Katselin televisiota. Avaran luonnon ja historiadokumentin välissä oli pieni tauko, ja käänsin kaupalliselle kanavalle. Mainoskatkon terveyssidemainos oli suunnattu ensimmäisten kuukautistensa kanssa kipuileville tyttösille. Siinä kerrottiin, kuinka näppärästi käytetyt siteet saa rullattua niin, että ne voi heittää huomaamattomasti roskikseen.

Kuten 48-vuotiaana usein käy, ajatukseni singahtivat omaan nuoruuteeni, jolloin terveyssiteet olivat tukevia, sideharsoon ujutettuja jötkäleitä, jotka kiinnitettiin alushousuihin hakaneuloilla.

Kuukautiseni alkoivat 1977, samana vuonna, kun Suomen kauppalat muutettiin kaupungeiksi, Armi Aavikko valittiin Miss Suomeksi, Ruotsin kruununprinsessa Victoria syntyi, Elvis kuoli kylpyhuoneeseensa ja koko Suomi jännitti, tavoittaako Monica Aspelund euroviisuissa Lapponia-kappaleessa korkean c:n.

Tämän tosiasian muistaminen johti väistämättä tosiasian tunnustamiseen: minä olen aika vanha ihminen, keski-ikäinen kaikilla mittareilla. 

Oxford English Dictionaryn mukaan ihminen on keski-iässä, siis nuoren aikuisuuden ja vanhuuden välissä 45–65-vuotiaana. Lähes yhtä arvovaltaisen Collins Dictionaryn mukaan keski-ikä alkaa jo 36-vuotiaana.

Niin tai näin, minusta tuntuu, että olen harjoitellut keski-ikäisyyttä jo jonkin aikaa. 

Keski-iän tunnistaa siitä, että juhlista haluaa lähteä aikaisin kotiin, koska keski-ikäinen tietää, etteivät juhlat parane koskaan olennaisesti. Keski-ikäistä ei ahdista myöskään ajatus yksinäisestä koti-illasta. Keski-iässä hössöttäminen loivenee. Kuminauhasta housuissa vetoketjun sijaan tulee kelvollinen idea. Kuusikymppiset alkavat kiinnostaa.

Koko sana ”keski-ikäinen” muistuttaa vääjäämättömästi siitä, että puolessavälissä mennään, jos hyvin käy.

Haluan kuitenkin kertoa teille, rakkaat nuoret, että viisikymmentä on uusi kolmekymmentä – mutta paljon parempi.

Tähän johtopäätökseen en ole kuitenkaan tullut ihan tuosta vain.

Kun synnyin 1900-luvulla, naisten elinajanodote oli 73 vuotta. Vuonna 2013 syntyneet tytöt voivat odottaa elävänsä 85-vuotiaiksi. Lääketiede on kehittynyt, ja suomalaiset kuuluvat niihin kansoihin, joissa eletään vanhemmiksi kuin koskaan ihmiskunnan historiassa.

Keski-ikäisen on hyväksyttävä kuitenkin kuoleman läheisyys. Se käy mielessä meistä kovapintaisimmillakin. Vanhempamme kuolevat. Jopa ystävämme kuolevat. Sairaudet alkavat kiinnostaa, ja kaikki patit on näytettävä lääkärille, vaikka keski-ikäisenkin elinajanodote on parantunut.

Vaikka keski-ikäiset ovat yhä nuorempia suhteessa ikähaitarin toiseen päähän, tässä ajassa maailma on nuorten.

Tämä on työelämässä totta enemmän kuin koskaan. Työmarkkinat ovat rankassa muutostilassa, eikä se ole keski-ikäisten edun mukaista. Useimmilla aloilla viisikymppinen on armotta vanha. Hän ei vielä pääse (tai joudu) eläkeputkeen, mutta hänet on houkutus saneerata nuorempien alta pois yt-neuvotteluissa. Keski-ikäinen nauttii ikälisistä ja pitkistä lomista eikä liiku toimistotiloissa enää ketterästi pompahdellen tai nyökyttele pomon jokaiselle huonolle idealle.

Elinkeinoelämän valtuuskunnan tutkimuksen mukaan työttömäksi jääneiden yli 56-vuotiaiden on käytännössä mahdotonta työllistyä uudelleen. Viidenkympin nurkilla korkeakoulututkinto menettää merkityksensä. Toki hoiva-aloilta löytyisi työtä.

Pääsyy tilanteeseen piilee nykytyönantajien asenteissa. Kokemuksen tuomaa tietotaitoa, know-how’ta, josta puhuttiin 1980-luvulla, arvostetaan yhä vähemmän.

Tosin keski-ikäiset naiset ovat olleet työmarkkinoilla jumissa aina. Ylennyksen saa usein takavasemmalta paikalle pamahtanut mies, mieluummin nuorempi kuin pätevämpi.

