Nuorten Leijonien läpileikkaus: Suomen MM-hopeassa oli yllätyksiä – pelaaja-arviot paljastavat miksi

Lopputuloksesta ja huippuhetkistä huolimatta ei kuitenkaan pidä unohtaa, että Nuoret Leijonat oli koko turnauksen mitassa enemmän ottavana osapuolena kuin kuskinpaikalla, ja etenkin otteluiden jälkimmäiset puoliskot olivat jatkuvasti vaikeita. Karu fakta on, että keksinkertaisella maalivahtipelaamisella Suomella ei olisi ollut mitään asiaa mitaliotteluihin.

Näistä lähtökohdista Suomen yksilöiden arvioiminen ei ole mitenkään helppo tehtävä. Selkeitä onnistujia on muutamia, samoin löytyy muutamia pelaajia, jotka eivät päässeet lähellekään omaa parastaan. Monella pelaajalla taso kuitenkin heitteli varsin rajusti turnauksen aikana.

Seuraavissa kouluarvosanoissa on otettu huomioon pelaajien suoritustaso koko turnauksen mitassa, mutta myös yritetty huomioida ennakko-odotuksia sekä roolia joukkueen sisällä.

Hyökkääjät:

Konsta Helenius, 9-

Konsta Helenius oli koko turnauksen mitassa Suomen paras hyökkääjä, mutta ei kuitenkaan yltänyt aivan samalla tasolle kisojen parhaiden hyökkääjien kanssa. Helenius oli tasaisen tappava suorittaja tasaviisikoin; hieman ironisesti hänen selvästi heikoin ottelunsa tältä osin oli välierä Ruotsia vastaan, jossa hän kirjautti yli puolet turnauksen tehopisteistään. Helenius oli parhaimmillaan etua luovana pelaajana transitioissa, ja väläytteli myös pelintekotaitojaan aika ajoin. Samalla hän ei kuitenkaan varsinaisesti dominoinut yhdessäkään ottelussa. Jos Helenius sattuu olemaan mukana ensi vuodenkin joukkueessa, haluaisin nähdä häneltä tätä vuotta enemmän dynaamisuutta ja tietynlaista röyhkeyttä.

Tuomas Uronen, 9½

Tuomas Urosen kisasuoritus oli erittäin onnistunut. Hän oli alkusarjassa omaan silmääni Suomen paras kenttäpelaaja molempia pohjoisamerikkalaisia joukkueita vastaan, ja iski muutaman ison maalin Yhdysvaltojen verkkoon. Uronen teki oivaltavia ratkaisuja hyökkäysalueella, hankki jatkuvasti kiekonriistoja periksiantamattoman karvauspelaamisen kautta ja teki älykkäitä siirtoja myös esimerkiksi oman sinisen ylityksissä. Tehoja olisi voinut kertyä huomattavasti enemmän ottaen huomioon, kuinka paljon hyviä asioita hän kaukalossa teki. Ymmärrän, miksi valmennus ei lähtenyt rikkomaan erinomaisesti suorittanutta nelosketjua, mutta Uronen olisi suoritustensa perusteella voinut pelata isompia minuutteja.

Benjamin Rautiainen, 8½

Läpi turnauksen Heleniuksen kanssa Suomen ykkösnyrkissä pelannut Benjamin Rautiainen pelasi nousujohteiset ja loppujen lopuksi odotuksiin nähden laadukkaat kisat. Hän oli hyökkäyssuuntaan joukkueen oivaltavimpia ja alati vaarallisimpia pelaajia, pyrkien pelaamaan kiekkoa keskustaan syötöillä tai röyhkeillä ajoilla maaleille. Yhdellä yhtä vastaan -tilanteissa hän oli Alasiuruan ohella Suomen paras hyökkääjä. Kirsikkana kakun päällä toimi Ruotsi-välierän jatkoaikamaali, joka oli pelimiehen ratkaisu. Kokonaisvaltaisesti Rautiainen ei ollut yhtä vaikutusvaltainen kuin Helenius, mutta ajoittain hän oli hyökkäyssuuntaan sentteriään parempi. Voisiko tällaisella suorituksella irrota jopa NHL-varaus?

