”Aattelin, että kiska auki, saatana!” – Nilsiäläisbaarin omistaja on selvinnyt koronasta, syövästä ja masennuksesta

Kuudelta keskiviikkoiltaisin mainitussa baarissa alkaa bingo, jota emännöi useimmiten baarin omistaja Anni Lipponen.

Anni on vähän päälle kolmenkymmenen. Hän on syntyisin Nilsiästä.

Bingo taas on syntyisin 1500-luvun Italiasta. Nilsiässä peli kerää viikoittain saman katon alle kirjavan joukon eri ikäisiä ihmisiä, jotka eivät todennäköisesti päätyisi saman katon alle ilman ­Kaikun bingoa.

Palkintojen arvokkuuden vuoksi he eivät sinne tule, pääpalkinnotkin ovat etäällä henkilöauton ­hintaluokasta. Heitä vetää bingoon jokin muu.

Mikä?

Sitäpä tässä lähdettiin selvittämään, mutta bingopäivän aamuna Anni lähettää viestin ja kertoo kärsineensä koko yön pirullisista lihas- ja nivelkivuista. Lääkitys niitä aiheuttaa.

Mikä lääkitys?

On se sekin selvitettävä.

Anni Lipponen, ­bingokone, pöytä­tuuletin ja päkistämätön hymy.

Kello on pykälässä ja baari täysi. Anni ­kuuluttaa väen tervetulleeksi ja polkaisee käyntiin pelin, jonka toi 1960-luvun lopulla Suomeen ylivieskalainen eläinlääkärinrouva Ebba Forsberg. Hän kekkasi sen käydessään Ruotsissa.

Ensimmäisenä bingolla rahoitettiin Ylivieskan monitoimitaloa. Kohta pelille omistettuja halleja perustettiin pienimpäänkin pitäjään.

Nykyisin hallit ovat harvassa, mutta baareissa ­bingoa pelataan uutterasti.

Ensimmäinen vaakarivi täyttyy. Matikaisen Pertti voittaa avainnauhan ja pistää voittonsa kiertämään. Kanssapelaajatar saa viedä nauhan puolisolleen, joka on automiehiä.

Toinen rivi. Kolmas, neljäs ja täysi lappu. Tauko.

Anni siirtyy pois bingokoneen ja sen kupeessa hurajavan pöytätuulettimen äärestä. Hän hymyilee. Hymy irtoaa päkistämättä.

Niin ei ole ollut aina. Ensimmäistä kertaa ahdistus iski yläasteella.

– En minä siitä silloin puhunut kellekään. En edes perheelleni, vaikka olisin voinut. Ei sitä olisi pelätä tai hävetä tarvinnut. Olin jo lukiossa, kun kaverit joutuivat soittamaan vanhemmilleni ja sanomaan, että tämä ihminen on haettava täältä turvaan. Koko asia tuli kaikille puskista.

Anni sai apua. Sitä on tarvittu myöhemminkin.

– On ollut terapiaa ja itsetuntemuksen opettelua. Nyt tilanne on hyvä. Mun edellisestä masennus­kaudesta on monta vuotta, en usko, että sellaista enää tuleekaan. Tunnen sen taudin jo niin hyvin, osaan olla sen kanssa. Ja kyllä se olis parin viime vuoden aikana tullut, jos olis tullakseen. Kun on ollu kaikenlaista tässä.

Kaikenlaiseen kuuluu esimerkiksi korona. Pandemian aikana Anni ei silti ammatinvalintaansa kyseenalaistanut.

– Mun vanhemmat ja molemmat siskot on maistereita. Mua ei painostettu samalle tielle, ei ­perheen puolesta varsinkaan. Pääsin nuorena töihin Tahkolle Pehkubaariin ja rakastuin ravintola-alaan. Tässä näkee työnsä jäljen heti.

Vähän myöhemmin Anni rakastui Janneen, saman kylän poikaan ja baarimikkoon. Turusta ja Joensuusta vauhtia hakenut pariskunta palasi ­Nilsiään ja perusti baarinsa ravintola Syvärin entisiin tiloihin.

Saappaat olivat suuret. Vanhan, maamerkkimäisen Syvärin yllä leijui nostalgian huntu. Nuoret ravintoloitsijat eivät saappaiden suuruutta ajatelleet. He tekivät omastaan oman näköisensä, ottivat lainaa ja tekivät pitkiä päiviä.

Lipposille syntyi lapsi, tytär. Äitiydyttyään Anni palasi pian töihin, mutta suurin työmäärä jäi Jannelle. Ulkopuolista työvoimaa ei palkattu.

Janne jaksoi, kunnes uupui. Uupumus laukaisi kauan muhineen traumaperäisen stressihäiriön, ja se vei Jannen Julkulan sairaalaan.

Siellä hoidetaan mielenhäiriöitä ja psykooseja.

Bingon vakiokävijät istuvat varatuissa vakiopöydissään. Joskus pöydille löytävät tiensä myös palkinnot – joskus eivät.

Bingon toinen kierros alkaa. Väki on sopuisaa – jos kohta vittua hoetaan monessa pöydässä, kun huudetut numerot eivät ­natsaa lapusta löytyvien kanssa. Voittajat saavat silti kanssapelaajiltaan yhtenäiset aplodit.

Lähes kaikki paikalla olevat tuntevat toisensa. Se on pienen kylän siunaus ja kirous. Joku kehottaa tiskin takana ­palvelevaa, nelisen vuotta Kaikussa ­työskennellyttä Reetta Torpströmiä tuomaan kiljua.

