Nina Mikkonen: "Keski-ikäisiä naisiahan ei vähätellä!"

Nina Mikkonen: "Keski-ikäisiä naisiahan ei vähätellä!"
Suurin Pudottaja -kisan voittaja Nina Mikkonen, 54, muistuttaa, ettei keski-ikäisiä naisia pidä vähätellä: "Olin fyysisesti huonommassa kunnossa kuin 37-vuotias Nina Kuhta, mutta kisa käytiin ennen kaikkea pään sisällä." Toimituksessa tapahtuneesta virheestä johtuen juttu julkaistiin viikkoa etuajassa. Apu pahoittelee.
Julkaistu: 14.11.2019

Espoon Karakalliossa sijaitsevassa taloyhtiössä oli 1970-luvulla kerran viikossa asukkaille lenkkisauna, jossa myös 12-vuotias Nina Salonen tapasi käydä. Talon naisväen juttuja oli mukava kuunnella, mutta lähes joka kerta ylälauteilla istuivat naapurin parikymppiset sisarukset, jotka kovaan ääneen arvostelivat muita saunojia.

Kerran toinen siskoksista mittaili alalauteella istuvaa Ninaa ja tokaisi, että ”pitäisi sinunkin vähän miettiä tuota ulkonäköäsi: olet aika lihava, sulla on paksut reidet ja peppu eikä sulla ole rintoja”.

– Kaiken huipuksi eivät itsekään täyttäneet kaavaa ”pituus miinus sata on ihannepaino”, Nina Mikkonen, 54, puuskahtaa.

Arvostelu tuntui Mikkosesta kurjalta.

– Olin hauraassa iässä enkä osannut edes ajatella, että pitäisi hävetä vartaloaan.

Vaikka Nina tokaisi tytöille takaisin, että ”katsokaa itse peiliin”, hän lopetti uimarannoilla käymisen ajatellen olevansa juuri sellainen kuin tytöt sanoivat: paksureisinen ja väärän mallinen.

– Sitten aloin seurustella. Ensimmäinen poikaystävä jakoi huoneen veljensä kanssa. Seinät olivat täynnä Playboy-lehdestä leikattuja tyttöjen kuvia, ja huone suorastaan huusi sitä, millaisen naisen pitäisi olla, mitkä kriteerit pitäisi täyttää ja mikä minulta puuttui. Kysyinkin suoraan, että miltä sinusta tuntuisi, jos huoneeni seinällä olisi keskiaukeamakuva jostain adoniksesta sukukalleudet suorana. Hän piti minua pikkumaisena.

Vuodet kuluivat. Nina rakastui mieheen, joka oli kaikkea ihanaa. Eräänä iltana mies tuli kapakasta kotiin ja Ninan nähdessään huokaisi, että miksi pitikään rakastua naiseen, jolla on niin pienet rinnat.

– Vastasin, että minäkin olisin halunnut rakastua mieheen, jolla olisi hiukset. Mies oli kaljuuntuva.

Siinä vaiheessa, kun itsetunto alkoi olla romuna, elämään astui toimittaja, mediakasvo Timo T.A. Mikkonen, joka sai Ninan vihdoin tuntemaan itsensä hyväksytyksi, älykkääksi, arvostettavaksi ja rakastetuksi.

Timo teki Ninasta kauniin.

Pyöräilyhaaste oli paikka, jossa Nina löysi taistelutahtonsa.

Mustat vuodet

Yllättäen vuonna 2011 Timo T.A. Mikkonen sai kallonpohjavaltimon tukoksen, josta seurasi useita aivoinfarkteja. Ne johtivat sokeutumiseen, halvaantumiseen sekä lähimuistin menetykseen. Nina toimi miehensä omaishoitajana, kunnes Timo vuonna 2017 nukkui pois vaimonsa sylissä.

Nina kutsuu niitä mustiksi vuosiksi. Ensin kuusi vuotta miehen omaishoitajana huolehtien samaan aikaan myös kahdesta erityislapsesta, suurista veloista, talosta ja firmasta. Pian sen jälkeen kun Timo kuoli, menehtyi myös lasten rakas isotäti ja sitten Ninan äiti. Yhtäkkiä elämästä oli tullut pelkkää kuolemaa.