Kasper Halttunen, 8-

Kasper Halttusen turnaus oli monilta osin yllättävä. Yksi maali seitsemässä ottelussa on vaisu suoritus – vaikka epäonneakin oli mukana tolppakutien muodossa – pelaajalta, josta odotettiin Suomen ykkösmaalintekijää. Toisaalta Halttuselta nähtiin monelta osin aiempaa monipuolisempaa ja kokonaisvaltaisempaa suorittamista. Kun viime vuonna kuljetukset hyökkäysalueella olivat turhan pitkiä ja pienen onnistumisprosentin laukauksia ulkokehältä nähtiin aivan liikaa, tänä vuonna hänellä oli paljon hyviä syöttöideoita, joista moni oli hyvin lähellä johtaa vaaralliseen tekopaikkaan. Finaalin ensimmäinen erä oli Halttuselta paikoin jopa dominoiva. NHL-pelaajaksi yltäminen vaatii edelleen töitä, mutta suunta vaikuttaa oikealta.

Arttu Alasiurua, 9½

Nelosketjun sentterin viittaa läpi kisojen kantanut Arttu Alasiurua oli Urosen ohella Suomen parhaita pelaajia, ei pelkästään minuutteihin ja odotuksiin suhteutettuna vaan ylipäätään. Alasiurua, joukkueen toiseksi paras maalintekijä, oli alati vaarallinen hyökkäyssuuntaan kiekon saadessaan, haastaen todella röyhkeästi puolustajia suorissa hyökkäyksissä ja väläytellen henkilökohtaista taitoaan niin pehmeiden käsiensä kuin pelisilmän muodossa. Myös aloitusympyrässä Kärpät-hyökkääjä oli Suomen paras suorittaja. Kuten Urosen kohdalla, myös Alasiuruan rooli olisi voinut olla isompi erinomainen pelivire huomioiden. Juuri enempää ei olisi näillä lähtökohdilla ja minuuteilla vaatia.

Jesse Kiiskinen, 8+

Jesse Kiiskisen turnaus oli hyvin kaksijakoinen, vaikka tulosta syntyi tasaiseen tahtiin. Suomen maali- ja pistepörssin kärkinimi oli tehoistaan huolimatta hyvin näkymätön kolmessa ensimmäisessä ottelussa, mutta paransi selkeästi Latvia-ottelusta alkaen ja oli esimerkiksi puolivälierässä Slovakiaa vastaan Nuorten Leijonien parhaimmistoa. Viimeistely oli kliinistä ja loppua kohti Kiiskinen alkoi luoda onnistuneesti tekopaikkoja myös muille, vaikka peli meni ajoittain pakottamiseksi. Puolet pienemmällä pistesaldolla arvosana olisi ollut kuitenkin pykälän pienempi.

Heikki Ruohonen, 7½

Ottaen huomioon, etten olettanut Heikki Ruohosen alun perin mahtuvan pelaavaan kokoonpanoon, oli hänen turnauksensa varsin onnistunut. Hän säilytti asemansa kakkosketjun keskellä alusta alkaen ja toimi ketjunsa liimapelaajana, tehden paljon töitä molempiin suuntiin ja pyrkien luomaan tilaa tulivoimaisemmille ketjukavereilleen. Mukaan mahtui myös muutamia murtavia syöttöjä hyökkäysalueella. Ruohoselle täytyy antaa tunnustusta myös tasaisesta suoritustasosta, joka ei juuri heitellyt otteluiden sisällä tai niiden välillä. Odotan häneltä ensi vuonna vielä pykälän isompaa panosta kiekolliseen peliin

