Nyt puhuvat nuoret, jotka hengailevat kaupungilla: ”Nämä ovat ne parhaat hetket, jotka meille jää”
Kauppakeskuksia, nuorisotiloja, kaupungin katuja ja parkkipaikkoja. Nuoriso on aina hengaillut, mutta miksi notkuminen on teini-iässä niin tärkeää? Apu vietti perjantai-illan Tampereella siellä, missä nuoretkin olivat.
Hervannan nuorisokeskus Kupoli, kello 19.30
Musiikki, huudahdukset ja pelaamisen äänet kantautuvat kadulle saakka. Se ei ole ihme, sillä nyt ollaan tamperelaisen nuorisotilan pihalla. Perjantai-iltana Hervannan Kupolissa pyörii arviolta parikymmentä nuorta.
Kupoli sijaitsee vuonna 1979 valmistuneessa seurakunta- ja vapaa-aikakeskuksessa, ja rakennus kuuluu Raili ja Reima Pietilän suunnittelemaan Hervannan keskusakselikokonaisuuteen. Sisätiloissa on sohvia ja pöytiä. Jostain kuuluu pingiksen ääntä. Jotkut nuorista hengailevat nuorisotyönohjaajien kanssa keittiössä, osa juttelee keskenään eteistilan sohvilla.
Yksi ohjaajista tervehtii, esittelee meille tilat ja näyttää, missä sanavalmiimmat nuoret viettävät aikaansa.
Liikuntasalissa joukko poikia kuuntelee musiikkia ja potkii palloa. He vaikuttavat hieman varautuneita, mutta hetken päästä pääsemme kahden kanssa jutustelun makuun.
On aika selvittää, miksi he tulevat juuri tänne.
18-vuotias Aku Dahlman kertoo viettävänsä aikaa nuorisotilalla kavereidensa kanssa lähinnä perjantaisin, sillä silloin Kupoli on auki kello 23:een asti.
– Kuunnellaan täällä musiikkia ja pelataan aika usein jalkapalloa. Täällä hengailee aika lailla sama porukka aina, mutta on myös ihmisiä, jotka käyvät vain silloin tällöin.
Dahlman asuu itsekin Hervannassa ja opiskelee Tampereen teknillisessä lukiossa toista vuotta. Jos hän ei ole Kupolissa, hän yleensä pelaa jalkapalloa tai kävelee ympäriinsä. Tai tekee mitä sille päivälle ikinä onkaan sovittu.
– Olen itse melkein joka päivä täällä. Täällä parasta on jalkapallo ja musiikki. Jos en hengaile täällä, vietän aikaa Ahvenisjärven rannalla, tai sitten vain kävellään ympäriinsä ja pelataan futista kentällä, sanoo puolestaan 17-vuotias Kalle Rajala.
Kuuntelen Rajalan ja Dahlmanin juttuja. Muistan omien vanhempienikin kertoilleen tämän suuntaisia juttuja nuoruusvuosistaan. Urheilu ja huoleton kuljeskelu ulkona ovat jättäneet itsellenikin parhaat muistot kavereiden kanssa vietetystä ajasta. Jotain ajatonta tässä on.
Nuorisotyönohjaaja käy kiusoittelemassa Rajalaa siitä, että tämä hengailee nykyään Kupolilla enemmän kuin koulussa. Rajala kuitenkin saa ainakin minut vakuuttumaan siitä, että asialliset hommat on kyllä hoidettu.
Mutta mitä mieltä Rajala ylipäänsä on nuorten vapaa-ajan viettotavoista? Vastaus on diplomaattinen:
– Joidenkin tavat viettää vapaa-aikaa ovat hyviä, ja joidenkin ei. Nykynuoriso on muuttunut paljon, päihteet ovat joillain mukana, joillain ei. Päihteitä ei mielestäni kannata käyttää, sillä ne ovat huonoksi elimistölle.
Rajala kuuluu heihin, jotka kaipaavat vapaa-aikaansa selkeää toimintaa. Kaksikolla onkin jo kiire potkimaan palloa, joten alamme tehdä lähtöä. On aika suunnata takaisin ulos tutkimaan Hervantaa.
Kauppakeskus Duo, klo 20.15
Perjantai-ilta on jo pitkällä, mutta nuoria ei näy missään. Olemme jo aikeissa lähteä raitiovaunulla takaisin kohti keskustaa, mutta myöhästymme ratikasta ja päätämme mennä kauppakeskus Duon sisälle hetkeksi lämmittelemään.
Marketin edustalla istuu kaksi nuorta naista. He lepuuttavat jalkojaan penkillä ennen kotiinlähtöä. 22-vuotiaat Atefeh Abdollahi ja Cephas Bahungure ovat ystäviä monen vuoden takaa. He tutustuivat toisiinsa lukiossa vuonna 2017.
Nykyään Bahungure asuu Englannissa, missä hän opiskelee ensimmäistä vuotta psykologiaa, ja on tullut Suomeen lomailemaan. Abdollahi puolestaan opiskelee sairaanhoitajaksi Tampereen ammattikorkeakoulussa.
