Yksi toistuvista teemoista 1980-luvun teinikomedioissa oli kosto. High schoolin kovikset kiusaavat hissukoita läpi elokuvan, mutta viime minuuteilla nämä onnistuvat maksamaan potut pottuina.
Tämä emansipaatio oli vapauttavaa erityisesti meille nörteille, koska todellisuudessa niin ei koskaan käynyt. Se oli pelkkää fantasiaa. Elokuvantekijöiden sympatiat olivat luusereiden puolella, mutta asenne oli silti alentuva. Oudokit olivat toissijaisia hahmoja.
Mutta nyt, kolme vuosikymmentä myöhemmin, nörtit ovat saaneet kostonsa. Ja se on paljon mielikuvituksellisempi kuin koulun kauneimman tytön vieminen urheilijanuorukaisen nenän edestä!
Viime vuosien aikana kummajaiset ovat keplotelleet itsensä television seksikkäimmiksi olennoiksi.
Vielä 1990-luvulla televisiotähdet tarvitsivat kiiltävät hiukset, timmit vartalot ja kalliit puvut, koska sellaisia arvostettiin ympäröivässä kulutusyhteiskunnassa. Sillä, mitä nörtit ja kummajaiset puuhasivat, ei ollut laajempaa merkitystä. Heistä ei ollut kenellekään uhkaa saatikka harmia – ei todellisuudessa eikä ruudulla. Antisankareita, sivuhenkilöitä.
Televisiontekijöiden työhön on aina kuulunut yhteiskunnallisten tuulien haistelu, ja tässä yksi herkkävaistoisimmista on ollut Judd Apatow. Hänen tuottamansa Freaks and Geeks -draamakomediasarja nosti vuosituhannen vaihteessa nörtit ja oudokit ensimmäistä kertaa suvereeneiksi tv-sankareiksi. Juuri samaan aikaan myös oikeassa elämässä teknologisen vallankumouksen myötä uusi ryhmä oli haalimassa yhä enemmän valtaa. Nörttejä alettiin ihailla.
Nyt 2010-luvulla kaikki television suosituimmat sankarit ovat vähän – no, kummallisia.
HBO:n uusi komediasarja Silicon Valley kuvaa kakskytplusvuotiaita yhdessä asuvia ohjelmoijia, jotka yrittävät lyödä läpi Piilaakson rahasta kylläisissä startup-piireissä. He kehittävät uraauurtavaa tiedon pakkausalgoritmia. Kiinnostavinta on kuitenkin se, millaisia sarjan sankarit ovat. Jo komedian julisteessa kaikki viisi päähenkilöä poseeraavat poolopaidoissa peukalo leualla, stevejobseina. Silicon Valley – Where everyone wants to be an icon -slogan naurattaa: koodarit haluavat niin kovasti olla alan seuraavia tähtiä, jo edesmenneen kummajaisten kuninkaan Steve Jobsin manttelinperijöitä, että erikoisuuden tavoittelusta tulee uusi normaali.
Sarjan sosiaalisesti rajoittuneet päähenkilöt ovat samaan aikaan rasittavia mutta myös symppiksiä. Eivät täydellisiä, mutta todellisia sankareita. Aloittelevien it-yrittäjien tragedia on se, että he eivät osaa käsitellä menestystään, tähtitieteellisiä rahasummia, joihin bisnesenkelit haluavat heidät upottaa. Komedian keinoin Silicon Valley myös avaa nopeasti kehittyneen teknologiayhteiskunnan traumaa: vanhassa maailmassa eläneiden silmissä tyhjästä miljardeja taikovat nuoret lahjakkuudet vaikuttavat pelkästään autistisilta.
Sarjan luoja Mike Judge kuvasi jo vuonna 1999 Konttorirotat-komediaelokuvassa työelämän muutosta toimistotyöntekijöiden näkökulmasta.
Tilannekomediat toimivat usein satiirina, joka nälvii status quota, vallalla olevia arvoja. Se on syy, miksi sitcomien keskiössä on niin usein perhe.
Myös nörttien todellinen valta näkyy televisiossa: esimerkiksi brittiläinen tilannekomedia It-porukka ja CBS-kanavan Rillit huurussa tekevät pilkkaa nörttikulttuurista. Ne ovat luontevaa jatkoa Apatowin Freaks and Geeks -sarjalle. Erityistä on se, etteivät ohjelmat ole enää marginaalissa. Rillit huurussa on Yhdysvaltojen katsotuimpia ohjelmia; sarjan uusimmat, seitsemännen kauden jaksot ylittivät kotimaassaan 20 miljoonan katsojan haamurajan.
Ne asiat, joiden vuoksi oudokkeja vielä pari vuosikymmentä sitten pilkattin, ovat nyt valloittaneet koko länsimaisen kulttuurin. Outous on trendikästä, jopa seksikästä. Esimerkiksi HBO:n Girls-sarjan hahmot ovat kiehtovia juuri siksi, että he eivät käyttäydy perinteisten tv-sankarien odotusten mukaan. Ei ole yllätys, että sarjan tuottaja on Judd Apatow. ■
