Tankki täyteen, Reinikainen, Sisko ja sen veli... Neil Hardwick ja Jussi Tuominen loivat legendaarisia komediasarjoja – ja nyt he tapaavat pitkästä aikaa

Ei tehrä tästä ny numeroo. Vähän sellainen tunnelma tässä nyt on. Jotenkin kömpelö. On huhtikuun alku, ja olemme kyläilemässä käsikirjoittaja-ohjaaja Neil Hardwickin luona hänen kotonaan etelähelsinkiläisessä palvelutalossa.

Talon isäntä ottaa vieraat vastaan tyynesti tuolilla istuen. Hymähdellen ja päätään nyökytellen.

Kolmihenkiseen vierailuseurueeseemme kuuluu toimittajan ja valokuvaajan ohella televisiokäsikirjoittaja ja tuottaja Jussi Tuominen.

Hardwick ja Tuominen ovat entisiä työkavereita. He kirjoittivat 1980-luvun taitteessa sellaisia klassikkosarjoja kuin Tankki täyteen ja Reinikainen.

Samalla he tulivat määritteeksi, miltä suomalainen televisiokomedia vajaa viisikymmentä vuotta sitten näytti.

Hardwickin ja Tuomisen edellisestä tapaamisesta on miltei vuosikymmen. Suurta jälleennäkemisen riemua on silti vaikea aistia. Silmäkulmat eivät kostu, eikä juhlapuheita pidetä.

Miehet nyökkäävät. Tuominen ojentaa Hardwickille paketin. Hardwick rapistelee pakkauksen auki ja nostaa käteensä pienen keramiikkaesineen.

– Voi herra jumala, Hardwick huokaisee.

– Se on Aatamin omena. Itse tein, Tuominen selittää.

Aatamin omena ei ole kuitenkaan syy, miksi me olemme täällä. Hardwickilta ilmestyi huhtikuun puolivälissä muistelmateos Poistetut kohtaukset (WSOY). Hän oli luvannut kustantamolle tekevänsä kirjan tiimoilta korkeintaan muutaman haastattelun. Muu ei tullut kysymykseenkään. Tarvittiin siis syötti. Keksittiin Tuominen. Ehdotettiin ex-kollegojen välistä yhteishaastattelua. Sellainen sopi Hardwickille mainiosti.

Ja tässä sitä nyt seisotaan, keskellä Hardwickin pikkuruista olohuonetta ja pohditaan, missä herrojen olisi järkevintä istua ja missä toimittajan esittää kysymyksiään.

Se ei olekaan yksinkertainen kysymys. Hardwickin rollaattorin pyörät tarttuvat herkästi matonreunuksiin ja häiritsevät liikkumista.

Kuvaaja ehdottaa, että paikkoja voitaisiin vaihtaa haastattelun aikana lennosta, johon Tuominen huomauttaa, ettei hänen iässään tehdä enää mitään lennosta.

– Se on muuten ambulanssikeikka.

Kun istumajärjestyksestä on päästy yhteisymmärrykseen, vaihtavat Hardwick ja Tuominen vielä lyhyesti kuulumia. He kertaavat, mitä vanhan viihdeporukan jäsenille kuuluu: kuka on murtanut lonkkansa, kuka vaihtanut pysyvästi hiippakuntaa.

Eräs yhteisistä tutuista on päättänyt maallisen vaelluksensa kaikessa rauhassa, tuolilla istuen. Kirja putosi kädestä lattialle.

– Hieno tapa lähteä, Hardwick toteaa.

Sitten onkin aika siirtyä itse asiaan eli puhumaan tv-viihteestä ja yhteisistä työmuistoistoista. Sekä siitä, miten Hardwickista ja Tuomisesta tuli kotimaisen tilannekomedian kultasormia.

Kuten jokainen hyvä kertomus, käynnistyy tämäkin tarina dramaattisella kohtauksella.

Nimittäin potkuilla.

Vuonna 1974 Hardwick oli asunut Suomessa viiden vuoden ajan ja saanut ensimmäisen käsikirjoittajantyönsä Ylen komediasarjassa Merirosvoradio.

