Nämä Suomen NHL-lupaukset paransivat osakkeitaan – tämä osa-alue erotti Aatos Koivun muista: "Tavallista vaarallisempi"

Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue aloitti kautensa poikkeuksellisen vahvasti ja voitokkaasti Minneapolisissa järjestetyssä jokavuotisessa World Junior Summer Showcase -turnauksessa.

Nuoret Leijonat hävisi tapahtuman avausottelun Yhdysvaltojen valkoiselle joukkueelle, mutta rallatteli sen jälkeen neljään perättäiseen voittoon, ottaen arvokkaat päänahat muun muassa Kanadasta ja Yhdysvaltojen lopputurnauksen ajaksi yhdistetystä ykkösjoukkueesta. Turnausvoitto ratkesi 3–1-voiton myötä päätösottelussa Ruotsia vastaan.

Käyn tässä jutussa läpi laajemmin turnauksen antia Nuorten Leijonien näkökulmasta, pitäen jo vahvasti silmällä ensi talven alle 20-vuotiaiden MM-kisoja ja niihin liittyviä pelaajavalintoja.

Aatos Koivun esiinmarssi

Yksikään WJSS:ssä pelannut NHL-lupaus ei kirvoittanut turnausviikon aikana yhtä paljon otsikoita kuin Aatos Koivu. Iso syy tähän on luonnollisesti se, kuinka fanaattisesti Montreal Canadiensin fanit suhtautuvat omiin tulevaisuuden lupauksiinsa, mutta Koivu myös antoi kehuille katetta omilla otteillaan. Pelaten turnauksen aikana niin laidalla kuin keskellä, TPS-hyökkääjä oli koko tapahtuman tehokkain maalintekijä kuudella täysosumallaan ja jakoi pistepörssin voiton Ruotsin Jack Berglundin kanssa, molempien nakuttaessa viiteen otteluun seitsemän pistettä.

Kirjoitin jo taannoin Aitioon laajemmin Koivusta ja etenkin hänen laukauksestaan, jonka vaarallisuudesta hän muistutteli käytännössä jokaisessa tämän turnauksen ottelussa. Suomen ykkösylivoima oli rakennettu pitkälti hänen tulivoimansa varaan, ja tulokset olivat kiistattomia, Koivun maalatessa turnauksen aikana vasemmalta siiveltä niin ranteella kuin suoraan syötöstä.

Onnistumisten myötä alati kasvanut itseluottamus oli turnauksen edetessä konkreettisesti havaittavissa, ja hän alkoi ampumaan entistä hanakammin erilaisista tilanteista. Koivun kyky vaihtaa laukauksen lähtökulmaa aivan viime hetkillä erotti hänet muista Suomen joukkueen pelaajista, ja teki hänen monesta kauempaakin lähteneestä suorahyökkäyslaukauksesta tavallista vaarallisempia.

Laukauksen lisäksi Koivulta nähtiin turnauksen edetessä muutamia taidokkaita kiekonkäsittelysuorituksia ja harhautuksia, myös ajoittaisia fiksuja syöttöketjutuksia transitioissa. Tasaviisikoin hän ei vieläkään ollut yhtä dominoiva kuin ylivoimalla, mutta toisaalta paransi suorittamistaan päästyään luonnolliselle pelipaikalleen – eli sentteriksi – turnauksen viimeisiin otteluihin.

Tulevia U20-kisoja ajatellen tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, miten Suomi sommittelee ylivoimansa; ykköskoostumuksen vasemmalle siivelle laukojaksi on tarjolla myös erittäin painavasta kudistaan tunnettu Emil Hemming, joka ei ollut mukana WJSS:ssä. Joka tapauksessa tämä turnaus käytännössä varmisti Koivun paikan kisakoneessa, mikäli hän säilyy pelikunnossa.

