Suomalaiset Aria Kuunvaara ja Antti Rytivaara raivaavat miinoja Ukrainassa – Tällaista on työ, jossa panoksena on oma henki

Aria Kuunvaara huomasi, että kaverissa oli jotain outoa. He olivat raivaamassa miinoja Itä-Ukrainassa heinäkuussa 2024. Ulkomaalainen miinanraivaaja, Kuunvaaran kollega, oli kuitenkin sinä aamuna hermostunut ja kulmikas.

Kuunvaara huomasi sen. Hänen oli pakko kysyä, oliko heillä jokin ongelma. Oliko kollega kunnossa?

Raivaaja katseli kenkiään. Ne sattuivat jalkoihin, haittasivat keskittymistä.

Onko sinulla mukana toiset kengät, Kuunvaara kysyi.

On, kuului vastaus.

No käydään vaihtamassa ne, Kuunvaara sanoi.

Miinanraivauksessa pienestä asiasta voi tulla iso. Siksi tiimin jäsenten ilmeitä ja toimintaa kannattaa tarkkailla. Jos yksi haluaa lopettaa, kaikki lopettavat.

Vaarallisella työmaalla ei välttämättä huomaa ajatella sitä, että kengät kannattaisi vaihtaa.

Aria Kuunvaara, 25, ja Antti Rytivaara, 45, ovat pioneereja sanan monessa merkityksessä. Reilu vuosi sitten kaksikko perusti humanitaariseen miinanraivaukseen keskittyvän yrityksen, Fineod Oy:n. Yrityksessään Kuunvaara ja Rytivaara kouluttavat siviilejä, viranomaisia ja sotilasjoukkoja Ukrainassa. He ovat tehneet siellä myös miinanraivausta.

Humanitaarisella miinanraivauksella tarkoitetaan viranomaisjohtoista ja siviilejä varten tehtävää miinanraivausta. Sitä ei tehdä taistelevia joukkoja varten. Tyypillisesti humanitaarinen miinanraivaustyö alkaa konfliktin päätyttyä ja sillä halutaan luoda yhteiskuntaan turvallista elintilaa.

Vaikka Fineod on perustettu Suomeen, yrityksen toiminta keskittyy Ukrainaan. Suomen lain mukaan rauhan aikana vain viranomaiset saavat tehdä miinanraivausta. Maailmalla miinanraivaukseen keskittyviä yrityksiä ja organisaatioita on enemmän kuin Suomessa. Niissä käytännöt siihen, millaisella koulutuksella ja todistuksella työtä saa tehdä, ovat kirjavia. Toistaiseksi Fineodin yrittäjät rahoittavat toimintaansa itse tekemällä muita töitä.

Tyypillisiä miinanraivauskohteita ovat pellot ja metsäkaistaleet. Kuunvaara ja Rytivaara ovat käyneet myös päiväkodin ja koulun pihalla tunnistamassa kohteita ja miettimässä paikallisten viranomaisten kanssa sopivia keinoja niiden hävittämiseen. Ukrainassa miinanraivausta on tehty neljän hengen tiimeissä, jotka ovat koostuneet heidän lisäkseen paikallisista tai ulkomaalaisista miinanraivaukseen koulutetuista vapaaehtoisista.

Raivaustyö alkaa miinan tai räjähteen paikantamisella joko katseella, miinaharavalla eli metallinpaljastimella tai tutkimalla maata piikkitutkaimella. Piikkitutkain on ei-magneettinen metallinen tikku, jolla tökitään maahan tietyssä kulmassa miinojen havaitsemiseksi.

Kun miina on paikannettu, se tunnistetaan. Samalla pyritään selvittämään, milloin miinakenttä on tehty, miksi se on tehty ja kuka sen olisi voinut tehdä.

– Sitten tehdään hävittämisestä suunnitelma, jossa riskit pyritään minimoimaan, Rytivaara kertoo.

Suurin osa miinoista ei räjähdä, jos niitä esimerkiksi nostetaan. Miinoja voidaan kuitenkin ansoittaa, eli niihin on voitu laittaa toinen panos, joka räjähtää, kun niitä yritetään purkaa tai poistaa. Ansoituksen vuoksi toimiva tapa miinan liikuttamiseen voi olla naaraaminen. Naaraamisessa miinaan heitetään tai sen luokse viedään ja asetetaan narun päässä oleva koukku. Narua vetämällä miina vedetään varovasti pois paikaltaan.

