Apu

Nautiskelijan Naxos

Nautiskelijan Naxos
Naxos on Kykladien saariryhmän vähän tunnettu löytö. Siellä voi nauttia Kreikan parhaista rannoista, idyllisistä vuoristokylistä ja omasta rauhasta.

Santorinilta Mykonokselle kulkeva lautta on pysähtynyt Naxoksen satamaan ja päästänyt ulos pienen joukon matkailijoita. Amerikkalais­nainen kiskoo perässään vetolaukkua ja katsoo hämmästyneenä ympärilleen.

”Anteeksi, mutta missä me olemme?” hän kysyy satamassa seisovilta miehiltä.

”Naxoksella”, nämä vastaavat.

”Voi ei! Minun piti mennä Mykonokselle!” nainen parahtaa.

Enää on myöhäistä kääntyä takaisin. Kreikan saarten välillä sukkuloivat lautat eivät viivy rannassa pitkään, ja alus puksuttaa jo kovaa vauhtia merellä. Kaiken lisäksi seuraava lautta Mykonokselle menee vasta huomenna.

Kenties amerikkalaisnaisella kävikin hyvä tuuri, kun hän hyppäsi ulos väärällä pysäkillä. Vaikka Naxos on Kykladien saariryhmän suurin saari, se on jäänyt alueen suosikki­kohteiden kuten Santorinin ja Mykonoksen varjoon.

Santorinin idyllisiin kyliin matkustetaan kokemaan romanttisia lomaelämyksiä ja ihailemaan kauniita auringon­laskuja. Mykonos taas on bilekeskittymä, jonka ranta­klubeilla esiintyvät maailman huippu-dj:t.

Naxoksesta mainitaan yleensä, että se on Kykladien saarista vehrein. Yksi syy tähän on saaren korkein kohta Zasvuori (1 004 metriä), joka pysäyttää sadepilvien matkan. Maa­talouskin on Naxoksella merkittävä tulonlähde, ja esi­merkiksi täkäläinen peruna on arvostettu tuote.

Sateinen perunasaari ei kenties kuulosta houkuttelevalta kohteelta, mutta matka Naxokselle kannattaa. Täältä matkailija voi löytää monta helmeä, joita massaturismi ei ole pilannut.

Kykladien vehreimmällä saarella puita ja kukkaloistoa löytyy myös kylien pikkukaduilta.

Autotien varrella tulee vastaan traktoreita ja aasilla liikkuvia pappoja. Välillä ohitetaan oliivitarha, tuulessa huojuva maissipelto tai laiduntavia lehmiä. Naxoksen pääkaupungista Chorasta ei tarvitse ajaa kovin kauas nähdäkseen, että maanviljely kukoistaa.

Alle 20 kilometrin ajon jälkeen tie kaartuu kohti meren­rantaa. Auto jää pölyiselle parkkipaikalle, josta polku vie seetripuiden ja katajapusikoiden läpi kaarevaan poukamaan.

Siellä odottaa Alyko, yksi Naxoksen kauneimmista ja rauhallisimmista hiekkarannoista. Täältä ei löydy aurinkotuolien vuokraajia tai muitakaan palveluita. On vain auringon kuumentamaa hiekkaa ja vieressä hohtava turkoosin­sininen meri. Aallot lipuvat seesteisesti matalaan rantaan. Poukaman reunalla seisoo sinivalkoinen pikkukappeli.

Paikalla on kymmenisen lomailijaa, jotka ovat asettuneet viltteineen sinne tänne. Aina välillä joku käy uimassa ja palaa taas hiekalle nauttimaan hiljaisuudesta. Kuuluu vain kaskaiden siritys ja aaltojen humina.

Alyko on yksi Naxoksen rauhallisimmista hiekkarannoista. Sen reunalla on pieni kappeli ja hotellirakennuksen alku.

Jollakin on kyllä ollut suurempia suunnitelmia paikan varalle. Toisella puolella poukamaa on hotellirakennuksen alku, josta ovat pystyssä harmaat betoniset seinät. Niihin on maalattu katutaidetta.

