Apu

”Niin paljon muuttui terrori-iskujen myötä”



”Niin paljon muuttui terrori-iskujen myötä”

Taidetuottaja Krista Mikkola on elänyt Helsingin ja Pariisin välissä vuosikymmeniä. Viime vuonna romantiikan pääkaupunkiin hiipi pelko. Täpärästi rynnäkkökiväärien luodeilta pelastunut Mikkola uskoo silti yhä vapauden ja vuoropuhelun voimaan. Hän tuottaa Helsinkiin ranskalaisen kulttuuri-illan, joka juhlii vapauden ja rohkeuden sanomaa.
Teksti Samuli Isola
Kuvat Paavo Martikainen

"Oli ihan hirveätä paeta ampujaa. Ensin Charonne, sitten Republique… Ihan hirveätä, tien j’ai tärisen, aivot eivät ymmärrä…", alkoi Krista Mikkolan Facebook-viesti lauantaina 14. marraskuuta 2015.

Hän oli selvinnyt, mutta monet olivat kaatuneet vierestä. Hän kykeni pakenemaan ystävänsä kanssa kahvilasta viime hetkellä. He juoksivat metroon luotisateessa. Kotitalon asukkaat kokoontuivat yöksi alakerran asuntoon antamaan turvaa toisilleen.

Terroristit iskivät rakkauden kaupungin sydämeen jo kolmatta kertaa samana vuonna.

Toistasataa kuollutta, rynnäkkökivääreitä, pommeja, kranaatteja ja kaaosta. 226 vuotta aiemmin tässä kaupungissa muurattiin yleismaailmallisten ihmisoikeuksien perustukset.

Se oli täsmäpommi vapauden ytimeen. He tiesivät, mitä tekivät.

7. tammikuuta samana vuonna ääri-islamistien kohteeksi joutui Charlie Hebdo -satiirilehden toimitus: 12 ruumista. Je Suis Charlie, Olen Charlie, julisti maailma ja osoitti tukea räävittömälle lehdelle, joka oli iskenyt säälittömän pilkkansa myös islamin pyhimpiin asioihin.

Jälkilöylyissä islamistiterroristi tappoi naispoliiisin ja seuraavana päivänä joukon viattomia kosher-ruokakauppaan.

Vuonna 2015 pelko hiipi Pariisin kujille.

KRISTA MIKKOLA istuu Savoy-teatterin katsomossa Helsingissä. Hän on saapunut Suomeen eilen. Meikit kasvoilla ovat ke-

vyet, koru ranteessa mustaa nahkaa ja metallia. Mitä Pariisiisi tänään kuuluu?

– Samaa kuin ennenkin. Se on kulttuu-rien ja ajatusten kohtauspaikka: kaunis, romanttinen, kulturelli. Nykyinen asuinpaikkani 10. kaupunginosa on hyvin etninen: paljon afrikkalaisia asukkaita ja intialaisia kauppakujia. Ravintolat ovat turkkilaisia, marokkolaisia, algerialaisia, kuten monet ystävänikin. Ja ne italialaiset, syyrialaiset ja portugalilaiset herkkukaupat pikku kahviloineen ja lukunurkkauksineen!

Lähikahvilassaan Mikkola tapaa vanhaa kosovolaisherraa sekä tämän albanialaisia kavereita. Seurue vaihtaa Balkanin-kuulumisia.

– Toin juuri heille Sarajevosta pikku tuliaisia. Ikäpolvet viihtyvät toistensa seurassa ajatuksia vaihtaen, ihanasti välillä kiistellen.

Ranskalaiset ovat kuitenkin hämmennyksissä, kulttuuri on hämärtynyt.

– Raivokohtauksia, pinnan palamista näkee yhä useammin. Ihmiset ahdistuvat aseistettujen vartijoiden läsnäolosta ja tarkistuksista, mutta ymmärtävät samalla, että pakko se on. Niin paljon muuttui terrori-iskujen myötä. Tätä vapautta ja tasa-arvoa vastaan on hyökätty. Jos jotain hyvää iskuissa oli, niin se on kannustanut ihmisiä veljeyteen, solidaarisuuteen.

Krista Mikkola kasvoi kiinni Eurooppaan jo lapsena, umpigallialainen Helsingin ranskalainen koulu alkoi neljävuotiaana.

Äiti, tekstiilitaiteilija Irja Mikkola oli Italiassa opiskellut italomaani, ja isä, arkkitehtiprofessori Kirmo Mikkola latinisti, jolle Ranska ja Espanja olivat kotinurkkia. Isoisä opetti kreikkaa ja latinaa.

1980-luvusta lähtien taidegalleristina toimiessaan Kristan neuvottelut alkoivat aamulla Helsingissä, sitten pikakokoukset Malmössä ja Kööpenhaminassa, lounas Hampurissa ja illallinen Pariisissa.

– Olen lentänyt Pariisin ja Helsingin väliä kymmeniä vuosia. Muutin Pariisiin suljettuani laman alla Kaapelitehtaalla 900

neliön gallerian – ja minulla oli iso onni synnyttää poikani Pariisissa.

Suomeen palattuaan Mikkola avasi jälleen taidegallerian, joka nosti esiin Suomen kuumimpia nykytaiteilijoita.

2010-luvulla hän muutti takaisin Pariisiin ja tuottaa nyt taidebiennaaleja Balkanin maihin sekä monitaiteellisia esityksiä kaikkialle Eurooppaan.

Parhaillaan  Krista  Mikkola vierailee Helsingissä tuottaakseen esityksen, jossa soivat chansonit, erotiikka ja romantiikka kukkivat. On mimiikkaa ja satiiria, kaikkia trikolorin värisävyjä.

Esitys on muusikko-näyttelijä-ohjaaja Pasquale D’Incàn luomus, musiikillinen kertomus, jossa esitellään viime vuosikymmenten kuuluisimpiin ranskalaisiin kulttuurihahmoihin kuuluneen Roland Toporin groteskia huumoria, vapauttavan aistillista maailma.

Luvassa on jotain varsin ajankohtaista.

– Tunsin Toporin. Hän oli filosofi, taiteilija, joka näki syvälle ihmisyyteen. Hän käsitteli taiteessaan usein uskontojen rinnakkaiseloa, ja miten kohtaamme toisemme. Erilaisina, samanarvoisina, ilman pakottavia kehyksiä, Mikkola sanoo.

– Siitähän terrori-iskujenkin jälkeisessä maailmassa on kyse: kyvystä ja halusta löytää yhteinen ihmisyys, kun toiset haluavat repiä meitä erilleen.

Pascuale D’Incà ja muusikot: Hommage à Roland Topor - Elä reunalla, jottet kuole keskellä. Helsingin Savoy-teatterissa 19.3. klo 19.

Fakta:

Krista Mikkola

Syntynyt: Helsingissä, asuu nykyisin Pariisissa.

Ammatti: Taidehistorioitsija, taidegalleristi, tuottaja.

Työ: On johtanut 1980-luvulta lähtien Suomen kuuluisimpiin kuuluvaa, omaa nimeään kantanutta taidegalleriaa.

Ajankohtaista: Toimii nyt Pariisissa kansainvälisenä taide- ja kulttuurituottajana.

Muuta: Koki henkilökohtaisesti läheltä Pariisin marraskuisen terrori-iskun.

Teksti Samuli Isola

Kuva Paavo Martikainen

Julkaistu: 9.3.2016