllistymismahdollisuudet on vielä heikommat.”

Ensiksi pitäisi korjata sosiaaliturvajärjestelmä, joka Vartian mukaan kohtelee ihmisiä epäoikeudenmukaisesti pitämällä liian monet yhteiskunnan ja työelämän ulkopuolella.

”Työmarkkinat pitää muuttaa niin, että porukalla on mahdollisuudet työllistyä. Kaikilla.”

Verotuksen pitäisi siirtyä työn verotuksesta kulutuksen verotukseen. Vartian esimerkein: siivoojan palkkaaminen on liian kallista, iPhone liian halpa.

”Se iPhone ei työllistä samalla tavalla. Jos mulla olisi siistimpää kotona, voisin käyttää aikaa enemmän työntekoon tai nauttia enemmän kotona siitä, ettei tarvii siivota. Se on ihan tyhmää pitää se verorasite tuolla.”

(Esimerkki on suoraan Osmo Soininvaaran Vihreästä politiikasta. Blogissaan Soininvaara on ehdottanut, että jos arvonlisäveron nostaisi hieman yli 30 prosenttiin, työtä ei tarvitsisi verottaa lainkaan.)

Lisäksi kaikenlaisia haittaveroja pitäisi nostaa. Jos työtä verotettaisiin vähemmän ja vaikka bensiiniä enemmän, kansalaisella olisi nykyistä suurempi valinnanvara omien rahojensa käytöstä. (Soininvaaralainen esimerkki par excellence sekin.)

Vartia tekee jokaisella sanavalinnallaan selväksi, ettei tullut tänne ajamaan omaa tai yrittäjien asiaa, vaikka moni niin saattaisi epäillä.

”Mä en halua asemoida itseäni mihinkään. Lopetan politiikassa siinä vaiheessa, jos musta tuntuu, että mä en voi puhua totta. Ja jos pääsen puhumaan vain vihreiden linjasta, silloin mä koen, etten voi.”

Epämiellyttävillä totuuksilla ja rehellisyydellä on toki pärjätty aiemminkin.

Sen ja paljon muuta Vartia on oppinut paremmin tietäviltä, joiden totuuksia hän eduskunnassa toistelee eikä peittele kisälliyttään.

Eurovaalien alla Osmo Soininvaaran blogiin ilmestyi teksti otsikolla: ”Äänestä jo tänään – vaikka Antero Vartiaa.” Tuossa oikeassa palkissa on Antero Vartian mainos. Kannattaa klikata kuvaa ja käydä katsomassa hänen kotisivujaan. Mies on todella ilahduttava tulokas vihreiden pariin, teksti jatkui.

”Mulle tuli kyyneleet silmiin. Ihmettelin, että mitä helvettiä. Olin pyytänyt häneltä suositustekstiä flaijerin takakanteen, sen hän oli kirjoittanut, mutta mitään tällaista en odottanut.”

Soininvaara ja Vartia eivät juuri tunteneet tässä vaiheessa. 2000-luvun alussa Vartia asui muutaman kuukauden Soininvaaran seinänaapurina Katajanokalla. Joskus sanoivat käsipäivää, mutta siinä se.

Soininvaaraa – poliitikkoslangilla Odea – hän oli kuitenkin äänestänyt usein. Suorastaan fanittanut. Soininvaaran 2000-luvun alussa aloittama blogi oli vuosikaudet Vartian selaimen aloitussivuna.

”Sitä mä luin ja sitä kautta oon oppinut ajattelemaan hyvin pitkälti samalla tavalla kuin hän. Hän on taivuttanut rautalankaa ja oon saanut siitä ahaa-elämyksiä.”

Vartian on ollut aina helppo ymmärtää markkinalogiikka – eli myös Soininvaaraa. Molemmat vanhemmat olivat yrittäjiä, isällä oli parhaimmillaan 14 farkkukauppaa, äidillä pari. Ensimmäisen oman yrityksensä Vartia perusti parikymppisenä. Se myi Kauppatorilla pienessä 3 × 3 metrin kojussa matkamuistoja.

”Krääsää”, Vartia sanoo.