Koulutetut nuoret työikäiset ovat toki näppäriä. He ovat kiertäneet Kaakkois-Aasiaa, tehneet hanttihommia viidessätoista maassa, puhuvat kuutta kieltä ja koodaavat päällään seisten. He juoksevat hengästymättä talosta taloon uusine työtapoineen ja appseineen. He ovat syntyneet tietokonemaailmaan ja nauravat meille keski-ikäisille, jotka kitisemme exceleittemme kanssa.

Nykykeski-ikäiset ovat sodanjälkeisen sukupolven ja koodaajien välissä happea haukkova väliinputoajaryhmä. Viimeistä porukkaa, joka tuntee työnantajaansa kohtaan lojaalisuutta.

Silti keski-ikäinen saa olla onnellinen, jos pystyy pitämään työnsä 70-vuotiaaksi, tai mikä ikinä eläkeikä onkaan, kun sinne asti päästään.

Mutta siitä, kun olin itse aina porukan nuorin ja näppärin, ei ole niin pitkä aika.

Sanotaan, että ihminen on kauneimmillaan 17-vuotiaana ja fiksuimmillaan 20-vuotiaana. Minä olin kertakaikkisen suloinen ja nasakka kolmekymmentä vuotta sitten, mutta tajuan sen vasta nyt kun olen alkanut epäillä, etten ole enää.

Keski-iässä ihminen muuttuu ilmaksi. Vielä muutama vuosi sitten naureskelin ajatukselle ”keski-ikäisen naisen näkymättömyydestä” en-ainakaan-minä -tyyppisesti. Sitten matkustin yksin Roomaan ja otin katukahvilassa savukerasian käsilaukustani. Yksikään paikallinen mieskäsi ei työntynyt esiin sytkäriä tarjoten.

Pohjoismainen, aikuinen feministi kiristeli hampaitaan. Olin muuttunut signorinasta signoraksi.

Ensimmäisellä Rooman-matkallani pysäytin koko risteyksen liikenteen vain riisumalla villatakkini. Se oli järjetöntä ja väärin, koska olin 13-vuotias.

Kauneutta ja nuoruutta arvostetaan koko ajan enemmän. Minua teititellään tavarataloissa kaikkialla muualla paitsi  kosmetiikkaosastolla, jossa ovelat nuoret naiset sinuttelevat lisätäkseen anti-aging-tuotteiden myyntiä. Ostotapahtuman loppuun kuiskattu ”tässä olis sulle vielä tämmöinen ihana näyte, virkistävä yönaamio” ilahduttaa inhottavasti.

Maailman kosmetiikkamarkkinoiden arvo on 175 miljardia euroa, ja kauneusleikkauksissa käymisestä kehdataan puhua ääneen – paitsi miehet. Voisin hyvin kuvitella, että eräänä yönä yläluomieni päälle ilmestyneet pussit imaistaisiin joskus lähitulevaisuudessa pois.

Ripseni alkoivat haalistua ja kynteni haurastua jo kymmenen vuotta sitten: minulla on säädylliset ripsenpidennykset ja geelikynnet. Harmaat hiukseni olen värjäyttänyt ”normaaliin väriini” jo vuosia.

Teen tämän kaiken tietenkin vain itseni vuoksi, mutta jotkut keski-ikäiset haaveilevat vielä puolisosta.

Elämänkokemus voi näkyä myös seksuaalisena varmuutena. On selvää, että ikäluokallani onkin hyvin paljon annettavaa tällä saralla.

Mutta takavasemmalta hiipivät keski-ikäisen naisen pahimmat viholliset: ahneet, fertiilit, kolmekymppiset naiset.

Ne tulevat ja vievät meidän miehet. Kerrotaan, että keski-ikäisellä naisella on suurempi todennäköisyys kuolla raketti-iskussa kuin löytää puoliso.

Keski-ikäinen mies sen sijaan onnistuu nappamaan nuoren naisen. Synnytysikäinen puoliso on uusi moottoripyörä. Tuttavapiirissäni on useita pareja, jossa eronnut viisikymppinen mies ryhtyy suhteeseen kolmekymppisen naisen kanssa tavoitteenaan saada uusi lapsi.

Miehiä ei tunnu häiritsevän lastensa ikäisten naisten kanssa seurusteleminen.

Lensin taannoin Pariisista Helsinkiin ja takanani istui ranskalainen teinipari, joka oli keksinyt juuri seksin. Heidän huohotustaan oli sietämätöntä kuunnella, ja laitoin Henri VIII:n aikakaudelle sijoittuvan C. J. Sansomin Matthew Shardlake -äänikirjan iPadissani kovemmalle. Jossakin Hollannin yläpuolella teiniparin vieressä istunut suomalainen 70-80-vuotias herrasmies menetti hermonsa ja kivahti kahdella kielellä: You’re behaving like animals, deux chiens! Herra ohjattiin istumaan minun viereeni, ja hän rauhoittui nopeasti nähdessään lauhkean, rintavan, keski-ikäisen olemukseni. Rupattelimme loppulennon ajan. Kun kone jo rullasi kiitorataa, ymmärsin, että viimeiset kaksikymmentä minuuttia olivat olleet tyylipuhdasta flirttailua.

