Ilolista auttaa Kirsi Pihaa synkkien kausien yli: ”Marraskuu on kuukausista kauhein”

Elämä on yhtä sirkusta! Niin on tapana sanoa, mutta se ärsyttää Kirsi Pihaa, joka on harrastanut sirkusta vuosia. Hänestä kaaosta ja sirkusta ei voi rinnastaa, sillä sirkus edustaa kaikkea muuta.

– Sirkus on erittäin järjestelmällistä, harjoiteltua ja vastuullista. Muuten se ei onnistuisi. Se on myös tiimityötä parhaimmillaan ja vaatii luottamusta, koska siinä ollaan usein toisen armoilla.

Kirsi on aina rakastanut nykysirkusta taidelajina, mikä innosti häntä aikoinaan aloittamaan sirkusharrastuksen. Hän myös haluaa kokeilla uusia asioita, jotta ”oppii, miten ne toimivat”. Kirsiä kiehtoo, että kokeileva laji on peloton ja vaatii itsekuria.

Helppoakaan temppuilu ei ole. Vuosien varrella Kirsi on harjoitellut jongleerausta ja lattia-akrobatiaa, kuten päällä- ja käsilläseisontaa.

– Käsilläseisonta on hirveän vaikeaa, koska siitä kierähtää helposti selälleen. Toisaalta sirkuksessa aina hämmästyy, mihin kaikkeen ihmiskeho pystyy.

Innostuupa Kirsi mistä vaan, hänellä on omien sanojensa mukaan tapana tehdä sitä liikaa. Näin on käynyt myös sirkuksessa, mikä on tuonut lajin harrastamiseen taukoja.

– Olen loukannut lajissa takareiden hamstring-lihaksen ja ranteeni.

Sirkuksen hienouksiin kuuluu Kirsin mukaan myös aivan erityinen katsojaulottuvuus. Kun yleisö seuraa sirkusesitystä, kukaan ei toivo esiintyjien epäonnistuvan. Tämä on hänestä poikkeuksellista.

– Jos jongleeraajan pallo putoaa, katsomo kohahtaa pettymyksestä. Ilmapiiri on käsinkosketeltavan kannustava. Sellaista kaipaa erityisesti tässä ajassa, jossa mieli alkaa helposti pyörittää kielteisiä ajatuksia.

Kirsi tunnetaan entisenä poliitikkona ja viestintäkonsulttina. Itse hän kutsuu itseään muutosagentiksi, merkitysaktivistiksi ja bisneskuiskaajaksi. Hän on perustanut muutosjohtamiseen keskittyvän Ellun Kanat -konsulttitoimiston ja Purpose Research Instituten, joka auttaa rakentamaan työelämästä merkityksellistä. Lisäksi Kirsi tekee puhekeikkoja ja kirjoittaa kirjoja.

Moni havahtuu huolehtimaan terveydestään vasta ikääntyessään, mutta Kirsi on ollut kiinnostunut siitä aina ja liikkunut paljon. Hän kuulostelee oloaan ja seuraa hyvinvointiaan älysormuksesta. Kirsi syö tasapainoisia aterioita ja ottaa säännöllisesti vitamiini- ja omegarasvahappolisiä.

– Ja nyt on tämä proteiinihulluus. Olen kasvissyöjä, mutta olen alkanut syödä kalaa kahdesti viikossa, jotta saan riittävästi proteiinia. Lasken joka päivä grammoja, jotta saan sitä tarpeeksi.

Proteiinia Kirsi saa myös rahkasta, jota hän on opetellut syömään sellaisenaan, vaikka se maistuikin aluksi pahalta. Aikoinaan hän kävi ravitsemusterapeutilla, joka sai hänet luopumaan hillosta rahkan makeuttajana, keksistä maitokahvin kaverina ja muista arjen turhista sokeripiikeistä.

– Kyse on tottumuksista. Aikoinaan join teen aina sokerilla, mutta sitten kokeilin jättää sokerin pois. Nyt en voisi kuvitellakaan, että makeuttaisin teetäni.

Ruoka on Kirsille jotain nautinnon ja polttoaineen väliltä. Sen pitää maistua hyvältä, eikä Kirsi ei voi sietää esimerkiksi viherpirtelöitä. Hän haluaa kuitenkin syödä ja valmistaa kotona terveellistä ruokaa.

Kirsi ei jaottele syömisiään hyveisiin ja paheisiin. Jos premiumjäätelöpuikot pakastimessa houkuttelevat, hän voi hyvin nauttia sellaisen. Kirsi voisi syödä herkkuaan jopa useita kerralla, mutta sitä hän ei tee.

– Saan tehdä elämässä, mitä haluan – mutten halua. Usein laitan terveyden etusijalle. Olisi kiva elää 126-vuotiaaksi hyvässä kunnossa. Siksi yritän pysyä mahdollisimman terveenä.