Läheltä löytyy ranta, jota kutsutaan Naxoksen Havaijiksi. Siellä on, jos mahdollista, vielä vähemmän auringonpalvojia. Pitkän hiekkakaistaleen rajaa mantereesta kallio­seinämä. Sen keskeltä kulkee alas jyrkkä ja kapea polku. Rantaan pääseminen vaatii hieman kiipeilijän taitoja, mutta alhaalla voi kuvitella saapuneensa puoliautiolle paratiisisaarelle.

Monien mielestä Naxoksen rannat ovat Kreikan parhaita. Alyko ja Pikku-­Havaiji eivät ole saaren ainoat rantalöydöt.

Esimerkiksi aivan Choran läheltä löytyvät suosikkirannat Agios Prokopios, Agia Anna ja Plaka. Käytännössä ne sijaitsevat lähes vierekkäin, ja niissä riittää kullankeltaista hiekkaa kilometrikaupalla.

Mitä kauemmas Chorasta mennään, sitä rauhallisempia ja epämuodollisempia rannat ovat. Säntilliset aurinkotuolien ja -varjojen rivit vaihtuvat sinne tänne ripotelluiksi vilteiksi, ja seuraavan niemen takaa saattaa löytyä vaikkapa nudistiranta.

Agia Annan rannan tuntumasta voi löytää oman pienen sopukan, jossa viettää leppoisaa rantaelämää.

Vanha kreikkalainen mies istuu puutuolilla talon seinustalla. Viereisen aukion yllä on viiniköynnösten muodostama katos. Talot on kalkittu valkoisiksi ja niiden alimmissa kerroksissa toimii tavernoita ja kahviloita.

Naxoksella kannattaa tehdä kierros saaren idyllisissä kylissä. Hyvä kohde ensimmäiselle pysähdykselle on entinen pääkaupunki Halki, joka sijaitsee aivan saaren keskellä. Sen kujilla astellessa tuntuu siltä kuin olisi putkahtanut Kreikan matkailumainokseen.

Halki on saaren entinen pääkaupunki,jonka kujienidyllinen tunnelmaon kuin Kreikan matkailumainoksesta.

Nykyään Halki on käsityöläisten ja kuvataiteilijoiden asuinpaikka, josta voi ostaa tuliaisiksi paikallisia tuotteita. Kylän tunnetuin nähtävyys on kuitenkin Vallindrosin tislaamo, jossa tehdään sitruslikööri Kitronia. Yritys toimii yhä samassa rakennuksessa kuin toiminnan alkaessa vuonna 1862.

Halkin kujilla voi törmätä häikäisevään kukkaloistoon.

Tislaamon tiloissa voi ihmetellä vanhoja vaakoja, pullotuslaitteita ja muita työkaluja, joita on käytetty kitronin teossa. Yhdessä huoneessa on myös alkuperäinen tislauspannu. Se ei kuitenkaan ole museoesine vaan yhä käytössä.

”Teimme itse asiassa täällä ouzoa juuri pari päivää sitten”, opas kertoo.

Ilmankos talossa leijuukin vahva aniksen tuoksu. Kitronin pääraaka-aine on sukaattisitruuna, josta käytetään juomaan vain lehdet. Hedelmälihasta tehdään esimerkiksi marmeladia. Juomasta on kolme väriversiota: keltainen, vihreä ja kirkas. Niiden ero on alkoholipitoisuus. Vihreä on miedointa, kirkas keskivahvaa ja keltainen vahvinta. Maku on tujakka.

”Kaikki kysyvät aina, onko Kitron sukua Limoncellolle, mutta ne ovat ihan eri tuotteita. Lähempänä on esimerkiksi Cointreau”, opas selittää.

Kitron on tislattu alkoholijuoma, jota on tehty Naxoksella 1800- luvun lopulta saakka.

Serpentiinitie nousee yhä ylemmäs, ja kimalteleva meri pilkistelee vuorenhuippujen takaa. Ylhäältä näkee Naxoksen vehreyden. Siinä missä monet Kreikan saaret ovat kuivia ja karuja, täällä laaksot ovat täynnä puita ja pensaita.

Välillä ajetaan läpi pienten kylien, joissa kreikkalaiset ukot istuvat terasseilla rakilasien äärellä. Sitten monikymmenpäinen vuohilauma katkaisee matkanteon. Paimen kävelee perässä, nauraa ja nostelee käsiään. Minkäs näille teet?

Rakibaari Filotin kylässä.