Emil Hemming, 7-

Emil Hemmingin suoritus jäi lopulta pahasti vaillinaiseksi, vaikka joitain hyviäkin hetkiä mahtui toki mukaan. Tasaviisikoin Hemmingin rooli kapeni turnauksen aikana, ja Urosen sekä Alasiuruan kanssa nelosketjussa hän jäi selvästi kyseisen kaksikon varjoon. Laukomistaidoista nähtiin muutama väläys, mutta muuten hän nousi esiin lähinnä vain takapaineen antajana ja ajoittaisen fiksun siirtokiekon suorittajana. Hemmingin alkukausi OHL:ssä on ollut vaikeahko, eikä tästä turnauksesta ollut momentumin kääntäjäksi. Ensi vuonna tarjolla on ykköslaiturin rooli, jolloin vaatimustaso tulee olemaan huomattavasti korkeampi

Julius Miettinen, 7+

Kolmosketjun keskellä läpi turnauksen vetänyt Julius Miettinen oli läpi turnauksen tasainen mutta keskinkertainen suorittaja. Häneltä nähtiin muutamia nopeita oivalluksia pelintekijänä ja ajoittain hän pystyi vahvalla mailallaan ja oikea-aikaisella kontaktilla luomaan laadukkaita riistoja hyökkäys- ja puolustusalueella. Lopulta Miettinen ei kuitenkaan säväyttänyt tai pelannut yhtäkään selkeää huippuottelua. Hyvät rakennuspalikat ovat kuitenkin olemassa, ja ensi vuoden kisoissa rooli tulee olemaan vielä merkittävämpi.

Jesse Nurmi, 7

Jesse Nurmen turnaus menee samaan kategoriaan Kiiskisen kanssa: lukema pistesarakkeessa saa suorituksen näyttämään hieman paremmalta kuin se oikeasti oli. Etenkin Nurmen alkuturnaus oli vaisu, ja vaikka nosto samaan ketjuun Kiiskisen – jonka kanssa hän on pelannut paljon aiemminkin maajoukkuetasolla – kanssa pirteytti pelaamista ja tekopaikkoja alkoi kertyä huomattavasti paremmalla tahdilla, oli hän lopulta monessa ottelussa ketjunsa näkymättömin lenkki. Turnauksen ehdottomana kohokohtana kaksi kaunista ja tärkeää maalia Slovakiaa vastaan, jotka myös nostavat arvosanaa pykälällä.

Rasmus Kumpulainen, 7-

Rasmus Kumpulaisen turnaus jäi pahasti piippuun, erityisesti odotuksiin suhteutettuna. Hänet siirrettiin nopealla aikataululla keskeltä laitaan ja kokonaisanti jäi vaisuksi kumpaankin suuntaan. Alkusarjan Yhdysvallat-ottelussa nähtiin vilauksia siitä Kumpulaisesta, jota joukkue olisi tarvinnut jatkuvasti, mutta lopputurnaus oli hyvin tasapaksua suorittamista. Liike ei tahtonut riittää ja ratkaisut olivat monesti hitaita. Ei varmasti sellainen lopetus juniorimaajoukkueuralle, kun pelaaja itse olisi halunnut.

Topias Hynninen, 6+

Topias Hynninen oli Ottawassa kaukana siitä pelaajasta, joka hän on ollut viimeisten kuukausien aikana Liigassa. Hyökkäyssuuntaan häneltä ei nähty juuri mitään etenkään tasaviisikoin ja transitioissa panos jäi niin ikään hyvin vaisuksi. Helenius ja Rautiainen olivat samassa ketjussa huomattavasti näkyvämpiä ottelusta toiseen. Hynninen oli sivussa viimeisestä harjoitusottelusta ja turnauksen avauspelistä; hänen poikkeuksellisen vaisun suorittamisen myötä herää väkisinkin kysymys, oliko hän missään vaiheessa täydessä terässä? Oli tilanne mikä tahansa, ei Hynninen ainakaan parantanut mahdollisuuksiaan saada NHL-varausta tulevana kesänä

Joona Saarelainen, 5½

Joona Saarelainen pysyi kokoonpanossa koko turnauksen, mutta rooli jäi avausottelun jälkeen todella rajatuksi. Käytännössä hänet nähtiin Kanada-ottelun jälkeen jäällä vain alivoimalla, ja Suomen osalta jäähyttömässä finaaliottelussa jääaikaa ei täten kertynyt lainkaan. Ensi vuonna tarjolla jo selvästi merkittävämpää roolia.

