Lapsuudenkaverit Aiska ja Tintti kohtasivat vuosikymmenten jälkeen uudelleen ja rakastuivat – Koska naisparia ei päästetty vihille kirkossa, he sanoivat ”tahdon” kirkon portailla
Keski-iässä rakastuneille Aino-Maija ja Outi Elonheimolle oli itsestään selvää, että he haluavat naimisiin kirkollisin menoin.
Helsinkiläisessä paritalon puolikkaassa tuntee heti olonsa kotoisaksi. Olohuoneen seinillä on paljon tauluja, pöydällä kirja- ja lehtipinoja. Valkea länsiylämaanterrieri Tui loikoilee tyytyväisen näköisenä sohvan vieressä.
Täällä asuvat Aiska eli Aino-Maija, 62, ja Tintti eli Outi, 58. Kun pariskunta avioitui seitsemän vuotta sitten, Aino-Maija Hiltunen otti puolisonsa Outi Elonheimon sukunimen.
– Tui on meidän häälahjamme. Aluksi minusta tuntui, etten ole mikään koiraihminen, mutta nyt rakastan sitä kovasti, Aiska sanoo.
Hän on työskennellyt 20 viime vuotta Helsingin yliopistossa valtakunnallisen sukupuolentutkimusverkon Hilman suunnittelijana.
– Opiskelin humanistisessa tiedekunnassa uskontotiedettä sekä lisäksi sosiologiaa ja sukupuolentutkimusta, Aiska kertoo.
Hän on kotoisin Pohjois-Karjalan Nurmeksesta, jossa myös Tintti vietti pari ensimmäistä elinvuottaan. Tintin äiti ja Aiskan isä työskentelivät opettajina samassa koulussa, ja perheet ystävystyivät keskenään. Molempien äidit elävät edelleen.
– Pappi-isäni ensimmäinen työpaikka oli Nurmeksessa. Pian kuitenkin muutimme Kuopioon, jossa myös opiskelin myöhemmin yleislääketieteen erikoislääkäriksi asti, Tintti kertoo.
Hän työskenteli Helsingin yliopistossa 16 vuotta, mutta on nyt palannut ”ihan lääkärin töihin”. Tintin päivätyöpaikka on Porvoon kotihoidon yksikössä, ja lisäksi hän tekee keikkoja kuntoutuslääkärinä Punkaharjulla ja Ähtärissä.
Viimeksi toisensa lapsina nähneet naiset tapasivat 35 vuoden tauon jälkeen Helsingin yliopistossa pedagogiikan kurssilla. Aiska kertoo tunnistaneensa Tintin nimestä.
– Tauolla menin varmistamaan asian ja kysyin, saanko esittää kolme henkilökohtaista kysymystä: ”Oletko Kuopiosta? Ovatko vanhempasi Leena ja Markku? Sanotaanko sinua Tintiksi?” Hän oli hetken hiljaa ja vastasi: ”Kyllä sinäkin olet ihan äitisi näköinen.”
Pari vuotta tuon tapaamisen jälkeen Aiska ja Tintti alkoivat seurustella. Vajaan vuoden kuluttua he menivät kihloihin ja pari vuotta myöhemmin naimisiin. Häitä piti odottaa vuoteen 2017, jolloin lakia muutettiin niin, että myös samaa sukupuolta olevat saattoivat solmia avioliiton.
– Olemme molemmat körttisuvuista, joissa on paljon pappeja, ja meillä on kristillinen vakaumus. Meille oli selvää, että haluamme kirkollisesti naimisiin, Aiska sanoo.
”Meidät vihittiin kristilliseen avioliittoon provokatiivisesti kirkon portailla. Silloinen Mikkelin piispa teki kantelun, mutta se ei johtanut mihinkään.”
Kirkolle asia ei ollut yhtä selkeä. Kirkolliskokous kiistelee homoparien vihkimisestä edelleen. Aiska ja Tintti vihittiin Hirvensalmella lähellä heidän kesäpaikkaansa. Vieraita oli kutsuttu lähes parisataa, ja Aiskan äiti oli tehnyt parille vihkiryijyn.
– Vihkijäksi oli pyydetty Tintin kummisetä, eläkkeellä oleva pappi Pekka Kivekäs. Saimme järjestää viikkomessun vihkimisen jälkeen, mutta kirkkoherra kielsi itse vihkimisen kirkossa. Niinpä meidät vihittiin kristilliseen avioliittoon provokatiivisesti kirkon portailla. Silloinen Mikkelin piispa teki Pekka Kivekkäästä kantelun, mutta se ei johtanut mihinkään toimiin, naiset kertovat.
– Meitä loukkasi suuresti, että meidät jätettiin kirkon ovien ulkopuolelle, koska meitä pidettiin niin syntisinä valitsemamme elämänmuodon takia, Aiska sanoo.
Tulevaa enteili jo parin kuulutuksiin liittynyt kömmähdys.
– Meidät piti kuuluttaa Espoon tuomiokirkossa, mutta kuulutukset jätettiin lukematta, Aiska kertoo.