Englantilainen, Cambridgen yliopistossa opiskellut nuorimies herätti luonnollisesti kiinnostusta suomalaismediassa.

Sanomalehti Iltasten haastattelussa Hardwick tuli varomattomuuttaan maininneeksi, että tekisi Merirosvoradion sijasta mieluummin ihan omia juttujaan.

Soppahan siitä syntyi. Ohjelman pääkäsikirjoittaja loukkaantui ja yhteistyö päättyi siihen.

– Mutta sitten tämä soitti. Juuri siihen saumaan, Hardwick selittää ja osoittaa Tuomista.

Tamperelainen Jussi Tuominen työskenteli 1970-luvun puolivälissä käsikirjoittajana Yleisradion viihdetoimituksessa.

Hän oli saanut hieman aiemmin käsiinsä pinkan Neil Hardwick -nimisen engelsmannin suomeksi kirjoittamia irtosketsejä ja todennut niissä olevan jotain uutta ja mielenkiintoista.

Tuominen oli samaan aikaan työstämässä humoristista puolidokumenttia Löylyä – Suomalaisen saunan nousu ja uho (1977). Ohjelmaan kaivattiin muutamia lisäsketsejä ja ennen kaikkea ennakkoluulotonta tv-esiintyjää. Silloin Tuominen muisti Hardwickin.

Pian oltiinkin jo Tampereen Hämeenpuistossa keskellä tv-kuvauksia. Tuominen oli kirjoittanut sketsin saunaksi muutetusta puhelinkopista.

Olihan se näky. Hardwick riisui vaatteensa, ahtautui puhelinkoppiin ja alkoi viskoa lusikalla vettä leivänpaahtimen kokoiselle kiukaalle. Puhelimenluuri toimi suihkuna.

Ulkopuolelle kerääntyi suuri väkijoukko seuraamaan tilannetta. Lopulta myös poliisi saapui paikalle.

– Hän laittoi mut esiintymään neljässä sketsissä. Ja kolmessa mä olen munasillaan, Hardwick parahtaa.

– No, se oli ihan normaalia Suomessa, Tuominen huomauttaa.

Normaalia tai ei, tuosta hetkestä käynnistyi heidän pitkä ja tiivis yhteistyönsä. Eikä aikaakaan, kun he iskivät jo todelliseen kultasuoneen.

Hardwickin ja Tuomisen ensimmäinen supermenestys oli Tankki täyteen.

Tarkoituksena oli luoda ensimmäinen suomalainen sitcom eli tilannekomedia, jossa samat hahmot esiintyvät jaksosta toiseen samoin lähtökohdin ja samassa ympäristössä.

Tankissa tarinan keskipisteenä toimi Emilia ja Sulo Vilénin sekä heidän saamattoman Juhana-poikansa pyörittämä, ränsistynyt ja syrjäinen huoltoasema.

Sarjan henkilöhahmoihin haettiin mallia omasta lähipiiristä. Sulo Vilenin esikuvana toimi Tuomisen oma appiukko. Estoisen aikamiespoika Juhanan käsikirjoittajat Hardwick ja Tuominen loivat puolestaan omaksi alter egokseen.

– Juhana oli vempaimien ja naisten kanssa yhtä epävarmalla pohjalla. Hän kuvitteli, että naiset toimivat kuin koneet. Ja kun ei ymmärrä koneita, ei ymmärrä naisiakaan, Tuominen selittää.

Hardwick komppaa.

– Juhana on ihminen, joka on selvästi väärässä paikassa. Sen pitäisi päästä pois, mutta se ei osaa lähteä. Se on toistuva asia mun kirjoituksissa. Ja mun elämässä myös.

Tähän Hardwickin huumorikäsitys pitkälti kiteytyy: mikä tahansa on hauskaa, jos se tapahtuu väärälle ihmiselle ja väärään aikaan.

Tuominen nyökyttää vieressä. Hän sanoo, ettei mikään aihe ollut heille vieras. Kaikesta sai laskea leikkiä. Ainoastaan alapäähuumoria he eivät voineet sietää.

– Se on kaikkein järjettömin huumorin muoto. Jokainenhan saa pieraisemalla aikaan naurun. Ei se kovin älykästä ole, Tuominen tuhahtaa.