Suomennettuna tilaus tarkoittaa ­kaljatuoppia.

Nilsiäläinen Tiina Ruokangas istuu samassa pöydässä kolmen lapsensa ja kahden vävyntekeleensä kanssa. Hän on kaksi vuotta pyörineen bingon pioneereja.

– Aina tuun, jos töistä ennätän. Täällä vaihdetaan kuulumiset, ja korona-aikana tämä oli ainoa paikka, jossa tällä kylällä tuttuja näki. Tosin sillonhan tänne otettiin väkeä rajoitetusti. Siis siinä tapauksessa, että baari sai olla auki ja bingon sai järjestää, Ruokangas sanoo.

Toisen pelaajan mielestä bingo ilmentää sadismia.

– Se on ihan luojan laki, että ei varmasti ikinä satu numerot kohilleen.

Kierros pelattu. Tauko. Anni jättää koneensa ja tuulettimensa. Hymy kestää. Aamulla viestityt kivut eivät paista päällepäin.

– Ei tämä baari ole monesti omistajien ongelmien takia kiinni ollut. Sillon ei avattu aika­taulun mukaisesti, kun vein Jannen ensimmäistä ­kertaa suljetulle. Illaksi tulin kyllä töihin.

–Se oli ­maanantai. Ei täällä monta asiakasta istunut. Hullua se oli, mut aattelin, että kiska auki, saatana. Ja työ pitää myös järjissään.

Baarin avautumattomuuden Anni perusteli oveen teipatulla lapulla, jossa kippolan kerrottiin olevan kiinni huoltotöiden takia. Sittemmin Janne teki useamman Julkula-reissun.

– Ne oli vaikeita vuosia. Onneksi meillä oli sitten jo Reetta töissä, ja anoppini sanoi joskus, että avio­liitossa tahto jatkaa siitä, mihin rakkaus loppuu. Sillä on menty.

Tahtoa riitti. Rakkauskaan ei loppunut.

– Janne opiskelee nyt uutta ammattia ja tekee täällä tarvittaessa töitä. Jannen oli pakko tulla viime keväänä töihin, kun minä sairastuin siihen, mihin ­sairastuin. Olen miehestäni ylpeä. Se ylitti omat ­kynnyksensä, kun oli pakko. Ei se kaikilla toimi, mutta meillä se on toiminut.

Tuula Katila on bingon kantakävijä. Kun Anni sairasti, siirtyi hän pelaajan paikalta peliemännäksi.

Kolmas kierros on viimeinen. Aleksi Körkkö tyhjentää pöydän. Hyvä lappu tuo ensin bingokynän, sitten teepaketin ja lopulta pääpalkinnon eli Kaikun logolla varustetut villasukat.

– Monesti oon käyny, mut en oo voittanu kuin ­joskus suklaapatukan, Körkkö tuulettaa.

Kun bingo loppuu, suurin osa väestä lähtee. ­Muutamia jää.

Lähteneet ja jäävät istuvat bingossa myös viikon kuluttua. Se on heistä mukavaa. Ei Nilsiästä arki-iltana muutakaan viihdykettä löydy. Elokuvia esitetään joka toinen viikko, muut yleisötapahtumat ovat vielä kausiluontoisempia.

Viikon päästäkin bingon vetää Anni. Pöytätuuletin pyörii silloinkin.

– Sen on pakko olla tossa. Mulla on syöpähoitojen takia kuumia aaltoja.

Tauti löytyi viime vuoden joulukuussa, yhtä aikaa uusien koronarajoitusten ­voimaantulon kanssa.

– Korona-ajasta selvisin ihan hyvin. Tein ja sain uutta velkaa, koska olin maksanut entiset. Syöpä oli pahempi isku. Jannen masennuksen ja koronan päälle se tuntui kohtuuttomalta. Sitten meni selviytymismoodi päälle. Päätin, että en anna periksi nyt, kun en antanut aikaisemminkaan.

Puoli vuotta sitten Annin päälaki oli hoitojen jäljiltä ­paljas. Nyt hänen päässään kasvaa uusi, kiharaisempi tukka.

Paskiainen oli tehnyt pesänsä rintaan. Molempia rintoja ja toista kainaloa leikattiin. Sytostaatit veivät hiukset, sädehoidot voimat. Anni palasi töihin heti jalkojen kantaessa, aluksi turbaani päässään.

Nyt Annin päässä kasvaa entistä kiharampi tukka.

– Olin sairauteni kanssa avoin, silti olen saanut selittää uutta tyyliäni aika monelle. Välillä kyllästymiseen asti. Mutta tiedän, ettei kukaan ole siitä pahalla udellut. Kesällä oli ihanaa huomata, miten asiakkaat toivat terassilta tyhjät tuopit tiskille huomatessaan, että en itse jaksa kävellä niitä hakemaan.

Isommalla kylällä sairauden ohitus olisi onnistunut matalammalla profiililla.

– Yhtenä iltana tuli lihaskivut ihan hirveinä. Tuntia ennen pilkkua sanoin tutulle kanta-asiakkaalle, että voitko pyytää ihmisiä lähtemään, en pysty nyt olemaan tässä. Yks asiakas haki ulkoa kyltin, ja toinen putsasi pöydät. Kaikki pyytämättä, auttamisen halusta. Eihän semmosesta voi olla kuin kiitollinen.

Seuraavaksi päiväksi olo helpottui. Baari aukeni ajallaan.

– Tytär ja työ ovat hyviä syitä nousta sängystä ylös. Sekä mulle, että Jannelle. Ei me tässä oltais ilman niitä. Oltasko elossakaan. Tuskin.