NBA-mestaruuden voittaa tuleva dynastia - Oklahoma City Thunderille ei löydy pysäyttäjää nyt tai lähivuosina

Kivikovasta läntisestä konferenssista itsensä finaaleihin raivannut jättisuosikki ja heikkotasoisemmasta idästä finaaleihin yltänyt altavastaaja. Ennakkoasetelma NBA:n finaalisarjaan on näin selvä.

Tämän kauden paras joukkue Oklahoma City Thunder on jättimäinen vuori kiivettäväksi flow-tilaan kevään aikana ryöpsähtäneelle Indiana Pacersille. Indiana kaatoi aiemmin pudotuspeleissä esimerkiksi itäisen konferenssin runkosarjan voittaneen Clevelandin, mutta nyt haaste on lähes eri ulottuvuudesta.

Indiana oli runkosarjassa konferenssinsa neljäs ja on parantanut peliään vaisun alkukauden jälkeen valtavasti. Pacers on fantastinen joukkue. Ryhmä on hurmannut kevään aikana etenkin uskomattoman nopealla sekä yhtenäisellä hyökkäyspelillään.

Toinen toistaan tukeva kollektiivi on tehnyt käsittämättömiä nousuja voittoon tappioasemista läpi pudotuspelien. Tähtitakamies Tyrese Haliburtonin rajaton itseluottamus on tarttunut koko joukkueeseen, joka on kärkipelaajansa näköinen.

Jokainen Indianan pelaaja voi olla ajoittain kentällä näkymätön, jotta toiset saavat mahdollisuuden loistaa. Tämän takia yllättäviä vastuunkantajia on ratkaisuhetkillä löytynyt milloin Aaron Nesmithistä, milloin Andrew Nembhardista. Lähestulkoon jokainen säännöllisesti pelannut pelaaja on upottanut enemmän kuin yhden tärkeän heiton käsi vapisematta kevään aikana.

Poikkeuksellisen nopea pelitempo, kollektiivinen itseluottamus ja laadukas syöttäminen sekä päätöksenteko ovat kantaneet Indianan neljän voiton päähän mestaruudesta. Harva osasi ennustaa tällaista, kun joukkue oli vuodenvaihteessa itäisen konferenssin kahdeksantena.

Heidän kannaltaan valitettavasti tämän pidemmälle supertähdeksi kasvanut Haliburton tai energinen kollektiivi ei joukkuetta kanna. Oklahoma City Thunder on historiallisen hyvä joukkue, joka tulee tyrmäämään Pacersin finaalisarjassa. Tavalla, jota ei ole nähty liigan finaaleissa pitkään aikaan.

Tämä ei ole epäluottamuslause tai vähättelyä Indianaa kohtaan. Arvio on vain ja ainoastaan osoitus siitä, miten hengästyttäväksi koneistoksi nuori Thunder-ryhmä on hioutunut. He ovat matkalla suuruuteen, jollaiseen vain harvat ovat NBA-historiassa yltäneet.

68 voittoa runkosarjassa on enemmän kuin yhdelläkään joukkueella sitten kauden 2015–16 Golden State Warriorsin, joka voitti historialliset 73 ottelua. Mikä tärkeintä, Thunder on vain parantanut peliään pudotuspeleissä. Joukkue on vääjäämättömästi etenevä myrsky, joka ei enää pysähdy.

Oklahoma City oli edellisen kerran finaaleissa vuonna 2012. Tuolloin ryhmässä loistivat nuoret supertähdet Kevin Durant sekä Russell Westbrook. Taustaviulussa sädehti James Harden. Kaikista kehittyi MVP-tittelin voittajia. Miami Heat oli finaaleissa liian kova vastus, mutta tulevaisuuden suurmenestys näytti varmalta.

Harden kaupattiin finaalikauden jälkeen syksyllä, eikä joukkue koskaan yltänyt takaisin finaaleihin. Nyt seuran nuorina tähtinä loistavat Shai Gilgeous-Alexander, Jalen Williams sekä Chet Holmgren ja tulevaisuus näyttää jälleen aurinkoa valoisammalta.

Lähes kaksi vuosikymmentä seurapomona toiminut Sam Presti on tehnyt viime vuodet fantastista työtä. Kaikesta hänen tekemisestään on huokunut päämäärätietoisuus. 13 vuoden takaisia virheitä joukkueen rakentamisessa ei olla tekemässä uudestaan.

Thunderilla on sarjan nuorin joukkue, jossa on tähtipelaajien takana valtava määrä laadukkaita roolipelaajia. Heitä on hankittu täsmällisesti tähtien tueksi tai omista varauksista on kehitetty mitat täyttäviä NBA-pelaajia.

