Image

Nuoret ja lupaavat, osa 5: Antti Koulumies, Outotecin strategiajohtaja

Nuoret ja lupaavat, osa 5: Antti Koulumies, Outotecin strategiajohtaja

He ovat johtajia, osakkaita, hallitusammattilaisia ja kolmekymppisiä. Nyt he kertovat työstään ja siitä, mitä se heille merkitsee.
Teksti Oskari Onninen
Kuvat Akseli Valmunen
Mainos

Antti Koulumies, 31, Outotecin strategiajohtaja

Taisi olla kasiluokan opotunnilla, kun kuulin tuotantotalouden diplomi-insinöörin koulutuksesta. Se oli matemaattisesti lahjakkaille ihmisille hyvä koulutuslinja, jossa tutustutaan liiketoimintaan ja valmennetaan esimiestaitoja.

Olin ymmärtänyt, että TKK:lle voi päästä suoraan papereilla IB-linjalta. Kun tiesin jo silloin, että haluan sinne, tein IB-tutkinnon. Se valmensi suunnitelmalliseen työntekoon.

Jos kysyisit lukioaikaisilta kavereiltani, en selviäisi ihan ilman hikarointitodistusta. Väitän silti, että tein lukioaikana paljon muitakin asioita kuin kävin koulua. Ylioppilaskirjoituksiin luin aika paljon, mutta en tehnyt mitään niiden jälkeen, koska luotin siihen, että näillä mennään.

Pari vuotta sen jälkeen, kun aloitin opiskelut vuonna 2006, teollisuusfirmat vetivät hanat kiinni. Silloin porukkaa rekrytoivat konsulttiyhtiöt ja jotkut Lontoon pankit. Olin ajatellut, että minusta tulee pankkiiri, mutta sitten juttelin vuosijuhlassa ulkomaisen konsulttifirman ihmisten kanssa. He kannustivat hakemaan heille töihin, ja niin päädyin konsulttiharjoittelijaksi Lontooseen.

Lontoossa kämppiksinäni oli pari hyvää ystävää, jotka olivat töissä Goldman Sachsilla. Katsoin heidän meininkiään ja totesin, että tuota en halua tehdä. Ystäviäni ei ikinä näkynyt, ja itse pääsin projektiin Etelä-Afrikkaan. Seuraavaksi kesäksi hain McKinseylle konsulttiharjoittelijaksi ja olin siellä valmistumisen jälkeen monta vuotta.

Jos mietin nyt 18-vuotiasta itseäni, olin jo aikamoisessa putkessa. Pääsin McKinseylle asti tekemällä asioita, jotka olivat aika no-brainereita. Kävin lukion, kävin armeijan ja pääsin opiskelupaikkaan, johon olin monta vuotta halunnut, koska uskoin tai tiesin, että se on looginen vaihtoehto. Jos sieltä menee konsultiksi, sekin on hyvä vaihtoehto.

Nyt ajattelen, etten enää tee ilmiselvimpiä valintoja.

Palattuani McKinseyn vaihdosta Etelä-Afrikasta, mietin, onko se enää se juttu. Kävin Outotecille siirtyneen entisen uravalmentajani kanssa lounaalla ja pyysin puolueetonta neuvoa. Keskustelu eteni hyvin äkkiä siihen, tulisinko heille töihin. Hän voisi luoda roolin ja puitteet, joissa olisi hyvä kasvualusta.

Kävin muutaman vaihtoehdon läpi. Valitsin pääomasijoittamisen, erittäin menestyvän suomalaisen teollisuusyrityksen, pankin ja tämän tarjouksen väliltä. Pääomasijoittaminen olisi ollut rahamielessä varmin ja pankin tarjoama työ suoraan esimiestehtävä. Outotec oli musta hevonen, koska yritys oli aika turbulentissa tilanteessa, mutta ajattelin, että se voisi olla tilaisuus oppia.

Täällä ensimmäinen työni oli vastata yhden divisioonan strategiasta. Kesällä 2015 kaivosmarkkina sukelsi merkittävästi, ja isot asiakkaamme pistivät investointinsa jäihin. Syksyllä pomo otti minut käytävältä huoneeseen ja sanoi, että joudumme valitettavasti aloittamaan suuren saneerausohjelman, mutta olemme valinneet sinut sen vetäjäksi.

Kävin lyhyen moraalisen keskustelun itseni kanssa. Tiesin, että nyt joudutaan tekemään merkittäviä irtisanomisia. Päädyin siihen, että voin kävellä suoraselkäisesti jatkossakin, jos teen tämän mahdollisimman hyvin.

Sen jälkeen olen vastannut muutaman vuoden Outotecin strategiasta ja johdon analyysistä. Seuraavaksi siirryn ihan uuteen rooliin. Alan vastata alumiinibisneksestämme Kölnissä.

Olin ilmoittanut, että olen valmis tekemään kansainvälisiä tehtäviä, mutta ei se ole koskaan mikään matkaesite, josta voi valita. Pitää olla valmis lähtemään kun tilaisuus tulee.

Strategiajohtaja on monelle ex-konsultille tyypillinen rooli, mutta perinteisillä teollisuusaloilla nuoret liiketoimintajohtajat on harvinaisempia. En tunne ketään ikäistäni, jolla olisi tällainen liiketoimintavastuu kuin minulla tulee olemaan. En kiellä, etteikö se tuntuisi hyvältä, mutten myöskään koe, että sukupolvelleni tittelit merkitsisivät niin paljon kuin ennen.

Minua on motivoinut aika paljon se, että voin olla ihmisten kanssa tekemisissä, vaikka se tosi kliseiseltä kuulostaakin. Haluaisin, että ihmiset pitäisivät minua oikeudenmukaisena ja ehkä vaativana mutta hyvänä ja reiluna esimiehenä. Toinen motivaatiotekijä on älyllinen haaste. Mielestäni on kiva ratkoa vaikeita ongelmia.

Kun opiskelin, start-upit eivät olleet sellainen vaihtoehto kuin ne ovat nyt. McKinseyllä huomattiin yhtäkkiä, että pahin kilpailija rekrytoinnissa on se, että ihmiset eivät haluakaan valmistua mahdollisimman nopeasti, vaan he perustavat yrityksiä ja kokeilevat juttuja. Se näkyy perinteisillä valkokaulusaloilla ja on vähän sääli myös kansantaloudellisessa mielessä, koska isot yritykset työllistävät valtavasti porukkaa ja kasvaessaan vielä enemmän.

Jälkikäteen on pakko sanoa, että en oikein ymmärrä, miksi valmistumisen kanssa oli niin kiire. Ei se ylimääräinen vuosi olisi minullakaan missään tuntunut.

Julkaistu: 29.6.2018