
Oletko istunut syreenimajan tuoksuvan kukkahunnun alla? Kokemus on ikimuistoinen.
Tuoksuvat kasvit kertovat olemassaolostaan jo ennen kuin niitä edes huomaa. Hajuaistiaan voikin harjaannuttaa kasvien tunnistamiseen kuin lintubongari, joka osaa nimetä linnun sen laulun perusteella, laulajaa näkemättä.
Kasvin tuoksu kutsuu pölyttäjiä
Kasvit tuoksuvat houkutellakseen perhosia ja kukkakärpäsiä sekä kimalaisia ja mehiläisiä, jotka pölyttävät kukat samalla kun täyttävät vasunsa siitepölyllä.
Kasvit tekevät vuorotyötä: päivähyönteisiä houkuttelevat lajit tuoksuvat voimakkaasti päiväsaikaan, yölentäjiä kutsuvat illalla ja yöllä.
Keskipäivän tuuli kohottaa tuoksut korkeuksiin, mutta illan tyyntyessä ne laskeutuvat myöhäisen kulkijan iloksi. Ken kumartuu illansuussa illakon puoleen ja hengittää sen orvokkimaista makeutta, ymmärtää, miksi laji on ansainnut paikkansa puutarhakasvina jo keskiajalta lähtien.
Perinnekasvit kukoistamaan
Aisteja elvyttävään kukkatarhaan voi hakea mallia cottage garden -tyylistä, jossa ruusut, monivuotiset perennat, yrtit ja yksivuotiset kukat kasvavat näennäisen villisti mutta kuitenkin harkitusti. Runsaista istutuksista malttaa poimia kimppuja ja kuivattaa terälehtiä talvisiin tuoksupusseihin.
Tuoksuilla on voima nostaa esiin muistoja: lapsuuspihan suopayrtin aromi, tuomen kirpeys pihatien yllä tai kukkivan omenapuun täyteläisyys. Usein vahvasti tuoksuvat lajit ovatkin vanhoja perinnekasveja.
Lajikkeiden jalostuksessa tuoksuvat yksilöt on monesti karsittu, jotta kasvit soveltuisivat myös yliherkkyydestä kärsiville.
10 perennaa tuoksupuutarhaan
- Esikot
- Harjaneilikka
- Tarhaillakko
- Kielo
- Orvokit
- Puistolemmikki
- Syysleimu
- Tarhapioni
- Valkonarsissi
- Varjolilja
10 tuoksuvaa pensasta ja köynnöstä
- Juhannusruusu
- Kaljukultasade
- Köynnöshortensia
- Marjaomenapensas
- Pihajasmike
- Pihasyreeni
- Rusokuusama
- Suviruusu
- Tuoksuköynnöskuusama
- Valamonruusu
Tilaa tuoksuille
- Haistele kukkia puutarhoissa, niin löydät lempilajisi.
- Valitse lämmin, tuulensuojainen paikka.
- Yhdistele eri aikaan kukkivia lajeja kasvuvaatimusten mukaan.
- Istuta miedosti tuoksuvat lajit oleskelutilan viereen ja pihapolkujen varrelle, vahvasti tuoksuvat kauemmas.
- Huolehdi kastelusta, jotta tuoksut kehittyvät.
Päivitetty 23.5.2020 – Alkuperäinen julkaisu 8.5.2018