Nina romahti syvään masennukseen. Hän hakeutui psykiatrin vastaanotolle ja sai lääkityksen. Lääkkeet ja terapia auttoivat henkisen kivun kanssa, mutta paino alkoi nousta. Nainen oli kuitenkin liian surullinen, väsynyt ja masentunut miettimään itseään. Hänen sisällään oli tyhjiö.

Eräänä päivänä keväällä 2019 puhelin soi, ja sen jälkeen moni asia muuttui.

Meriturvan koulutusaltassa piti taistella pelkoa vastaan.

Uskon Jumalaan

Tuotantoyhtiön soittamaan puheluun vastasi elämän väsyttämä, näköalaton nainen, joka ei enää tiennyt, mihin suuntaan lähteä. Joka mietti, kuka hän on kuuden vuoden omaishoitajuuden jälkeen ja mistä löytyisi joku tarkoitus lasten lisäksi. Onko elämällä edes antaa enää mitään ja jos on, jaksaako sen ottaa vastaan?

– Uskon Jumalaan ja siihen maailmaan, jota silmä ei näe eikä korva kuule. Tässä oli johdatusta, sillä mahdollisuutta osallistua ohjelmaan tarjottiin sellaisella hetkellä, kun sitä kipeimmin tarvitsin, Nina miettii.

Suurin pudottaja on Nelosen tänä syksynä lähettämä sarja, joka perustuu amerikkalaisen The Biggest Loser -sarjan formaattiin. Sarjaa on tehty jo kolmessakymmenessäyhdessä maassa.

Ohjelmassa ryhmä ihmisiä kilpailee kahdessa joukkueessa tavoitteenaan pudottaa painoa, kasvattaa kuntoa ja muuttaa elämäntapojaan terveellisempään suuntaan. Kilpailijat sitoutuvat viideksi viikoksi tiukkaan ruokavalioon ja harjoitusrutiiniin.

Joka viikko osallistujat punnitaan ja pudotusuhan alle joutuvat henkilöt, joiden paino putoaa prosentuaalisesti vähiten suhteessa heidän omaan painoonsa.

Toki Nina tiesi, millaisesta ohjelmasta oli kyse. Ensimmäisenä mieleen nousi kauhukuva tilanteesta, jossa joutuu nousemaan lähes ilkosillaan kameroiden eteen toitottamaan koko Suomelle liikakilojensa määrä.

– Mietin myös, mitä pojat ajattelisivat ohjelmasta. En halunnut tehdä mitään, mikä olisi voinut tuntua heistä kiusalliselta.

Matias, 16,  ja Mikael, 17, alkoivatkin kannustaa äitiään osallistumaan.

– He sanoivat, että nyt on sinun vuorosi hoitaa itseäsi: ”Tämä olisi vain sinua itseäsi varten.” Joten lähdin mukaan, enkä ole hetkeäkään katunut!

Lonkan tekonivel joutui koville sotilasalueen esteradalla.

Julkkisversio

Tänä vuonna ohjelmasta tehtiin julkkisversio. Mukana olivat ravintoloitsija, keittiömestari Akseli Herlevi, Nina Mikkonen, Jounin kaupan toimitusjohtaja Michele Murphy-Kaulanen, muusikko Pertti Neumann, vuoden 2018 Miss Plus Size Niina Kuhta, jääkiekkoasiantuntija Juhani Tamminen sekä juontaja ja entinen missi Riitta Väisänen. Kilpailijoita valmensivat Janni Hussi ja Aki Manninen. Ohjelman juonsi Riku Nieminen.

Kesäkuun alussa kilpailijat muuttivat viideksi viikoksi Hämeenkylän kartanoon, jossa heidät jaettiin kahteen joukkueeseen. Siniseen, Jannin luotsaamaan joukkueeseen kuuluivat Michelen lisäksi Juhani Tamminen ja Nina Mikkonen. Akin luotsaamiin punaisiin kuuluivat Akseli Herlevi, Neumann, Niina Kuhta ja Riitta Väisänen.

