Havunopsakki, kiviseeprahypykki ja huonesopikki – nämä eivät ole Harry Potterin ihmeotuksia vaan alivuokralaisiasi
Ilmojen kylmetessä moni luonnossa elävä pikkueläin hakee suojaa rakennuksista. Sinunkin nurkissasi saattaa majailla huoneyökkönen tai museokuoriainen.
On alkutalven harmaa päivä, kun katselen ikkunasta pihalle. Yhtäkkiä näkökenttääni osuu nopea kahdeksanjalkainen otus. Se pysähtyy ikkunalle, ja valoa vasten erotan sen paksut, karvaiset jalat.
Sehän on kuin jokin trooppisen maan tarantula! Ainakin läheltä katsottuna.
Kyseessä on tuiki tavallinen Suomen metsissä elävä hämähäkkilaji, havunopsakki (Philodromus margaritatus). Se on vain siirtynyt sisätiloihin talvea pakoon.
Suomen suurin hämähäkki taas viihtyy sisätiloissa kesät talvet: varastohämähäkki (Tegenaria atrica) voi kasvaa seitsemänsenttiseksi etujaloista takajalkoihin mitattuna. Raajat ovat karvaiset ja pitkät verrattuna ruumiiseen.
Varastohämähäkki on vieraslaji, joka on saapunut Suomeen todennäköisesti laivojen tavarakonteissa. Runsaimmin sitä havaitaan edelleenkin rannikkokaupungeissamme. Muiden sisätiloissa elävien petojen tavoin se tuholaiskantaa tehokkaasti kurissa. Se syö koiperhosia, kuoriaisten toukkia, lutikoita ja muita hyönteisiä.
Hämähäkkien nimet ovat viime vuosina muuttuneet hieman oudoiksi. Varmaan ne ovat ihan kuvaavia, ja kai niihin tottuu, mutta opettelemista niissä riittää.
Nimistön laadinta perustuu lajien tieteellisten nimien, vanhojen vakiintuneiden suomenkielisten nimien ja lajien elintapojen vertailuun.
Yleisesti ottaen vanhojen nimien hämähäkki-päätteet korvataan -kki-päätteillä. Esimerkiksi susihämähäkki on nykään susikki, ristihämähäkki ristikki, hyppyhämähäkki hypykki ja niin edelleen.
Huonesopikki elää ihmisasumuksissa vakituisesti. Se saa tarvitsemansa veden saaliista ja kestää hyvin kuivuutta. Moni sisätilojen hämähäkkilaji pystyy olemaan syömättä jopa vuoden.
Huonesopikin verkko alkaa esimerkiksi pesukoneen tai seinän nurkasta ja laajenee suppilomaisesti ympäristöönsä. Jos verkkoa koskettaa, huonesopikki singahtaa ulos piilostaan salamannopeasti, koska se olettaa saaliseläimen tulleen paikalle.
Kerrotaan, että huoneen nurkkaukseen taloksi asettunutta huonesopikkia voi ruokkia kärpäsillä ja toukilla ja pitää sitä ikään kuin lemmikkinä. Huonesopikki voi elää vuosia.
Muita kotien sisätiloissa viihtyviä kahdeksanjalkaisia alivuokralaisia ovat esimerkiksi pilkkupavukki, karhukki, kiviseeprahypykki ja pussikki.
Makuuhuoneessa näkyy liikettä. Pieni perhonen pyristelee ilmassa vilkkain siiveniskuin ja laskeutuu tapetille.
Huoneyökkönen (Paradrina clavipalpis) on yökkösiin kuuluva perhonen, joka elää sisätiloissa. Sen toukka pystyy elämään pelkillä leivänmuruilla ja käyttämään ravinnokseen jopa sahanpurua.
Huoneyökkösen toukka talvehtii täysikasvuisena. Sisätiloissa se usein koteloituu jo syksyllä, kun taas luonnonoloissa vasta keväällä.
Huoneyökköstä ei ole aina helppo erottaa muista samankaltaisista yökköslajeista. Sen tuntomerkkejä ovat valkoiset ja tummanruskeat täplät punertavanruskeissa etusiivissä. Siipien takareunassa on tummaruskea aaltoviiru ja musta katkojuova. Aikuisen siipien kärkiväli 28–34 millimetriä.
Sisälle kannettujen polttopuiden seasta saattaa lennähtää siivilleen värikäs neitoperhonen tai nokkosperhonen.
Jos lattialla ja nurkissa on paljon leivänmuruja, sinne kerääntyy myös ötököitä.
Museokuoriainen (Anthrenus museorum) on noin kolme milliä pitkä, tummanruskea, pyöreähkö kuoriainen, jonka peitinsiivissä on vaaleita kuvioita. Sään viiletessä se etsii talvehtimispaikkaa rakennuksista ja hakeutuu kevään tullen takaisin luontoon.
Museokuoriainen kuuluu haaska-kuoriaisiin, ja niiden toukat voivat syödä reikiä esimerkiksi vaatteisiin.
Myös harsokorennot ovat yleisiä sisätiloissa talvisaikaan, ja saattaapa sisälle kannettujen polttopuiden seasta lennähtää siivilleen värikäs neitoperhonen tai nokkosperhonen.
Ikävämpiä sisätilojen kutsumattomia vieraita ovat torakat. Ne ovat erittäin nopealiikkeisiä ja yöaktiivisia hyönteisiä, jotka tulevat esiin vasta pimeällä. Torakoille kelpaa lähes mikä tahansa eloperäinen aines. Niistä on sanottu, että ne todennäköisimmin selviäisivät hengissä ydinsodasta.
Suomessa elää kaksi luonnonvaraista torakkalajia, jotka viihtyvät metsissä. Sen sijaan sisätiloissa asustavat torakkalajit ovat kulkeutuneet tänne ihmisen mukana.
Kodeissa on monia paikkoja, joihin pikkuotukset voivat asettua taloksi: puurakenteet, linnunpesät, elintarvikkeet, vaatteet ja muut tekstiilit, kirjahyllyt, ikkunat ja kukkaruukut sekä etenkin kellarit ja kosteat tilat.
Vanhoissa taloissa pikku alivuokralaisia näkee todennäköisesti enemmän kuin uusissa, sillä nykyiset talot ovat tiiviitä, eikä otuksille jää niissä paljon kulkureittejä.
Myös kotitaloudessa noudatettava hygienia- ja siisteystaso vaikuttaa: jos lattialla ja nurkissa on paljon leivänmuruja ja muuta töhnää, todennäköisesti sinne kerääntyy myös pikkueläimiä – niin hyönteisiä, hämähäkkejä kuin jyrsijöitä.
