Nolointa kaikesta
Puheenaiheet
Nolointa kaikesta
Yrjö Rautio: "Nolointa on, että meidän hyväuskoisten asiakkaiden viesteissä on niin vähän sellaista, millä olisi mitään arvoa millekään tiedustelu- tai turvallisuusviranomaiselle."
12.6.2013
 |
Apu

Kun kirjoitan Facebook-päivitykseeni, että vettä sataa täälläkin, Yhdysvaltain kansallinen turvallisuusneuvosto NSA saa siitä tiedon heti.

Kun lähetän sähköpostia, että kiitos kutsusta, mutta en pääse nyt synttäreille, NSA saa tiedon siitäkin.

Moni muukin elämää tärkeämpi asia päätyy muun muassa Googlen ja Facebookin kautta amerikkalaisten turvallisuuskoneiston tietoon. Sen pyramidin huipulla on itse presidentti Barack Obama.

Voi vain kuvitella, miten hartaasti hän tutkii myöhäisillan pimeinä tunteina, mitähän ne suomalaisetkin ovat taas viestitelleet toisilleen. Muuta tekemistähän hänellä ei silloin olekaan, koska hän ei harrasta työhuoneessaan samanlaisia iloja kuin Bill Clinton aikanaan.

On tietenkin sietämätöntä, että maailmassa on yksi tällainen Iso Veli, jolla on kyvyt ja halut valvoa koko maailman sähköistä viestiliikennettä. Yhtä sietämätöntä on, että Googlen ja Facebookin kaltaiset firmat pettävät miljardeja asiakkaitaan päästämällä NSA:n tutkimaan heidän muka salattuja viestejään.

Nolointa on, että meidän hyväuskoisten asiakkaiden viesteissä on niin vähän sellaista, millä olisi mitään arvoa millekään tiedustelu- tai turvallisuusviranomaiselle.

Sokea rakkaus

Sadat tuhannet suomalaisetkin tuijottivat lauantaina silmät tapilla televisiosta prinsessa Madeleinen ja Christopher O’Neillin häitä.

Näin tapahtui vaikka naapurikanavalta tuli paljon kauniimpaa katseltavaa – voimamieskisat.

Sitä huokausten määrää, kuinka romanttista, kuinka kaunista, kuinka rakkaus on suurempi kaikkea muuta!

Onhan se, ja sokeakin se on. Oli pelkkää sattumaa, että tämäkin prinsessa rakastui amerikkalaiseen miljonääriin eikä esimerkiksi työttömään metsuriin Ruotsin Pajalasta.

Ajatushautaamo Typerä

Ajatushautomo Libera haluaa purkaa koko ammattiyhdistysliikkeen.

Ay-liike on näiden oikeistonulkkien mielestä syyllinen kilpailukyvyn puutteeseen, työttömyyteen ja lähes kaikkeen muuhunkin.

Kannattaisi vilkaista maailmalle. Siellä missä elintaso ja hyvinvointi ovat korkeimpia, on yleensä myös voimakkain ay-liike. Siellä taas missä elintaso on alhaisinta ja ihmisten olot kurjimpia, on heikoin ay-liike.

Suomenkin korkea kilpailukyky ja hyvinvointi perustuvat hyvin toimiviin työmarkkinoihin. Niitä ei olisi ilman vahvaa ay-liikettä.

Tämän hautomon olisikin syytä vaihtaa nimekseen Ajatushautaamo Typerä.

Lisää peltomarketteja

Kilpailuvirasto haluaisi lisää jättimarketteja pelloille ja metsiin, jotta kilpailu kohentuisi.

Muutama vuosi sitten oli vireillä niin monen kauppakeskuksen rakentaminen, että niiden toteutuminen olisi yli kaksinkertaistanut myymäläpinta-alan.

Silloinen asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok) sai ajetuksi läpi lain, joka pani sulun tälle hullutukselle. Se on ollut voimassa kaksi vuotta, ja nyt Kilpailu- ja kuluttajavirasto haluaa purkaa sen.

Lain perusteet eivät ole vanhentuneet. Peltomarketit lisäävät turhaa autoilua, hajottavat kuntarakennetta ja vievät palvelut keskustoista. Ja jokaisen uuden marketin maksaa kuluttaja, jonka etua Kilpailu- ja kuluttajavirasto on ajavinaan.

*****    

Heittolaukauksia

1 Nyt ratkesi koirarodun valinta!  Suomeen on tulossa koiria, jotka vainuavat rahan.

2 Vladimir Putin taipui vihdoin erovaatimuksiin.  Seuraajaa haetaan – Ljudmila Putinalle.

3 Hauki iski hampaansa 3-vuotiaaseen, 60-vuotias iski hampaansa haukeen.

4 Valtio ulkoistaa valtansa konsulteille, konsultit vastuunsa valtiolle.

5 Tarvittaisiin myös koiria, jotka haistavat järkimolekyylit, jos niitä konsulttien esityksissä on.

6 Mitkä tynnyrit kolisevat eniten? Ne, joissa EU ja IMF tappelevat Kreikan auttamisesta.

Kommentoi »