Apu Juniori

Noidan nuuskarasia 6 – Apu Juniorin jatkokertomus


Joni, Sami ja Liisa palaavat tutkimaan Waldemar-velhon taloa.
Kuvat Antti Nikunen

Tietysti Sami väitti vastaan, mutta Jonin ja Liisan päätä ei kääntänyt mitään. Artturin asia piti selvittää, vaikka maailma oli täynnä ratkaisemattomia mysteerejä. Eihän hirveää lumimiestäkään ollut vielä löydetty, joten miksi joku hikinen taikuri oli niin kauhean tärkeä?

– Katso Samin otsaa! Se on niin kurtussa, että ihopoimuihin voi kohta kylvää perunoita, Liisa naurahti.

– Onpa taas hauskaa. Katso sinä tuota taloa, sehän on kuin kauhuelokuvasta, Sami ähkäisi.

Aurinko oli jo laskenut ja Waldemarin talo näytti synkältä. Mustina varjoina tornia kiertelevät naakat eivät parantaneet tunnelmaa. Joni otti rasian taskustaan ja sipaisi sen pintaa.

– Ajatelkaa, jos tässä rasiassa olisi ollut vaikka näkymättömyyspulveria. Kaikki olisi sujunut paljon helpommin, Joni huokaisi.

– Kaikki sujuu oikein hyvin, kun noudatatte suunnitelmaani. Me Samin kanssa pyydämme Waldemaria esittämään taikatemppujaan. Kun Waldemar pääsee vauhtiin, Sami käy mukamas vessassa ja päästää sinut vaivihkaa sisään. Kiertelet vähän talossa ja tutkit, löytyykö Artturista mitään merkkejä, Liisa selitti.

– Kuulostaa helpolta, Joni myönsi.

– Lentäminenkin kuulostaa helpolta, jos on lintu, Sami tuhahti.

– Sinähän sen tiedät, kun olet ainainen pahanilmanlintu. Nyt mennään eikä meinata!

Liisa harppoi talon ovelle ja Joni painautui piiloon portaikon varjoon. Sami seurasi siskoaan, joka pimpotti jo ovikelloa. Tällä kertaa Waldemar ilmestyi ovelle nopeasti.

– En osta… mitä, tekö taas?

– Anteeksi häiriö, mutta kun tämä Sami haluaa ihan väen vängällä nähdä sen taikatempun, jonka lupasit näyttää, Liisa valehteli.

– Joo. Minäkin haluan isona kado… taikuriksi, Sami änkytti.

Waldemarin ilme kirkastui ja hän viittoi sisaruksia peremmälle.

– Sinulla on järki päässä ja tunnistat todellisen mestarin. Tulkaa saliin, niin näette aivan ällistyttäviä temppuja.

Askeleet kopisivat autiossa hallissa ja Samista kuulosti kuin kymmenen Waldemaria olisi ravannut pitkin taloa. Salissa paloi kitulias kattolamppu ja kirjahyllyjen edessä oli liinalla peitetty pöytä.

– Minä ehdin jo vähän verestää muistoja, kun arvelin, että joku muukin voi tulla tekemään haastattelua. Sitä YouTube-videota on katsottu jo kaksikymmentäyksi kertaa.

Waldemar haki Samille ja Liisalle tuolit ja säntäsi pöytänsä taakse. Hän kietaisi sinisen viitan hartioilleen, otti kirjahyllystä silinterihatun ja asetti sen pöydälle.

– Hyvät naiset ja herrat! Teillä on ilo ja kunnia nähdä ällistyttävän Waldemarin häikäiseviä taikoja!

Waldemar alkoi mutista outoja sanoja ja huitoa käsillään. Hän tunki kätensä silinterihattuun ja veti sieltä ulos pölyisen paperikukan.

– Tadaa!

– Et näyttänyt ennen temppua, oliko hattu tyhjä, Liisa huomautti.

– Tietysti se oli tyhjä. Ei kai kukaan säilytä tavaroitaan hatussa? Katsokaas tätä!

Punapartainen noidan oppipoika kiskoi melkoisen huitomisen ja taikasanalitanioiden säestyksellä hatusta vuoron perään pingispallon, valkoisen mustekynän ja nuppineulan. Samia alkoi haukotuttaa ja hän havahtui vasta, kun Liisa tökkäsi häntä kyynärpäällä kylkeen.

– Mahtavaa… mutta missä on vessa? Sami keskeytti Waldemarin heilumisen.

– Aulassa, heti ulko-ovesta vasemmalla. Jännitys taisi tehdä tepposet, Waldemar naurahti ja aloitti uuden tempun valmistelut.

Sami livahti nopeasti salista aulaan, hiipi ulko-ovelle ja aukaisi sen varovasti. Hän ehti jo pelätä, että Joni oli painunut kotiin, kunnes tämä viimein ilmestyi oviaukkoon.

– Luulin, että unohditte minut, Joni kähisi.

– Waldemarin temput ovat niin tylsiä, etten muista enää edes omaa nimeäni, Sami sipisi.

Joni tuhahti ja kiirehti nykivin askelin kohti portaikkoa. Aulan hämäryydessä Jonista näkyi vain valkea hiuspehko, kun hän alkoi kivuta ylös. Samia puistatti pelkkä ajatus pimeästä yläkerrasta ja hän kiiruhti takaisin saliin.

– Oodala kroaksis!

Waldemar roikotti kädessään valkeaa hansikasta, jonka etusormessa oli reikä.

– En kai menettänyt mitään? Sami kysyi.

– Todellakin menetit. Hatusta on noussut krääsää jo kirpputoripöydän verran, Liisa mutisi.

– Hei, tässä sentään taiotaan tavaroita tyhjästä! Jos ette…

Waldemarin lause jäi kesken, sillä yläkerrasta kuului kauhea rysähdys.

Julkaistu: 6.6.2019