”Se oli pieni, mutta hyvä paikka harjoitella. Kun on päässyt yksinkertaisten asioiden kautta tekemään yrityksen perusasioita, on oppinut, että ne on asioita, jotka hoituu, kun ne hoidetaan.”

Kotona ei puhuttu politiikkaa, vaan yrittäjyyttä. Vartia kertoo olleensa kakaraikäinen, kun isä selitti hänelle saunan lauteilla, mitä kate tarkoittaa. Sen lisäksi hänen setänsä Pentti Vartia oli vuosia Elinkeinoelämän tutkimuskeskuksen Etlan johtaja.

”Luin aina Pentin kirjoittamat kirjat, vaikken niistä mitään ymmärtänyt. Mutta huomasin, kun käytiin vaikka ysiluokalla kaupallisia aineita, että pärjäsin. Se innosti oppimaan enemmän.”

Ja sitten tuli Soininvaara ja parhaan argumentin periaate. Kelvottomin vertauksin ilmaistuna Soininvaaran paikka oli olla piikki vihreiden tofussa.  Kertoa, missä muiden lisäksi omat menevät vikaan.

Soininvaaralle poliittinen peli oli sitä, että hän selvittää asiat parhaansa mukaan ja luottaa olevansa oikeassa. Vartia on oppinut häneltä saman pelkäämättömän strategian. Hän ei ole kirjastossa istuja. Sen sijaan hän buukkaa kalenterinsa täyteen tapaamisia. Keskustelee, ymmärtää, oppii ja vie sitten asiaansa eteenpäin.

Yksi vihreä kertoo, että alkuun Vartiaa yritettiin saada hieman jarruttelemaan, mutta yleisesti puolueessa ei katsota hyvällä suitsimista.

Vartia on nykyään hyvin pidetty, mutta suosiota hän ei ole puolueen sisällä kalastellut. Hän on puhunut korkeakoulujen lukukausimaksujen puolesta ja vihreille lähes pyhää perustuloa vastaan.

”Mä oon ollut sitä mieltä, että perustulo on se magic bullet, joka korjaa kaikki ongelmat. Mika Maliranta on avannut niitä ongelmia. Sit mä oon jutellut sosiaalipuolen ihmisten kanssa, jotka on sitä mieltä, että perustulo olisi hirveä karhunpalvelus niille ihmisille, joilla ei välttämättä mene elämässä niin hyvin ja joilla ei oo niin hyvää elämänhallintaa”, Vartia sanoo.

”Meidän pitäisi vihreissä pystyä keskustelemaan tästä. Jos me ei siedetä keskustelua, asiat muuttuu äkkiä tosi ummehtuneiksi.”

Tammikuun kolmantena päivänä 2013 Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja Matti Kalliokoski esitteli kolumnissaan brittiläisen taloustoimittajan Clive Crookin. Crook jaottelee The Economistin ja Financial Timesin kirjoituksissaan politiikan kahdenlaiseksi: on pro-market ja pro-business. Markkinoita luova ja yritysmyönteinen. Ensimmäinen jättää asiat markkinoiden päätettäviksi, toinen tukee olemassa olevia yrityksiä.

Se oli ensimmäinen kerta, kun termi pro-market mainittiin Helsingin Sanomissa.

”On aina tuskattomampaa tukea jotain olemassa olevaa kuin luvata hyvää horisontin takana olevasta maailmasta. Kilpailun lisääminen tekee kipeää paitsi vanhoille yrityksille myös niiden työntekijöille”, Kalliokoski kirjoitti.

Vihreiden sisällä kolumni aiheutti suuren keskustelun. On jo aikakin, sanovat monet muutkin. Suomi on historiallisesti tasapainotellut idän ja lännen välissä ja on siksi yhä valtiojohtoisempi ja korporatistisempi maa kuin lähikollegat.

Pro-market vastaan pro-business -jako on politiikkaa, joka ei näy vaalikoneiden virallisissa vastakkainasetteluissa. Ainakaan vielä. Vuonna 2011 Osmo Soininvaara ihmetteli, miksi hän on Hesarin vaalikoneen mukaan Suomen oikeistolaisin kansanedustaja.