Pian mutkan takaa ilmestyy amfiteatterimaisesti rinteeseen rakennettu kaupunki, jonka valkoiset talot hohtavat iltapäivän auringossa. Tämä on Apeiranthos. Nimi tarkoittaa suomeksi ”paljon kukkia”, mutta paikkaa ei tunneta varsinaisesti kukista. Apeiranthoksen erikoisuus ovat valkoisella marmorilla päällystetyt kadut, ja sen lempinimi onkin ”marmorikylä”. Arvomateriaali luo ylellisen, arjen yläpuolelle kohoavan tunnelman.

Auringonpaisteessa kaikki hohtaa valkoisena. Samalla osa syrjemmällä sijaitsevista taloista on boheemin ränsistyneitä. Kontrasti on kiinnostava. Kujat ovat varsinainen labyrintti, jossa tuntee eksyvänsä. Yhtäkkiä kuitenkin taas putkahtaa samalle plataani­puiden varjostamalle aukiolle, josta lähti.

Katujen päällyste on peräisin samalta saarelta. Naxos on tunnettu marmoristaan, ja väitetään, että Ateenan Akropoliksen alkuperäiset kattotiilet oli tehty juuri naxoslaisesta marmorista. Sitä käytetään nykyäänkin etenkin ulkotiloissa.

Apeiranthosin laidalta löytyy myös mukavia ravintoloita, joiden terasseilta avautuu näkymä alas laaksoon. Mutta jos haussa on todella tunnelmallinen ruokapaikka, kannattaa jatkaa matkaa kymmenisen kilometriä.

Koronosin kylä näyttää tien sivusta vaatimattomalta. On bussipysäkki, nuhjuinen kahvila, muutama matala kivitalo ja tien varteen pysäköityjä autonromuja.

Viehättävyys paljastuu, kun astelee syvemmälle kylään. Talot ovat siistejä ja viherkasvit on aseteltu asuntojen seinustoille nätteihin riveihin. Pienet portaat vievät asuntojen oville ja kissat hiippailevat varjoisilla kujilla.

Idyllisin paikka on pienten puiden ja köynnöskasvien varjostama ”platsa”, jolla toimii Matina & Stav­ros -ravintola. Pöytiä ja tuoleja on ripoteltu sinne tänne, ja ruukkuihin istutetut ruusut kukkivat valtoimenaan.

Koronoksen kylässä voi maistella Matinan kokkaamia ruokia.

Jostain kuuluu lirinää. Kylän läpi solisee puro, joka putkahtaa ulos seinästä ja jatkaa matkaansa aukion ali. Ennen 1960-lukua Koronosiin ei ollut vedetty vesijohtoa, vaan juoma­vesi tuli luonnonlähteistä. Ne pulppuavat yhä. Tarjoilija täyttää kannun puron vedellä ja tuo sen pöytään.

”Tämä tulee suoraan vuorelta ja on tosi hyvää”, hän sanoo ja hymyilee.

Tarjoilija kertoo nimekseen Maria. Hänen äitinsä taas on Matina, toinen ravintolan perustajista ja paikan pääkokki. Matina tulee tervehtimään uusia asiakkaita, palaa keittiöön, kietoo esiliinan ylleen ja jatkaa ruuanlaittoa. Pian kulman takaa ilmestyy myös Stavros. Hän kiikuttaa keittiöön perunoita ja tomaatteja.

Terassi alkaa täyttyä ihmisistä ja henkilökuntaakin ilmestyy jostakin lisää. Paikassa ahertaa koko perhe. Myös Marian pieni pyöreäposkinen poika on paikalla. Hän seuraa äitiään kaikkialle, kun tämä kiikuttaa annoksia ja ottaa uusia tilauksia. Ravintolassa ei ole ruokalistaa, vaan Maria kertoo, mitä tänään on saatavilla.

Ruokien maut ovat vahvoja. Tsatsikissa on kermainen koostumus ja runsaasti valkosipulia. Kreikkalaisessa salaatissa taas on herkullisen mehukkaat kaprikset. Tuhti ateria maksaa viineineen vain 15 euroa kahdelta hengeltä.

Parasta on kuitenkin kiireetön tunnelma. Koronos tuntuu aidolta idylliltä, jonne tekisi mieli jäädä asumaan. Tässä on yhdellä aukiolla se Kreikka, jota ihmiset lähtevät Kykladien saarilta hakemaan.