Ykköspakin viitta on siirtymässä Daniel Nieminen harteille

Jo edellisissä kisoissa C-kirjainta rinnassaan kantaneen Aron Kiviharjun asema Nuorten Leijonien kapteenina ja henkisenä johtajana on kiistaton, mutta pelillisesti on hyvin mahdollista, että Suomen ykköspakki ensi talven MM-kisoissa tulee olemaan Daniel Nieminen. Sitä Pelicans-puolustaja oli ainakin tässä turnauksessa, kirjauttaen viiteen otteluun kuusi syöttöpistettä, joista neljä toiseksi viimeisessä ottelussa Yhdysvaltoja vastaan.

Niemisen luistelun erinomaisuuden tietävät jo kaikki Pelicansin otteluita viime kaudella tarkemmin seuranneet, ja myös WJSS:ssä hän oli kiistatta yksi parhaiten liikkuvista pelaajista kaikki joukkueet huomioiden. Hän pystyi jatkuvasti irrottautumaan kärkikarvaajasta muutamilla räjähtävillä potkuilla, mutta samalla hän oli myös aiempaa varmempi syöttelijänä, yhdistäen nämä kaksi ominaisuutta luodakseen jatkuvasti etua transitiotilanteissa. Hyökkäyssuuntaan hän oli kiistatta Suomen parhaiten suoritunut puolustaja, luoden kiekollisella ja etenkin kiekottomalla aktiivisuudellaan ja osallistumisellaan useita vaarallisia tekopaikkoja pelkästään turnauksen päätösottelussa Ruotsia vastaan, suoriutuen hyvin myös ylivoimalla.

Jos Kiviharjua ja Niemistä verrataan pelaajina, on edellä mainittu edelleen edellä pelikäsityksen ja -ymmärryksen osalta. Luistelussa on kuitenkin tällä hetkellä vielä isompi ero Niemisen hyväksi, ja se mahdollistaa hänelle paljon etenkin hyökkäyssuuntaan. Etu ei ole vain teoreettinen, vaan hän myös oppii koko ajan hyödyntämään tuota valttikorttiaan paremmin ja paremmin.

Nashville Predatorsin päätös valita jo kertaalleen aiemmin varattavissa ollut Nieminen tämän kesän varaustilaisuuden kuudennella kierroksella näyttäytyy tämän tapahtuman valossa entistä parempana ratkaisuna.

Ketkä paransivat asetelmiaan MM-kisavalintoja ajatellen?

WJSS ja muut ennen MM-kisoja järjestettävät turnaukset ovat monille pelaajille kriittisiä näytönpaikkoja kisavalintoja ajatellen, niin myös tänä vuonna.

Hyökkääjistöstä pelipaikkaa hamuavista yksilöistä Leo Tuuva pelasi koko turnauksen isossa roolissa kärkiketjuissa ja ykkösylivoimalla. Tehojen osalta potentiaalia olisi ollut parempaankin, mutta hän ehti kyllä väläyttelemään niitä taitoja ja ominaisuuksia, jotka tulevat tekemään hänestä erittäin mielenkiintoisen seurattavan alkavalla kaudella. Hyökkäyssuuntaan Suomella ei ole kisavalintoja ajatellen vaihtoehdoissa kovinkaan montaa pelaajaa, joilta löytyy Tuuvan laukaus- ja pelintekotaidon yhdistelmää. Paikka kisakoneessa vaatisi kuitenkin sitä, että hän pystyy vakiinnuttamaan itsensä syksyllä kokoaikaiseksi Liiga-pelaajaksi heti tänä syksynä.

Hyökkäävään rooliin tarjolla on myös Matias Vanhanen, jonka pelisilmästä ja syöttövalikoimasta nähtiin tässäkin turnauksessa useita esimerkkejä. Toisaalta myös hän tarvitsisi kisoja ajatellen ennen kaikkea hyökkäävän roolin, mieluusti myös ylivoima-aikaa. Turnauksessa ilman pisteitä jäänyt Max Westergård on monipuolisempi vaihtoehto ja soveliaampi pelaamaan myös alemmissa ketjuissa, vaikka hänen pelintekotaidot eivät päässeet tässä turnauksessa oikeuksiinsa.

