Image

Nuoret ja lupaavat, osa 1: Johanna Rantanen, asianajotoimiston osakas

Nuoret ja lupaavat, osa 1: Johanna Rantanen, asianajotoimiston osakas

He ovat johtajia, osakkaita, hallitusammattilaisia ja kolmekymppisiä. Nyt he kertovat työstään ja siitä, mitä se heille merkitsee.
Teksti Sonja Saarikoski
Kuvat Akseli Valmunen
Mainos

Johanna Rantanen, 31, Dottirin osakas

Kolme vuotta sitten kollegani Antti Innanen soitti ja ehdotti, että perustaisimme uudenlaisen asianajotoimiston. Modernimman kuin perinteiset Esplanadin toimistot. Olin silloin töissä isossa ja arvovaltaisessa asianajotoimistossa. Se oli hyvä paikka nuorelle juristille. Antin piti vakuutella monta kuukautta ennen kuin uskoin, että oma yritys on hyvä idea.

Nyt Dottir on ollut olemassa kaksi ja puoli vuotta. Osakkaita oli aluksi kuusi, mutta yksi on lähtenyt. Palkatuista työntekijöistä kaikki ovat edelleen täällä töissä. Meitä on nyt noin 20. Ehkä se kertoo, että olemme tehneet jotain oikein.

Isossa toimistossa työskennellessäni ajattelin, että teenpäs minä paljon töitä. Nyt ajattelen, että ehkä en tehnytkään. Juristina olen erikoistunut immateriaali-, tietosuoja- ja sopimusoikeuteen. Juridista substanssityötä on suunnilleen saman verran, mutta nyt olen osakkaana asiakasrajapinnassa ja vastuuni ovat uudenlaisia.

Teen töitä ehkä noin kymmenen tuntia päivässä, joskus enemmän. Viikonloput pystyn pitämään suunnilleen 50-prosenttisesti vapaana. Jatkuva työnteko ei ole minulle itseisarvo, vaan pyrin vähentämään työn määrää koko ajan. Silti koen, että työn ajatteleminen on minulle luontaista.

Vitsailen usein, että keittiöpsykologia on yksi harvoista vapaa-ajan harrastuksistani. Ehkä tämä on defenssimekanismi, mutta tykkään siitä, että saan miettiä ja ratkoa asioita. Myös työni on muiden ongelmien ratkomista. Kun on juridinen ongelma ratkottavana, en osaa ajatella muuta. Taidan olla koukussa adrenaliinipiikkiin, joka tulee, kun saan hoidettua nopeasti jonkin asiakkaan ongelman.

Minulla on huono omatunto siitä, että tyttöystäväni joutuu tekemään enemmän kotitöitä kuin minä, enkä ehdi nähdä perhettäni ja ystäviäni tarpeeksi. En haaveile tällä hetkellä omasta perheestä vaan haluan keskittyä Dottirin kehittämiseen. Dottir on meidän tyttäremme.

Ajattelen, että tämä voi olla loppuelämäni työpaikka. Jos työlle uhraa paljon, siitä kuuluu saada korvaus. En lue juridista kirjallisuutta vapaa-aikanani, eli siinä mielessä teen työtä rahasta. En halua kertoa tarkkaa palkkaani, mutta minulle on tärkeää pärjätä omillani. Raha edustaa minulle vapautta.

Alun perin en halunnut juristiksi vaan toimittajaksi. Kun kuulin, että fiksu koulukaverini Lärkanista hakee oikeustieteelliseen, ajattelin, että jos tuo pääsee, pääsen minäkin. Minulla on ollut näyttämisen tarve. Olin vähän nörtti, vietin paljon aikaa netissä. Ensimmäisenä päivänä oikiksessa minulla oli päässäni nahkalätsä ja katselin skeptisesti ympärilleni, että mitä pissiksiä täällä on. Nykyään moni heistä kuuluu parhaimpiin ystäviini.

Kun olin ollut oikiksessa hetken, aloin ajatella, että minun täytyy sulautua joukkoon. Ostin oikismaisemmat vaatteet ja kasvatin hiukset tytön mittoihin. Kyllä siinä oli kyse jostain sellaisesta, että halusin todistaa pärjääväni näissä konservatiivisissa oikispiireissä, vaikka seurustelen naisen kanssa ja olin vähän erilainen nuori.

Alamme on konservatiivinen esimerkiksi teknologiayrityksiin verrattuna. Juristit kirjoittavat kammioissaan toisille juristeille, eikä käyttäjän näkökulmaa ajatella. Haluamme muuttaa Dottirissa tätä kulttuuria. Meille ihmislähtöisyys on tärkeää. Juridisen tekstin ei tarvitse olla niin vaikeasti ymmärrettävää. Olemme jo palkanneet ensimmäiset designerimme.

Tällä alalla on tosi paljon sisäänpäinkääntyneisyyttä ja juristien habitus asiakkaan suuntaan on mielestäni virallisempi ja kankeampi kuin asiakas oikeastaan haluaisi. Monet nuoret juristit ovat aika stressaantuneita ja onnettomia. Luulen sen johtuvan siitä, että. juristin rooli mielletään niin rajoittuneeksi. On hullu ajatus, että juristin täytyy vaikuttaa tietynlaiselta ja kätkeä persoonallisuutensa. Haluan vaikuttaa siihen, että tällä alalla voi pärjätä, vaikka ei olisikaan juristin stereotyyppi. Sehän ei siihen ammattitaitoon mitenkään vaikuta.

Ajattelen, että ajatuksemme työelämästä ovat osa isompaa megatrendiä. En usko, että tällaista toimistoa olisi perustettu 10 vuotta sitten. Varsinkin millenniaalit haluavat olla työpaikoillaan kokonaisia ihmisiä eivätkä ainoastaan työntekijöitä. Työn tekeminen ja teettäminen millä tahansa ehdoilla ei enää käy, vaan yrityksiltä vaaditaan eettisyyttä suhteessa työntekijöihin ja maailmaan. Vaikuttaa siltä, että jopa Yhdysvalloissa on herätty esimerkiksi riittävän unen tärkeyteen. Se on mielestäni hyvä asia. Jos nuoret juristimme joutuvat tekemään myöhään hommia, niin kuin tällä alalla joskus täytyy, sanon heille, että tulevat toimistolle vasta, kun ovat nukkuneet kahdeksan tuntia.

Yrittäjyys on ollut minulle todella hyvä asia. Olin nuorena ujo ja kova stressaamaan. Jos ajattelin pettäneeni pomon odotukset, itkin peiton alla koko illan. Änkytin, kun puhuin vanhemmille juristeille, ja asiakastapaamiset jännittivät. Nyt tuntuu, että mikään ei enää pelota minua. Kun on ylittänyt tietyn threshold of miseryn, huomaa, että vaikka ikäviä juttuja tapahtuu, siitä ei välttämättä seuraa mitään pahaa. Silloin stressaa paljon vähemmän. Jos haluaa olla yrittäjä, tehdä paljon ja olla vastuullisessa asemassa, joutuu sietämään epäonnistumisia, virheitä ja epävarmuutta.

Julkaistu: 25.6.2018