Image

Natalie Portman – Toinen nainen



Natalie Portman – Toinen nainen

Natalie Portman on outo elokuvatähti. Hän on valmistunut Harvardista, puhuu avoimesti feminismistä ja aikoo ohjata hepreankielisen elokuvan. Ensin hän kuitenkin esiintyy sisarkateudesta kertovassa epookkimelodraamassa.
Teksti Kalle Kinnunen

Kaksi kaksikymppistä näyttelijätärtä. Kumpikin sukupolvensa suurimpia tähtiä, paitsi haluttuja, myös arvostettuja näyttelijöitä.

Kumpikin on kasvanut New Yorkissa äveriäissä perheissä. Molemmat ovat juutalaisia, toinen tosin vain äidin puolelta. Kumpikin sai ensimmäisen roolinsa teini-iän kynnyksellä, ja kummatkin tunnettiin pitkään pikkuvanhojen tai ainakin varhaiskypsien tyttöjen osista.

Molemmat on nähty Woody Allenin leffassa. Kumpikin kannattaa aktiivisesti Yhdysvaltain demokraattipuoluetta.

Silti on vaikea kuvitella Natalie Portmania ja Scarlett Johanssonia sisaruksina, vaikka he sellaisia tuoreessa Kuningattaren sisar -elokuvassa esittävätkin.

Johansson, 23, nousee tuon tuostakin otsikoihin, kun hän puhuu tai toiset kuiskivat seksijutuista. Sofia Coppolan ohjaaman Lost in Translationin (2003) Oscar-menestystä varjostivat huhut, joiden mukaan Johansson ja ronskien miesten näyttelijä Benicio del Toro olisivat heittäytyneet sangen intiimeiksi juhlien jatkopaikan Chateau Marmont -hotellin hississä.

Tabloidit innostuivat myös Johanssonin sanottua yksiavioisuutta epäluonnolliseksi ja paljastettua, että hän käy presidenttiehdokas Barack Obaman kanssa henkilökohtaista sähköpostikirjeenvaihtoa.

Kun pornotähti Jenna Jamesonin elämäkerkerrasta kaavailtiin elokuvaa, Johanssonin juoruttiin astuvan päärooliin. Sekä äijälehti FHM että mieslehti Esquire ovat valinneet Johanssonin maailman seksikkäimmäksi naiseksi.

Portman, 27, on käheä-äänisen ja muodokkaan Johanssonin vastakohta. Hän on opiskellut vuosia Harvardissa. Hän on vegaani, eikä käytä eläinperäisiä tuotteita. Hänen ensimmäinen julkinen poikaystävänsä oli nörttimuusikon perikuva Moby. Tällä hetkellä Portman seurustelee venezuelalaissukuisen psykedeliafolk-laulaja-lauluntekijän Devendra Banhartin kanssa.

Siinä missä Johansson kannatti presidentiksi  Obamaa, Portman tuki feministisen vakaumuksensa mukaisesti Hillarya.

Juuri nyt Johansson on suurempi tähti. Hän on diivailija, joka heittäytyy näyttelijäntyönsä tehtyään vapaalle, ei välttämättä saavu elokuviensa festivaaliensi-iltoihin ja saapuessaankin todennäköisemmin vain moikkaa kamera-miehiä kuin vaivautuu puhumaan medialle.

Se on yksi syy siihen, miksi tämä juttu kertoo Natalie Portmanista.

Toinen syy on se, että Portmanin kanssa on ihan oikeasti puhuttavaakin.

"Ai millainen maailma olisi, jos naiset hallitsisivat sitä? Mikä kysymys”, Natalie Portman sanoo eikä edes naura.

”Sukupuolella ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Naiset eivät ole miehiä parempia. On hyviä naisia ja pahoja naisia. Jos naisia väittää stereotyyppisesti vahvoiksi, hyviksi tai pahoiksi, se kaikki on seksismiä.”

Philippa Gregoryn romaaniin perustuva Kuningattaren sisar on Henrik VIII:n hoviin sijoittuva kertomus vallasta ja sisarkateudesta. Portman ja Johansson esittävät Anne ja Mary Boleynia, jotka kumpikin olivat kuninkaan rakastajia. Elokuva ei ole ihan samoista tapahtumista kertovan Tudors-televisiosarjan veroista seksisaippuaa, mutta melkein. Sen ilme on melko uskottava, mutta tarinassa on tuhdisti myös melodraamapaukkuja.

