Apu

Nico Rosberg oli jo 15-vuotiaana varma asiastaan - "Päämääräni on F1-sarjassa"



Nico Rosberg oli jo 15-vuotiaana varma asiastaan - "Päämääräni on F1-sarjassa"

Nico Rosbergista tuli sunnuntai-iltana Formula 1 -sarjan maailmanmestari. Rosbergit, Keke ja Nico, ovat vasta historian toinen isä ja poika -parivaljakko, jotka ovat molemmat voittaneet F1-mestaruuden. Apu tapasi 15-vuotiaan Nicon Monacossa ja julkaisee nyt jutun uudelleen historiallisen mestaruuden kunniaksi.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Kari Kaipainen

Keke Rosberg huokaa syvään ja sanoo, että eilen se sitten tapahtui Ranskan maatilalla: poika rökitti faijan tenniksessä 6-0.

Puuskahduksessa kaikuu sekä harmi, rassaava ajatus omasta ikääntymisestä että ylpeys pojasta. Nopeasti isukki kuitenkin toipuu ja suu mursunviiksien suojassa kääntyy virneeseen. Eilinen saa olla laitimmainen kerta kun pelataan nopealla alustalla, niin kauan kun hän maksaa kentän, hän myös valitsee alustan.

Käänne on sama, joka odottaa jokaista isää. Keke on 52, Nico 15, poika on tenniksessä melkein ammattilainen, pelannut sitä kaksivuotiaasta asti, ja parin viime vuoden aikana hän on kiskaissut reilun pituuseron faijaan: 170 senttiä vastaan 176.

Mutta kun Kekelle heittää, että varo vain, jos Nico seuraavalla kerralla häviää, tappio on tahallinen ja vero maksetaan pian muodossa "Papa, miten olisi, saisinko skootterin, pääsisinkö kemuihin…", isä hermostuu.

– Meillehän tuli vuosi sitten melkein riita siitä, että poika ilmoitti pari viikkoa ennen 15-vuotispäiväänsä, että olet varmaan ajatellut ostaa mulle skootterin lahjaksi, olen sitä miettinyt, älä osta, kun en kuitenkaan ehdi sitä käyttää! Eikä Nico edes tiennyt, että olin sen jo järjestänyt.

– Hetken juttua sulateltuani kysäisin, onko joku uhannut panna skootterin romuksi tai varastaa sen. Jokin sellainen tässä on takana, sillä noin järkevä et sentään voi olla. Ja siitähän se suuttui, väitti että aliarvioin häntä.

– Meikäläiselle oli aikoinaan maailman tärkein juttu saada 15-vuotiaana mopo, ja tämä sanoo, ettei kannata! Ehkä se saa ajaa niin paljon muita moottorileluja, että normaali tuonikäisen kollin hinku päästä suhaamaan on jo tyydytetty, Keke miettii.

Tarina on oikeastaan hyvin tyypillinen esimerkki Rosbergin perheen miesten välisestä suhteesta. Siinä on kumppanuutta ja rakkautta, sukupolvien, aikakauden ja elämäntilanteiden välistä eroa sekä isän ihmettelyä näistä.

Siitä tässä on kysymys: voittamisesta

Nico Rosberg oli 11-vuotias kun hän voitti toisena ajajavuotenaan kartingin Ranskan mestaruuden. Karting-radalla hän alkoi kurvata parivuotiaana, samoihin aikoihin napero veti itsensä kokoisella tennismailalla 50 metrin hyvin suunnattuja laakoja. Tämän voin silminnäkijänä todistaa.

– Tennis oli pitkään toinen vaihtoehto. Tennikseen olin aluksi liian pieni. Olin hyvin lyhyt 13-vuotiaaksi asti ja sitten venähdin yhtäkkiä, Nico sanoo ja päästää kaiken kuvaavan huis-äänen.

– Jossain vaiheessa päätin, että valinta on sittenkin ajaminen. Se on päämäärä, yritän pärjätä niin hyvin kuin vain voin ja katson sitten miten pitkälle pääsen. Tennistä pelaan enää ilokseni, ja jalkapalloa.