”Sinähän olet antiikin patsaiden asiantuntija. Kerropas meille, mitä tällä patsaalla oli kädessä.”

Ryhmä yhdysvaltalaisia opiskelijoita ja heidän opettajansa seisoo maassa makaavan kivipatsaan ympärillä.

”Amfora”, nuori mies sanoo. Se on oikea vastaus. Ruukku on aikoja sitten kadonnut patsaan käsistä, mutta muuten hahmo on yhä tunnistettava. Noin kymmenen metriä pitkä veistos on kouros, ja sen arvellaan olevan yli 2 600 vuotta vanha. Materiaali on Naxoksen harmaata marmoria.

Jostakin syystä kyseinen kouros jäi makaamaan tienposkeen Apollonasin kylän lähelle kuin lapsi kehtoonsa. Yhden teorian mukaan se osoittautui liian hauraaksi siirrettäväksi, toisen mukaan tilaaja ei ikinä maksanut patsasta.

Marmorista veistetty kouros on maannut yli 2 600 vuotta tienposkessa.

Apollonasin kouros on yksi Naxoksen tunnetuimmista nähtävyyksistä. Muita ovat muun muassa Apollonin, Demeterin ja Dionysoksen temppelien rauniot. Mitään maailmankuuluja nähtävyyksiä täällä ei ole, mikä on varmasti myös suojannut saarta matkailijalaumoilta.

Kouroksen luota tie laskee alas Apollonasin kalastaja­kylään, josta löytyy rivi rantaravintoloita ja pikkuinen hiekka­ranta. Täälläkin tunnelma on seesteinen. Aallot lyövät rantaan, eikä kenelläkään tunnu olevan kiire mihinkään. Apollonasissa voi nauttia retken lopuksi kaikessa rauhassa kylmän Mythos-oluen tai käydä uimassa.

Naxoksen pääkaupungin Choran edustalla on niemi, jolla seisoo marmorista rakennettu ovi eli Portára. Aikoinaan se oli Apollonin temppelin sisäänkäynti. Vaikka kaikki muu ympärillä on kadonnut viimeisen 2 500 vuoden aikana, Portára on yhä pystyssä.

Temppelin uskotaan olleen omistettu Apollonille, mutta jotkut tutkijat arvelevat, että se olisikin ollut saaren suojelijan Dionysoksen pyhättö. Kreikkalaisen mytologian mukaan tämä näyttämötaiteen, päihtyneen hurmion ja hedelmällisyyden jumala oli kotoisin juuri Naxokselta. Hänen ajateltiin vapauttavan ihmisen huolista ja murheista.

Portára on muinaisen temppelin sisäänkäynti ja Naxoksen tunnetuin maamerkki.

Portáran vierestä alkaa Choran rantapromenadi. Se on täynnä ravintoloita sisäänheittäjineen. Täällä voi kokea palan rehellistä turistisaaren tunnelmaa.

Jos kaipaa idyllisempää ilmapiiriä, kannattaa suunnata viereiseen Kastron kaupunginosaan, jonka yläosissa on vanha venetsialainen linnoitus.

Naxoksen pääkaupungin Choran tunnelmallisin alue on vanhan linnoituksen ympärille kasvanut Kastro. Sieltä löytyy muun muassa 1739 Terrasse Cafe, josta on näköala kattojen yli merelle.

Mitä korkeammalle noustaan, sitä rauhallisemmaksi tunnelma käy. Lopulta kujilla on niin hiljaista, että kuulee vain omat askeleensa, satunnaisen koiran haukunnan ja linnun sirkutuksen. Seuraavan kulman takaa alkaa kuulua kuorolaulua. Vieressä on kappeli, jossa on meneillään jumalanpalvelus.

Naxoksen vuoristomaisemiin on rakennettu pieniä kirkkoja ja luostareita.

Palaamme alas kukkulalta ja asetumme cocktailbaarin katto­terassille, josta näkee Choran venesatamaan. Tarjoilija tuo pöytään oluttuopin, jonka pinta helmeilee. Ihmiset nauravat ja kilistelevät lasejaan. Tunnelma on huoleton ja murheeton.

Dionysos taitaa taas olla käymässä kotisaarellaan.

Julkaistu: 27.9.2020
Kommentoi »