Norjan kestävyysjuoksun supertähti on käynyt läpi kovan polun huipulle – Siksi hän on niin poikkeuksellinen

Kun joku urheilija on hieman erilainen, se voi olla monelle mediassakin punainen vaate. Mutta meitä on moneen junanvaunuun ja taustalla on erilaisia asioita – myös urheilijoiden osalta. Tosin jos palauttaa mieleensä hetkeksi urheilun suurimpia mestareita, aika monessa heistä on ollut jotain poikkeavaa. Ehkä juuri siksi he ovat suurimpia mestareita.

Norjan kestävyysjuoksutähti Jakob Ingebritsen on poikkeava, poikkitaiteellinen urheilija.

Hän sanoo mitä ajattelee, vaikka toisinaan voisi ehkä ajatella enemmän mitä sanoo. Joskus Ingebritsen voi jopa näpäyttää mediaa ja sanoa, että mitäs tämä minun tekemiseni teille kuuluu. Paremmin sanottuna, Ingebritsen ei pyytele olemassaoloaan anteeksi tai tuijottele kengänkärkiinsä.

Poikkeuksellisin Ingebritsen on kuitenkin juoksuradalla. Hän on jalostetun Ingebritsenin veljessarjan suurin timantti, todellinen helmi ja valmis lyömään hapoille kovimmat afrikkalaiset haastajansa. Hän on olympiavoittaja, moninkertainen maailmanmestari ja EM-kultamitalisti.

Se, että Ingebritsenistä on kasvanut niin kova kuin hän on, on jo oma tarinansa. Kolmesta pojastaan arvokisavoittajia valmentanut veljeskatraan isä Gjert Ingebritsenistä alkoi lokakuussa 2023 veljeskolmikon kertomana tihkua ikäviä asioita.

Jakob, Henrik ja Filip Ingebritsen kertoivat isänsä olleen aggressiivinen ja hallitseva. Niin aggressiivinen ja hallitseva, että veljekset väittivät isänsä käyttäneen fyysistä väkivaltaa. Gjert Ingebritsen kuitenkin kiisti väitteiden tultua ilmi nopeasti syytökset.

Helmikuussa kävi ilmi, että isä-Ingebritsenistä oli tehty rikosilmoitus, joka johti syytteeseen.

– Tunnemme yhä epämukavuutta ja pelkoa, joita olemme tunteneet lapsuudestamme saakka, veljekset kertoivat Verdens Gang -lehdelle lokakuussa.

Silti Jakob Ingebritsen on jatkanut valitsemallaan tiellä. Ja voittamista – todennäköisesti myös Pariisissa.

Jakob Ingebritsenin paraatimatkat ovat 5 000 – ja erityisesti 1 500 metriä. Veljessarjasta on kuitenkin vihjailtu, että todellisuudessa tämän paras matka voisi olla maraton. Hurja väite. Se on yksi monista puheenaiheista, joita Ingebritsen on niitä kaipaavalle yleisurheilumaailmalle tarjonnut.

Toinen puheenaihe on, että voiko jo 3.26,73 urallaan juossut Ingebritsen rikkoa jopa Hicham el Guerroujin ME-ajan (3.26,00). Hätyytelty jo on.

Suomessa Ingebritsenin kaltaista supertähteä ei voi kuin haikein katsein seurata. Voikin kysyä, että miten tämän tason kestävyysjuoksijan on mahdollista tulla Norjasta – ja ei meiltä Suomesta, jossa joudutaan hakemaan lohtua jokaisesta pienestäkin valonpilkahduksesta? Se on tietysti seurausta siitä, että Norjassa tehdään asioita määrätietoisesti, pitkäjänteisesti ja tieteellisesti. Norjan huippu-urheilussa ei puuhastella, vaan siellä tehdään asioita systemaattisesti ja siihen satsataan.

Suomessakin on syntynyt systemaattinen kestävyysjuoksubuumi työllä, jota aloitti uusiseelantilainen Arthur Lydiard ja jota esimerkiksi Rolf Haikkola menestyksellä monen muun ohella jatkoi.

Jostain tarvittaisiin samanlaisia uusia soihdunkantajia, sillä Suomen taso pitkillä matkoilla on jotain kammottavan ja hirvittävän rajamailla. Vaan riittäisikö sekään, sillä parhaat lahjakkuudet hakeutuvat joukkuelajeihin. Siinäkin mielessä Norjaan on kulttuuriero olemassa.

Takaisin Ingebritseniin. Mikä on hänen salaisuutensa? Vastaus on tylsä: Salaisuutta ei lopulta ole. Ja onhan meilläkin tapauksia, joiden tekeminen on samansuuntaista kuin Ingebritsenillä.

Verrata voi vaikkapa Suomen entisten 50 kilometrin kävelijöiden kuten Valentin Konosen ja Jarkko Kinnusen harjoitteluun. Kun jo siitä pääsee kärryille, voi ymmärtää, että lahjakkuudesta puhuminen pitäisi lopettaa. Kononen oli arvokisamenestyjä, Kinnunen parhaimmillaan kahdeksas MM-kisoissa. Sitä sijoitusta osaa arvostaa, kun ymmärtää kaikki satsaukset, jotka siihen menivät.

Voin sanoa, että monet jääkiekkoilijat oksentaisivat jo nähdessään mitä se harjoittelu on. Tuon tason huippu-urheilu ja äärirajoilla liikkuminen ei ole heille, joille on kaikkea tarjolla ja kaikesta voi tulla paha mieli.

Me voimme Suomessakin olla todella ylpeitä Topi Raitasesta, joka on Euroopan mestari. Mutta samalla, kun Raitanen laitetaan MM- tai olympiatasolle, kyyti on kovin kylmää.

Ingebritsenille ei ole, vaan hän pikemminkin määrää kyydin tahdin. Sen äärelle kannattaa pysähtyä ymmärtääkseen, millainen käsittämätön suorittaja Ingebritsen on – vaikka elämässä tie ei pelkästään sileä olisi ollutkaan.

Ingebritsen on maksanut hinnan – sen tietää jokainen vähänkin hänen harjoittelustaan ymmärtänyt. Siinä kyydissä ei moni pysyisi.

Eikä pysy Pariisissakaan.

Kirjoittaja on selostanut 15 yleisurheilun arvokisat - kolmet olympiakisat, kahdeksat MM-kisat ja neljät EM-kisat ja vuodesta 2012 lähtien Timanttiliigaa.