Apu

Nicolas Louhela: Pitkä tie vanhoillislestadiolaistytöstä koti-isäksi

Nicolas Louhela: Pitkä tie vanhoillislestadiolaistytöstä koti-isäksi

Tytöksi syntynyt Nicolas Louhela keräsi yli 30 vuotta rohkeutta sanoakseen rakkailleen: ”Älkää nyt säikähtäkö, mutta minä olen mies.”
Teksti Sonja Huhtaniska
Kuvat Sonja Huhtaniska
Mainos

Jotakin puuttuu. Jokin on vialla.

Niina ymmärtää sen jo pienenä, kun hän vertaa itseään veljiinsä. Veljiä on peräti viisi ja siskoja kolme, sillä Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevalla Taivalkoskella asuva perhe on vanhoillislestadiolainen.

Mitä minusta puuttuu? Mikä on vialla? Kysymykset ovat liian suuria ja vaikeita lapselle. Sitten yksi perheenjäsenistä kiteyttää asian osuvasti, joskin hieman epäkristillisesti:

– Niina on aivan kuin pojat. Siltä puuttuu vain munat.

Niinasta se ei ole loukkaavaa. Oikeastaan se on ihan mukavaa: tulla nähdyksi sellaisena kuin on.

Vanhemmat eivät patistele lastaan pukeutumaan tyttömäisesti. Kymmenvuotiaana hänelle annetaan lupa leikata hiukset lyhyiksi. Hän saa pelata jääkiekkoa, jalkapalloa ja painia poikien kanssa pihalla.

1990-luvun koululaitos on kuitenkin vahvasti sukupuolittunut. Niinan on seisottava tyttöjen puolella parijonossa, osallistuttava tyttöjen liikunta- ja käsityötunneille ja mentävä tyttöjen vessaan.

Suljetun oven takana hän yrittää salaa opetella pissaamaan seisaaltaan. Eihän siitä mitään tule. Pala nousee kurkkuun.

– Miksi muut pystyy, mutta minä en?

Murrosikä saa pään pyörälle

Murrosiän alkaessa epämääräinen paha olo paisuu hallitsemattomaksi.

Ahdistavinta on huomata rintojen kasvavan. Niina, jota kaikki ovat alkaneet kutsua Nipeksi, tuijottaa niitä epäuskoisen inhon vallassa.

– Voi helkkari.

12-vuotiaana hän ihastuu ensimmäisen kerran tyttöön. Nippe järkyttyy eikä uskalla kertoa kenellekään. Hän tietää, mitä lestadiolaisuudessa ajatellaan homoseksuaalisuudesta.

Mutta voiko silloin olla lesbo, jos ei oikeastaan tunne olevansa nainen? Nipen pää on pyörällä.

Tarkkaavaisuushäiriö ADHD vaikeuttaa tilannetta entisestään. Hän oirehtii kapinoimalla, varastelemalla kaupoista ja karkailemalla kotoa.

Lopulta iäkkäät vanhemmat eivät pärjää hänen kanssaan. Nippe otetaan huostaan, ja hän asuu kaksi vuotta toisella paikkakunnalla, psykiatrisessa yksikössä.

Väärä sukupuoli

Kun Nippe palaa kotiin ja aloittaa yhdeksännen luokan, koulun kovanaamat ottavat hänet maalitaulukseen. Hänestä levitetään ilkeitä huhuja: Nippe on mielisairas, Nippe on lesbo, Nipellä on AIDS.

Eräällä välitunnilla kaksi tyttöä käy hänen kimppuunsa. Toinen pitää häntä paikallaan, kun toinen polttaa sytkärillä hänen poskeaan. Kukaan ei pysäytä kiusaajia. Viha ja pettymys kuohuvat sisällä: tällaistako elämästä tulee?

Nippe ei suorita peruskoulun jälkeen yhtään kokonaista tutkintoa. Vuoden 2004 tietämillä nuori aikuinen muuttaa Taivalkoskelta ja työskentelee eri puolilla Etelä-Suomea. Siellä hän kuulee ensimmäistä kertaa puhuttavan transsukupuolisuudesta.

Yhtäkkiä kaikki käy järkeen.

Nipelle selviää, että transsukupuolisuus on tila, jossa ihminen kokee syntyneensä väärää sukupuolta olevaan kehoon.

Nicolas ja Hanna Louhela ovat olleet yhdessä kuusi vuotta, ja heillä on yhteinen Tiitus-poika. Kun he alkoivat seurustella, Hanna ei tiennyt rakastuneensa mieheen.

Paha olo ei helpota

Vasta parikymppinen Nippe ei ole vielä valmis ryhtymään vaativaan korjausprosessiin.

– Ei. En pysty.

Hän pelkää, että perhe ja ystävät eivät ymmärrä, vaan hylkäävät hänet. Hän yrittää epätoivoisesti unohtaa, mitä on saanut selville. Vuodet vierivät. Paha olo ei helpota.

Vuonna 2010 Nippe tapaa juhlissa Hannan ja ajattelee: tuosta tulee minun vaimoni. Niin käy. On vain yksi ongelma – Hannan ja muiden silmissä he ovat lesbo­pari. Nippe tietää, että jonakin päivänä hänen on lakattava valehtelemasta itselleen ja muille.

Suhteen edetessä pari alkaa haaveilla yhteisen lapsen hankkimisesta keinohedelmöityksen avulla. Omalle lapselleen Nippe ei kestäisi valehdella. Hänen on saatava olla isä, mutta mitä jos totuuden kertominen riistää häneltä kaiken? Kolmekymppisenä Nippe lopulta ottaa riskin ja kertoo Hannalle.