Jasper Kuhta puolestaan teki tässä turnauksessa Koivun jälkeen eniten maaleja kaikista suomalaisista, ja on varteenotettava vaihtoehto kolmos- tai nelossentteriksi, riippuen toki myös siitä, päästääkö Buffalo Sabres Konsta Heleniuksen osallistumaan hänen kolmansiin nuorten MM-kisoihinsa. Nelossentteriksi on tyrkyllä myös Atte Joki, joka suoritti kyseisessä roolissa varsin kohtalaisesti läpi turnauksen. Myös nelosen laidassa pelannut Onni Kalto voidaan laskea turnauksen onnistujiin.

Pakiston osalta palapeli on selkeämpi, sillä jo viime vuoden joukkueessa oli mukana yhteensä viisi vuonna 2006 syntynyttä suomalaispuolustajaa, jotka ovat kaikki edustuskelpoisia myös tulevana talvena. Lisäksi nuoremmista ikäluokista on nousemassa haastajia varsin rajallisesti.

WHL:n mestaruuden viime vuonna voittaneet Veeti Väisänen ja Niilopekka Muhonen eivät olleet mukana WJSS:ssä, mikä avasi näytönpaikat Lasse Boeliukselle ja Julius Saarelle, edellä mainitun päästessä ajoittain pelaamaan myös ylivoimalla. Heistä juuri Boelius lienee tällä hetkellä lähempänä kisapaikkaa, väläytellen turnauksen aikana luistelutaitojaan ja luoden joitain tilanteita myös hyökkäyssuuntaan, joskin tekeminen puolustussuuntaan olisi voinut olla ajoittain parempaa.

Maalivahtiosasto tulee olemaan odotetun laadukas

MM-kisoja ajatellen Suomen joukkueen maalivahtiosaston tasokkuudesta ei toki ollut liiemmin epäilyksiä aiemminkaan. Tämä turnaus kuitenkin vahvisti entisestään mielikuvaa siitä, että Nuorten Leijonien maalivahtitrio voi hyvinkin olla koko kisojen laadukkain.

Jo viime kisojen parhaaksi maalivahdiksi valittu Petteri Rimpinen aloitti WJSS:ssä kaksi viimeistä ottelua, ollen avainroolissa etenkin turnausvoiton ratkaisseessa Ruotsi-ottelussa, jossa Kiekko-Espoo-torjuja joutui etenkin alussa ja lopussa tekemään urotekoja vastustajan vyöryttämisen pysäyttämiseksi. Niin ikään jo viime vuoden MM-joukkueessa mukana ollut Kim Saarinen ei ollut vielä parhaimmillaan turnausavauksessa Yhdysvaltojen valkoista joukkuetta vastaan, mutta Kanada-ottelussa häneltä nähtiin useita voiton kannalta kriittisiä pelastuksia, muun muassa useampia torjuttuja läpiajoja. Vuoden Rimpistä ja Saarista nuorempi, hieman yllättäenkin ilman NHL-varausta tänä kesänä jäänyt Patrik Kerkola suoritti myös mukiinmenevästi Yhdysvaltojen sinistä joukkuetta vastaan.

Lienee tässä vaiheessa jo varsin todennäköistä, että nämä kolme tulevat muodostamaan Suomen maalivahtitrion myös tulevissa MM-kisoissa. Rimpisen ja Saarisen kohdalla puhutaan - ilman loukkaantumisia ja sairastumisia - varmoista valinnoista. Kerkolan valintaa yli esimerkiksi jo viime kaudella Liigassa ykköstorjujan viittaa kantaneen Masi Härkösen puoltaa taas se, että Suomen tapana on ollut valita mukaan ainakin yksi pääikäluokkaa nuorempi torjuja imemään oppia ja kokemusta tulevaisuutta ajatellen.