Naiset korostavat, etteivät he syytä yksittäisiä kirkkoherroja tai piispoja, vaan kirkon epätasa-arvoista toimintaa avioliittokysymyksessä.
Usko on eri asia kuin kirkon toiminta. Tintti sanoo, että usko on ollut hänelle itsestään selvää nuoresta asti. Sen varassa uskaltaa elää ja kuolla.
Aiska osallistui aikanaan seurakuntanuorten toimintaan, mutta opiskelujen myötä kirkossa käynti jäi eikä kiinnostanut häntä pariinkymmeneen vuoteen.
– Sitten lapseni syntyi, ja halusin, että hänet kastetaan. Eroni hänen äidistään oli rankka, ja aloin taas käydä kirkossa. Huomasin, että yksinkertainen jumalanpalvelus antaa lohtua, Aiska kertoo.
Nykyisin hän käy kerran kuussa Nurmeksessa vanhan äitinsä luona. Heille on tärkeää veisata iltaisin virsiä ja käydä hautausmaalla, jossa lepäävät äidin vanhemmat ja puoliso.
– Äiti selittää heille hautakiven äärellä, että kohta hänkin tulee tänne. Minulle tulee sukupolvien ketjusta turvallinen tunne.
Aiska seurusteli nuorena myös miesten kanssa, mutta naissuhteet tuntuivat omimmalta. Vuosituhannen vaihteessa hän sai naispuolisen kumppaninsa kanssa lapsen, joka on nyt 25-vuotias. Sateenkaariperheet olivat vielä tuolloin harvinaisia.
– Lapseni biologinen äiti on entinen kumppanini. Erosimme, kun lapsemme oli viisivuotias.
Aiska sanoo, ettei 1980-luvulla ollut helppoa kertoa suuntautumisestaan.
– Kun tuolloin aloin seurustella naisten kanssa, toin heitä kotiinkin, mutta asiasta ei paljon puhuttu. Lapseni syntymäkin oli läheisilleni vähän outo, mutta kuitenkin iso ja iloinen asia.
Aiska oli Tintin ensimmäinen naispuolinen kumppani.
– Silloin valitsin lopullisesti suuntani. Pohdin kovasti, miten kerron asiasta perheelleni. Äidille paljastamista helpotti se, että hän oli vähän aiemmin kirjoittanut Savon Sanomiin myönteisesti homoihin suhtautumisesta.
Tintti otti valokuvan lehtijutusta ja lähetti sen sähköpostilla sekä äidilleen että kaikille sisaruksilleen.
– Kirjoitin, että hyvä äiti! Hienosti olet tämän kirjoittanut, ja nyt sitten käytännön harjoituksiin: olen alkanut seurustella Aino-Maija Hiltusen kanssa. Äiti soitti minulle heti luettuaan viestin ja lähetti Aiskalle terveisensä.
Tintti on joskus miettinyt, miten hänen isänsä, vuonna 2008 kuollut hiippakuntadekaani Markku Elonheimo olisi suhtautunut heidän liittoonsa.
– Voisin kuvitella, että isä olisi sanonut: ”No kaikkea sitä… krhm… no milloin minä sitten tulen teidät vihkimään?”
Molemmat nauravat hersyvästi. Aiska sanoo, että he viihtyvät yhdessä ja nauravat samantapaisille asioille.
Tintti jatkaa, että kumppanista piti kertoa sopivalla tavalla niin ystäville, sukulaisille kuin työtovereillekin. Kaikki suhtautuivat myönteisesti.
– Yliopisto on mielestäni helppo työympäristö. Kaikkien pitää ainakin näennäisesti olla suvaitsevaisia, Aiska hymähtää.
”On pakko luottaa siihen, että hyviä voimia on, ja hyvä voittaa pahan kuusi–nolla.”
Homoseksuaalien asema on parantunut huomattavasti viime vuosikymmeninä. Lainsäädännössäkin on menty paljon eteenpäin.
– Tajusin muutoksen suuruuden, kun kuuntelin itseäni vanhempia Setan 50-vuotisseminarissa. En ole koskaan suostunut olemaan kaapissa, mutta en ole myöskään mikään varsinainen lipunheiluttaja, Aiska sanoo.
Molemmat miettivät, että maailmanlaajuisesti homojen oikeuksissa on kuitenkin vielä paljon tekemistä. Tintti tunnustaa, että hän on huolestunut pahuuden leviämisestä – pienelle ihmiselle tulee voimaton olo. Aiska pyrkii olemaan optimistinen.
– On pakko luottaa siihen, että hyviä voimia on, ja hyvä voittaa pahan kuusi–nolla. Asioilla on tapana järjestyä. Se on meidän mottomme.
Aiska kuvailee, että hän on enemmän kaupunkilainen, Tintti taas luontoihminen ja partiolainen.
– Hänen kanssaan on vaikea riidellä, koska hän on niin kärsivällinen ja pitkämielinen.
Tintti huomauttaa, että vähän aikaa sitten kyllä riideltiin jostakin keittiöjutusta.