Roope Vesterinen, 5

Roope Vesterisen kisat jäivät kahden ottelun mittaisiksi, kun paikkaa kokoonpanosta ei löytynyt viiteen viimeiseen otteluun. Avausottelu Kanadaa vastaan oli heikko, ja vaikka Saksa-ottelu oli tätä hieman parempi, ei siirto katsomoon ollut valmennukselta varsinaisesti vääräkään valinta. Ensi vuonna tiedossa pitäisi olla jo kunnon rooli

Puolustajat:

Aron Kiviharju, 9-

Vaikkei Aron Kiviharju yltänyt tässä turnauksessa aivan kisojen parhaiden puolustajien tasolle, oli hän silti kokonaisuutena selvästi Suomen pakiston tasaisin suorittaja. Totutulla tavalla hän kontrolloi peliä järkevästi takalinjoilta, loi paljon lisäarvoa avauspelaamisessa ja väläytteli myös tarpeeksi hyökkäyssuuntaan, hyödyntäen kykyään peittää aikeensa avatakseen jatkuvasti hyviä laukaisulinjoja joukkuekavereilleen. Puolustuspäässä Kiviharju oli Liigasta tutulla tavalla ajoittain ongelmissa ja joutui antamaan esimerkiksi oman siniviivan puolustamisessa liikaa siimaa vastustajille. Finaali Yhdysvaltoja vastaan oli kuitenkin kaikilta osin laadukas ottelu Kiviharjulta, eikä hänen panostaan joukkueen kapteenina ja johtajana pidä myöskään aliarvioida. Rooli tulee olemaan yhtä merkittävä myös ensi vuonna.

Emil Pieniniemi, 8+

Läpi turnauksen Kiviharjun aisaparina ykkösparissa luutinut Emil Pieniniemi osoitti, että viimeisen vuoden aikana kehitystä on tullut etenkin hyökkäyspelaamisessa. Laukojana hän oli selvästi vaarallisin kaikista joukkueen puolustajista ja viivaoperointi ja aktivoitumiset olivat pääasiassa varsin hyvällä tolalla. Kiviharjun tavoin myös Pieniniemellä oli ajoittain vaikeuksia puolustusalueella ja esimerkiksi avausottelu Kanadaa vastaan oli häneltä todella heikko etenkin avauspelaamisen osalta. Kokonaisuutena hän oli kuitenkin selkeähkösti joukkueen toiseksi parhaiten suorittanut puolustaja

Veeti Väisänen, 7½

Veeti Väisänen nousi esiin erityisesti yhdessä kategoriassa: keskialueen puolustamisessa. Hänellä oli lopulta eniten keskialueen katkoja kaikista suomalaispuolustajista johtuen hänen hyvästä ajoituksestaan ja fyysisyydestään. Myös puolustusalueella Väisänen oli paikoin kohtuullisen hyvä, erityisesti mitä tuli vastustajien pidempien hyökkäysten katkomiseen ja sopivaan karheuteen. Kiekollisena suorittaminen oli vaihtelevampaa. Miinusta tulee myös finaaliottelusta, joka oli Väisäsen turnauksen selkeästi heikoin noteeraus.

Mitja Jokinen, 8-

Mitja Jokiselle sattui muutama heikompi ilta ja useammassa pelissä mieleen painui jokin isompi virhe. Kokonaisuutta katsottaessa hän oli kuitenkin Kiviharjun ohella Suomen pakiston paras pelinavaaja, ja selvisi onnistuneesti myös päätykiekkojen noudoista hyvällä prosentilla. Pelityylissä ja vahvuuksissa on edelleen paljon samaa Kiviharjun kanssa. Jos luisteluun saisi vielä ripauksen lisää räjähtävyyttä, pelaaminen helpottuisi selvästi molempiin suuntiin. Iso tontti tarjolla myös ensi vuoden joukkueesta.

