Kun Noora Karma muutti lapsena Savonlinnaan, piti opetella uusi murre – ”Opettaja matki pilkallisesti, kun sanoin ’en mä tiiä’”

Artikkelin kuunneltava versio on tehty tekoälyn avulla. Anna palautetta audiosta sähköpostilla apu360@a-lehdet.fi tai tekstin lopussa olevalla lomakkeella.

”Matka Savonlinnaan tuntui loputtoman pitkältä. Isä ajoi viisihenkisen perheemme sinne Vaasasta ruskealla Volvollamme. Takapenkillä nuokuin kainalossani oksennuksenvärinen ruskea tyyny, jossa oli valkoisia sydämiä.

Olin viiden ja asunut siihenastisen elämäni Vaasassa. Länsi-Suomeen ja Pohjanmaalle jäivät myös sukulaiset. Isä oli saanut työpaikan Savonlinnan Säästöpankin johtajana, ja koko perheemme muutti kaupunkiin, josta emme tunteneet ketään.

Kun menin käymään pankissa, olin hirveän ylpeä. Isällä oli siellä iso toimisto, jossa oli hienoja nahkakansioita ja säästöpossuja. Työpöydällä oli meidän lasten kuvat.

Savonlinna tuntui isolta paikalta. Asuimme keskustassa kirkon ja järven lähellä. Pihapiirissä oli leikkikavereina vain poikia ja kaipasin tyttökavereita.

Koulussa opettaja matki pilkallisesti, kun sanoin ’en mä tiiä’. Muistan, kun roikuin sen jälkeen uimahallissa syvässä päässä ja hoin mie, sie. Opinkin savon murteen. Se tuntui tärkeältä, että pysyisi porukoissa.

Muutimme omakotitaloalueelle Miekkoniemelle, kun olin 9-vuotias. Sen lähellä on Olavinlinna ja iso silta. Ystävystyin siellä Liisan kanssa, ja hänestä tuli paras ystäväni. Myös perheemme alkoivat viettää aikaa keskenään. Kesällä hypittiin järveen ja pestiin rannassa mattoja, oltiin aina ulkona.

Savonlinnasta jäivät elämääni ystävät ja perhekeskeisyys. Ajattelen yhä, että hyvään elämään riittävät oikeat ihmiset ja luonnon läheisyys. Savonlinnalaiset saattavat olla alkuun vähän juroja, mutta lopulta lupsakoita, kun pääsee tulee tutummaksi. Teini-iässä huomasin myös savolaista kateutta. Se kohdistui perheisiin, joilla oli vaikka enemmän varakkuutta.

Minulla oli kasvaessani suuria suunnitelmia ja Savonlinna alkoi tuntua tuppukylältä. Kun kirjoitin kaupungin taidelukiosta ylioppilaaksi, ostin menolipun Lontooseen. Palasin Suomeen kuusitoista vuotta myöhemmin. Perheeni oli muuttanut Savonlinnasta Helsinkiin isän työn perässä, joten nykyisin käyn Savonlinnassa yleensä tapaamassa ystäviä. Minulla ei ole juuria yhdessä paikassa, mutta Savonlinnan ystävät ovat juureni siellä.

Savonlinnassa on ihania luontopaikkoja- ja polkuja. Kasinonsaaressa voi hypätä kalliolta suoraan uimaan. Myös Savonlinnan tori on keskeinen paikka, jossa kannattaa piipahtaa.”