– Sinä hermostuit, kun minä muka teen niin vähän keittiöhommia!
– Mikä ei tietenkään ole totta, Aiska mumisee.
– On se osittain, koska olet syrjäyttänyt minut keittiöstä!
– Niin, koska minä olen pääkokki, Aiska ilmoittaa ylevästi.
Molemmat purskahtavat taas nauruun.
Tintti kyllä kehuu, että Aiska on todella hyvä ruoanlaittaja, jolle kokkaaminen on taidetta.
Kun puhutaan ”oikeista” riidoista, Aiska tunnustaa hiiltyvänsä yleensä helpommin.
– Tinttiä on vaikea suututtaa. Joskus hän vähän murjottaa, enkä aina tiedä, mistä se johtuu. Varsinaista mykkäkoulua meillä ei kuitenkaan pidetä.
Tintin mielestä heillä on varsin tasa-arvoinen liitto. Tähän on varmaan vaikuttanut se, että he löysivät toisensa vasta keski-iässä ja osaavat ehkä välttää karikoita paremmin kuin nuoremmat.
Parhaat hetket pari viettää maalla kesäpaikassaan, jossa saa olla kahden kaikessa rauhassa. Jokailtainen sauna on molemmille tärkeä rentoutumistapa.
Tintin mielestä Aiska on kiltti ihminen, joka ajattelee hyvin paljon muiden parasta, joskus ehkä vähän liikaakin. Aiska taas kuvailee Tinttiä turvalliseksi.
– Hän on tehnyt minun, koirani ja lapsenikin elämästä helpompaa. Hän ei ole pelkästään älykäs, vaan myös viisas. On hän hauskakin, vaikka en jaksa kaikille pöljille savolaisvitseille nauraa. Tärkeintä on kuitenkin, että hän rakastaa minua, Aiska sanoo lämpimästi.
Ärsyttääkö toisessa mikään?
– Ehkä juuri se, että Aiskan kyky vetää rajoja on välillä heikko. Hän saisi pitää oman puolensa paremmin suhteessaan läheisiinsä, Tintti sanoo.
Minkä piirteen Aiska muuttaisi puolisossaan?
– No ainakin sen, että hän panisi likaiset sukat pyykkikoriin eikä jättäisi lattialle! Ja olisi nopeampi lähtemään. Tintti alkaa touhuta lähtöä hitaasti viisi minuuttia ennen sovittua aikaa. Kun hän on valmis, niin hän huomaa unohtaneensa jotakin. Muuten hän on kyllä ihan mukava rouva!
Parisuhteissa samoja haasteita
Pari- ja perhepsykoterapeutti Henna Aira sanoo, etteivät hetero- ja homoseksuaalien parisuhteet juuri eroa toisistaan. Ei ole myöskään mitään erityisiä ongelmia, jotka nousisivat pintaan nimenomaan nais- tai miespareilla.
– En ole työssäni psykoterapeuttina havainnut, että kahden naisen liitossa olisi erityispiirteitä verrattuna esimerkiksi homomiesten tai heterojen liittoihin. Kaikissa suhteissa voi syntyä ihan samanlaisia haasteita, jotka liittyvät vaikkapa vuorovaikutukseen tai tunne-elämään, Aira kertoo.
Hän on kuitenkin törmännyt karkeaan yleistykseen, että naisparien suhteissa olisi enemmän tunneyhteyttä ja miesparien suhteissa keskityttäisiin yhteyden luomiseen enemmän toiminnan kautta.
– Parisuhteet ovat aina yksilöllisiä ja muotoutuvat niissä elävien ihmisten mukaan. On miespareja, joilla on vahva tunneyhteys, ja se on heille tärkeää. Joillakin naispareilla yhteiselämä taas rakentuu ja vahvistuu nimenomaan toiminnan kautta.
Suomessa homoseksuaalisuus poistui rikoslaista vuonna 1971 ja tautiluokituksesta 1981. Monet homoseksuaalit ovat tunteneet ainakin nuoruudessaan syyllisyyttä suuntautumisensa vuoksi.
– Erityisesti vanhemmat sateenkaari-ihmiset ovat joutuneet elämään salassa. Se on aiheuttanut monelle ahdistusta elämässä. Vasta nyt on alettu puhua enemmän siitä, miten esimerkiksi vanhustenhuolto ottaa huomioon ikääntyneet sateenkaari-ihmiset. Saavatko he esimerkiksi olla palvelutaloissa omia itsejään ja mitä se siellä tarkoittaa?
Vanhustenhuollon työntekijät voivat hyödyntää esimerkiksi Seta ry:n verkkokoulutuksia. Seta ry tukee ja auttaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ja heidän läheisiään sekä järjestää koulutusta ammattilaisille.
– Jos ihminen kuuluu vähemmistöön, äänikin voi kuulua hiljempaa. Setan koulutukset auttavat lisäämään tietoutta ja ymmärtämistä, Henna Aira sanoo.
Asiantuntija: pari- ja perhepsykoterapeutti Henna Aira.