– Kun voitin Ranskan mestaruuden, minulla oli kamalan hauskaa. Voittaminen on uskomatonta, niin makeaa! Tunne on mahtava, koko se ilmapiiri. Siitä tässä kaikessa on kysymys, voittamisesta. Kumma juttu, että tenniksessä voittaminen ei tuota läheskään samaa riemua. Kai ajamisessa on kyse koko paketista, vauhdista ja kaikesta muusta. Se tuntuu yksinkertaisesti hyvältä, Nico kuvailee.

– Joskus kun tuntee ajavansa äärirajoilla, kaikki sujuu ja jäljellä on vain vauhti ja ajaminen, tuntuu loistavalta. Sitä ei tosin tapahdu kovin usein, Rosberg junior harmittelee.

Hän on kivannäköinen nuorukainen viime hetkiä jossain lapsuuden ja miehuuden välimaastossa. Olemuksessa on vielä kerubimaista pehmeyttä, vaaleat hiukset kihartuvat samaan malliin kuin Keken tyylikkäästi ohimoilta harmaantumisensa aloittaneet. Käytös on melkein aikuisen: suora katse, reipas käden puristus, hyvä käytös, selkeä puhe ja sitten kesken kaiken hän herpaantuu ja alkaa kikattaa kuin kakara. Kertakaikkisen aseista riisuvaa.

Ja silmät, ne ovat käkkärien ripsien lomassa vihreän ja sinisen yhdistelmää.

– Joo, ja harmaan. Niin ovat tytöt ainakin sanoneet, Nico valistaa ja hekottaa iloisesti.

Skootteria, jollaisilla väki sukkuloi kotikaupungin Monacon kapeilla kaduilla, Nico ei siis halunnut. Auton rattiin hän pääsee vasta runsaan kahden vuoden kuluttua. Pänniikö?

– Ei, Papan kyydissä saa aivan riittävästi jännitystä!

Keke, vuoden 1982 F-ykkösten maailmanmestari, yksi ratakuskeista loistavimpia ja täyspäisimpiä, on siviilissä legendaarisen kammottava ajaja. Niin hurja, että aviovaimo Sina ja Keke ovat yhdessä päättäneet, että pitkän avioliiton säästämiseksi he eivät enää liiku samalla autolla. Sina pelkää Keken kyydissä kuollakseen, eikä Keke viihdy matkustajan paikalla – reissuun lähdetään siis kahdella autolla tai muuten vain eri menopeleillä.

Rehellisyyden puuskan saatuaan Keke nimittään itseään entistäkin pahemmaksi huligaaniksi ratissa.

– Nico ei todellakaan opi minun kyydissäni mitään toistamisen arvoista! isä tunnustaa.

– Isä hokee aina, että älä opi minulta ratissa mitään. Minä en pelkää isän kyydissä lainkaan, luottamukseni häneen on täydellinen. Hän ajaa lujaa, mutta luotan häneen enemmän kuin kehenkään muuhun, Nico sanoo.

– On selvää, etten aio ajaa maantiellä niin kuin isä. Silloin en ensinnäkään saisi äitiä koskaan kyytiin, enkä luultavasti saisi edes autoa! poika arvioi.

 Miten isä ja poika eroavat radalla kuskeina?

– Tuo on aivan erilainen kuin minä. Minä olin raisu ja villi, poika on täysin hallittu, laskelmoiva, eikä koskaan radalla nopean näköinen, silmällä ei näe, miten nopea se on, Keke määrittelee, kun tämän tarinan päähenkilöitä erikseen haastattelee.

Nico ei koskaan nähnyt isäänsä formula ykkösten ratissa, Keke lopetti kun Nico oli puolitoistavuotias. DTM-kuskina isä ehti käydä tutuksi.