Hetkinen. Eikö pieru väärässä paikassa ole hauska?

– No joo, Hardwick myöntää.

– On pierukin hauska, jos tilanne rakennetaan taidolla. Mutta pelkkä pieru itsessään ei. Paitsi lapselle.

Tankki täyteen sai ensiesityksensä syyskuussa 1978 ja siitä kasvoi nopeasti valtava katsojamenestys.

Kaikki eivät sarjasta välittäneet. Helsingin Sanomien kriitikon Jukka Kajavan teki pahaa katsoa ”kun suomalaiset näyttelijät yrittävät tehdä brittikomediaa, ja sitä paitsi jo lähtökohta on vastenmielinen, koska tässä nauretaan tyhmille.”

Hardwick ja Tuominen sanovat, ettei heidän tarkoituksenaan ollut luonnollisestikaan pilkata ketään.

Eivätkä he myöskään yrittäneet ketään tietoisesti matkia, vaikka Monty Pythonin ja Pitkän Jussin majatalon kaltaisten brittisarjojen ystäviä olivatkin.

Käsikirjoitusta työstettiin milloin missäkin. Välillä ideoita palloteltiin Hardwickin luona Helsingin Herttoniemessä, välillä Tuominen kotona Tampereella.

– Mun vahvuus on kohtauksissa ja näyttelemisessä. Mä kehittelin perustilanteet ja repliikit, ja Jussi kirjoitti ne lopulliseen muotoonsa, Hardwick selittää.

Työ oli intensiivistä. Silti kaikenlaisilta erimielisyyksiltä vältyttiin. Ehkä asiaan vaikutti sekin, ettei kumpikaan ollut supliikkimiehiä. Ei tullut vahingossakaan sanottua mitään poikkipuolista.

Tai oikeastaan muutakaan.

Hardwick ja Tuominen muistelevat kahta Euroopan läpi tehtyä autoreissua Montreux’n televisiofestivaaleille. Ensimmäisellä matkalla takapenkillä istuivat vaimot. Toisella hölösuinen amerikkalaisnäyttelijä Tim Steffa.

Onneksi, ehkä. Muuten matka olisi saattanut kulua täydessä hiljaisuudessa. Hardwick ja Tuominen eivät juuri small talkia harrastaneet.

– Se on mulle täysin vieras kieli, Tuominen myöntää.

Tankkia seurasi poliisisarja Reinikainen, josta kasvoi vieläkin suurempi yleisömenestys. Se tavoitti parhaimmillaan 2,4 miljoonaa katsojaa. Sellaisia lukuja eivät saavuta nykyisin edes Linnan juhlat tai jääkiekon MM-kisojen loppuottelu.

Tekijöilleen Reinikainen edusti kuitenkin välityötä. Yleisradio rukoili Hardwickilta ja Tuomiselta Tankille jatkoa, mutta siihen he eivät suostuneet.

Kompromissina he rakensivat spin-off-sarjan Tankista tutun, Tenho Saurénin esittämän poliisikonstaapeli Artturi Reinikaisen ympärille.

– Se oli pakonsanelema juttu, Tuominen sanoo.

Mutta sitäkin suositumpi. Millä Hardwick ja Tuominen selittävät Reinikaisen ja Tankki täyteen -sarjojen hurjan menestyksen?

Vaikea sitä on varmasti mennä sanomaan, he pohtivat. Ehkä sarjan henkilöhahmoihin oli helppo samastua. Ehkä maalaismiljöö vetosi massoihin.

– Se ei ollut kuitenkaan sellaista Suomisen perheen idylliä, että kaikki on aurinkoista. Enemmänkin sellaista surkuhupaisaa arkielämää, Tuominen pohtii.

Saako puhua vähän teoriaa väliin, Hardwick ehdottaa.

Hän sanoo nuorena miehenä ihmetelleensä suomalaisen televisiokomedian tyylilajia. Suomalaiset komediantekijät, Spede Pasanen etunenässä, tekivät hyväntuulista, koheltamiseen perustuvaa kreisikomiikkaa.

Sellainen ei ollut Hardwickin mielestä ominaista suomalaiselle kansanluonteelle.

