Apu

Libretisti, ohjaaja Tuomas Parkkinen: "Lapuanliikkeen jälkipyykki pestään nyt Ilmajoella"


Ilmajoen Musiikkijuhlien kesän 2020 ooppera ottaa vahvasti kantaa nykyhetkeen, vaikka "Hiljaiset perivät maan - ooppera lapuanliikkeestä" kertoo rumasta vaiheesta itsenäisen Suomen historiassa.
Kuvat Liisa Talvitie

Tunnelma oli tiheä ja täynnä vahvoja tunteita, kun Ilmajoen Musiikkijuhlien kesän 2020 oopperan julkistamistilaisuus pidettiin Helsingissä ravintola Bottan Chydenius-kabinetissa. Kun varjeltu salaisuus paljastui, tuntui monin tavoin historian siipien kahinaa. Sävelsihän Kaj Chydenius aikoinaan kohutun Lapualaisoopperan, joka hätkähdytti 1960-luvun oikeistolaisia piirejä.

Nyt on kuitenkin kyseessä jotain aivan muuta. Hiljaiset perivät maan - ooppera lapuanliikkeestä libreton kirjoittanut ja oopperan ohjaava Tuomas Parkkinen piti palopuheen kaikkea vihapuhetta ja ääriliikkeitä vastaan. Hän totesi, että kaikesta metelistä huolimatta maata pyörittävät hiljaiset, nöyrät miehet ja naiset. Me suomalaiset.

– Olen itse elänyt rauhan ajan nuoruuden, ajan, jolloin Berliinin muuri murtui. Nyt historia toistaa itseään, sillä ääriliikkeet, vihapuhe ja katupartiot ovat tätä aikaa. Eduskunnassa on kansanedustajia, joita on tuomittu tappopuheista. Sivistysvaltion on perattava identiteettiään, meidän on mietittävä keitä me olemme ja mihin olemme menossa.

Lapuanliikkeen jälkipyykki pestään nyt siellä, mistä liike alkoi - Etelä-Pohjanmaalla, eikä esimerkiksi Kansallisoopperassa tai Savonlinnan Oopperajuhlilla.

Parkkinen on kirjoittanut juonivetoisen kertomuksen kyläyhteisöstä, jossa elettiin, rakastettiin, vihattiin ja muilutettiin. Ja otettiin laki omiin käsiin.

Oopperan säveltäjä Jukka Linkola totesi, että luvassa on rankkaa tarinaa (kuvassa oikealla Tuomas Parkkisen vieressä).

Rankka tarina ei silti tarkoita, etteikö oopperaan mahtuisi groteskia huumoria ja satiiria - ovathan ne Tuomas Parkkiselle tuttuja työkaluja.

Linkola vertasi Parkkisen librettoa elokuvakäsikirjoitukseen, niin vahvasti hän koki sen luettuaan. Linkola sanoi myös, että tarina koskettaa häntä henkilökohtaisesti.

– Kun äitini kuoli, löysin hänen jäämistöstään IKL:n jäsenkirjan. Kovin läheltä tämä siis liippaa ja haluan vahvasti olla mukana kertomassa kaikkea sitä mitä 1930-luvun taitteessa tapahtui.

Muilutuksia ja työväen iltamia

Oopperan miehitys on huippuluokkaa. Punavankileiriltä vapautuneen Olavin roolin esittää baritoni Ville Rusanen ja hänen rakastettuaan, porvaristyttö Reginaa Saara Kiiveri. Historian todellisia henkilöitä, Hurja-Hiljaa eli äärioikeistolaista opettajaa, "Lapuan ainoaksi mieheksi" kutsuttua Hilja Riipistä esittää mezzosopraano Essi Luttinen, Vihtori Kosolaa puheroolissa näyttelijä Taneli Mäkelä. Muissa rooleissa nähdään muun muassa baritoni Jaakko Kortekangas, bassobaritoni Nicholas Söderlund ja sopraano Mari Palo.

Hiljaiset perivät maan -oopperan esiintyjäjoukkoa, vas, Akseli Ferrand, Ville Rusanen, Essi Luttinen, Jaakko Kortekangas ja Nicholas Söderlund.

Ilmajoen Musiikkijuhlilla on aina kannustettu myös debytantteja. Sellainen on uutuusoopperassa esiintyvä Akseli Ferrand.

–Aloitin musiikkiopistossa 7-vuotiaana ja 9-vuotiaana menin Cantores Minores -kuoroon. Nyt opiskelen kolmatta vuotta Sibelius-Akatemiassa. Roolihenkilöni Ilmajoella kokee järkyttävän kaaren, komea, tummakulmainen nuori mies kertoi.

Luvassa on vahvan esiintyjäjoukon, Ilmajoen Musiikkijuhlien oopperakuoron sekä lapsi- ja nuorisokuoron ja Vaasan kaupunginorkesterin voimin muilutuksia, työväen iltamia ja niinkin väkeviä kohtauksia kuin talonpoikaismarssi. Sehän huipentui Helsingin Senaatintorilla heinäkuussa vuonna 1930.

–Siitä tulee komeampi kuin Aidan suurista kohtauksista, Tuomas Parkkinen vannoi pilke silmäkulmassaan, mutta osittain aivan tosissaan.

Linda Lampenius Ilmajoelle

Vielä on maltettava vuosi ennen kuin yleisö pääsee nauttimaan Ilmajoen uutuudesta. Tänä kesänä Ilmajoella Kyröjoen rannalla nähdään vielä neljä kertaa Mannerheim-ooppera. Laila Hirvisaaren ja Eve Hietamiehen kirjoittama, Tuomas Parkkisen ohjaama ja Tuomas Kantelisen säveltämä ooppera on ollut valtaisa menestys.

– Sen täyttöaste on ollut kahtena kesänä yli 90 prosenttia, siksi vielä nämä lisäesitykset, Musiikkijuhlien toiminnanjohtaja Sari Hanka kertoi.

Mannerheim-oopperan lisäksi tänä kesänä Ilmajoella esitetään vierailevana oopperateoksena Aino Ackté ja kantaesitetään Apocalypse-oratorio, jonka on säveltänyt sellisti Perttu Kivilaakso. Solisteina ovat pitkästä aikaa Suomessa esiintyvä viulisti Linda Lampenius, sopraano Mari Palo ja tenori Markus Nykänen.

Julkaistu: 7.5.2019