Yksi Suomen suosituimmista selfie-paikoista sai yllättävän kilpailijan – Näin linnunpöntöstä tuli haastaja Olavinlinnalle
Suomen suosituimpia selfienottopaikkoja on Olavinlinnalle johtavan sillan alkupää Savonlinnassa. Myös sinne on sijoitettu linnunpönttö, jonka ideasta odotetaan maailmanlaajuista hittiä.
Minikokoinen linna on yksi savonlinnalaisen haudankaivajan Marko Ruuskasen taidonnäytteistä – ja Suomen kuvatuin linnunpönttö. Tuotteliaan miehen taidepöntöistä on kasvanut Savonlinnassa suoranainen ilmiö. Kaupunkilaiset rakastavat niitä. Pöntöille järjestetään kesäisin opastettuja turistikierroksia, ja viime vuoden lopussa aiheesta julkaistiin kattava tietokirja.
Yksilölliset lintukodot syntyvät Talvisalon hautausmaan verstaalla. Juuri nyt Ruuskasella on tekeillä Matkailijahotellin näköinen pönttö. Savonlinnan keskustanäkymää 1900-luvun alussa hallinneen hotellin pienoismallin kaariholviovet ja tornien huiput on veistetty äärimmäisen pikkutarkasti.
Viereisellä seinustalla ripustamista odottaa täysin valmis linnunpönttö: satoja työtunteja vaatinut, häkellyttävän perinpohjainen mallinnos koristeellisesta näkötornistaan tunnetusta Hungerborgin ravintolarakennuksesta. Kummastakin tulee ensi kesänä tiaisten koti.
Omaa suosikkipönttöään Ruuskanen ei nimeä.
– Paras työ on aina se, jota on juuri tekemässä. Ei ne sitten valmistuttuaan enää anna minulle mitään uutta. Tärkeintä on, että linnut saavat niistä kodin. Syntyy uutta elämää, sanoo Ruuskanen ja jatkaa, että aina on sitä uusinta pönttöä puuhun ripustaessa pelko, että ihmiset suuttuvat.
Yleisön reaktioista päätelleen haudankaivajan pelko on aiheeton. Savonlinnalaiset ovat rakastuneet omaperäisen kansantaitelijansa teoksiin.
Joka kerta, kun Ruuskanen julkaisee Facebookissa kuvan uudesta teoksestaan, on seurauksena tuhansia yläpeukkuja ja ihailevan kiitteleviä kommentteja. Ruuskanen tuntuu olevan kaupunkilaisten suurin yhdistävä voima. Vaikka toisinaan seudulla käy kovakin kinastelu koulujen sulkemisesta tai sotepalveluiden järjestämisestä, Ruuskasen teoksista tykkäävät kaikki.
Tunteisiin käyvät asiat vaativat syntyäkseen aikaa ja vaivaa. Ruuskanen on pannut peliin kumpaakin. Leipätyön ja omien taideprojektien lisäksi hän on muun muassa kunnostanut syrjäisen ja unohdetun hautausmaan. Hän korjasi käytöstä poistetun Kirkkoniemen hautausmaan haurastuneet ristit ja muistomerkit. Lisäksi hän nosteli sortuneen aidan kivet yksi kerrallaan takaisin. Kaiken sen hän teki vapaa-ajallaan ja omalla kustannuksellaan.
Työpaikallaan Talvisalon hautausmaalla Ruuskanen on jo vuosien ajan toivottanut kesätyöntekijät tervetulleeksi maalaamalla jokaiselle yksilölliset kottikärryt. Ne nimikoidaan ja maalataan heidän lempiväreillään.
Talvisalon mäeltä käynnistyi myös Ruuskasen taival modernien taidepönttöjen tekijänä. Kymmenkunta vuotta sitten hän alkoi muotoilla ihan tavallisten linnunpönttöjen ympärille sydänkuvioisia rautakoristeita. Niitä on noussut hautausmaan puihin jo lähes sata kappaletta.
Viitisen vuotta sitten Ruuskasen taide alkoi levittäytyä hautausmaalta kaupungin kaduille. Se edellytti satunaista kohtaamista Savonlinnan torilla. Siellä Ruuskanen tapasi sattumalta kaupunginpuutarhurin Raili Auravan, ja tämä osoittautui haudankaivajan teosten ystäväksi. Puutarhuri antoi haudankaivajalle vapaat kädet nikkaroida kaupungin puistoihin juuri sellaisia pönttöjä, kuin tämä haluaa.
Ruuskanenhan nikkaroi. Kaupunkilaiset yllättyivät kerta toisensa jälkeen, kun kaupungin kauneimpien rakennusten eteen ilmestyi niiden pienoismalli, joka olikin koti linnuille.
Pöntöistä tuli käsite Savonlinnassa. Uusi ja kaupunkikuvaa syventävä yllätys oli silti vielä edessä.
Muutama vuosi sitten Ruuskanen alkoi herättää henkiin katukuvasta kadonneita taloja – tietysti linnunpönttöinä. Sitäkin käännettä edelsi kohtaaminen kanssakaupunkilaisen kanssa.
Ville Vilén ihailee Satamakadulla näköispönttöä nimeltään Jugend-linna.
– Todella pikkutarkkaa työtä, Vilén kehuu tarkentaessaan katsettaan kolikon kokoisiin hämähäkinseittikuvioituihin ornamentteihin ja muihin pikkuruisiin yksityiskohtiin.
