Apu Juniori

Noidan nuuskarasia 9 – Apu Juniorin jatkokertomus


Lapset joutuivat kiipeliin, kun Waldemar jätti heidät lukkojen taakse.
Kuvat Antti Nikunen

Sami seisoi lamaantuneena paikoillaan ja kuunteli, kuinka Waldemarin askeleet loitontuivat. Yhtäkkiä hänellä oli nälkä, kylmä ja kauhea vessahätä.

– Perhanan tollo! Mistä minä täällä pulveria valmistan, napanöyhtästäkö? Kanulauskis kivahti.

– Eihän meillä ole mitään hätää, kun teillä on tietysti ne ihmeelliset kännykät mukananne, Joni sanoi.

Sami kaiveli taskujaan mutta luuri oli jäänyt kotiin lataukseen. Vanha akku oli jatkuvasti tyhjä. Hän vilkaisi Liisaa, joka puisteli päätään.

– Sori, olen älylaitepaastolla ja känny on kirjoituspöytäni laatikossa iltakuuteen saakka.

– Mahtavaa! Siinä on minulla kaksi tietotekniikan airutta! Joni on kivikaudella, Jonilla ei ole puhelinta eikä nettiä, niinhän te aina irvailette, Joni puuskahti.

– Sitten ollaankin jumissa ja näännytään nälkään, Sami huokaisi.

Kanulauskis potkaisi vielä ovea ja pui nyrkkiä naama punaisena.

– Saateri tuota poikaa, aina se kiukuttelee! Ei pulverit taikuria tee, se on himputin varma.

Liisa naputti etusormellaan Egbertin vaatekaapin tummaa ovea.

– Entä jos tämä toimii oikeasti? Silloinhan meidän on helppo karata täältä, hän sanoi.

– Joo-o! No siitä vaan, teleporttaa itsesi karkuun. Jos saisitkin kaapin toimimaan, mihin luulet päätyväsi? Etelänavalle tai Tyynenmeren autiosaarelle? Sami puuskahti.

– Sami on kerrankin oikeassa. Vaikka tuo toimisi, eihän meillä ole mitään tietoa, mihin se linkoaa sinut. Voit tosiaan joutua vaikka Kuuhun, Joni myönsi.

Sami huokaisi ja käveli tornin ikkunalle. Luukkujen raosta näkyi viiruja ulkomaailmasta, mutta katu oli tyhjä. Waldemarin talo oli niin syrjässä, etteivät kulkukissatkaan eksyneet sinne.

– Onko teillä muilla hyviä ideoita? Tai ylipäätään mitään ideoita? Liisa kysyi.

Joni haroi valkeita hiuksiaan ja näytti miettivän ankarasti. Sami oli jo näkevinään savuvanan nousevan ystävänsä korvista, kun tämän ilme kirkastui.

– Minä tiedän! Kerätään täältä lattialta tomua, laitetaan se rasiaan ja Kanulauskis sanoo sen olevan kadotuspulveria! Kun Waldemar raottaa ovea, rynnätään hänen kimppuunsa. Joku meistä neljästä pääsee varmasti karkuun.

– Kuulosta hyvältä, Liisa myönsi.

Samikin ehti innostua, mutta Kanulauskis mutristi suutaan.

– Ei saateri soikoon onnistu. Kodinhaltijat eivät valehtele, oli mikä oli. Ja mikä kiire meillä on? Minä voin perhana vieköön istua aloillani vaikka sata vuotta.

– Niin varmasti. Mutta minä en voi. Nyt on jo ihan kauhea nälkä, Sami voihkaisi.

Joni otti nuuskarasian taskustaan ja siveli sen himmeää pintaa.

– Onkohan tämä oikeasti kirottu? hän huokaisi.

– Te ja teidän kirouksenne, Liisa tuhahti.

Hän aukaisi ruhtinas Egbertin vaatekaapin oven ja kurkki sen sisään. Kaapista levisi ummehtunut haju, johon oli sekoittanut kanelin ja vaniljan vieno tuoksu.

– Kyllä tällä johonkin pääsee, kunhan vai keksitään, miten.

Sami kurkisti varovasti kaapin sisään. Se oli vain laatikko, jonka seinillä oli puutappeja. Ehkä Egbert oli ripustanut niihin nuttujaan.

– Älä nyt vain koske mihinkään. Isoisä voisi tietää, miten tuo toimii, mutta minulla ei ole aavistustakaan, Joni sanoi.

Liisa koputteli rystysillään kaapin seiniä. Jostakin liitoksesta irtosi sahanpurua, joka sai uteliaana kurkkivan Kanulauskiksen aivastamaan.

– Saamarin pölyisiä mööpeleitä. Tämän Waldemar olisi voinut hävittää hiiskattiin, kodinhaltija tuhisi.

– Huomaatteko, että tuo puunuppi on tummempi kuin nämä muut, Liisa sanoi.

– Totta. Ehkä siinä on roikkunut ruhtinas Egbertin lempipaita, Joni arveli.

Sami aavisteli pahinta, mutta hän ei ehtinyt edes aukaista suutaan, kun Liisa jo väänsi kulunutta puutappia, joka sihahti oudosti. Kaapin sisusta muuttui aivan mustaksi ja torniin levisi rikinkatku.

– Se räjähtää! Sami parkaisi ja säntäsi karkuun.

Kuului vaimea posahdus ja valkea välähdys muutti tornin sekunnin ajaksi kirkuvan kirkkaaksi. Sitten kaappi vavahti ja sieltä astui esiin mies, joka kannatteli käsissään pitkää, mustaa partaansa.

– Kylläpä se kesti. Etkö sinäkään, Kanulauskis, älyä yhtään mitään? mies murahti, heitti parran olkansa yli ja venytteli selkäänsä.

Julkaistu: 6.6.2019