– Tutustuimme kuusi vuotta sitten. Ajateltiin, että voidaan sen kunniaksi käydä meidän vanhassa koulussa Teklussa eli Teknillisessa lukiossa, Abdollahi kertoo.
Kouluvisiitin lisäksi kaksikko on käynyt ravintolassa ja kierrellyt kaupoissa – siis hengaillut aika perinteiseen tyyliin. Kysyn heiltä, millä tavalla nuoret nykyään haluavat vaalia nuoruuttaan. Abdollahilla on asiaan ytimekäs mielipide:
– Me käydään ulkona, ja yritetään nauttia nykyisestä hetkestä, koska nämä ovat ne parhaat hetket, jotka meille jää. Yritämme ottaa myös videoita, että meillä olisi vanhoina sitten jotain katsottavaa.
Naiset lähtevät pitkän päivän päätteeksi kotimatkalle, ja suuntaamme kuvaajan kanssa ratikkapysäkille. Aurinko on miltei laskenut, kun oranssi kiskobussi vie meitä kohti keskustaa.
Vielä on löydettävä muutama nuori perjantai-iltansa ääreltä.
Kalevan Prisman parkkipaikka, kello 21.00
Hervannasta lähtiessämme pyydämme kahta sähköpotkulautailevaa nuorta kertomaan meille, mistä voisimme löytää lisää nuoria. He kehottavat meitä suuntaamaan Kalevan Prisman parkkipaikalle.
Noin yhdeksän aikoihin Prisman edustalla on enää myöhäisiä ostoksia tekemään tulleiden kulkupelejä. Yhtäkkiä kuulemme voimakasta moottoreiden ääntä. Parkkipaikalle saapuu neljä nuorta erilaisilla ajoneuvoilla: on pienempää ja isompaa mopoa sekä katettua mönkijää.
Mönkijän omistaa 15-vuo Sebastian Hellsten. Hän on tullut suoraan jääkiekkotreeneistä tapaamaan kavereitaan.
– Silloin tällöin hengaillaan täällä Prisman parkkipaikalla. Täällä näkee paljon joukkue- ja koulukavereita, Hellsten kertoo.
Hän esittelee nopeasti mönkijänsä, ja yksi pojista muistaa kertoa, että puoli vuotta sitten saadulla mönkijällä on ehditty kokea jo kaikenlaista. Yksi kaveruksista näyttää puhelimestaan kuvan, jossa Hellstenin mönkijä on kyljellään tiellä.
– Mönkijä lähti mutkassa vähän käsistä. Se oli hieman poikittain, kun löin jarrut pohjaan, ja sitten se kippasi, Hellsten sanoo. Mitään vakavampaa ei kuulemma onneksi sattunut, ja sekä mönkijä että kuski ovat kunnossa.
Prisman parkkipaikka saattaa vaikuttaa erikoiselta valinnalta vapaa-ajan viettoon, mutta poikia kuunnellessa se käy järkeen. Kulkupelit on saatava jonnekin parkkiin siksi aikaa, että kuulumisia voi vaihtaa. Ympäri vuorokauden avoinna oleva kaupasta saa hiukopalaa kesken ajojen, jotka on arjen aikataulujen vuoksi suoritettava ilta- ja yöaikaan.
Kaikki ihmiset eivät tietenkään ole yöllisten ajojen puolella, ja pojilla on siitäkin tarinaa kerrottavanaan.
– Joskus Linnainmaan suunnalla hengaillessamme meille on tultu sanomaan, ettei mopojen äänistä tykätä. Ajelimme jonkun koulun edustalla, ja siitä tultiin valittamaan, Hellsten sanoo.
Hellsten pohtii, että äänistä huolimatta he eivät halua kenellekään mitään pahaa.
15-vuotias Eemil Björninen muistelee, että sen jälkeen, kun poliisi tuli jututtamaan poikia koulun pihalla, he eivät ole siellä enää hengailleet. Björninen sanoo myös ymmärtävänsä, jos ajoneuvojen äänet häiritsevät ihmisiä, varsinkin, jos he ajelevat yöllä.
– Me ei kuitenkaan tehdä mitään ilkivaltaa, hän lisää.
Yöajeluissa vaikuttaa olevan erityinen tunnelmansa, sillä kaverukset ovat jaksaneet tulla vielä kouluviikon ja jääkiekkoharjoitusten jälkeenkin tapaamaan toisiaan. Björninen sanoo, ettei hänen vanhempansa enää kysele, missä hän aikaansa viettää iltaisin.
Pojat alkavat asetella mopokypäriä päihinsä ja mönkijääkin käynnistellään. Juttutuokiomme on ohi, sillä päivä alkaa hämärtyä yöksi. Ainakin yksi asia on varma: hengailussa olennaisinta on kavereiden kanssa jaettu aika, tapahtui se sitten yöllä tai päivällä.
Nelikko ajelee parkkipaikalta tiehensä. Heillä on kiire tapaamaan vielä muita ystäviään.