Ruuskasen työt ovat Vilénille toki entuudestaan erittäin tuttuja. Hänen kirjoittamansa Lintuhuviloita Savonlinnasta haudankaivaja Ruuskasen tapaan julkaistiin tänä talvena. Yhteistyössä graafikko Kimmo Heikkilän ja museonjohtaja Nikke Kaartisen kanssa tehdyssä kirjassa esitellään kaikki Ruuskasen tekemät rakennuslintupöntöt, kerrotaan niiden sijainti ja avataan kattavasti ikuisesti kadonneiden talojen tarinaa. Lukijalle tulevat tutuksi niin tyylisuunnat, rakennusmestarit kuin talojen asukkaatkin.
Vilén arvostaa suuresti Ruuskasen kykyä herättää historia eloon.
– Idea on upean yksinkertainen. Sijoitetaan kadonneista taloista tehtyjä pienoismalleja alkuperäisille paikoilleen. Niiden kautta kaupungin historian eri rakennuskerrostumat tulevat innostavassa muodossa kaikkien nähtäville. Samalla saadaan myös linnuille koteja.
Vilén ei yllättyisi, jos ideaa alettaisiin kopioida ympäri maailmaa.
Yleisradiossa johtajana työskentelevä Vilén on intohimoinen Savonlinnan rakennushistorian harrastaja ja vanhojen talojen puolesta puhuja. Hän on kerännyt mittavan määrän rakennuspiirustuksia, kuvia ja haastatteluaineistoa puretuista tai muuten tuhoutuneista talokaunottarista.
Vilén oli nähnyt eri puolella kotikaupunkiaan Ruuskasen töitä ja rohkaistui ottamaan yhteyttä. Josko linnuille taloja tekevä haudankaivaja vaikka innostuisi siitä, millaista kotikaupungin kaduilla oli joskus kulkea. Ja Ruuskanenhan innostui.
Nyt keskustassa on jo kolmattakymmentä lintuhuvilaa muistuttamassa nykysukupolvia siitä, millaista kaupungissa olisi, ellei purkamisvimma olisi iskenyt myös Savonlinnaan.
Porvoo ja Rauma tekivät uuden keskustan säilyttäen puukorttelit. Savonlinnaan ei uusi keskusta olisi mahtunut.
Yksi tuhoamisbuumin surullisimpia kohteita oli juuri Jugend-linna. 1963 revitty kansallisromanttinen kivitalo oli monen paikallisen mielestä yksi kauneimpia Savonlinnaan koskaan rakennettuja rakennuksia. Siinä yhdistyi jugendin kekseliäs muotokieli paikallisiin aiheisiin, joista näyttävin oli Olavinlinnan tornin muotoinen erkkeri. Talon lukuisista ornamenteista, klinkkerilaatoista ja torneista muistuttaa enää Ruuskasen tekemä noin metrin levyinen pienoismalli.
– Olisi se voinut tähän jäädä, sanoo Vilén hiljaa.
Vaikka Vilén pitää ääntä vanhojen talojen puolesta, löytyy häneltä myös ymmärrystä niiden purkajille.
– Surullinen olo tulee tosi monen talon puolesta, mutta tästä ajasta käsin ei oikein voi tuomita toisessa ajassa eläneiden ihmisten toimintaa, Vilén sanoo ja muistuttaa Savonlinnan olevan saarille rakennettu kaupunki.
– Näille saarille mahtuu hyvin rajallinen määrä taloja, kaupunki ei aikoinaan voinut kasvaa kuin ylöspäin. Houkutus rakentaa matalien puutalojen tilalle korkeampia kivitaloja oli ymmärrettävä. Olihan niissä myös paljon miellyttävämpää asua.
Vilénin mukaan Savonlinnassa ei ollut samoja mahdollisuuksia tai haluja säilyttää puukeskustaa kuin Porvoossa, Raumalla tai Kokkolassa.
– Niissä voitiin rakentaa kaupungille kokonaan uusi keskusta ja säilyttää puukorttelit. Tänne ei yksinkertaisesti mahtunut.
Vilén tuntuu olevan realistinen aktivisti. Ei kaikkia vanhoja taloja ole hänen mukaansa järkeä säilyttää. Suojeltavien talojen pitää olla riittävän hyväkuntoisia ja rakennushistoriallisesti arvokkaita. Oopperakaupungissa Vilén on pitänyt ääntä etenkin pääkadun varrella seisovan Hulikan talon eli vuonna 1864 rakennetun kauppakorttelin puolesta. Kaupunki haluaa purkaa sen.
– Se on aivan ainutlaatuista sveitsiläisempireä, sitä ei täällä päin maailmaa juuri näy. Täysin korjauskuntoinen talo, Vilén sanoo. Hän haluaisi ehdottomasti suojella myös Savonlinnan vanhan kirjaston viereisellä Nälkälinnanmäellä. Juuri sen tieltä purettiin Ruuskasen vasta viimeistelemän pöntön esikuva, Hungerborgin ravintola. Kirjasto taas edustaa 60-lukulaista arkkitehtuuria kauneimmillaan. Vilén pelkää kaupungin toistavan virheensä. Se haluaa purkaa sekä puukorttelin että kirjaston ja rakentaa tilalle kerrostaloja.
– Nämä pitäisi nostaa entiseen loistoonsa kaupungin ylpeydenaiheeksi ja turistien iloksi, Vilén sanoo.
Valtuustossa on vetämässä hakemuksia rakennusten suojelemiseksi. Kuluvan vuoden aikana selvinnee, toteutuuko Vilénin toive – vai saako haudankaivaja Ruuskanen kaksi uutta aihetta lintupöntöiksi.