Markkinamyönteisyys leimataan Suomessa herkästi oikeistolaiseksi. Kuuluvathan siihen asiat, joita Suomessa pitäisi nyt  taloustieteilijöiden, Vartian ja monien muiden mielestä tehdä: työmarkkinoiden löysentäminen, monopolien purkaminen, reformit.

Vasemmiston, erityisesti sosialidemokraattien, on vaikea myöntää, että Suomessa on merkittävä määrä ihmisiä, joiden palkkaaminen suhteessa heidän tuottamaansa arvonlisään on kannattamatonta. Tämän lisäksi ovat yliopistojen lukukausimaksut, maataloustuet, yritystuet ja Vartialle kaikkein leimallisimmin apteekkimonopoli.

Vartiasta tuli apteekkikapinan keulakuva sen jälkeen, kun ajatuspaja Liberan johtoon noussut vihreä ekonomisti Mikko Kiesiläinen tuli nykäisemään Vartiaa hihasta vuoden 2015 Suomi-areenassa. Pian he jo julkaisivat yhdessä Helsingin Sanomissa mielipidekirjoituksen, jossa luki esimerkiksi näin:

”Vuonna 2012 julkaistun norjalaisen tutkimuksen mukaan lääkkeiden hinnat apteekeissa olivat Suomessa 12 prosenttia kalliimmat kuin Ruotsissa ja 25 prosenttia kalliimmat kuin Norjassa. Näin siitä huolimatta, että Suomessa on Pohjoismaiden alhaisimmat lääkkeiden tukkuhinnat.”

Teksti oli käytännössä Kiesiläisen kirjoittama, eikä Vartia tuntenut koko järjestelmää, ennen kuin se hänelle esiteltiin.

”Vasta sitten mä ryhdyin opiskelemaan sitä tarkemmin. Jälleen kerran valtaosa kaikesta ymmärryksestä tulee paremmin tietäviltä. Jostainhan me asiat opitaan.”

Liberaaleja pro-market-linjan poliitikkoja on eduskunnassa Vartian arvion mukaan parikymmentä: kokoomuksesta, vihreistä, ruotsalaisista. Imagen tietojen mukaan heillä on oma epävirallinen verkostokin. Samaan aikaan on opittu paheksumaan talouspuheen läpitunkevuutta yhteiskunnassa. Sitä Antero Vartia ihmettelee.

”Tää kritiikki liberaalia talousajattelua kohtaan jaksaa yllättää mut vähän väliä. Tai kuinka kovina taloustieteilijöiden arvoja pidetään. Mä en ymmärrä sitä yhtään”, Vartia sanoo.

”Näistä asioista pitää pystyä puhumaan niin, että kuulija ymmärtää, mitä tarkoitetaan ja miksi. Olen vasta nyt havahtunut, että monet asiat, jotka on mulle itsestäänselvyyksiä, ei aukene monille.”

Talouspuhetta ja oppia kansantaloustieteen perusteista tarvittaisiin Vartiasta kuitenkin lisää, jotta päätökset olisivat perustellumpia. Pitäisi tajuta, että jos on liikaa tuotantoa suhteessa kysyntään, sitä ei korjata lisäbudjeteilla, vaan heikkojen firmojen on annettava kaatua.

Eivätkö siis kansanedustajat ymmärrä edes kysyntää ja tarjontaa?

”Ei ne ymmärrä. Ei missään nimessä. Ei missään nimessä! Me vaikutetaan talouden mekanismeilla. Siksi pitää ymmärtää, mikä niiden todellinen vaikutus on!”

”Politiikassa me tehdään hyvää tarkoittavia päätöksiä, mutta usein ne vain siirtää ongelman toisaalle.”

Jos Antero Vartia kyllästyisi politiikkaan – tai äänestäjät häneen – hän voisi aina tulla takaisin tänne Löylyyn.

