Apu

Naisleijonat: Kaikkien aikojen kisat, jotka päättyivät kaaokseen

1

Suomi otti historiallista MM-hopeaa upean nousujohteisella ja vahvalla esityksellä, ja naisleijonat nousivat suuren yleisön suosikiksi ja puheenaiheeksi työpaikkojen kahvipöytiä myöten. Se, että kulta hävittiin erittäin kyseenalaiseen tuomariratkaisuun, puhuttaa myös vielä pitkään.
Kuvat SJL/Leijonat.fi

Mikä siinä kestää? Mitä siellä tapahtuu? Miksi? Mitä? Ei voi olla totta.

Suomen joukkue ja valmennus, loppuunmyyty ulvova Espoon areena ja television ääreen liimautuneet katsojat olivat kaikki yhtä typertyneitä, kun Petra Niemisen jatkoerässä iskemä MM-kultamaali hylättiin maalivahdin häirintänä sunnuntai-illan finaaliottelussa.

Kukaan – alkaen pohjoisamerikkalaisista lajisuuruuksista Hayley Wickenheiserista ja Julie Chusta päätyen presidentti Sauli Niinistöön ja lukemattomiin muihin sosiaalisen median käyttäjiin – ei käsittänyt, mitä tapahtui.

Miksi kapteeni Jenni Hiirikoski ei saanut tilanteesta jäähyä, jos kyseessä oli maalivahdin häirintä – ja miten se on mahdollista, kun USA:n veräjänvartija Alex Rigsby oli tullut pitkälle vastaan ulos alueeltaan ja pyrki selvästi pelaamaan kiekkoa kenttäpelaajan asemassa? Miksi Rigsbylle tuomittiin tilanteesta rangaistus, vaikka maali hylättiin pitkän videotarkastelun jälkeen?

Tuomarien tulkintaa ei voi muuksi muuttaa, vaikka se on osoitettavissa virheeksi. USA on maailmanmestari, koska se kukisti Suomen voittolaukauskisassa. Piste.

Mutta muuksi ei muutu sekään, että naisten maajoukkue ja koko naiskiekko nousi upeasti järjestettyjen MM-kisojen myötä aivan uudelle tasolle, mitä yleisön ja median kiinnostukseen ja lajiymmärrykseen tulee.

Pitkä tie ja työ

Todellisuudessa mikään ei tietenkään muuttunut parissa viikossa. Taustalla on vuosikausien ja -kymmenten sitkeä, naureskelusta ja lyttäämisestä sekä karuista olosuhteista piittaamatta tehty työ, jonka tunnetuin ilmentymä on lajin ensimmäisissä MM-kisoissa 1990 teinitähtenä pelannut Riikka Sallinen.

Täysin palvellut Sallinen, 45, väistyy maajoukkueesta, mutta naisleijonien runko koostuu parhaassa iässään olevista tai vasta uransa alussa olevista huippupelaajista.

Maailman parasta naisvahtia Noora Rätyä, peräänantamattomasti takalinjoja ja usein koko joukkuetta kannattelevaa Hiirikoskea ja taiturimaista Michelle Karvista tarvitaan vielä vuosia – mutta esimerkiksi nuorisomaajoukkueissa loistaneet Viivi Vainikka ja Elisa Holopainen osoittivat olevansa jo nyt valmiita aikuisten huippuvauhtiin. Ja he ovat 18-vuotiaita.

Uuden ajan pelaajia ja esikuvia

Susanna Tapanin ratkaisusta yrittää kärkikynää MM-finaalin ratkaisevalla laukomisvuorolla voi olla montaa mieltä, mutta yksi on varmaa. Tapanin valinta oli niin kaukana perisuomalaisesta varmistelusta, virheen pelosta ja maan kiekkopiireissä yhä käsittämättömän usein ”itsekkyydeksi” leimatun ratkaisijaprofiilin välttelystä kuin mahdollista.

Tapanin harhautus – samoin kuin koko kisasuoritus ja etenkin Kanadan historiallinen pudottaminen MM-välierässä – kertoo jotain siitä taitotason, fyysisyyden, itseluottamuksen ja henkisen vahvuuden noususta, jota naisleijonissa on rakennettu kaikessa hiljaisuudessa vuosikaudet.

Asiasta kuuluu suurin kiitos pelaajille, mutta myös tulisieluisen Pasi Mustosen johtamalle valmennusryhmälle. Valmennus tekee töitä yhdessä joukkueen kanssa, ei sen yläpuolella.

Yksin kulkee nopeammin, mutta toisen kanssa kulkee pidemmälle. Tai kuten tennistähti Serena Williams totesi naisurheilun pioneereja ylistävässä ja ennakkoluuloille ilkkuvassa videossaan: ”It’s crazy only until you do it”.

Tämä on se viesti, joka välittyi joka ikiselle kisoja ja Suomen kiekkonaisia seuranneelle pikkutytölle. Ja aika monelle muullekin.

Julkaistu: 16.4.2019