– Lähes aina turvallisin tapa hävittää miina on räjäyttämällä, Kuunvaara sanoo.

Sekä Kuunvaara että Rytivaara kävivät armeijansa pioneerijoukoissa. Kuunvaara halusi armeijan jälkeen oppia lisää räjähteistä. Rytivaara toimii Maanpuolustusyhdistyksessä miinanraivauskouluttajana, yhtenä harvoista siviileistä. Tiet kohtasivat reserviläistoiminnassa muutama vuosi sitten.

Parivaljakkoa yhdisti vahva mielenkiinto ja osaaminen räjähteistä. Kuunvaaralle yrittäjyys luovalta alalta oli tuttua, joten keskustelu yhteisen yrityksen perustamisesta virisi viime vuoden kesällä. Molemmat ovat jalostaneet osaamistaan monilla kursseilla Suomessa ja ulkomailla.

– Kursseilla käyminen on tämän homman kulmakivi. Ukrainassa miinakenttiä tehtiin vuonna 2023 ihan eri tavalla kuin nykyään. Ajan hermolla pysyminen on jatkuvaa opiskelua, Rytivaara kuvaa.

Kuunvaara ja Rytivaara ovat käyneet Ukrainassa neljästi viime ja tämän vuoden aikana. Kolmena ensimmäisenä kertana he hakeutuvat maahan vapaaehtoisina siellä toimivan järjestön kautta.

Ensimmäinen matka suuntautui viime vuoden marraskuussa Länsi-Ukrainaan Lutskiin, jossa Kuunvaara ja Rytivaara kouluttivat levossa olevia ukrainalaisia joukkoja. Rytivaaran mukaan Ukrainan sodan todellisuus ei yllättänyt, sillä konfliktia on voinut tarkkaan seurata mediasta ja internetistä.

Sen sijaan sopeutumistaitoa kysyi kulttuurien erilaisuus ja verrattain heikko tietotaito suhteessa suomalaisiin sotilaisiin.

– Jos suomalaiselle sotilaalle sanoo, että nyt harjoitellaan telamiinan kaivamista koko päivä, sitten niin tehdään. Ukrainalaiset harjoittelivat kerran tai kaksi, jonka jälkeen he kokivat osaavansa asian, Rytivaara selittää.

Kuunvaaran mukaan sotilaat suhtautuivat suomalaisiin aluksi varautuneesti. Tarve käytännönläheisyyteen ilmeni nopeasti.

– Vastassa voi olla joukko, jolla on raivaukseen käytettävissä vain lapiot ja kiväärit. Homma piti saada toimimaan pienilläkin resursseilla. Piikkitutkaimen voi tehdä vaikka puun oksista.

Miinanpurku on Ukrainalle valtava haaste. Kansainvälinen miinoihin ja räjähteisiin erikoistunut Halo-säätiö tiedotti alkuvuodesta, että Ukrainaan olisi voitu asettaa arviolta jopa kaksi miljoonaa miinaa vuoden 2022 jälkeen. Säätiö pitää päämajaansa Britanniassa.

Organisaatiolla ei ole tällä hetkellä arviota siitä, miten paljon miinoja maassa yhä on.

– Luvut olisivat liian karkeita ja epätarkkoja, koska sota jatkuu. Pahoin pelkään, että miinoja laitetaan maahan nopeammin, kuin ehdimme hankkiutua niistä eroon, kertoo Halo-säätiön tiedottaja Maryna Zozuliak.

Halo ylläpitää avoimiin tietolähteisiin perustuvaa tietokantaa räjähteiden siviiliuhreista ja miinoitetuista alueista. Sen mukaan miinojen ja muiden sodanaikaisten räjähteiden aiheuttamia siviiliuhreja on vuodesta 2014 tullut yli 2700. Heistä yli 700 on kuolleita ja yli 2000 loukkaantuneita. Vahvimmin miinoitetut alueet ovat Ukrainan etelä- ja itäosissa.

Zozuliakin mukaan järjestö on kolmen vuoden aikana poistanut yli 31 000 räjähdettä Ukrainasta. Halo toimii EU:n, Yhdysvaltojen ja muiden maiden tuella.

