Apu

Nainen kaikkein kaunein



Nainen kaikkein kaunein

Misseys vei Virpi Miettisen huipulle ja takaisin. Viinan, pillerit, syövän sekä velat selätettyään hän on rukouspiirissä käyvä eläkeläinen. Tampereen Viikinsaaren kesäteatteri teki Miettisen elämästä näytelmän.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Ari Ijäs

Pyhäjärvellä puhaltava navakka ahava ei keikuta Hopealinjan laivaa, mutta sen kannella raittiista ilmasta nauttivan Virpi Miettisen, 69, hiuksia tuuli kyllä liehuttaa.

Vuoden 1965 Miss Suomi, yksi tittelin tunnetuimmista kantajista, matkustaa Tampereen Viikinsaareen, jonka kesäteatteri vastikään alkaneena suvena suloisena kertoo Pikku neiti porvoolaisen tarinan.

Näytelmän kirjoittaja, toimittaja Tuula Nieminen on Miettisen ystävä.

– Käsikirjoituksessa olisin ehkä voinut puuttua johonkin, mutta lopulta olen Tuulan ratkaisuille sanonut vain, että olkoon menneeksi. Elämäähän tämä vain on.

Elämää totisesti, ja monissa vaiheissaan mausteista, uskomatontakin.

– Mutta elämääni yhtä kaikki.

Miettisellä hymy on herkässä, vaikka hän vasta toipuu tapaturmasta, jossa vaurioitui neljä kylkiluuta.

– Aika hassusti kompastuin hoidossani olleeseen labradorinnoutajaan, kun kävelin sukkasillani iso maalaus käsissäni.

– Koira vain vingahti lattialla, ja samassa taulu lensi länteen, minä itään.

Haaveri vaati lääkärireissun, parikin. Korkea kipukynnys on auttanut toipilasta, jonka luut saavat nyt luutua rauhassa.

Viime syksynä Miettinen tuli Viikinsaareen katselemaan kesäteatterin  maisemia Pikku neiti porvoolaisessa esiintyvän näyttelijä Hannele Laurin kanssa.

– Tuuli painoi laivan kiville ja olimme monta tuntia jumissa. Tänä kesänä taas autoni hajosi taipaleelle ennen Tamperetta, kun olin tulossa seuraamaan harjoituksia.

Mutta Miettinen vain hymyilee, koska hän uskoo koettelemusten lupaavan hyvää kesädraamalle.

Virpi Miettinen aloittaa onnellisista lopuista, kun hän kertoo Viipurista Porvooseen evakkoon päätyneiden vanhempiensa viimeisistä hetkistä.

– Sain pitää vanhempani ihanan pitkään.

– Isä kuoli vuonna 2005 yli 80-vuotiaana. Äiti eli neljää päivää vaille 90-vuotiaaksi ja nukkui ikiuneen rauhaisasti sylissäni, tutun enkelin odottaessa hänen lähtöään.

Nuorena Miettinen oli äitinsä kanssa jokusen kerran napit vastakkain, kuten tytön kai kuuluukin. Lopulta äidistä ja tyttärestä kasvoi sydänystävät.

Miettinen muistaa isänsä nauraneen, kun tytär vielä 16-vuotiaana leikki nukeilla.

Mutta sitten alkoi elämässä vipinä.

– Olin 18-vuotiaana Miss Suomi ja jo 20-vuotiaana naimisissa paronin kanssa. Siis kartanon emäntä ja vapaaherratar, mutta ihan lapsi vielä silloin.

– Vauhtivuosinani vanhempani lähinnä sietivät minua, mutta onneksi he elivät niin pitkään, että saivat nähdä selviytymiseni.

Pisamainen, ihanainen, nainen kaikkein kaunein hän on.

– Jos minusta ei olisi tullut missiä, olisin opiskellut taiteilijaksi.

Mutta kun kävi näin, haave piti haudata.

– Nyt olen voinut toteuttaa nuoruuteni unelmat ja alkanut maalata maisemia, luontoa, kaikkea kaunista. Viis 50 vuoden viiveestä, sillä kyllä sitä vielä ehtii sutia.

Malliksi Miettinen osui vähän vahingossa Punaisen Ristin hyväntekeväisyysmuotinäytökseen. Sen innoittamana pikkuneiti haki isänsä luvalla alan lisäoppia mallimamma Sanelma Vuorteelta, joka sitten ”pakotti” Miettisen Miss Suomi -mittelöön.

Kotimaassa tuli ykkössija, mutta kansainvälisissä nätteysotteluissa Miettinen sijoittui säännöllisesti toiseksi.

– Hopea ei ollut häpeä, kun kisasin 95 tytön joukossa Miss Universumin kruunusta. Voiton vei Thaimaan tyttö pisteen erolla.

Miettiselle siunaantui silti kansainvälisiä mallintöitä. Amerikan valloitus tosin jäi, kun Miettinen valitsi rakkauden ja sanoi kahdesti ei maailmankuululle muotiagentille Eileen Fordille.

– Katua en osaa, elämäähän kaikki vaan on, Miettinen kuittaa.

Hän viettää parhaillaan 50-vuotistaiteilijajuhlaansa ja sinnittelee pienellä eläkkeellään.

– Usein jääkapissani ei ole muuta kuin valo, sillä eläkkeelläni ei paljoa mällätä.

Silti Virpi Miettinen ei halua valittaa.

– Minulla onnekseni on koti, ja olenhan nyt oppinut huomaamaan, kuinka vähällä ihminen lopulta pärjää.

Miettinen käy Porvoossa puhumassa hengellisessä rukouspiirissä, jota avustavat meijeri, kinkkupalvaamo sekä kaupat.

