Pitkän uran tehnyt näyttelijä Leena Uotila, 68, saapui yhdessä näytelmäkirjailijamiehensä Henri Kapulaisen, 68, kanssa 2 yötä aamuun -elokuvan Helsingissä järjestettyyn kutsuvierasensi-iltaan. Pariskunta on viihtynyt yhdessä jo vuosikymmenten ajan – niin kauan, ettei Leenakaan ole varma vuosista. Treffi-iltoja he ehtivät nykyään viettää liian harvakseltaan.
– Täällähän pyöri vähän aikaa sitten se elokuvakin 45 vuotta yhdessä olleesta pariskunnasta. Ehkä se kuvasti meitä, hyväntuulinen konkarinäyttelijä naureskeli.
– Ehdimme nykyään käydä valitettavan harvoin yhdessä missään. Mieheni kirjailijantyöt ovat hyvin epäsäännöllisiä – toisinaan töitä on aamuisin, toisinaan iltaisin. Silloin kun pääsemme, yritämme kuitenkin lähteä yhdessä ulos.
2 yötä aamuun elokuvan ensi-iltaankin pariskunta saapui tietystä syystä: Leenalla on yllättävä yhteys elokuvan pääosan esittävään Mikko Nousiaiseen.
– Olin aikoinaan hänen opettajansa Teatterikorkeakoulussa. Siitäkin on jo vuosia aikaa, olisikohan 90-luvulla ollut.
Ei yhteisiä töitä
Aikoinaan näyttelijä-kirjailijapariskunta on miettinyt myös töidensä yhdistämistä. Leena uskoo, että mielipide-erot olisivat voineet aiheuttaa sanomista.
– Joskus aikoinaan ajattelin, että jos muut työmme loppuvat, voimme tehdä jotain yhdessä niin, että hän kirjoittaa ja minä näyttelen. Mutta ei sellaista tilannetta ole koskaan tullut eteen. Meillä on niin eri ajatukset siitä, miten asiat pitäisi tehdä.
Vaikka Leenalla tuli viime kesänä eläkeikä täyteen, se ei ole juuri vaikuttanut hänen töihinsä. Pian hän alkaa harjoitella elokuussa Kansallisteatterissa ensi-iltaan tulevaa Komisario Palmun erehdys –näytelmää.
– Koko kevät meneekin pitkälti teatterin parissa. Toukotyöt jäävät nyt tekemättä Hämeessä sijaitsevalla mökillämme.