Toisaalta, miksi ainakaan äänestäjät häneen kyllästyisivät, sillä Vartiassa on kolme hahmoa päällekkäin. Hän on toisaalta Soininvaaran oppipoika, toisaalta julkkisten kaveri, toisaalta rakennuttanut helsinkiläisille luksuriöösin saunan.

Näiden pitäisi olla ristiriidassa keskenään, mutta ne eivät ole. Vartia jos joku on eliittiä, mutta ei vaikuta kultivoituneelta snobilta. Hän hehkuttaa sosiaalisessa mediassa Luokkakokousta ja uutta Tuntematonta sotilasta ja on useammassa Instagram-kuvassa kavereidensa kanssa viihtymässä kuin ei ole.

Hän sanoo, ettei olisi päässyt eduskuntaan ilman tunnettujen ystäviensä apua. Hän sanoo, että oppii kaiken itseään viisaammilta. On talouseliitin tet-harjoittelija. (Tämän jutun yhteydessä Vartialle tehtiin pistokoe Osmo Soininvaarasta. Koe tuloksineen on luettavissa täällä.)

”Sitähän mä olen koko ajan. Sitähän mä olen pelkästään. Ja tulen pysymäänkin.”

Eivätkä hänen oppi-isänsäkään ole heivaamassa Vartiaa mihinkään. Päinvastoin kysyntä ja tarjonta kohtaavat. Hehkutukselle ei meinaa tulla loppua. Tuntuu kuin sedät kilpailisivat, kuka saa adoptoida 37-vuotiaan ihmelapsen.

Etlan Mika Maliranta sanoo, ettei yksikään poliitikko ole ollut yhtä kiinnostunut oppimaan ja ymmärtämään asioita sitten Mauri Pekkarisen.

”Antero on hirvittävän nopea omaksuja. Sen huomaa siitä, että kun hänelle selittää asian, hän esittää sen jatkossa omin sanoin.”

Walesista kävelemästä tavoitettu Juhana Vartiainen äityy hehkuttamaan Vartian ”epäitsekästä ja idealistista” luonteenlaatua ja kuvaa häntä ”parhaaksi ystäväkseen eduskunnassa”, jonka kanssa hän ”ei ole vielä ollut kertaakaan poliittisista kysymyksistä eri mieltä”.

”En haluaisi asettua Anteron yläpuolelle arvioimaan hänen kykyjään. Sen verran valtava hänen osaamisensa on”, Vartiainen sanoo.

”Kuten Proust on sanonut snobin tunnistavan snobin, samalla tavalla idealistinen maailmanparantaja tunnistaa toisen.”

Osmo Soininvaara ei tiennyt Vartian fanittaneen häntä näin kovin, mutta hehkuttaa häntä yhtä kaikki: Valtavasti henkistä rehellisyyttä nostaa lukukausimaksut pöydälle. Oppinut politiikan valtavan nopeasti. Huippuhyvä yrittäjäkin vielä.

”Kaikki, mihin Vartia koskee, muuttuu kullaksi.”

Ihan kaikkea kultapoikakaan ei ole saanut, sillä toisissa asioissa ei ole kyse opettelemisesta. Vartia on profiloitunut yritystukien tuntijana ja vastustajana. Silti Emma Kari valittiin vihreistä eduskunnan yritystukityöryhmään. Vartia jäi varalle.

”Emma haki ja tuli valituksi, siinä se”, Vartia kuittaa.

Kun vihreiden eduskuntaryhmä päätti asiasta, Imagen tietojen mukaan Vihreiden nuorten puheenjohtaja Iiris Suomela, jolla on ryhmän kokouksissa vain läsnäolo- ja puheoikeus, oli jopa pitänyt painokkaan puheen sen puolesta, että taloudelliseen vastuutehtävään on valittava nainen. Se tuskin vaikutti loppupäätökseen, mutta oli poikkeuksellista. Yleensä nuorisojärjestön edustajalla on ollut todella korkea kynnys käyttää puheoikeuttaan. Yksi ay-vaikuttaja kuitenkin sanoo ymmärtäneensä, että Vartia on varajäsenenäkin henkilö, jolle lobbaajat varaavat audiensseja.