– Isä on vähän bzzzzzz, Nico kuvailee ampiassurinalla, – kreisi, tai ei siis hullu vaan aggressiivinen ja villi ja minä olen tyynempi. Isä sanoo, että Alain Prost oli hyvin samantyyppinen – en siis tarkoita vertailla – vaan että isän mielestä Prostkin oli hyvin tyyni, epätemperamenttinen ja iisi.

Kun Nicolle sanoo, että isä kuvaili sinua kalkulatiiviseksi, laskelmoivaksi kuskiksi, Nico kysyy reippaasti, että mitä kalkulatiivinen tarkoittaa, selitä.

Saman hän tekee pariin otteeseen haastattelun aikana. Kun vastaan tulee tuntematon englannin kielen sana, hän kysyy heti että what´s that, selitä.

Isä kertoo samasta asiasta anekdoottia.

– Minulla on kaveri, joka on täysin otettu tavasta, jolla Nico tekee asioita. Hän vei Nicon erääseen johtokuntatason kokoukseen, eli iso neuvottelupöytä, viisi aikuista ja Nico. Tarkoituksena oli tietysti jättää itsestä hyvä kuva, niin kuin yleensä on kun jotain halutaan, eikö niin?

– Olin todella ylpeä kundista, vesi on kuitenkin aika syvää, kun tuonikäinen sellaiseen tilanteeseen heitetään. Kaverini oli ihan sanaton, kertoi että Nico selvisi fantastisesti ja että suurimman vaikutuksen teki juuri se, että poika sanoi, että en tiedä, kun ei tiedä. Ei yritä tekeytyä rooliin ja olla osaavineen kun ei osaa.

Siinä näet, miten olette onnistuneet kasvattamisessa!

– Onnistuttu missä? Ei me olla poikaa kasvatettu. Se on kasvanut kaiketi ympäristön, kavereiden, vanhempien vaikutuksella. Kasvattaa ei ole tarvinnut vielä kertaakaan!

Sina Rosberg, nätti, tyylikäs ja hoikka, sattuu saapumaan juuri tässä kohdin Rosbergien Monacon-kodin parin yksiön kokoiselle parvekkeelle, jossa aviosiippaa tentataan Välimeren kiillellessä alapuolella.

– Meillä ei koskaan ole ollut mitään ongelmia Nicon kanssa. Hän ei ole ollut ilkeä, myöhästellyt, petkuttanut, aiheuttanut huolta – ei edes nyt, vaikka on murrosiässä. Ei minkäänlaisia murheita, äiti ihmettelee.

– Kun Nico oli kahden vanha, kaikki sanoivat, että odota vain kun on kolmen, niin tiedät mitä ongelmat ovat. Kun hän oli viisivuotias, sanoivat, että katsotaan kun on kuusi, tai kun on yhdeksän, ja puberteetissa vasta tiedätkin, mitä kärhämät ovat! Nyt vain ihmettelen, minne asti pitää odottaa!

Ensi vuonna jarrutetaan

Nico käy Nizzan kansainvälisen koulun kymmenettä luokkaa, jossa opetetaan englanniksi ja ranskaksi. Ensi keväänä on edessä ylioppilaskirjoitukset, ja koska Nico loikkasi opettajien ehdotuksesta aikoinaan yhden luokan yli, hän ehtii päättää koulunsa ennen kuin täyttää 17 vuotta.

Nico ajaa nyt ensimmäistä vuottaan Formula Super A -luokassa, Mercedes Benzin ja McLarenin teammbm.com- tallissa toisena Keke Rosberg teamin juniorilaisista, toinen juniorikuski on niin ikään 15-vuotias tummaihoinen englantilainen Lewis Hamilton. Kisoja on kauden aikana 14, maailmanmestaruuskisojen osakilpailut ajetaan Kanadassa, Ranskassa, Italiassa, Belgiassa ja Japanissa ja lisänä tulevat Italian mestaruussarjan kuusi kisaa ja parit muut ajot.