Suomi on tukenut vuoden 2022 helmikuusta lähtien humanitaarista miinanraivausta Ukrainassa noin kahdeksalla miljoonalla eurolla. Rahallista tukea on annettu erilaisille humanitaarista raivaustyötä tekeville organisaatioille, muun muassa Punaisen Ristin kansainväliselle komitealle, Halo-säätiölle sekä YK:n järjestöille kuten Maailman ruokaohjelmalle ja Elintarvike ja maatalousjärjestölle.

Järjestöjen kautta tukea kohdistuu miinanraivauksen lisäksi esimerkiksi ukrainalaisten pelastusviranomaisten kapasiteetin kehittämiseen ja miinojen uhrien auttamiseen.

– Miinanraivaus on yksi sektori, jossa Suomi on sodan myötä auttanut rahoittajan roolissa. Enemmän Ukrainan kanssa on vuosien ajan tehty yhteistyötä muilla alueilla kuten opetuksessa ja koulutuksessa, ympäristöasioissa ja oikeusvaltiokehityksessä, kertoo Ukrainan jälleenrakennuksesta ja tuesta vastaava suurlähettiläs Antti Vänskä ulkoministeriöstä.

Vänskä luonnehtii Ukrainan miinaongelmaa todella suureksi. Maalla on luultavasti edessään vuosikymmenten raivaustyö. Karkeasti kolmasosa maan pinta-alasta täytyy jollakin tavalla tutkia ja siivota, ja kyseessä on noin kaksi kertaa Suomea suurempi maa.

– Olin viime vuonna Zagrebissa kansainvälisessä miinatapahtumassa. Siellä kroatialaiset kertoivat, että heidän maassaan miinatilanne saadaan hoidettua vuoteen 2026 mennessä. Se herätti, kun miettii, kuinka monta vuotta on siitä, kun sota vuonna 1995 siellä loppui.

Luvut Ukrainan jälleenrakennuksen kustannuksista vaihtelevat. Maailmanpankin, Ukrainan hallituksen, EU:n komission ja YK:n julkaiseman RDNA3-raportin (Rapid Damage and Needs Assessment) arvion mukaan erilaisten miinojen ja sodanaikaisten räjähteiden siivoaminen voisi maksaa noin 35 miljardia dollaria.

– Joka tapauksessa puhutaan miljardeista. Miinanraivaus on todella pitkäkestoista, hidasta ja kallista työtä. Ukrainassa toivotaan kovasti, että uusia kustannustehokkaita teknologisia ratkaisuja löydettäisiin, Vänskä sanoo.

Aria Kuunvaara teki ensimmäisistä matkoista Ukrainaan kaksi videota Youtubeen. Videolla hän muun muassa puhuu siitä, miten vaikeaa rintamalla olevien naissotilaiden on talvella käydä tarpeillaan. Toisessa kohtaa hän herkistyy kyyneliin pohtiessaan uusia ukrainalaisia ystäviä ja tulkkeja, jotka jäävät sodan todellisuuteen, kun hän palaa kotiin.

Kuunvaara sanoo miettineensä, voiko sellaisesta asiasta kuin pissaamisesta puhua videolla. Sitten hän päätti, että se on tärkeää.

– Paras asia, mitä voin tähän maailmaan tuoda, on ymmärrys, tunteet ja empatia. Silti tällaista hommaa voi tehdä. Kaikista asioista en voi taktisista tai turvallisuussyistä puhua, mutta aina voin puhua siitä, miltä asiat tuntuvat, Kuunvaara sanoo.

Kuunvaaralle tunteista puhuminen on luontevaa. Rytivaara naurahtaa ja sanoo, että hänkin on joutunut sitä opettelemaan. Heidän työssään se on turvallisuustekijä.

– Jos toinen sanoo, että pelottaa, se ohjaa molempien toimintaa, Rytivaara sanoo.

Pelko on tiedon puutetta, Kuunvaara lisää. Kun tunteen ilmaisee, on mahdollista selvittää, onko pelko aiheellinen vai primitiivinen. Myös staattinen työ edessä olevan miinan luona laukaisee pakene tai taistele -reaktion.

Työn tärkeys vetää kentälle riskeistä huolimatta.

– Jos vaikka poistaa miinan päiväkodin pihalta, ei tarvitse illalla miettiä, onko tässä elämässä tullut tehneeksi mitään merkittävää, Rytivaara sanoo.