Portman esittää sisaruksista päämäärätietoisempaa ja avoimemmin seksikästä Annea. Johansson esittää ujompaa Marya, ehkä siksi, että hän on blondi. Molemmat naiset kuvataan elokuvassa vahvoiksi hahmoiksi, vahvemmiksi kuin vastaavissa Hollywood-elokuvissa yleensä. He ovat tarinan todellisia toimijoita, ei Eric Banan esittämä kuningas.

”On todella harvinaista päästä näyttelemään tällaista roolihahmoa”, Portman sanoo. ”Useimmat ohjaajat ja käsikirjoittajat ovat miehiä. He kirjoittavat ja ohjaavat siitä, mistä tietävät, omasta kokemuksestaan. Naiset saattavat muuttaa miestä, tai inspiroida muusana.”

Mutta Kuningattaren sisar onkin brittituotanto, ja käsikirjoittaja on Peter Morgan. Hän on kirjoittanut myös elokuvat The Queen ja Last King of Scotland.

”Peter on, sanoisinko, erittäin kehittynyt uros. Hän osaa kirjoittaa hyviä naishahmoja.”

Portman on vähän kyllästynyt puhumaan miesten ja naisten tehtäväjaossa elokuva-alalla. ”Tämä on tärkeä aihe. Mutta en jaksa mussuttaa siitä. Mieluummin teen hyviä elokuvia.”

Kun 155-senttinen Portman istuu berliiniläishotellin suuren tammipöydän ääressä, hän näyttää hädin tuskin täysi-ikäiseltä – ei ainakaan siltä, että Kuningattaren sisar voisi olla jo hänen kahdeskymmenes pitkä elokuvansa. Mutta jos aloittaa nuorena, ehtii paljon.

Israelissa syntynyt, Yhdysvalloissa kasvanut Portman aloitti valkokangasuransa ranskalaisen Luc Bessonin elokuvassa Léon (1994). Siinä yrmeä palkkamurhaaja (Jean Reno) saa riesakseen Portmanin esittämän 12-vuotiaan tytön, joka haluaa kostaa perheensä tappajille.

Kameroiden eteen Portman oli kuitenkin astunut jo satoja kertoja aiemmin. Revlonin agentti keksi hänet Long Islandilla sijaitsevasta pizzeriasta. Lapsimallin uran sijaan Portman keskittyi näyttelemisharrastukseensa, josta tuli Bessonin ansiosta työ.

Kun on päässyt valkokankaalle ja pääosaan jo ennen teini-ikää, miettii varmasti, millaista elämä olisi muuten voinut olla.

”Kyllähän se mietityttää. Mutta vastausta ei ole. Julkisuudella on paljon positiivisiakin puolia. Pääsen matkustamaan, tapaamaan ihmisiä, näkemään maailmaa.”

Mutta eikö julkisuuden henkilönä myös jää paitsi jostain?

”Jotain menettää, jotain saa. Tähtien sodan aikaan kävin lukiota, se ei ollut edes yksityiskoulu. Kävin bileissä, klubeilla, join kännit. Ei silloin levitelty kuvia minusta tekemässä typeryyksiä. Edes neljän vuoden yliopistoajaltani ei ole yhtään paparazzikuvaa. Olin kai onnekas, mutta tuntuu, ettei tämä nykyajan juoruteollisuus, nettisivut ja lehtien häpäisykulttuuri, ole kuin muutaman vuoden vanha juttu.”

Niin, Tähtien sodat. Fiksuista elokuvista pitävien kulttuurinystävien silmissä Portman on arthouse-elokuvien, kuten Léonin, Wong Kar-wain My Blueberry Nightsin (2007) ja Milos Formanin Goyan aaveiden (2006) tähti. Monet muistavat Portmanin loistoroolin Unelmien tyttöjen (1996) pikkuvanhana Martyna.

Mutta Hollywoodin näkökulmasta hänen arvonsa on täysin George Lucasin ansiota. Lucasin uudet kolme Star Warsia, joissa Portman on Padmé, Luke Skywalkerin äiti, ovat surkeudestaan huolimatta viime vuosikymmenen suurimpia hittejä.