Viikonloppuisin hän joko kilpailee tai testaa. Useimmat testit ajetaan Venetsian lähettyvillä tallin kotiradalla, mutta vastikään Nico pyrähti pariksi päiväksi Montrealiin testaamaan Bridgestonen renkaita.

– Ajattelin vähän jarrutella ajamista ensi vuodeksi, jotta saan koulun kunnialla päätökseen. Ajan, mutta niin vähän kuin mahdollista. Kun koulu on ohi, keskityn ajamiseen pontevasti. Olen silloin vielä niin nuori, 16-17 -vuotias, ettei yliopistoon ei vielä ole järkevää mennä.

– Vaikka pärjäisinkin ajamisessa – mikä on suuri toiveeni – aion kuitenkin tehdä koko ajan jotain muutakin. Olen hyvin kiinnostunut aerodynamiikasta, pidän fysiikasta ja matematiikasta. Aion etsiä näihin liittyviä yliopistokursseja, vaikkapa kuuden viikon oppijaksoja kesäisin. Ja perään toinen kurssi kauppakorkeakoulussa, ehkä Monacossa tai Saksassa. Ajamisessa tulee usein sopivia taukoja, Nico suunnittelee.

– Haluaisin joka tapauksessa mennä yliopistoon ja hankkia loppututkinnon. Sillä mitä ajajat sitten tekevät, kun ura on ohitse? Isällä oli onnea, kun hän löysi ajamiseen liittyvän ammatin.

Onko sinulla yhtä hyvä bisnesvainu kuin Kekellä?

– Ilman muuta, Nico nauraa.

– Opiskelen koulussa kauppatieteitä ja olen luokan paras. Aihe kiinnostaa minua kovasti, sanotaan vaikka niin, että olen innoissani, mutten tiedä vielä mihin asti se riittää.

Keke, ensimmäinen suomalainen urheilija, joka osasi tehdä urheilulla rahaa, osasi käsitellä rahaa ja pistää sen poikimaan, vastaa samaan perintöopilliseen kysymykseen näin:

– Mistäpä sen tuonikäisen kohdalla vielä tietäisi? Säästäväinen poika ainakin on. Muuten voi sanoa, ettei se minulta ainakaan paljoa ole perinyt, kun sen koulumenestystä katsoo. Poissaoloja on ajamisen takia kauheasti ja koulumenestys todella hyvä!

– Todistukset tulivat viime viikolla, ja Nico varoitti että huomenna se tulee, ja on pelottavan hyvä! Ehkä se on niin kunnianhimoinen koulussa, kun poissaoloja on poikkeuksellisen paljon. Tai kenties tällaisen harrastuksen pieni bonus on myös siinä, että osaa keskittyä ja asettaa päämääriä.

– Ikinä ei ole tarvinnut sanoa, että tekisit vähän läksyjä, vaan että nyt riittää, kello on niin paljon, että menet nukkumaan. Että tuonikäistä poikaa pitää vetää pois kirjojen ääreltä, eipä ollut minun aikanani semmoista! isä ihmettelee.

Melkein samoin sanoin isä ja poika kuvailevat perättäisinä iltoina, miten mielekästä on, että nuoren tulevaisuudelle on kaksi suunnitelmaa a ja b. Jos toinen pettää tai olosuhteet muuttuvat, käyttöön otetaan kakkonen.

– Minä en painosta enkä neuvo. Poika tekee mitä itse haluaa. Kuulen hänen tulevaisuuden suunnitelmistaan paljon enemmän kavereiltani kuin suoraan pojalta, niitten kanssa se keskustelee landella saunassa. Ilmeisesti niiden kanssa on helpompi keskustella ja sparrata ajatuksiaan ja kun ne kyselevät, vastataan. Kun faija kysyy, suu menee suppuun, Keke tietää.

Nico sanoo vasta vähin erin oivaltaneensa, millainen ilo, etu ja hyöty urheilusta on.

