Näin murtui 28 vuoden taika: Suomi teki MM-sensaation rikkomalla entiset rajat – "Nähtiin soihdun vaihto"

Suomen salibandymiehet tekivät maailmanmestaruudellaan Malmön sunnuntai-illassa historiaa. Suomi voitti Ruotsin kahdesti sen kotikisoissa. Ensin alkusarjassa maalein 5–2 ja sitten finaalissa 5–4 jatkoajalla. Ruotsi ei ollut koskaan aiemmin miehissä hävinnyt kotikisoissaan peliäkään 28 vuoden historian aikana.

Suomi nousi finaalissa 0–4-tappioasemasta viimeisen 35 minuutin aikana ja voitti ajassa 68.43. Vain kerran aiemmin Suomi on miehissä päässyt Ruotsin MM-kisoissa finaalin jatkoajalle. Se tapahtui Globenissa vuonna 2006. Silloin Ruotsi voitti ylivoimamaalilla. Sen tappion katkeran kalkin imivät pelaajina Suomen päävalmentaja Esa Jussila ja apuvalmentaja Jori Isomäki, joka oli kentällä ratkaisumaalin aikana. Nyt Suomi oli parempi jatkoajan lopussa Miska Mäkisen vastahyökkäysmaalilla Heikki Iiskolan syötöstä.Jussila ja Isomäki saivat 18 vuotta myöhemmin Malmön hyvityksen Globenin kirvelevälle tappiolle.

Mitä oli näiden historiallisten tekojen takana? Luonnollisesti ensin on huomioitava, että Suomi on salibandyn kakkosmaa, joka varsinkin miehissä on suhteellisen lähellä Ruotsia. Se mahdollistaa tiukat pienten marginaalien pelit ja MM-turnauksessa pelataan yksittäisiä pelejä. Suomella on aina mahdollisuus voittaa Ruotsi yhdessä pelissä. Lukemattomien lajiaktiivien työ noin 40 vuoden aika on mahdollistanut tämän mahdollisuuden. Jussilan valmennusryhmän työ on vain kirsikka kakun päällä.

Suomi on myös voittanut neljä kertaa aiemmin miesten maailmanmestaruuden viimeisen 16 vuoden aikana ja joka kerta Ruotsia vastaan finaalissa. Ruotsin voittamisen kynnys on ylitetty useamman kerran. Näin on tapahtunut myös miesjunioreissa, jopa Ruotsissa. Yhdellekään muulla salibandymaalla ei ole vastaavaa tilannetta. Tšekki on jo lähellä Suomea, mutta tässä suhteessa vielä kovin kaukana, alemmalla portaalla.

Maalivahtipelin on aina oltava kunnossa, jos maailmanmestaruuden mielii voittaa. Aiemmissa miesten mestaruuksissa on ollut yksi suorastaan maaginen maalivahti: Henri Toivoniemi, Eero Kosonen tai Lassi Toriseva.

Tällä kertaa Suomen maalivahtiosastolta löytyi leveyttä. Alkulohkossa Ruotsin masentanut TPS:n Oskari Fälden päästi kaksi helpohkoa maalia finaalissa (2–0 ja 3–0). Mutta toisesta maalivahdista, Oilersin Markus Laaksosta tuli ensimmäinen suomalaismiesmaalivahti, joka pelasi MM-finaalissa nollapelin. Hänet vaihdettiin kentälle ajassa 24.56, kun Ruotsi oli siirtynyt jo 4–0-johtoon. Varsinkin varsinaisen peliajan loppupuolella ja jatkoajalla Laakso otti monta tärkeää torjuntaa.

Tanskalaistuomariparin MM-kisoihin tiukahko linja suosi tällä kertaa Suomea. Monesti aiemmin hyvin salliva tuomarilinja on pelannut Suomen puolustusvoittoisen pelitavan pussiin, kun on saanut repiä ja roikkua. Nyt jonkin verran fyysisemmät ruotsalaiset eivät päässeet juurikaan paineistamaan suomalaisia sääntöjen rajamailla.

Ruotsille vihellettiin kolme jäähyä, Suomella kaksi. Suomen Eemeli Akola onnistui hankkimaan Ruotsin Hampus Ahrénille kaksi kaksiminuuttista laitaväännöistä. Molemmista niistä Suomi rankaisi ylivoimalla, jonka teho finaalissa oli huimat 66 prosenttia. Kummatkin maalit teki Justus Kainulainen. Ruotsi teki yhden ylivoimamaalin.

Suomen pelitapa oli uudistunut. Suomi ei pelannut Petteri Nykyn ja Petri Kettusen päävalmentaja-aikojen nykyaikaista vastahyökkäyspeliä, jossa painotetusti puolustettiin pallolla. Sitä eivät pelanneet Kainulaisen johtama ykkösviisikko eikä finaalin loppupuolella toisen vastuuroolin ottanut Joona Rantalan ”KrP-kentällinen”.