Mediassa osallistujia alettiin kutsua nimellä julkkishoikistujat.

Liikunnan ilo palasi takaisin. Nina pyrkii liikkumaan noin kolme kertaa viikossa pyöräillen, kävellen tai kuntosalilla.

Ensimmäinen kerta oli vaikein

Kuten Nina oli arvellut, ensimmäisellä kerralla ei ollut helppoa nousta julkisesti vaa’alle. Ohjelman alkaessa kesäkuun alussa 152 sentin pituinen Nina painoi 86 kiloa.

– En ole pelkuri. Olen aina mennyt pelkoa kohti, koska se on ainoa tapa peitota se. Mutta koville se otti.

Ohjelmassa Nina mietti ääneen, että tilanne oli naisille mieskilpailijoita vaikeampi: ”Naisia arvostellaan kymmenen kertaa kovemmin. Se on aina potenssiin 10, kun nainen menee framille. Sekä naiset että miehet ovat arvostelemassa, että ’ai, sillä on noin leveä takapuoli!’”

Nina myös ehdotti, että ohjelmaan osallistuneet onnittelisivat itseään rohkeudesta, sillä julkisten punnitusten lisäksi osallistujat altistivat itsensä nettikommenteille. Kaikki tietävät, kuinka raakoja jotkut ihmiset osaavat arvosteluissaan olla.

Viisi viikkoa kestäneet kuvaukset olivat rankkaa aikaa. Jos ei ollut kuvauksia, oli treenejä. Välillä joukkuekilpailut heittivät eteen haasteita: piti kiskoa köyden päässä olevaa pakettiautoa lentokentällä, polskutella eri tehtävien parissa Meriturvan koulutusaltaassa tai selvitä hengissä Santahaminan varuskunnan sotilaille tarkoitetusta esteradasta.

– Pakka meni uusiksi koko ajan, ryhmät muuttuivat tai tuli uusia sääntöjä. Toisaalta olen tottunut sellaiseen, Nina hymyilee.

Hän on käynyt puhumassa ihmisille jaksamisesta ja selviytymisestä ”tilaamattomien täyskäännösten erityisasiantuntijana”.

Draamaa riitti niin ruudussa kuin sen ulkopuolellakin, kun aikuisten ihmisten siisteyskäsitykset menivät välillä ristiin.

– Osa eli kuin teinit kotona. Jättivät kaiken levälleen ja likaiset astiat lillumaan yöksi tiskialtaaseen. Se otti päähän, mutta olen ollut niin kovissa liemissä, että pienet laineet eivät ole tyrskyjä.

Suurin henkilökohtainen ongelma oli se, ettei Ninan aineenvaihdunta lähtenyt ensin millään liikkeelle. Kilot putosivat, mutta Jannin mukaan joukkueen treenimäärällä olisi pitänyt pudota enemmän.

Ohjelmassa oli paljon tehtäviä, joissa Nina koki olevansa altavastaaja.

Pari vuotta sitten hänelle asennettiin tekonivel oikeaan lonkkaan, ja vasemmassa polvessa on vamma,  joka vaati leikkausta vuonna 2008. 

– Välillä otti sekin päähän, ettei ollut mitään tasoittavia tekijöitä, jotka olisivat laittaneet minut samalle viivalle muiden kanssa. Toki joka vaivojaan valittelee, on niiden vanki, mutta kilpailuissa vammat olivat hidasteita ja joskus jopa esteitä. Juokseminen ei onnistu tekonivelellä.

Sitten tuli vastaan pyöräilyhaaste. Joukkueiden tehtävänä oli polkea kuntopyörää 12 tuntia. Voittaja olisi se, joka polkisi pisimmälle. Nina tajusi, että siinä oli vihdoin se odotettu kisa, jossa kaikki olisivat samalla viivalla. Lonkka kestää pyöräilyn.

Sitten naiseen iski piru.

– Ajattelin, että perhanan kakarat, nyt mä näytän teille. Ette te niin kaikkivoipia ole!