Sama Prestin menestysresepti jatkunee, sillä seuralla on onnistuneiden pelaajakauppojen seurauksena valtava kasa varausvuoroja lähivuosien varaustilaisuuksiin. Joukkue pääsee joko varaamaan lisää nuoria lupauksia tai käyttämään varausvuoroja pelaajakaupoissa.

Tulevan finaalisarjan, sekä tulevien vuosien, tärkein menestystekijä on tuore MVP-voittaja Gilgeous-Alexander. Takamiehestä on kasvanut maailman vaarallisimpiin kuuluva hyökkäyspään pelaaja, joka on samalla vahva puolustaja. Etenkin takamiehenä yhtälö on harvinainen.

Gilgeous-Alexander on kyltymätön hyökkäysuhka. Hän luo pallo käsissään jatkuvasti painetta kohti koria, mikä on vastustajille raastavan uuvuttavaa. Kun lajin evoluutiossa puhutaan jatkuvasti kolmen pisteen heittojen lisääntymisestä ja niiden merkityksestä, kanadalaistaituri kulkee vastavirtaan.

Esimerkiksi konferenssifinaaleissa Minnesotaa vastaan hänen pelitilannekoreistaan 46 syntyi kolmosviivan sisäpuolelta. Onnistuneita kolmosia oli seitsemän. Koko pudotuspeleissä hänen 476 pisteestään vain 72, eli noin 15 prosenttia, on syntynyt kaukoheitoista.

“Shai” on saanut pudotuspeleissä huimat yli yhdeksän vapaaheittoa ottelua kohti, mikä johtuu pitkälti hänen luomastaan paineesta kohti koria. Kukaan liigassa ei aja yhtä usein korille. Hänellä oli ainoana pelaajana runkosarjassa yli 300 lay-upia tai donkkia.

Gilgeous-Alexander hyökkää korille yli 20 kertaa ottelussa, luo kontakteja puolustajiin ja on mestarillinen myymään vastustajien virheet ja myös kevyemmät kontaktit tuomareille. Samaan aikaan hän on myrkyllisen tehokas keskimatkan heitoissaan, joihin hän luikertelee, pyörähtää tai pysähtyy taidokkaasti. Näistä heitoista hän on osunut hengästyttävät 53 prosenttia pudotuspeleissä.

Supertähti on Thunderin hyökkäämisen sielu, sydän ja keuhkot, mutta myös hänen puolustustyöskentelynsä kuvastaa koko joukkuetta. Gilgeous-Alexanderilla on aktiiviset, ulottuvat ja väsymättömät kädet, joilla hän hankkii lähes kaksi riistoa per ottelu. Kun vastustaja hyökkää, vastassa on pallonhallinnasta toiseen Oklahoma Cityn tarjoama käsiviidakko.

Joukkue on täynnä loistavia yksi vastaan yksi -puolustajia. Useimmat heistä tekevät esimerkillistä työtä myös puolustaessaan pallottomia pelaajia. Kädet ovat jatkuvasti aktiivisina, pelaajat liikkuvat syöttölinjoille ja peittävät mahdollisia leikkauksia eivätkä anna hyökkääjille hetkeäkään rauhaa.

Thunder on kuin hyeenalauma. He aiheuttavat enemmän pallonmenetyksiä kuin yksikään toinen joukkue NBA:ssa. Lisäksi atleettinen ryhmä on riistänyt pallon lähes 11 kertaa ottelua kohti pudotuspeleissä.

Thunder päästi runkosarjassa selvästi vähiten pisteitä 100 pallonhallintaa kohden. Pudotuspeleissä kyseinen defensive rating -lukema on vain parantunut. Se on 104,7, joka on ylivoimaisesti kevään paras. Indianan vastaava lukema on 113,6.

Thunderin vahvuus puolustuksessa on monipuolisuus. Joukkueella on järkälemäisen Luguentz Dortin, väsymättömän Alex Caruson ja räjähtävän Cason Wallacen johdolla loistavia takamiesten puolustajia. Heistä jokainen voi puolustaa myös laitureita, joiden puolustamisessa Jalen Williams on yksi sarjan parhaista.

Holmgren on noin 2 metrin ja 30 senttimetrin sylivälillään loistava suojelemaan koria ja sen alustaa, kuten myös häntä lyhyempi, mutta vahvempi saksalaisjässikkä Isaiah Hartenstein. Jos vastustaja sattuu pääsemään ohi kaaripuolustajista, korilla odottavat pahimmassa tapauksessa molemmat sentterit.

