Eeva

Näin syntyi brittiläinen teerituaali

Näin syntyi brittiläinen teerituaali

Julkaistu Eevan numerossa 10/2012.
Teksti Eeva toimitus
Mainos

Pöydällä höyryää kolme hopeista kannua. Yhdessä on kuumaa vettä. Toisessa Lapsang souchongia, savustettua mustaa teetä Kaakkois-Kiinasta ja kolmannessa huippulaatuista Ceylon High Grown -teetä Sri Lankan ylängöiltä. Toisella puolen pöytää kohoaa kolmikerroksinen tarjotin, jolla tarjottavat ovat tiukassa tradition vaatimassa järjestyksessä. Alimpana ovat pienet voileivät. Keskikerroksesta löytyvät skonssit eli teeleivät, joita nautitaan kermavaahdon ja hillon kera. Ylimmäisenä koreilevat erilaiset leivokset, pikkuleivät ja kakut.

Istun vaimoni kanssa lontoolaisen hotellin täpötäydessä salongissa ja seuraan mielenkiinnolla brittiläistä teerituaalia. Sanomattakin on selvää, että tee on taivaallista ja skonssit saavat sukat pyörimään jaloissa. Alan tuntea jonkinlaista orastavaa siirtomaahenkeä ja menneen maailman lumoa. Oloni on kuin BBC:n laatusarjassa. Puuttuu vain Jeremy Irons teekannun kahvasta.

Vatsan täytyttyä alkaa harmittaa. Miksei Suomessa ole vastaavia perinteitä? Munkkikahvit huoltoasemalla eivät yllä ihan samalle tasolle, vaikka niihinkin voi kieltämättä jäädä koukkuun. Olisi tietysti mahdollista muokata perinnettä ja ryhtyä kutsumaan ystäviä vaikka kello kuuden kahveille, mutta kuka siihen aikaan mihinkään kerkeää. Ja siinäpä salaisuus onkin. Kello viiden tee on puhtaasti luokkayhteiskunnan synnyttämä ilmiö. Joutilaan luokan keksintö.

Syyllinen kello viiden teehetken syntyyn lienee kuningatar Victorian seuraneiti, Bedfordin herttuatar Anna Maria Russel. Kaikki alkoi hänen vieraillessaan Belvoirin linnassa 1840-luvun puolivälissä. Tuohon aikaan illallinen syötiin Englannissa varsin myöhään. Sitä edelsi ainoastaan runsas aamiainen ja niin kutsuttu luncheon, kevyt lounas. Ne olivat Bedfordin herttuattarelle liian vähän. Iltapäivisin häntä heikotti. Niinpä hän käski palvelijoitaan salakuljettamaan keittiöstä itselleen teetä ja leipää.

Pian muutkin vieraat liittyivät hänen seuraansa, ja ruokalista laajeni. Palattuaan Lontooseen herttuatar ryhtyi kutsumaan ystäviään luokseen iltapäiväteelle. Ohjelmaan kuului myös kävelyä niityillä. Tapa levisi nopeasti keski- ja yläluokan pariin. Traditio oli syntynyt. Miten yksinkertaista – ja ilman sosiaalista mediaa.

Työväestökin nautti iltapäivisin teetä, mutta ilman hienostelua. Lisukkeena oli sitä, mitä kaapista sattui löytymään. Väitetään, että yläluokka nautti teensä kello neljän aikaan ja keskiluokka tuntia myöhemmin.

Briteille ominaiseen tapaan teen nauttimiseen muodostui tarkka etiketti. Korvatonta teekuppia pideltiin asettamalla peukalo kello kuuden kohdalle ja muut sormet pikkusormea lukuun ottamatta kello kahdentoista kohdalle. Pikkusormea kohotettiin hieman ylöspäin tasapainon vuoksi, mutta sormi ei missään tapauksessa saanut sojottaa suoraan taivaisiin. Korvallista kuppia pideltiin korvasta kahdella sormella. Ehdoton etikettivirhe oli pujottaa sormi korvasta läpi.

Teenjuonti ei kuitenkaan ole juurtunut Suomeen samalla tavoin kuin Britteinsaarille.
Englannissa teetä juodaan 2,3 kiloa henkeä kohden vuodessa, Suomessa ainoastaan 300 grammaa. Pohjoinen heimomme on suodatinkahvikansaa. Kahvia holahtaa kurkuistamme alas kymmenen kilon vuosivauhdilla per asukas. Minkäänlaista etikettiä kahvin nauttimiseen ei ole syntynyt.

Ehdotankin näin syksyn saavuttua, että luomme kansallisen ”kello kahden kahvi”
-tradition. Kahvi nautitaan Arabian Kesäkukkakupeista. Muutkin kupit käyvät, kuten kuksa tai pahvimuki, mutta lautanen pitää olla. Ensin asetetaan sokeripala huulten väliin, sitten kaadetaan kahvi lautaselle ja imetään se sokerinpalan läpi suuhun. Lautasta pidellään taivaalle harottavien viiden sormen varassa. Kahvia kaadetaan lautaselle kunnes kuppi on tyhjä. Nautitaan nisun eli vehnäpullan kanssa. Miten lumoava näky tuo olisikaan hotelli Kämpin täpötäydessä salongissa. Olisi turisteilla kotona kerrottavaa.

Julkaistu: 4.11.2017