Nauratti, mutta myös järkytti. Keski-iässä skaala on tosiaan laajentunut.

Nykyään kinastelemme äitini kanssa sopuisasti siitä,  kumpi sai pitkän katseen ohikulkeneelta, iäkkäältä herralta. 

Ihminen saattaa kohdata vanhempansa keski-iässä uudelleen – he ovat keski-ikäisiä yhtä aikaa. Seitsemänkymmentä on uusi viisikymmentä. Monet  samat asiat kiinnostavat minua ja myöhäiskeski-ikäistä äitiäni: kirjat, vaatteet ja televisiosarjat, kuten Rillit huurussa, Langalla, Kova laki ja Kylmä rinki. Television seksikohtaukset eivät enää hävetä, vaikka niitä katsoisi yhdessä. Tiedän, että äitini seuraa Amazing Racea pääasiassa ohjelman komean juontajan vuoksi. En voi sanoa, ettenkö minäkin.

Meillä on rahaa ja kehtaamme tuhlata itseemme. Hyväksytämme toisillamme uudet käsilaukut ja kengät. Keskustelemme siitä, kuinka ikääntyessä vaatteiden värikarttaa täytyy viilata ankeamman ihonvärin takia toiseksi.

Keski-ikäisiä yhdistää myös kokemuksen tuoma, luonnollinen ylemmyydentunne nuoria kohtaan. Uusia sukupolvia voi haukkua muiden aikuisten kanssa, ja syitä riittää. Käyttäydyimme itse varmasti kauniimmin – silloin 30 vuotta sitten. Entiset nuoret sanoivat kiitos ja päivää eivätkä pukeutuneet tekokuituisiin iltapukuihin tai vieneet bussissa invapaikkaa skeittilaudalleen. Nykynuoret ovat niin harhaisia itseluottamuksineen, että niitä tekisi mieli läimiä pitkin poskia.

Hyvät nuoret, ette te saa kaikkea. Teidän olisi syytä tietää se jo. Varsinkaan te ette osaa laulaa, ja julkkikseksi pyrkiminen laulukilpailun kautta on jotakin niin typerää, että keski-ikäinen itkee puolestanne ja takianne. 

Myös nykyiset keski-ikäiset luulivat nuoruudessaan, että voivat saada kaiken, mutta realistisemmin. Ei ollut sosiaalista mediaa sotkemassa käsitystä omasta merkittävyydestä. 

Vielä Parikymmentä vuotta sitten puhuttiin Peter Pan -ilmiöstä. Sillä tarkoitettiin, miten miehet voivat elää koko elämänsä ilman vastuuta. 2010-luvulla kenenkään ei tarvitse kasvaa aikuiseksi siinä mielessä kuin sodanjälkeisen sukupolven, joka rakensi itselleen turvallisen ympäristön perheellä, koulutuksella ja omistusasunnolla alle kolmekymppisenä.

Keski-ikäisen liikkumatila on kasvanut yhdessä sukupolvessa: 1960-luvulla syntyneillä on valinnan varaa loputtomiin. Minäkin olen vapaa tekemään kaikkea muuta paitsi heittämään kärrynpyöriä.

Nykykeski-ikäisillä ei ole uskottavuusongelmaa, ja he voivat pukeutua tai käyttäytyä tilanteen mukaan niin kuin parhaakseen katsovat. Kun keski-ikäinen lähettää sydänhymiöitä, se ei ole merkki infantiiliudesta vaan siitä, että hän osaa käyttää älypuhelintaan. Pönöttävät 50-vuotisjuhlat, joissa kunnanjohtaja luovuttaa syntymäpäiväsankarille viirin ja työnantaja kellon, ovat historiaa. Nyt vuokrataan tilat, hommataan DJ ja bailataan aamuun asti.

Myös tutkimusten mukaan ihmisten onnellisuuskäyrä kohoaa keski-iässä. Jos keski-ikäisellä on lapsia, he ovat usein tienaamisiässä, ja keski-ikäiset voivat rauhassa tavata toisiaan, käydä leffassa katsomassa uusimman Hobitin 3D:nä ja oopperassa kuuntelemassa Parsifalia.

Keski-ikäinen ymmärtää syödä koko pullan. Pää pelaa, jalka nousee ja moniteholinsseillä näkee kauas taivaanrantaan.

Toki keski-ikäinen voisi olla toisenlainen tai kehittää itseään, mutta hänen ei enää tarvitse. Epäterveellinen kunnianhimo on karissut.

Jos keski-ikäinen rakastaa itseään, se on ansaittua. 

Vielä muutama vuosi sitten minulla oli tapana sanoa, että kaikesta on kymmenen vuotta. Nyt on selvää, että kaikesta on ainakin kaksikymmentä vuotta. Aika kuluu kaikilla vuosi vuodelta nopeammin.

Siihen tottuu, älkää peljätkö.

Mutta jos aloitan huomenna säännöllisen liikunnan ja alan syödä terveellisesti, saatan elää toiset 48 vuotta. Ehkä silloin sata on uusi kahdeksankymmentä. ■