”Ne ovat hyvin tehtyjä elokuvia, ja suosiosta voi päätellä, että fanit rakastivat niitä”, näyttelijä toteaa nyt – ei mitenkään innoissaan, eikä jaksa jatkaa aiheesta.

Portmanin roolivalinnoissa on rohkeutta. Vuoden 2005 keväällä hänellä oli elokuvat sekä Berliinin että Cannesin festivaaleilla – Berliinissä jättibudjetin Hollywood-tieteistoimintaelokuva V niin kuin verikosto, Cannesissa israelilaisen Amos Gitain minimalistinen draama Free Zone, jota ei sen koommin ole juuri nähty.

V herätti kohua, koska siinä terroristit olivat sankareita. Portman on kertonut ihastuneensa tarinaan juuri siksi. Free Zoneen hän lähti isänmaallisista syistä, tukeakseen synnyinmaataan.

”Ei sitä oikein suunniteltu etukäteen. Kuvasimme ja keksimme. Olisi ihanaa tehdä enemmänkin elokuvia Israelissa.”

Urheilijoilla ja elokuvatähdillä on yksi asia yhteistä: harva heistä on opiskellut toisen ammatin pahan päivän varalle. Portman on poikkeus – hän voisi työskennellä myös psykologina. Tähtien sotien jälkeen Portman jätti parit isot elokuvat tekemättä ja suoritti tutkinnon Harvardista.

”Täällä Euroopassa yliopistotutkinto on vähän eri asia, Yhdysvalloissa se ei tarkoita suoraa tietä uralle”, Portman vähättelee. ”Psykologiaa voisi ajatella vaikka harrastuksenani.”

Ja eihän siitä enää mitään tulisi.

”Mieti nyt, olisi liian outoa istua vastaanotolla. Sehän tuntuisi siltä, että näyttelijä esittää psykologiasi.”

Hollywoodia ei muutenkaan tunneta paikkana, jossa lukeminen olisi suosittu harrastus. Pitääkö Portman itseään älykkönä?

”Koska luen kirjoja… Hassua, että tästä joutuu puhumaan, ikään kuin sitä pitäisi selitellä”, hän naurahtaa hyväntahtoisesti.

”Koska luen, ja ennen kaikkea koska voin kertoa lukevani kirjoja, minusta on ilmeisesti levinnyt käsitys, että olisin intellektuelli ja kuuluisin johonkin erikoiseen ryhmään. Mutta mitä se tarkoittaa, miksi se on puheenaihe?”

Tätä kysymystä tähti on selvästi joutunut pohtimaan usein.

”Tavallaan kyse on siitä, miten media haluaa luoda brändejä ja leimoja. Kirja-Natalie. Ei minulla missään tapauksessa ole mitään lukutoukan imagoa vastaan. Parempi se, kuin että minua pidettäisiin vaikka salaliittoteorioihin uskovana hörhönä.”

Portman tekee tietysti myös kansainvälistä hyväntekeväisyystyötä, kuten kaikki imagostaan huolehtivat tähdet. Hän on satsannut kestävimpään kehitykseen – mikrolainoihin. Finca-organisaatio myöntää niitä köyhimmissä maissa, ensisijaisesti naisille.

”Ne ovat nykyisen tiedon mukaan ehdottomasti tehokkain tapa auttaa talouskasvua kehitysmaissa”, näyttelijä tietää.

Kymmenen miljoonaa osumaa. Niin paljon hittejä saa, kun naputtelee Natalie Portmanin nimen Googleen. Niistä useampi kymmenentuhatta käsittelee sitä, riisuutuuko Portman todella alastomaksi Goyan aaveissa.

Vastaus kuuluu: ei. Elokuvan kidutuskohtauksissa Javier Bardemin kynsiin joutui alaston sijaisnäyttelijä, ja myöhemmin Portman valitti, että nekin kohtaukset laitettiin elokuvaan hänen tietämättään.

Mitä kauniimpi, sirompi ja siveämpi näyttelijä, sitä ahnaammin yleisö ja media haluavat nähdä ihannetyttönsä alasti. Portmanin odotetusta nakuilusta on huhuttu todennäköisesti enemmän kuin kenenkään muun näyttelijän. Laatulehdissäkin on odotettu hetkeä, jolloin vaatteet vihdoin putoavat.