Yhtä kaikki: asiasta tuli sukupuolikysymys, omanlaisensa parhaan argumentin periaate. Jos merkit pitävät paikkansa, niin voi käydä jatkossa nykyistä useammin. Uskooko Vartia, että identiteettipolitiikka voisi synnyttää vihreissä jännitteitä?

”En oo tullut tota pohtineeksi, koska vihreät on arvoliberaali puolue ja siihen arvoliberaaliuteen mahtuu kaikenlaisia näkemyksiä. Mutta toiset antavat niille asioille suuremman arvon. Identiteettipolitiikassa nostetaan esiin epäkohtia, mutta se tapa, joilla niistä puhutaan. Siitä en ole aina samaa mieltä.”

Vartia tietää aivan hyvin, kuinka kohtuuttoman etuoikeutettu hän on. Hänellä on aivan kaikkea: ystäviä, rahaa, aikaa, ulkonäkö, karisma, firmat, opettajat, julkinen ja yksityinen minä, mitä ikinä.

Ei tarvitse murehtia etukäteen hypoteettisia ongelmia, koska asiat hoituvat, kun ne hoitaa. Suurin vapaus ja etuoikeus on silti se, että voi sanoa ja tehdä, mitä tahtoo. Vaikka lähteä politiikkaan, ja päästä kerralla ykkösketjuun.

Kysymys kuuluukin, miksi Vartia ylipäänsä halusi kansanedustajaksi. Onko poliitikoksi opettelu vain vanity project miehelle, jolla on jo kaikki, mukaan lukien vara valita, mitä elämässään haluaa tehdä.

”Miksi poliitikot ovat niitä, joihin kaikki haluaa vaikuttaa? Tätä sanon aina, kun multa kysytään, miksen mennyt esimerkiksi kansalaisjärjestöihin”, Vartia esittää vastakysymyksen.

”Itsekäs syy taas on, että mua kiinnosti suunnattomasti nämä asiat. Ja joskus elämässä vain ajautuu. En olisi mitenkään voinut arvata viisi vuotta sitten tekeväni tätä, mitä nyt teen.”

Vapaaherran puhetta. Kuten sekin, että vaikka on tyrmäävän kohtelias, ei tarvitse miellyttää, jos ei tahdo.

”Yksi perisynti politiikassa on, että me halutaan niin paljon hyvää ihmisille, että me ollaan huonoja suututtamaan heitä. Meidän pitäisi kestää paremmin se, että meistä ei tykätä. Uskaltaa sanoa asioita, joista me tiedetään, ettei niitä haluta kuulla. Koska nää muutokset on sellaisia, että moni asia ihmisten elämässä tulee muuttumaan.”

Vartian etuoikeudet saavuttaakseen on elettävä etuoikeutettu elämä. Voi olla opiskeluvuosinaan pokeriammattilainen ja viettää talvet kaukomailla vain, koska ”ei pysty Suomen talviin”. Siksi vain harva voi edes päästä asemaan, jossa yksittäiselle ihmiselle on siunaantunut yltäkylläisesti erilaisia pääomia. Suurimman yleisen hyödyn voi luoda käyttämällä niitä, ei antamalla valtaa ja tilaa pois.

”On meidän vastuu käyttää niitä etuoikeuksia! Meillä on ihan helvetinmoinen vastuu! Me pakoillaan sitä vastuuta ihan liian paljon. Vastuu korostuu niissä tilanteissa, joihin liittyy epävarmuutta, tyytymättömyyttä, kun niitä juttuja viedään läpi.”

Eikä vastuullista ole toivoa vallankumousta tai järjestelmien sortumista, vaan uskoa instituutioihin, pahaan establishmentiin, jonka sitten vain on oltava luottamuksen arvoinen.

”Mulla ei ole mitään tarvetta olla rebel, joka panee hanttiin. Jos me romutetaan tää nykyinen järjestelmä, peli on menetetty.”

Juttua muokattu 19.1. liittyen tuloerojen kasvuun. Alimmalle desiilille ei jää kolme euroa vähemmän kuussa vaan kolmetoista.

Julkaistu: 18.12.2017