Rantalan viisikko pelasi oman osuutensa 0–0, mikä ei tarkoita heidän olleen 0–0-viisikko. Itse asiassa Jussila piti loppuun asti kiinni linjastaan, että Suomi rakentaa kolme hyökkäävää viisikkoa. Linja oli jopa niin uhkarohkea, että finaaliin suuren riskin puolustaja Alpo Laitila nostettiin pelaavaan kokoonpanoon ja luotettavampi Konsta Tykkyläinen penkitettiin.

Lähimpänä nykkyläisyyttä tai kettuslaisuutta ollut Nico Salon ”Classic-viisikko” viltitettiin kolmannessa erässä. Se jäi finaalissa tehotilastossa miinukselle yhden pykälän eikä pystynyt tuottamaan hyökkäyspäässä maalipaikkoja. Classicin tähtipelaaja, vuoden 2018 MM-finaalin sankari Ville Lastikka ei pelannut sekuntiakaan.

Kainulaisen ”Oilers-viisikko” teki voittomaalin ja toi Suomen takaisiin peliin 4–1- ja 4–4-maaleillaan (+1) kahden ylivoimamaalin ohella. Ratkaisevassa ylivoimaviisikossa suurimman vastuun kantoivat Oilersin ja Nokian Krp:n pelaajat.

Ennen kaikkea finaalissa oli silmiinpistävää, että kun Suomi pelasi nykkyläis-kettuslaista salibandyä, Suomi oli vaikeuksissa. Ottelun alussa Suomi piti palloa omassa päässä ja jäädytti oman pelinsä, luultavasti pelisuunnitelmaa vastaan. Vastaavaa nähtiin Latvia-välierän ensimmäisessä erässä.

Näin kävi myös finaalin varsinaisen peliajan lopussa ja jatkoajan alussa. Ruotsi oli itse asiassa erittäin lähellä ratkaista pelin jo varsinaisen peliajan lopussa, kun Robin Nilsberth ampui ristikkoon. Nykkyläis-kettuslainenpelaaminen ei kerta kaikkiaan sopinut Suomen nykypelaajien mentaliteettiin.

Toisin oli, kun Kainulaisen ja Rantalan viisikot pelasivat itsensä näköistä hyökkäysvoittoista salibandyä, jossa pelataan rohkeasti palloa ylöspäin eikä jäädä hieromaan omaan päähän. Silloin he pääsivät irti, mikä ruokki heidän itseluottamustaan. He pelaavat pelirohkeuden eikä todennäköisyyksien kautta.

Ensin tämän aloitti muutamilla välähdyksillä Rantalan viisikko. Varsinkin Juuso Ahola haastoi rohkeasti. Kainulaisen kentällinen sai uskoa ja intoa Heikki Iiskolan soolomaalilla vajaat kaksi minuuttia Ruotsin 4–0-osuman jälkeen ajassa 26.40. Kolmannen erän alkupuolella sillä oli joitakin tilaisuuksia viedä Suomi 5–4-johtoon. Paine oli vahvasti Ruotsin päädyssä ja Suomella pelistä ote.

Näiden viisikoiden pelissä pelitapa ja sen periaatteet ja rakenteet muodostavat kehikon, jonka puitteissa ja avustamana pelaajat inspiroivat pelitilanteissa. Niiden salibandyä voisi verrata pihapeleihin tai Alpo Suhosen tavoin jazz-yhtyeen yhteissoittoon. Varsinkin salibandyn kaltaisessa huippunopeassa pienten tilojen pelissä tämä mahdollistaa erittäin nopeat ja yllätykselliset ratkaisut, joita on vaikea puolustaa. Erityisesti Aaro Astala, Iiskola, Kainulainen ja Mäkinen ovat mestareita löytämään pieniä mahdollisuuksia kentällä ja aktualisoimaan niitä.

Malmössä nähtiin siis myös soihdun vaihto Classicin miehiltä Oilersin ja KrP:n pelaajille. Samalla Suomi voitti Ruotsin sen kotikentällä mentaliteetilla, joka muistutti enemmän vuosien 2008 ja 2010 mestaruuksien pelirohkeutta kuin vuosien 2013–2022 hieman kyynistä salibandyä.

Tästä on miesten maajoukkueen hyvä jatkaa kohti seuraavia miesten maailmanmestaruuskisoja, jotka pelataan Tampereen uudessa areenassa kahden vuoden kuluttua. Mestaruudesta huolimatta parannettavaa niihin Suomella riittää. Toivottavasti taloudelliset resurssit ovat kehitystyöhön riittävät nyt, kun Salibandyliiton talous on saatu tasapainotettua.

Suomen pelaajiston ja pelitavan uudistuminenkin varmasti jatkuu. Tšekillä on varsin vastaava tilanne.

Myös Ruotsi tulee uudistumaan valmennusjohdosta alkaen, kun kokeneempi kaarti lopettaa maajoukkueessa. Luvassa ovat 2020-luvun salibandypelaajien kisat.