Nuoria ja kauniita naisnäyttelijöitä houkutellaan paljastelemaan isoilla rahoilla  – kerrotaan, että Halle Berry näytti rintansa Swordfish-jännärissä, kun hänen miljoonan dollarin palkkionsa tuplattiin yhden kohtauksen vuoksi.

Portman on uhrautunut elokuvien vuoksi, esimerkiksi ajamalla hiuksensa V niin kuin verikostoa varten. Mutta hän kieltäytyi visusti alastonkohtauksista ennen elokuvaa Closer – Iholla (2004). Eikä Portmania nähty alasti lopulta siinäkään. Kohtaukset poistettiin ja tarinan mukaan filminpätkät poltettiin, etteivät ne päätyisi vääriin käsiin.

”Se oli Miken (ohjaaja Nichols) päätös, en tiedä, vaikuttiko mielipiteeni asiaan”, elokuvassa stripparia näytellyt Portman sanoo.

”Olin suostunut kohtauksiin, ne eivät olleet mitenkään erityisen hurjia. Mutta elokuva ei kaivannut niitä.”

Lopulta Portman riisuuntui – no, suunnilleen – ystävänsä Wes Andersonin lyhytelo-kuvassa Hotel Chevalier (2007). Se oli itsenäinen osa Darjeeling Limited -elokuvaa, jossa Portman näytteli myös. Joissain maissa, kuten Suomessa, Hotel Chevalieria esitettiin elokuvateattereissa Darjeelingin alkukuvana.

Internetissä se ylitti ensimmäisenä videona 500 000 iTunes-latauksen rajan.

Juorulehtien välitön reaktio oli levitellä vahingoniloista huhua, että Portmania kaduttaisi. Sekin oli liioittelua.

”Olen todella ylpeä Wesin elokuvasta. Ikävää on vain se, mitä ihmiset tekevät alastomuudella jälkikäteen”, Portman sanoo viitaten nettisivuihin, joilla elokuvista napsaistuja yksittäisiä alastonkuvia esitellään kuin pornoa.

”Kauneus kuuluu asiayhteyteen. Ärsyttää, kun kuvat irrotetaan siitä. Ja sitten itse elokuva unohtuu, kun alastomuudesta tulee puheenaihe.”

Natalie Portmanin poikkeuksellisiin ansioihin voi lukea myös sen, että hän on selvinnyt erinomaisesti lapsitähden uralta toisin kuin moni muu.

Hän suunnittelee myös tulevaa uraansa kunnianhimoisesti. Portmanin ensimmäinen oma ohjaus, lyhytelokuva Eve, esitetään syyskuun alussa Venetsian elokuvafestivaaleilla. Hän on kertonut aikeistaan ohjata israelilaiskirjailija Amos Ozin romaani Tarina rakkaudesta ja pimeydestä. Elokuvasta tulisi hepreankielinen.

Hän ohjaa myös episodin elokuvaan New York, I Love You.  Muut ohjaajat ovat kovia nimiä, kuten Hughes-veljekset, saksanturkkilainen Fatih Akin ja japanilainen Shunji Iwai.

Niin, ja Scarlett Johansson. Tietenkin. Se toinen newyorkilainen supertähti. Se syntisempi. Se seksipommi.

Mitä Portman ajattelee Johanssonista?

”Scarlett on äärimmäisen vahva ja sanoo aina, miltä hänestä tuntuu”, Portman luonnehtii. ”Useimmat naiset, minä mukaan lukien, eivät ole niin suorasukaisia. Hän sanoo, mitä ajattelee. Oli inspiroivaa olla siinä seurassa.”

Entä tunteeko hän kilpailevansa paikastaan?

”Hollywoodissa monet pohtivat tuollaisia kysymyksiä. Se voi repiä kappaleiksi. Jos alkaa asettaa itselleen kaupallisia maaleja tai kokee, että taistelee asemastaan jossain ‘huipulla’, -silloin on jo menettänyt pelin. Mutta en ole hollywoodia – en elä vain Hollywoodista. En tietenkään voi olla varma, mitä teen kymmenen vuoden kuluttua – mitä vain voi tapahtua. Jos voin tehdä elokuvia, joilla on joku tarkoitus, se riittää.”

Mutta idealisti ei sulje ovia.

”Tai ehkä teen jotain muuta kuin näyttelen. En haluaisikaan vielä tietää.”

Image 7/2008

Julkaistu: 14.4.2011