Kalle Kangas, 7-

Kalle Kankaalle siunaantui turnauksen alkupuoliskolla useampikin erinomainen tekopaikka maalinedustalta, joita hän ei kuitenkaan käyttänyt. Kiekollisena hän näytti ajoittain odotuksia paremmalta, mutta turnaus oli lopulta laskujohteinen ja kahdessa viimeisessä ottelussa HPK-puolustaja oli jo selkeissä vaikeuksissa paineen alla. Kangas pystyi käyttämään ulottuvuuttaan ajoittain hyödyksi ja saamaan mailansa laukausten eteen, vaikka hän monesti joutui myös antamaan vastustajalle tilaa oman sinisen tuntumassa. Aineksia oli parempaankin arvosanaan, mutta ratkaisuotteluiden vaikeudet rokottavat sitä selvästi.

Daniel Nieminen, 7+

Vaikka Daniel Niemisen jääaika heitteli läpi turnauksen, hän oli paikoin Nuorten Leijonien ainoita puolustajia, jolla riitti sekä jalkaa että pelirohkeutta pyrkiä tuomaan kiekkoa ulos paineen alta ja aktivoitumaan mukaan suoriin hyökkäyksiin. Vaikka aihioista ei ollut puutetta, varsinaiset tekopaikat jäivät kuitenkin pitkälti luomatta ja aktiivinen pelityyli puri myös ajoittain nilkkaan vastustajien vastahyökkäysten muodossa. Luistelijana Nieminen osoitti olevansa joukkueen ehdotonta parhaimmistoa. Ensi vuoden turnauksessa tarjolla vielä isompaa ruutua.

Arttu Tuhkala, 6½

Arttu Tuhkalan alkuturnaus oli erittäin haastava. Paineen kanssa meinasi tulla ongelmia vaihdosta toiseen ja myös puolustussuuntaan hän oli tasaisesti vaikeuksissa, etenkin mitä tuli vastustajien potentiaalisten vastahyökkäysten lukemiseen. Loppua kohden Tuhkala alkoi saada pelistä paremmin kiinni ja häneltä nähtiin muutamia vahvoja pelinavauksia. Kokonaisuus jäi lopulta varsin vaisuksi.

Sebastian Soini, 9

Sebastian Soini pääsi tositoimiin vain alkusarjan otteluissa Yhdysvaltoja ja Latviaa vastaan, mutta näissä hän suoritti minuutteihinsa nähden erittäinkin hyvin. Hän puolusti jämäkästi keskialuetta, liittyi aktiivisesti mukaan hyökkäyksiin ja loi useamman maalipaikan oivaltavilla syötöillään. Täten tuntuu todella kummalliselta, ettei hänelle nähty olevan käyttöä muissa turnauksen otteluissa.

Maalivahdit:

Petteri Rimpinen, 10

Petteri Rimpisen kisarupeama oli täyden kympin arvoinen suoritus. On pelkästään Kiekko-Espoo-vahdin ansiota, että Suomi oli lopulta näinkin lähellä mestaruutta. Asetelmat olivat toki selkeä jo ennen turnauksen alkua, ja Rimpinen todella pystyi vastaamaan hänelle asetettuun haasteeseen. Turnauksen parhaan maalivahdin palkinto oli itsestäänselvyys, ja myös arvokkaimman pelaajan palkinto olisi kuulunut Rimpiselle. Tällä esityksellä hän myös pelasi itsensä NHL-kykyjenetsijöiden sydämiin; varaamatta Rimpinen ei ensi kesänä tule enää jäämään. Yksi parhaita yksittäisiä suomalaispelaajien suorituksia tässä turnauksessa pitkään aikaan.