– Komiikkaa voi tehdä joko duurissa tai mollissa. Jenkeissä tehdään perinteisesti duurissa, on Saturday Night Livet ja vastaavat. Ihmettelin, miksi suomalaiset tekivät duurissa, vaikka suomalainen mentaliteetti on selvästi mollissa.

Sitten hän naurahtaa.

– Täytyy myöntää, että suomalainen tv-komiikka oli mulle täysi mysteeri. En mä tajunnut Turhapuroja ja muutenkaan Speden juttuja yhtään. Ne olivat totaalinen arvoitus. Kun ei niissä ollut mitään hauskaa.

Hardwickin vahvuudeksi komediantekijänä on laskettu hänen englantilainen taustansa. Juuri ulkopuolisuutensa ansiosta hän on osannut kuvata kansanluonnettamme tarkkasilmäisesti.

Hardwick ei itse haluaisi korostaa kansalaisuutta kovin voimakkaasti.

Hänen tarkoituksenaan ei ollut tehdä komedian kautta suurta synteesiä Suomesta ja suomalaisuudesta. Ainoastaan naurattaa.

– Eihän komediaa tehdä sillä tavalla, että ensin mietitään, miten yhteiskunta pelaa ja päätettäisiin sitten, että nyt käsitellään tällaisia teemoja.

– Ei se ollut ollenkaan sellaista, vaan sitä, että kehiteltiin vitsejä ja mietittiin, mikä voisi olla hauskaa. Emmehän me olleet mitään ajankohtais- tai kulttuuritoimittajia, vaan komedian kirjoittajia.

Hardwick sanoo kyllä ymmärtävänsä, että jonkinlaista yhteiskunnallista yhteenvetoa häneltä tietysti odotettiin.

Suomalaiset ovat umpimielinen kansakunta, joka tykkää siitä, että joku ulkopuolinen kertoo, minkälaisia he ovat. Ja pahoittaa sitten mielensä, jos johtopäätökset ovatkin vääränlaisia.

– Suomalaiset eivät ole mikään erikoinen kansa. Vaikka he haluaisivatkin luulla niin. Pikkuisen erilainen kieli kuin naapurilla, mutta eipä juuri muuta.

Reinikaisen jälkeen Hardwickin ja Tuomisen käsikirjoitusyhteistyö päättyi.

He tekivät yhdessä vielä palkitun draamakomedian Sisko ja sen veli (1986), sekä ylistetyn draamasarjan Pakanamaan kartta (1991). Niissä Tuominen toimi kuitenkin tuottajana.

Työtoveruuden päätyttyä he ovat nähneet enää harvakseltaan.

Pari tuntia on kulunut.

Tässä vaiheessa on vielä pakko kysyä: minkälaisen komediasarjan Hardwick ja Tuominen tekisivät 2020-luvun Suomesta?

Siis jos olisi aivan pakko.

Huoneeseen leviää hiljaisuus.

– Tää oli sulle tarkoitettu, Hardwick sanoo lopulta ja tökkää Tuomista kylkeen.

Tuominen puhisee ja pudistelee päätään. Ja kun vastaus viimein tulee, on se odotetun lakoninen:

– Kuule, eiköhän se ole nuorempien vuoro. Ei tässä iässä enää jaksa. Meidät on puristettu kuiviin.

Entä mitä monta vuosikymmentä Suomi-viihdettä tehneet ja seuranneet viihteen mestarit ajattelevat kotimaisen televisiokomedian nykytilasta? No, ei liene suuri yllätys, etteivät juuri mitään.

Hardwick sanoo, ettei ole omistanut televisiota enää vuosikymmeneen, eikä hän oikein muutenkaan jaksa innostua komiikasta.

Esimerkiksi Putousta hän pitää täysin tyhjänpäiväisenä. Sen vähän perusteella, mitä on nähnyt.

Yhden poikkeuksen Neil Hardwick sentään löytää. Hän kehuu Jani Volasen kuuden vuoden takaisen risteilykomedian M/S Romanticin maasta taivaaseen.

– Herra jumala se on timantti. Ehkä paras Suomessa koskaan tehty komediasarja, Hardwick hehkuttaa.