– Katselen kavereitani, joiden elämää koulu hallitsee. He menevät aamulla kouluun, tulevat kotiin, tekevät läksyt ja menevät nukkumaan. Viikonloppu kuluu tehtäviä valmistellen ja lomat rästiin jääneitä opintoja kiinni kuroen. Ei sillä lailla voi mielestäni elää. Siinä menee tavallaan nuoruus pilalle ja hukkaan!

– Minusta on kiva, kun voi katkaista koulun arjen, tehdä jotain aivan muuta ja nauttia siitä.

– En oikein itsekään tiedä, miten selviän läksyistä siinä ajassa, joka minulla on niille irrottaa. Joka ilta treenaan, uin 45 minuuttia ja pelaan jalkapalloa tai tennistä. Viikonloppuisin kun olen ajamassa, en ajattele hetkeäkään kouluasioita, eikä minulla ole siltikään mitään ongelmia koulussa. Opettajat eivät anna minkäänlaista joustoa tai armoa poissaolojeni takia – on edettävä samaan tahtiin muiden kanssa, Nico kuvailee.

Lyhyttukkainen pieni vauva

Rosbergien kotikieli on saksa, Sinan kieli.

Keke murisee joutuneensa hirveään tilanteeseen, kun lankesi aikoinaan puhumaan saksaa – kieltä josta oli hankkinut koulussa vapautuksen väittämällä vanhalle maikalle, ettei ainakaan tuollaista ikinä tarvitse – vaikka haluaisi oikeasti puhua englantia, itselleen helpompaa ja tutumpaa kieltä.

– Olin todennäköisesti niin sokeasti rakastunut, että valitsin hänen kielensä, eikä sitä voi enää muuttaa, kun on kerran sanonut jaa.

Häissä Keke kyllä muistaa sanoneensa I do, eli tahdon.

– Sina taas, joka aina protestoi kaikkea jäykkää ja virallista vastaan, vastasi papin kysymykseen tahdotko, että why not? miksipä ei, Keke ihastelee yhä.

Sekin Kekeä harmittaa, että iisalmelainen opettaja kuoli ennen kuin Saksaan asumaan muuttanut kosmopoliitti ehti tunnustaa tälle erehtyneensä perusteellisesti.

Niinpä Suomen ja Saksan kaksoiskansalaisuuden omaava Nico oppi rinnakkain kahta kieltä, vanhempien saksaa ja lastenhoitajien englantia, ja sitten kun ympäristö laveni kodista pihalle ja kouluun, ranskaa. Nämä kolme kieltä ovat yhä tasavahvoja. Pari vuotta sitten joukkoon liittyi italia, jonka Nico noukki parhaimmilta kavereiltaan. Ilmoitti vain yhtenä päivänä, että puhukaa minulle tästä lähtien vain italiaa.

Suomea hän saa vain muutaman sanan.

– Sain siitä kymmenisen vuotta sitten kunnolla korvilleni, kun joku Suomessa keksi, ettei Nico osaa suomea. Tuli kauheasti haukkumakirjeitä. Minusta kielipäätös oli ihan järkevä: yksi kieli lisää olisi ottanut aivan liikaa kapasiteettia pois. Jos poika joskus haluaa muuttaa Suomeen asumaan, varmasti hän opiskelee kielenkin. Todennäköisyys Suomeen asettumisesta on aika pieni. Jollei sitten joku nätti likka houkuttele, ja jos niin on, kielikin sujuu taatusti, isä pohtii.

Aivan viime kuukausina Nico on innostunut suomesta. Sanakirja kulkee mukana matkoilla ja kiinnostus on suuri. Jatta Rosberg, Keken pikkusisko, joka asui ensin Lontoossa ja avioitui englantilaisen kanssa, erosi, muutti Nizzan lähistölle, avioitui belgialaisen kanssa ja työskentelee Keken toimistossa, on opettanut Nicoa pari vuotta vanhemman Nikolas-poikansa puhumaan liki täydellistä suomea. Asetelma oli aikoinaan tietysti helpompi, kieliä oli vain kaksi, englanti ja suomi.