– Minäkin saan sieltä ruokakassin, joka auttaa aina muutaman päivän eteenpäin.

Miehet lankee hurmioon, ja hän on haltijatar tämän maan, kuvaili Saukki pikku neiti porvoolaista. Virpi Miettisen elämässä sanat toteutuivat ulkoisena loistona, rahana, monina avioliittoina.

– Elin yhdeksän vuotta paronittarena kartanossa seitsemän sisäpalvelijan sun muiden hoivaamana.

Virpi Miettinen osti omilla tienesteillään punaisen Porschen, jolla ajoi ylpeänä tiluksille.

 – Olin ylen ylpeä itse hankkimastani Porschesta, mutta kukaan ei edes huomannut sitä.

Miettisen nykyinen kulkupeli on vanhahko VW Golf, punainen sekin. Miettisen tytär nimesi auton Veritulpaksi. 

Toinen avioliitto vei diplomaattipiireihin, töihin Chanelin muotitaloon sekä varikkoemännäksi Formula 1 -sirkukseen. 

Niki Lauda oli hyvä tuttuni, ja minut saatettiin lennättää F1-kisoista kotikaupunkiini Pariisiin yksityiskoneella.

Pariisin-aikaan sijoittuu Miettisen onnellisin perhetapahtuma, tyttären syntymä.

Kolmas liitto vei Miettisen mukaan taiteilijaelämään ja muun muassa Intiaan, jossa hän osallistui orpojen auttamiseen.

Neljäs liitto varakkaan yrittäjän kanssa ei Miettisen mielestä oikein onnistunut.

– Eroni ovat olleet kriisejä ja pettymyksiä, koska olen aina toivonut onnistumista. Mutta vain elämää nekin ovat olleet.

Kovin koettelemus osui 1990-luvun alkuun ja silloiseen seurusteluun.

– Tuohon elämään kuului lämminverisiä ravihevosia, oma jahti, kolme asuntoa ja matkoja milloin Australiaan, milloin Havaijille.

Miettisen mukaan hurja pintaliito äityi älyttömäksi menoksi, jonka katkaisi yhtäkkinen lama. Kun avokumppanin bisnekset sulivat, se iski myös Virpi Miettiseen.

– Kun tuolloin allekirjoitin pankissa yhden ainoan asiakirjan, se maksoi minulle lopulta puolitoista miljoonaa markkaa.

Samaan aikaan Miettinen kärsi voimakkaasta päihderiippuvuudesta, joka sai alkunsa mallimaailman vaatimuksien kanssa pärjäämisestä.

– Mallien piti pysyä Twiggyn mitoissa ja mahtua vaatekokoon 34–36. Söin vuosikaudet ruokahalua hillitsevää lääkettä.

– En tiennyt, että se sisälsi amfetamiinia, ja kun tuohon yhdistää toisinaan otetun unilääkkeen sekä alkoholin, se vaurioitti elimistöäni.

Miettisen pelasti lopulta Naistenkartano ry:n hoiva Leppävirralla, jossa hän oivalsi olevansa tunnepuolen invalidi.

– Viina ja pillerit olivat pakastaneet tunteeni, ja tien päässä tuntui olevan vain itsemurha. Onnekseni tajusin ihanan asian, että tahdonkin olla rakastava ihminen.

Virpi Miettisen hengellisellä isällä, legendaarisella köyhien ystävällä Veikko Hurstilla oli rakkautta, ja aina lohdun sana.

– Vuonna 1991 menin ensimmäisen kerran kirkkoon siunattavaksi. Tunnustin päättäneeni, etten enää ikinä halua juoda viinaa ja syödä pillereitä, ja pitkän prosessin päätteeksi täytyin pyhällä hengellä.

Tunnustavana kristittynä Miettinen ei tahdo tuputtaa Jumalan sanaa kenellekään.

– Mutta niin vain eräänä iltana kirkossa Joensuussa rukouskieli puhkesi minussa ja tunnustustani kuunnellut väki oli yhtäkkiä pötköllään kirkon lattialla.

Miettinen on oppinut luottamaan Herran huolenpitoon.

– Kun minulta vuonna 2001 leikattiin rintasyöpä, se laittoi arvot uuteen järjestykseen. Syöpä oli jo sanana merkinnyt varmaa kuolemaa. Siksi ajatteluni muuttui, kun ymmärsin, että elämä voi päättyä koska tahansa.

Miettinen säilytti luottamuksensa jumalaansa.

– Minut leikattiin ja hoidettin. Paranin, eikä oireita sen jälkeen ole ollut. 

Maallisen elämän loppu sinänsä on Miettiselle selkeä juttu.

– Henki ja persoonamme sisältävä sielu menevät kirkkauteen, raihnainen siipirikko ruumis puolestaan pannaan maahan.

Myös maalliset asiat lutviutuivat lopulta 20 piinavuoden jälkeen.

– Velkasaneeraukseni sain päätökseen vuonna 2013, ja siitä lähtien olen ollut vapaa kontolleni langenneista veloista.

Viikinsaaren kesäteatterissa Virpi Miettinen seuraa tarinaansa näyttämöltä.

– Rikas elämä? No, ei se ainakaan mitään tylsää ole ollut, hän hymyilee kuin suvi suloinen ja on kuin pikku neiti porvoolainen: suurta rauhaa metsien ja järvi sininen... ●

Teksti Hannu Koskela, kuvat Ari Ijäs

Tampereen Viikinsaaren kesäteatterissa 16.6.–1.8.2015 Tuula

Niemisen kirjoittama näytelmä Pikku neiti porvoolainen. 

Nimilaulun suomennos Saukki, 1965. 

Julkaistu: 26.6.2015