Aleksander Barkovin vakava loukkaantuminen puhuttaa, onko NHL-mestarin juhlat juhlittu – nyt puhuu Petteri Sihvonen
NHL-kausi on avattu. Aition jääkiekkoasiantuntija Petteri Sihvonen seuraa NHL:ää herkeämättä vaivojaan ja voimiaan säästämättä läpi sesongin. Nyt jalakselle nostetaan sarjan avausottelua Florida Panthers-Chicago Blackhawks ja muuan olympia-Leijonat seikka.
Hallitseva NHL-mestari Florida Panthers aloitti kautensa kotihallissaan Amerant Bank Arenassa Sunrisessa Floridassa Chicago Blackhawksia vastaan voittamalla laadukkaan ottelun maalein 3–2. Panthers hallitsi ottelua kaikin mittarein, mutta Blackhawks on edistynyt sitten viime sesongin.
Vierasjoukkueen uusi päävalmentaja Jeff Blashill on Detroit Red Wingsin entinen päävalmentaja, joka sai viimeisen kolmen kauden ajan vaikutteita Tampa Bay Lightningin coach Jon Cooper -perinteestä, mikä näkyi heti asianmukaisensa Blackhawksin pyrkimyksenä pelata lievää kiekkokontrollia.
Panthers joutui aloittamaan kautensa ilman tärkeintä pelaajaansa, kapteeni Aleksander Barkovia. Barkovin oikea kinttu jäi hänen itsensä alle treeneissä tilanteessa, jossa Niko Mikkolan hädin tuskin taktiilinen kontakti saattoi hieman osaltaan johtaa kipparin epäonniseen loukkaantumiseen.
Panthers-Blackhawks-ottelun selostaja heitti ilmoille toiveikkaan ajatuksen, että Barkov voisi palata pelaamaan joskus NHL:n runkosarjan aivan lopulla. Olympialaiset Leijonien paidassa jäävät Barkovilta väliin jokatapauksessa.
Päävalmentaja Paul Maurice oli muokannut Barkovin puuttumisen vuoksi sillä tavalla ketjuja, että Barkovin vakiolaituri Sam Reinhartin sentterinä pelasi Anton Lundell ja toisessa laidassa Eetu Luostarinen. Troikalla oli hyvät hetkensä ottelussa "Baby-Barkov" Lundellinkin johdolla, vaikka mitään ei kapitalisoitunutkaan tulostaululle.
Yltyleensä Panthersin peli kulki mallikkaasti ilman Barkoviakin. Aikanaan pudotuspeleissä kapteenin on kuitenkin syytä olla rivissä, jos Panthers mielii tavoitella triplaansa.
”Panthersin ihanne on aina pelata rintamahyökkäys kera pakin tuen.”
Pelillisesti Panthers kiskoi kokolailla tuttua helvetinkonelätkäänsä.
Kiinnitti huomiota, miten Panthersin hyökkääjät, tällä erää etenkin ykkösvitja Carter Verhaeghe-Sam Bennet-Brad Marchand hakivat kiekkoa omasta päästä, kun Blackhawks antoi painetta Panthersin pakeille. Koko kolmikko säilytti asemansa omilla kaistoillaan ja silti kukin liikkui kohti peliä eli kiekkoa. Helpommin sanottu kuin tehty, suoritus on mitä teknisin.
Ja jos tuosta abstrahoin jotain suomalaisen jääkiekkoilun pitimiksi, siinä toteutuu ikään kuin Meidän pelin perinteinen haku kaistoille että Pekka Virran tulkinta siitä, että on mentävä kohti peliä. Asetelmasta on sitten painottoman puolen laiturin helppo ja luonnollista valita, pitkääkö kaistan (useimmiten) vai juokseeko yli kaukalon (harvemmin).
Voidaan puhua jopa puolikkaasta ylijuoksusta, jonka laituri voi ylijuoksun osalta peruuttaa tai juosta yli. Pelitilanne vaatii hyvää pelinlukutaitoa painottoman puolen laitahyökkääjältä ja valistuneita ohjeita valmennustiimiltä.
Panthersin ihanne on aina pelata rintamahyökkäys kera pakin tuen. Vasta toinen prioriteetti on ylimiehittää hetkeksi ylijuoksulla. Hallitseva mestari on oikea rohmu pelaamaan rintamahyökkäyksiä kolmelta kaistalta. Siitähän on sitten, jos ei ole saumaa suoraan hyökkäykseen, tarkoituksenmukaista ja helppoa prässätä tehokkaasti kaikilta kaistoilta.
”Riisto – ja neljä syöttösuuntaa auki! Yksikään kiekoton pelaaja ei karkaa, kaikki neljä osallistuvat ensimmäisen peliä tekevän syötön synnytystalkoisiin.”