Nicoa motivoi suomen oppimiseen moni asia: se, että pystyisi tutustumaan paremmin Keken äitiin, Lea-mummiin, että olisi Nixu-serkun kanssa oma erityinen kieli. Mutta tärkein syy on hyvin selkeä.

– Haluan olla suomalainen. Kilpa-autoilun maailmassa tahdon liikkua ja tulla tunnetuksi suomalaisena enkä saksalaisena. En oikein osaa selittää miksi. Osasyynä on varmasti se, että saksalaisia on niin paljon, suomalaisuudesta on enemmän iloa! Nico miettii.

Saattaa siis käydä niin, että jonain päivänä kuulemme Maamme-laulun kun Rosberg junior kapuaa korkeimmalle palkintopallille?

– Toivotaan niin!

– Joka tapauksessa minusta tuntuu, että suomea olisi viisasta oppia. Osaan vain muutaman sanan. Pulla, potta, lyhyttukkainen pieni vauva. Jälkimmäisin tuli siitä, kun me Nixun kanssa vitsailtiin bussissa yhdelle kaverille, joka oli ajanut päänsä kaljuksi. Kun ei ollut parempaakaan tekemistä, Nixu opetti: lyhyttukkainen pieni vauva. Olisi tosikiva yllättää Lea-mummi jonain päivänä puhumalla edes vähän suomea! En pelkää kielioppia tai lausumista, ne ovat jollain lailla päässäni, koska kuulen isän puhuvan suomea päivittäin.

Keke suhtautuu Nicon kansalaisuusmieltymykseen hyvin tyynesti.

– Pojan täytyy miettiä joskus tulevaisuudessa sitä, että jos hän lähtee Saksaan ajamaan, kannattaako olla eksoottinen suomalainen vai sponsoreita kiinnostavampi saksalainen? En osaa vastata, enkä usko että se tässä vaiheessa on polttava kysymys ollenkaan. Joko olet hyvä kuski tai et ole.

Nico, kun katselet Suomen ja Saksan välistä jääkiekkomatsia, kumman puolella olet?

– Esimerkkitapauksessa kannattaa olla Suomen puolella, koska se on niin paljon parempi. Jalkapallossa? En ole ehtinyt valita puolta, koska on niin hauska katsella vanhempiani siinä tilanteessa, ei siinä voi kuin nauraa! Kai minä yritin viisaasti olla puolivälissä puolueettomana. Ei, totta kai toivoisin Suomen voittavan, koska siinä olisi yllätystä ja uutista!

Entä kun katselet tallikavereita suomalaista Kimi Räikköstä ja saksalaista Nick Heidfeldiä formularadalla, kumpaa kannustat?

– Suomalaista tietenkin!

Nixu-serkkusi sanoi, että Häkkisen Mika on hänelle kuin isoveli, vietti paljon aikaa heillä ennen avioitumistaan. Millainen suhde sinulla on Mikaan?

– Ei ollenkaan noin läheinen. Nixu on Mikan kaveri ja ero tulee juuri siitä, että Nixu puhuu suomea ja Mikan on helppo jutella hänen kanssaan. Mutta Mika on ilman muuta paras, kunnioitan häntä ajajana valtavasti. Michael Schumacherista en pidä. Tietysti hän on hemmetin hyvä, mutta en tykkää hänen luonteestaan ja tyylistään. Schumi ei vaikuta reilulta, mutta millainen onni hänellä onkaan matkassa!

Pelottaa, tietenkin

Keke Rosbergin tiimissä on kolme osastoa, kaksi juniorikuskia, kaksi pikkuformuloissa ajavaa kuljettajaa ja kaksi DTM-kuskia. Lisäksi Keke manageroi Mika Häkkistä ja Olivier Panista  F-ykkösissä, Kalle Palanderia alppihiihdon puolella ja hoitaa osin Jyrki Järvilehdon asioita.

F1-kisoissa häntä näkee enää harvoin, sillä Nicon ajot nielevät parikin viikonloppua kuussa.