Nina kömpi satulaan ja alkoi polkea. Hän ajoi kuntopyörää muutamaa taukoa lukuun ottamatta yhtä soittoa sen 12 tuntia – yli 85 kilometriä – ja peittosi muut.

– Olin fyysisesti huonommassa kunnossa kuin 37-vuotias Nina Kuhta, mutta pyöräilyhaasteessa kisa käytiin ennen kaikkea pään sisällä.

Nina voitti elämän antamien iskujen tuomalla sisulla.

Pyöräilykisan jälkeen Nina oli hukkua onnitteluihin.

– Edustin ohjelmassa keski-ikäisiä naisia. Ikäluokkani naiset ovat lähettäneet viestejä, että olen antanut heille uskoa ja toivoa. Jos minä pystyn, hekin pystyvät!

Ohjelma keräsi viikoittain keskimäärin 625 000 katsojaa sisältäen päälähetyksen ja uusinnat. Viikoittaista päälähetystä seurasi keskimäärin 301 000 katsojaa.

”Ei olisi kuukausi sitten uskonut, että näiden kahden keski-ikäisen naisen yhteisiä hikitreenejä on suorastaan viihdyttävää seurata”, Helsingin Sanomien Satu Jaatinen kirjoitti Ninasta ja Michelestä. ”Molemmat tulivat ohjelmaan miestensä varjosta, eikä kummaltakaan odottanut suuria suorituksia, mutta naiset olivatkin vilpittömyydessään aivan mahtavia.”

Jaatista ihastutti suuresti se, kuinka suorapuheinen Michele eli Minttu karjui välillä kameralle perkeleitä ja laukoi suoraa kommenttia siitä, millaista tuskaa laihduttaminen on. ”Ja Mikkosesta taas huokuu ilo siitä, miten hän pitkän hoivavastuun jälkeen voi keskittyä omaan hyvinvointiinsa ja tuntuukin ryhmän vapautuneimmalta ja touhusta eniten nauttivalta yksilöltä.”

– Arvostan saamaani valmennusta, ravinto-oppia ja laajoja lääketieteellisiä tutkimuksia, sillä ne kaikki auttavat elämäntapamuutokseen.

Ohjelma antoi niiden lisäksi Mikkoselle yhden bonuksen.

– Sain rakkaan, upean ystävän. Minttu on teeskentelemätön, aito ja älykäs nainen, joka on epäitsekkäästi ja pyyteettömästi kannustanut minua niin, etten tiedä miten voisin tarpeeksi kiittää. Vaikka en olisi voittanut, Mintun ystävyys on suurempi voitto kuin pääpalkinto.

Pysyvä elämänmuutos

Oppeja pysyvään elämänmuutokseen tuli pitkin matkaa koko viiden viikon ajan.

– Painon pudottamisessa tärkeintä on aterioiden väli. Jos ne ovat säännöllisiä, silloin et retkahda. Mitä pidempi väli, sitä suurempi nälkä ja repsahdus, Nina kertoo.

Jokainen kilpailija sai oman valmentajan tekemän, tarkasti lasketun ja yksilöllisen ruokavalion.

– Seitsemän ateriaa päivässä. Ei todellakaan tullut nälkä! Pikemminkin ähky. Joka aterialla piti olla se 200 grammaa kasviksia. Parsakaalit ja porkkanat olivat tulla korvista.

Terveydellisten seikkojen takia Ninan pitäisi välttää paprikoita, herneitä, sipulia, parsaa, pähkinöitä ja siemeniä sisältäviä marjoja, koska hän tulee niistä niin kipeäksi, että ”synnytyskivutkin kalpenevat siinä rinnalla”.

– Yritin syödä niitäkin sen, minkä pystyin, että olisin jaksanut kilpailuissa.

Kaipuu vanhaan kuntoon

Suuri syy ohjelmaan osallistumiseen oli se, että Nina halusi vanhan elämänsä takaisin. Kun Timo T.A. Mikkonen oli vielä terve, perhe teki Myrskylän kotimetsissä pitkiä hiihto- ja juoksulenkkejä. Liikunta oli luonnollinen osa arkea.