Viime vuosina Kirsi on myös vähentänyt merkittävästi alkoholinkäyttöä, joskaan ei lopettanut kokonaan. Kirsistä on kiinnostavaa mutta myös vähän pelottavaa, että alkoholin haitoista on herätty puhumaan vasta viime aikoina, vaikka tietoa on ollut olemassa pitkään.

– Olen aina tarkastellut alkoholinkäyttöä kriittisesti, sillä isäni oli alkoholisti. Tämä ei tarkoita, ettei samppanja olisi joskus virrannut. Olen varmasti lasilliseni saanut.

Nykyään Kirsi kertoo asettavansa etusijalle aikaiset aamut, joista hän nauttii kahvikupillisen kera. Vaikka hänestä on ihanaa laittaa välillä ranttaliksi, niin tulee tehtyä yhä harvemmin. Kirsi harkitsee lasillisensa aiempaa tarkemmin.

– Muutaman tunnin nousuhumala ei ole seuraavan päivän hyvien hetkien menettämisen arvoinen. Aamujooga ja meditaatio ovat parempi tapa lisätä hyvää elämää kuin lasillinen viiniä.

Kirsi nousee ylös kuuden, puoli seitsemän maissa. Hänellä on käytössään kello, joka herättää lempeästi sarastusvalolla ja linnunlaululla, mutta usein Kirsi herää ilman sitä. Noustuaan hän vie ensin koiran ulos, sitten joogaa puolisen tuntia ja meditoi. Joogaamisen hän aloitti jo 30 vuotta sitten astangajoogalla. Nykyään hän sekoittaa harjoituksessaan eri joogamuotoja ja käyttää apuna mobiilisovellusta.

– Vaikka herätessä tuntuisi, että tänään en kyllä viitsi, usein tulee silti joogattua. Kun jostain tulee rutiini, keho ja mieli toimivat ilman, että ehdin itse olla esteenä. Toisaalta pyrin rikkomaan rutiineja säännöllisesti, jotta niistä ei muodostu vankilaa. Puolen vuoden kuluttua aamurutiinini voi siis olla erilainen.

Äskettäin Kirsi kävi zen-meditaatiokurssin, ja hän pyrkii tekemään 30 minuutin harjoituksen viitenä päivänä viikossa.

– Minulla ja meditaatiolla on pitkä ja pomppuinen suhde. Nyt koen olevani siihen valmiimpi kuin ennen. Meditaatio on voimakas läsnäolon kokemus ja työkalu mielen hallintaan. Rentouttavaa se ei silti missään nimessä ole!

Meditointi ei ole Kirsille helppoa, sillä hänen mielensä pomppaa helposti jonnekin muualle. Kun Kirsi harjoittelee kotona, hän istuu meditaatiotyynyllä silmät auki ja katse alaviistoon. Kasvot ovat paljasta seinää kohti, koska vaikkapa kirjahyllyn ärsykkeet saisivat ajatukset harhailemaan.

Kirsi on jo harkinnut zen-meditaatioon kuuluvan, seinälle ripustettavan juuttikankaan ostamista. Haasteista huolimatta tai ehkä juuri niiden ansiosta hän kokee meditoinnin hyödylliseksi.

– Minulla on ylivirittynyt mieli ja olen erityisinnostuja. Silloin voi käydä niin, että juoksee elämänsä ohi. Meditointi auttaa siihen mielettömän hyvin. Sen avulla pystyn ikään kuin ottamaan askeleen taaksepäin arjessakin.

Kirsiä on kautta vuosien seurannut yksi kysymys: Onko elämällä mitään merkitystä? Kirsi sanoo miettineensä asiaa niin paljon varmasti siksi, että hänen isänsä teki itsemurhan, kun hän oli seitsemänvuotias.

– Isän itsemurha on vaikuttanut minuun voimakkaasti. Sen vuoksi suhtaudun elämääni vaativasti. Vuodet ovat ainutlaatuisia, eivätkä ne saa vain vieriä ohi. Hoen usein miehellenikin, että ymmärrätkö, että tämä loppuu!

Kirsi ja puoliso, mainostoimiston varatoimitusjohtajana työskentelevä Marco Mäkinen, ovat olleet naimisissa vuodesta 2016. Liitto on Kirsin kolmas. Perheeseen kuuluvat myös Kirsin aikuinen Siiri-tytär edellisestä avioliitosta ja 13-vuotias Romaniasta tuotu rescuekoira Hyyppä.

Kirsin mukaan hänen vaativa suhtautumisensa elämään ulottuu myös parisuhteeseen. Kirsi ei halua, että parisuhde ”vain on”. Siinä eläminen on Kirsin mielestä hyvä tapa kehittää itseään, lukemisen ohella. Hän kuvailee, että parisuhde on kuin peili, joka pakottaa katsomaan omia kehityskohteita.