– Testit Nico hoitaa jo yksin, mutta kaikki kisat käyn. Se on oikeastaan Sinan kanssa tehty diili: jos poika kerran ajaa, niin isä menee mukaan.

Keken mukaan tiimipomon ja isän roolit on aika helppo pitää erillään, Nicolle hän on aina ensisijaisesti isä.

– Ero tuli vielä helpommaksi sen jälkeen kun Nico antoi minulle potkut mekaanikon hommasta, eikä niiden potkujen saaminen kauan kestänyt. Jossain Ranskan mestaruuskisoissa kun etupyörä lähti irti, poika ilmoitti, että voisi olla parempi, kun et autoon koskisi. Unohdin kiristää pyörän. En ole ollenkaan mekaanisesti lahjakas, Keke kertoo.

Keken Lasse-isä, eläinlääkäri ammatiltaan, kiersi poikansa kanssa kisoja vuodesta toiseen. Keke lähti usein isän öisille sairastapauskeikoilla mukaan, ei niinkään lehmiä tavatakseen vaan koska soraisilla sivuteillä sai ajaa isän Peugeotia, äidiltä salaa.

– Nicolla on ollut ammattimainen mekaanikko jo neljä vuotta, minulla oli aikoinaan eläinlääkärimekaanikko vuodesta toiseen. Suurin ero minun aikojeni ja nykyisten välillä onkin tekemisen ammattimaisuudessa. Me oltiin harrastajia, näillä on tietokoneet ja virittäjät, materiaalia vaikka miten paljon,  kuskit ovat mukana konekehityksessä. Minä sain MM-kisaan moottorin numero 24, sen mikä ei kellekään italialaiselle tai keskieurooppalaiselle kelvannut.

– Olin 28-29 -vuotiaana teknisessä ymmärtämyksessä ja materiaalin tajuamisessa samalla tasolla kuin Nico nyt, Keke määrittelee.

Kun Kekellä meni kisoissa mönkään, isä ja poika mököttivät kolme päivää, eivät puhuneet keskenään, kun pänni niin.

– Olen näistä aina kertoillut Nicolle. Kyllä meilläkin saattaa olla hiljaiseloa, mutta onneksi en ole mekaanikko, en ole sillä lailla tulilinjalla ja osasyyllinen. Joskus sanon viikonlopun kuluessa, että mitähän minäkin täällä teen, kun et edes mun kanssa puhu! Huomenta olet sanonut tänään, ei muuta. Poika on niin omissa maailmoissaan.

– Totta kai isää pelottaa, se on ihan luonnollista. Kun kaksi autoa menee rinnakkain mutkaan, sisuksissa kääntää. Silloin ei mielessä muuta roolia olekaan kuin isän. Huippunopeus kartingissa ei ole valtava, 125-130 kilometriä tunnissa, mutta kaarrenopeudet ovat kovat. Ei ole Nicolle onneksi sattunut mitään erikoista. Muutama kerta on käyty sairaalassa tsekkaamassa kesken kisan röntgenissä – kaikki hyvin. Äidille ei ole kerrottu mitään.

– Monta kertaa siinä radan varrella seisoessani on tullut sekin mieleen, että isäni ei koskaan nähnyt Nicon ajavan mitään, kuoli juuri ennen kuin Nico aloitti. Olisi se varmaan näkemästään tykännyt, Keke puhelee.

Sina ei pysty Nicon ajamista katsomaan. Ei radalla eikä aio katsoa televisiostakaan, sitten kun poika siirtyy televisioitaviin luokkiin.

– On äitejä, jotka haluavat olla paikalla ja nähdä kaiken ja sitten on tällaisia kuin minä, Sina sanoo.

– Pelkään kun Nico ajaa, se on kauheaa. Olin mukana joskus kun Nico oli pienempi, ja olin hirveän onneton, jos Nico oli onneton, kun kävi huono tuuri. Ja vanhemmat taistelivat keskenään, että sinun poikasi tukki meidän pojalta tien, tönäisi!