Kun Panthers pelaa helvetinkonettaan, osa sitä on se, että uudestaan ja uudestaan, ja vielä kerran uudestaan ja uudestaan sentterit Barkov, Bennet ja Lundell ovat omalla alueella keskustassa pakkien ja laitureidensa pelattavissa. Toisinaan siinä sentterin paikalla pelaavat hetkellisesti myös laiturit, ja silloinkin tarjontapeli on tauotta voimassa. Tuon paukuttaminen vaihdosta toiseen, erästä toiseen, pelistä toiseen – siinä on taikaa ja voimaa.
Ei voi kuin ihailla sitä, miten aina ja sitä mukaa myös Blackhawksia vastaan Panthers riistettyään puolustusalueen puolustuspelillään (PAPP) kiekon vastustajalta jokainen neljä kiekottomana hyökkääväksi muuttuvaa pelaajaa tarjosi itsensä ahneesti pelattavaksi. Tämä on muuan niitä pelitilanteita näin pelattuna, jossa Panhters on ollut jo usean vuoden ajan edellä kaikkia muita jääkiekkojoukkueita maailmassa.
Riisto – ja neljä syöttösuuntaa auki! Yksikään kiekoton pelaaja ei karkaa, kaikki neljä osallistuvat ensimmäisen peliä tekevän syötön synnytystalkoisiin.
Joku puoliboheemi mutta pantteripaidassa pelatessaan ensimmäistä kertaa urallaan todella raatava puolustaja Seth Jones saattoi hieman toikkaroida puolustaessaan puoliväkivaltaisesti maalinedessä Blackhawksin kiekotonta hyökkääjä, vaan auta armias, kun Jonah Gadjovich pääsi irtokiekkoon, sillä siunaamalla Jones otti pantteriloikan ja hyvä ettei lantiotaan avaamalla kiepauttanut itsensä pelattavaksi maalin kulmalta laidan viereen.
”On selvästi arvo mestarijoukkueelle sinänsä, etteivät kiekot löydä tietään siniviivalta Sergei Bobrovskin maalille.”
PAPP:ssa Panthersin alakolmio pelasi todella aggressiivisesti liikkuen kolme kertaa yksi vastaan yksi, ja laiturit puolustivat aluetta valmiina kuolemaa halveksien blokkaamaan vastustajan pakkien kudit ja toimitukset. On selvästi arvo mestarijoukkueelle sinänsä, etteivät kiekot löydä tietään siniviivalta maalivahti Sergei Bobrovskin maalille.
Blackhawks pelasi ajoittain mainiota hyökkäysalueen hyökkäyspeliä ajallisen mitan puolesta, mutta reitti Panthersin maalille oli enemmän kuin hiekoitettu, se oli kuin bunkkereiden takana suojassa.
Panthersin ensin lievästi paineistava 2-3-puolitrap – vai onko se 2-3-puoliprässi? – oli ja on hurja ilmestys sekin. Siinä usein, lainaan Aition asiantuntijatilastointiguru Juhamatti Yli-Junnilaa, ”kolmas paine” riistää eli puolustavasta pohjasta joku pelaaja iskee vastaan riistämään kiekon. Hurjimmillaan kolmannesta paineesta isketään keskialueella vastaan vieläpä kahdesti: ensin vaikkapa h3, sitten p1! Tässä on etäisesti jotain samaa kuin Raimo Summasella maailmancupissa 2004: hetkellistä mies-vastaan-mies-puolustusta keskialueella.
En osaa sanoa, puhuvatko Panthersin valmentajat h1- ja h2- paineistajille siitä, että lopulta h2 ratkaisee tilanteen, mutta puhuvat tai eivät, tässäkin Panthers on NHL:n kärkeä; hyvin harvoin h2 eli toisena paineistava hyökkääjä menee turhaan myöhässä vastaan tai jättää tilaisuuden tullen menemättä ajoissa, riippuen mitä peli tarjoaa.
”Syvällä sisimmissäni toivon, että Ruutu saa isoa roolia Antti Pennaselta pelitavan määrittämisen suhteen, kun Leijonat pelaa Milano-Cortinan olympialaisissa suomalaisin NHL-pelaajin.”
Panthers pelaa viljalti edelleen kuten kolmena edellisenä kautenaankin viivelähtöjä ja trapeja, aina kun peli niitä kutsuu puoleensa.
Haluankin antaa Panthersin pelitavan myötä uuden sivuepiteetin heidän helvetinkonelätkälleen, se kuuluu: Our game, tarkemmin: helvetinkoneen Our game – Meidän pelin rytmein ja hengessä.
Florida Panthers on NHL:n suomalaisin joukkue eikä vain Barkovin, Lundellin, Luostarisen, Mikkolan ja apuvalmentaja Tuomo Ruudun myötä, vaan myös pelitavan ilmiasun ja toteutuksen puolesta.
Syvällä sisimmissäni toivon, että Ruutu saa isoa roolia Antti Pennaselta pelitavan määrittämisen suhteen, kun Leijonat pelaa Milano-Cortinan olympialaisissa suomalaisin NHL-pelaajin.