– Minä oon transsukupuolinen.

– Etkä ole, tämä naurahtaa hämillään.

– Olen.

Vaimo katsoo häntä pitkään, ja alkaa ymmärtää: tämä ei taida olla vitsi.

Prosessi alkuun hormonihoidolla

Eletään kevättä 2018. Oululaisen kerrostalokolmion sohvalla istuu onnellinen mies ja läheisriippuvainen chihuahua. Jälkimmäinen nuuskii hellästi toimittajan korvaa, kun ulko-ovi käy.

– Moi, Nippe huikkaa töistä palaavalle Hannalle. Hänen äänensä on käynyt matalaksi. Se johtuu testosteronista. Sukupuolenkorjausprosessi on vasta alkutaipaleella, mutta Nippe kertoo olevansa tasapainoisempi ja itsevarmempi kuin koskaan. Hän hakeutui TAYSin Trans-poliklinikalle tammikuussa 2017 ja aloitti hormonihoidot niin nopeasti kuin mahdollista.

– Päätin, etten odota enää päivääkään.

Nippe esittelee ylpeänä partaansa. Karvat kimaltavat ikkunasta lankeavan kevätauringon valossa. Niitä on kuulemma myös selässä ja rinnassa – juuri siellä missä pitääkin.

– Mä oon silleen AH, mies virnistää tyytyväisenä.

– Ja mä oon silleen YÄK, vaimo pyöräyttää silmiään vieressä.

Molempia naurattaa. Puolison ”suuri paljastus” ei ole muuttanut mitään heidän välillään.

– Sama ihminen se on, Hanna kiteyttää.

– Yhtä pöljä kuin ennenkin, Nippe säestää.

Mitä perhe sanoo?

Yhdestä asiasta Hanna kuitenkin oli aluksi huolissaan. Mitä jos hänen perheensä ei hyväksy muutoksia, joita Nipessä tulee tapahtumaan?

Pelko osoittautui turhaksi.

– Minun isä rakastaa tuota, Hanna naurahtaa ja nyökkää puolisoaan kohti.

Nippe laskee katseensa ilmeisen mielissään. Vävypoika pitää appiukkoaan suuressa arvossa.

– Sille on hyvä puhua. Se aina kuuntelee. Aina, hän painottaa katseessaan hämmentynyttä kiitollisuutta.

Nipen sisarukset ja äiti ovat hyväksyneet hänen korjausprosessinsa. Sisarukset tekevät parhaansa muistaakseen uuden etunimen: Nicolas. Iäkkäältä äidiltään Nippe ei sitä edellytä.

– Äiti saa sanoa minua Niinaksi. Sen nimen hän on minulle antanut, poika sanoo lempeästi.

Aina toisinaan hän unohtaa itsekin uuden nimensä ja esittäytyy Niinana. Huumorintajuinen mies osaa nauraa itselleen.

Tahallista epäkunnioittavaa käytöstä hän ei hyväksy. Entisellä työpaikalla Rovaniemellä muutamat huutelivat ilkeästi perään. Esimies oli aina asiallinen. Se rohkaisi.

Isä muiden joukossa

Sohvalta puuttuu muuan erityinen henkilö.

Hannan ja Nicolaksen yksivuotias Tiitus-poika on viety haastattelun ajaksi hoitoon isovanhempien luo. Nippe on koti-isä, hän viettää päivät kahden poikansa kanssa. Kun poika on riittävän iso, hänelle kerrotaan isän lapsuudesta.

Louhelan perhe ei ole kohdannut ongelmia neuvolassa. Itse asiassa henkilökunta on autuaan tietämätöntä siitä, että Nicolas on joskus ollut Niina. Vastaanotolla hän on vain yksi isä muiden joukossa.

Miltä se tuntuu? Kun kohdataan miehenä ja kutsutaan isäksi?

Nicolas laskee katseensa, hymähtää.

– Ei sitä voi sanoin kuvailla. Parasta.

Kun sukupuoli vaihtuu

  • Ilmiötä on tutkittu sekä neurologisesti että psykologisesti, mutta sen syystä ei ole päästy selvyyteen. Olennaista on, että transsukupuolisen ihmisen kokema ristiriita ei ole poistettavissa esimerkiksi terapian tai lääkityksen avulla. Naisen kehoon syntyneistä miehistä, kuten Nipestä, tavataan puhua transmiehinä.
  • Suomessa transsukupuolisuudelle on määritelty diagnoosi F64.0. Sen saava on oikeutettu korjaaviin hoitoihin.
  • Sukupuolenkorjausprosessissa yleisimpiä hoitomuotoja ovat hormonihoidot sekä kirurginen kehonmuokkaus, mutta yksilöiden välillä on eroja sen suhteen, millaisia hoitoja he toivovat tehtävän.
  • Tyypillinen transmiesten toivoma kehonmuokkaus on rintakehän muokkaminen maskuliiniseksi. Huomattava osa ei teetä itselleen sukuelinkirurgisia toimenpiteitä, kuten peniksen rakennusta. Riskinä ovat komplikaatiot ja tunnonmenetys intiimialueelta.
  • Diagnoosin voi saada hakeutumalla Helsingin tai Tampereen yliopistollisten keskussairaaloiden sukupuoli-identiteettitutkimuksiin erikoistuneille poliklinikoille.
Julkaistu: 10.6.2018