– Kun Nico oli pieni, olin kuin kanaemo, aina levittämässä siipiäni poikasen suojaksi. Nyt Kekellä on sama rooli, hän on kukko, valmiina poikaa puolustamaan ja kukolla on vielä suuremmat siivet, Sina määrittelee.

Nico sanoo, että kun kisoissa menevät asiat aivan pieleen, Keke jättää tapahtuneen omaan arvoonsa.

– Yleensä Keke odottaa, että minä aloitan manaamisen ja sitten hän sanoo, ettei tämä maailman loppu ole, tällaista sattuu, Nico kuvailee.

Rosberg on hakattava!

Onko Rosbergin nimi ilo vai taakka?

– Alussa huoletti nimenomaan se, että nimi oli ehdottomasti rasite, Keke sanoo.

– Huomio, jota Nico 10-11 -vuotiaana sai, oli ilman muuta rasite. Pian siitä tuli taakka toisessa mielessä: monissa kisoissa näki, ettei niillä ollut mitään muuta mielessä kuin hakata ja lyödä Rosberg. Tänään sillä ei enää ole karting-maailmassa mitään merkitystä, Nico seisoo niin vahvasti omilla jaloillaan. Kun Nico siirtyy isoihin autoihin, tapahtuu taas aivan sama. Ensin tulee ihan liikaa huomiota, sitten on sen vuoro, että Rosberg täytyy hakata, ja sitten poika seisoo omilla jaloillaan, Keke jatkaa.

– Eikä poikaa voi siihen mitenkään valmistella. Sinne se kävelee itse ja opettelee. Seuraavalla kerralla on helpompaa, Nico on vanhempi ja vahvempi ymmärtämään ja hyväksymään sen.

Nico itse näkee sukunimensä paljon myönteisemmin kuin isä.

– Ilman muuta siitä on ollut etua. Luultavasti minun on mahdotonta edes arvioida millaista hyötyä siitä on.

Velvoittaako se?

– Kyllähän se tarkoittaa, että täytyy säilyttää tietty taso, olet tarkkailtavana. Ja ehkä joku haluaa nokittaa. Toivoisin saavani jonain päivänä mainetta ja nimeä ihan omana itsenäni, niin etteivät ihmiset näkisi minua vain isäni poikana, vaan itsenäisenä urheilijana. Kaikki on hyvin sinä päivänä kun sanotaan, että on se aikamoisen hyvä kuski ja muuten Keken poika, jollet satu tietämään!

– Enemmän minulla on ollut ongelmaa siitä, että olen aina ollut nuorin ja pienin kaikessa mitä teen. On hankalaa taistella suurempiaan vastaan, alkuun isot olivat aina tönimässä ja kilkkaamassa radalta. Olen Rosberg ja porukan nuorin, minun täytyy siis tuplasti ansaita muiden kunnioitus!

– Edessä? Ensin jokin pikkuformula, olen liian nuori F-kolmosiin tai kolmeen tonniin. Ei ole järkevää yrittää sisään liian aikaisin, kun en kuitenkaan vielä pääse ykkösiin – mitä minä siinä välillä tekisin? Paras edetä askel askeleelta, aikaa minulla on. Päämäärä on ilman muuta F-ykkösissä, Nico Rosberg sanoo.

Läksiäisiksi yritän selvittää Kekelle ja Sinalle kuin mainio poika heillä on, kiva, viisas, kielitaitoinen kosmopoliitti, tuleva hurmuri ja mestari.

Sina lausuu loppuhenkosen.

– Nico on perinyt isänsä älyn.

Tauko.

– Sillä minulla on vielä omani tallella.

Teksti Raila Kinnunen, Kuvat Kari Kaipainen

Torstaina ilmestyvässä Apu-lehdessä Nico Rosbergia läheltä seurannut Raila Kinnunen kertoo muistojaan, miten Nicosta kasvoi mestari. Apu.fi julkaisee Apu-lehdessä julkaistuja juttuja Nicosta maanantain aikana.

Julkaistu: 28.11.2016