– Olin niin hyvässä kunnossa, että juoksin 10 kilometriä 50 minuutissa. Se on aika hyvin tikattu. Kaipasin sitä samaa tunnetta, sitä elinvoimaisuutta.

Ohjelman myötä liikunnan ilo palasi takaisin. Nina pyrkii harrastamaan liikuntaa noin kolme kertaa viikossa niin, että olo on hyvä ja keho kiittää.

– Ei minusta triathlonistia tule. Käyn kuntosalilla, kävelen, pyöräilen. Toki joskus on viikkoja, joihin ei yksinkertaisesti saa mahdutettua kuntosalikäyntejä, mutta kotona voi tehdä vaikka mitä: esimerkiksi lankuttaa, punnertaa, kiskoa kuminauhoja. Tykkään myös vääntää ämyrit kaakkoon ja tanssia.

Lautasmalli

Finaaliin pääsivät lopulta Nina, Minttu ja Akseli. Viiden leiriviikon jälkeen kilpailijat lähetettiin kotiin jatkamaan elämäntaparemonttia saamiensa ohjeiden avulla.

– Hetken aikaa selailin papereita, että mitä tänään saikaan syödä. Äkkiä tajusin, etten ole enää läskileirillä vaan kotona, ja niistä päivän sallituista aineksista pitäisi tehdä koko perheelle ruokaa, Nina sanoo.

Uusien oppien sisäänajo arkeen lähti hänen mukaansa pahasti lapasesta.

– Tein into piukeana pojille kaikenlaisia salaatteja, kunnes he eräänä päivänä sanoivat, että totta puhuen, ihan niillä salaateilla he eivät elä, Nina nauraa.

Pojat alkoivat saada tukevampaa ruokaa.

– Syömme kaikki samoja aterioita, mutta noudatan lautasmallia. Sitä jos noudattaa, aivan takuulla paino putoaa. Raaka tosiasia on, että painonpudotuksessa ruoan merkitys on 80 prosenttia ja liikunnan 20 prosenttia. Nivelet ja lihakset tarvitsevat liikuntaa, jotta voi itsekin vähän avittaa, kun hoitajat nostelevat vanhainkodissa ylös sängystä.

Entä herkut?

– Ei tee mieli, koska verensokeri pysyy koko ajan tasaisena. Ei tule retkahduksia, ei mielihaluja. Jos joku tarjoaa kakkua, otan, mikäli tekee mieli. Tärkeintä on, ettei herkuttelu jää päälle.

Makeannälkään Nina syö muutaman pallon vähäkalorista kasvisrasvajäätelöä. Annoksessa on vähemmän kaloreita kuin kahdessa voileivässä.

Kun tämä lehti ilmestyy, edellisenä iltana Nina Mikkonen on kruunattu Suurin pudottaja -kilpailun voittajaksi.

Ohjelmassa Ninan paino putosi noin 14 kiloa, tätä juttua kirjoitettaessa kiloja oli lähtenyt jo 17.

– En nähnyt voittoa tulevan, eikä nähnyt kukaan muukaan: tällainen lyhyenläntä lyllerö tulee jostain takavasemmalta ja peittoaa nuoremmat.

– Valehtelisin, jos sanoisin, ettei se yhtään hivele.

Kun ilo ja elämänhalu palasivat, myös tulevaisuus löysi uuden suunnan. Nina aloittaa yhteistyön vaatetusalan yrityksen Silver Clothingin kanssa.

– Teen myynninedistämistyötä. Sen lisäksi pidän kokemusasiantuntijana luentoja eri puolella maata, Nina kertoo.

Nina Mikkonen painottaa, että ”meidän ikäpolvi tietää, mihin meistä on”.

– Nyt olen näyttänyt myös niille, jotka luulevat, ettei meistä ole mihinkään. Älkää siis aliarvioiko tai ylenkatsoko meitä keski-ikäisiä naisia.

– Meissä on elämänviisautta, meissä on sitkeyttä, meissä on voimaa.Meissä on ihan mitä me haluamme! ●

13 kommenttia