– Olen parisuhteessa hirveä kritisoija, vaikka yritän olla olematta. Saatan huomauttaa Marcolle esimerkiksi aamupalasta rinnuksilla. Ratkaisukeskeinen mieleni takertuu asioihin, jotka eivät ole kunnossa.

Tässäkin asiassa Kirsi on pyrkinyt oppimaan uutta. Kun hän opiskeli yhdysvaltalaisessa yliopistossa positiivista psykologiaa, hän loi itselleen parisuhdetta liippaavan interventioharjoituksen. Sen idea oli, että puolisoa saa kritisoida vasta sitten, kun on sanonut tälle ensin jotain myönteistä. Kirsi ei kertonut harjoituksesta miehelleen, ennen kuin se oli jo päättynyt.

– Usein siinä kävi niin, että sanottuani jotain myönteistä ei tehnytkään enää mieli kritisoida. Harjoitus siis auttoi, Kirsi naurahtaa.

– Mutta jos parisuhteessa olisi jotain isoja ongelmia, ne eivät tietenkään ratkeaisi näin.

Aviopari tekee paljon asioita yhdessä ja aloitti vastikään fuskutanssikurssin. Kirsi ja Marco asuvat Etelä-Helsingissä kahta kotia. Marco nukkuu omassa kodissaan keskimäärin kaksi yötä viikossa. Kirsin mukaan tällainen järjestely sopii molemmille todella hyvin.

– Olemme aika itsenäisiä, ja näin saamme omaa aikaa. Suhteeseen tulee huokoisuutta ja rauhallista tilaa, joka tekee hyvää molemmille. Se heijastuu koko suhteeseen. Olen aika ylivirittynyt nainen, joten Marcon voi olla kiva välillä mennä omaan asuntoonsa, Kirsi naurahtaa.

Kun puoliso on poissa, Kirsi usein lukee kirjoja. Niitä pariskunnalla riittääkin. Puolison tekemän taulukoinnin mukaan Kirsi omistaa noin 4 000 teosta, ja Marcolla on omassa asunnossaan saman verran. Ne ovat molempien kotien kirjahyllyissä niin hyvässä järjestyksessä, että etsimänsä teoksen löytää kirjaimin ja numeroin koodatulta hyllypaikalta kuin kirjastosta.

Viikon aikana Kirsi lukee yleensä kolme kirjaa ja kuuntelee yhden päälle. Hänellä on tapana järjestää itselleen torstaisin lukuaamu, jolloin hän laittaa kellon soimaan viideltä ja lukee kaksi tuntia ennen töitä.

– Se on aivan luksusta. Varsinkin jos luen aamulla fiktiota, päivästä tulee ihan maaginen. Toinen jalka on hyvällä tavalla toisessa maailmassa.

Lukiessaan Kirsi sanoo pääsevänsä flow-tilaan. Hän rentoutuu ja virkistyy.

– Silloin olen älysormukseni mukaan aina palauttavassa tilassa. Ostan myös paljon kirjoja enkä tunne siitä syyllisyyttä. Se on minun tapani olla mesenaatti.

Vuosien varrella Kirsillä on ollut terveyshuolia aivokalvontulehduksesta masennukseen. Hän kertoo, että on kokenut muutaman vakavan masennusjakson.

– Mielen kanssa tasapainoilu on minulle arkipäivää, mutta olen oppinut hallitsemaan sitä. Marraskuu on kuukausista kauhein. Pimeys laskee vireystasoa, ja elämä alkaa tuntua merkityksettömältä.

Synkkiä kausia varten Kirsillä on puhelimensa muistiinpanoissa ilolista. Siihen on kerätty erilaisia arkisia toimintoja, joista hän pakottaa itsensä tekemään 7–10 kappaletta viikon aikana. Listalla ovat esimerkiksi kukkakaupassa ja uimassa käyminen sekä taidenäyttelyssä vierailu.

– Ne pitävät minut kiinni elämässä ja oikeasti auttavat. Ilolistan avulla saatan päästä vaikean ajan yli.

Kirsi korostaa, ettei hänen elämänsä ole synkkää eikä hän ole synkkä ihminen, mutta hänessä on painava puoli. Toisaalta hän ei edes tavoittele vain mukavaa ja helppoa elämää. Kirsi on kokenut, että saa elämäänsä enemmän merkityksellisyyttä vaikeista vaiheista. Hänen mukaansa elämä ei ole oikeastaan koskaan tasapainossa, vaan hän hakee sitä koko ajan.

– Silti ei kannata jarrutella tai pelätä väsymistä. Elämän tarkoitus ei ole maksimaalinen mielenrauha, vaan oppiminen ja omien rajojen kokeilu. Tarvitsen elämääni merkityksellisyyttä ja paljon mahdollisuuksia, joista voin valita.