Finaalisarjassa Pacersia vastaan Hartenstein jäänee sivurooliin, sillä Thunder pärjää kooltaan pienemmälläkin viisikolla. Pacers ei tarjoa samanlaista fyysistä kokopelotetta kuin esimerkiksi Denver Nikola Jokicin johdolla konferenssivälierissä.

Oklahoma Cityn suurimpia vahvuuksia on joukkueen muokkautumiskyky. He voivat pelata viisikoilla, joissa kumpikaan, Holmgren tai Hartenstein, ei ole kentällä. Silti joukkue on useimpia vastustajia vastaan riittävän fyysinen ja urheilullinen, kun kentällä on räjähtävän nopeasti liikkuvia puolustajia, jotka painostavat vastustajia väsymättä.

Etenkin tällaisilla viisikoilla Thunder singahtaa pallonriiston jälkeen salamannopeasti vastahyökkäykseen ja useimmiten helppoon koriin. Pelkästään televisioruudun välityksellä voi aistia, miten jokainen tällainen hetki on kuin reiän tekevä neula vastustajan vesisäiliöön. Hiljalleen reikiä on riittävästi ja vastustaja on valutettu kuiviin.

Thunder on henkisesti ja fyysisesti kyltymätön. Kaikista joukkueen vahvuuksista se on suurin. Nuori ryhmä on aggressiivinen ja itsetietoinen, jopa ylimielisen oloinen, tähtipelaaja Gilgeous-Alexanderin johdolla. Halu voittaa on ikuinen klisee, mutta kunnianhimoiselle nuorisokaartille se on valtaisa voimavara.

Runkosarjavoittaja oli ajoittain suurissa vaikeuksissa Denverin ja Jokicin fyysisyyden sekä millintarkan pelinluvun kanssa. Kun Thunder selvitti seitsemän ottelun klassikkosarjassa vanhan mestarijoukkueen asettaman haasteen, tuntuu mestaruus vääjäämättömältä.

Denverin kaataminen oli kuin viimeinen testi, joka oli läpäistävä. Nyt kaikesta on selvitty. Jokainen pelaaja kasvoi henkisesti sentin tai kaksi ja loppu on kosmetiikkaa.

Aiemmin Thunderin kohdalla on mietitty, miten hyökkääminen sujuu, jos Gilgeous-Alexander saadaan pimennettyä eikä hän pääse johtamaan pallollista peliä. Ennen se ei ole sujunut.

Nyt edes tuo huoli ei tunnu ajankohtaiselta, kun Williams ja Holmgren huokuvat itsevarmuutta, heittävät päättäväisesti ja tekevät nopeita päätöksiä pallon saatuaan. Muiden pelaajien tehtävä on osua riittävästi heittoja, missä he onnistuivat puhtain paperein Minnesotaa vastaan.

Indiana on pitänyt hyvin huolta pallosta ja menettänyt sitä pudotuspeleissä lähes yhtä vähän kuin esimerkiksi finaalivastustajansa. Pacers on tässä sarjan parhaita etenkin, kun he syöttävät palloa aktiivisesti. Nyt vastassa on kuitenkin puolustuskone, johon pitäisi sopeutua salamannopeasti tai sarja valuu käsistä samantien.

Pacers yrittänee juosta jatkuvasti nopeita hyökkäyksiä ja saada luotua niillä kolmen pisteen heittopaikkoja. Niitä Thunder antaa niin sanotussa siirtymäpuolustuksessaan yllättävän paljon. Toisaalta heitoissa on valtava paine, sillä jokainen Indianan pelaaja tietää, että ne on osuttava tai muuten joukkue ei anna itselleen edes mahdollisuutta kamppailla voitosta.

Indianan ylitsevuotavaa itseluottamusta tarvitaan enemmän kuin kertaakaan tällä kaudella. Heidän onnekseen Tyrese Haliburton on tällä hetkellä yksi maailman parhaista pelaajista, Pascal Siakam pelaa jopa paremmin kuin vuoden 2019 voitollisissa NBA-finaaleissa Toronton paidassa ja Rick Carlisle on yksi kaikkien aikojen NBA-valmentajista.

Lisäksi loukkaantumiset voivat aina sotkea ennalta pohdittua käsikirjoitusta urheilussa. Ilman niitä, mikään ei puolla Indianan voittoa finaalisarjassa. Se ei ole heidän häpeänsä, sillä nuori joukkue Oklahoman osavaltiosta rakentaa dynastiaa, jonka ensihetkiä saamme todistaa.

Väistämättömässä on jotain kaunista, myös urheilussa. Ilmassa on samaa värinää kuin Golden Staten menestysvuosissa 2010-luvulla. Nuori ja kukkoileva pelaajalauma ärsyttää monia, mutta heihin kannattaa tottua. Thunder on vastustajien piinana vielä pitkään.