Bitte Westerlund peri mieheltään Jörn Donnerilta suuren omaisuuden ja komeat kulissit: ”Rahat loppuivat aika nopeasti”

Mitä tapahtuu, kun 40 yhteistä vuotta päättyy toisen kuolemaan? Erittäin todennäköisesti yhteiseloa setvimään jäänyt törmää yllätyksiin, salaisuuksiinkin, siihen miten paljon toisessa oli sellaista, mistä ei tiennyt. Joutuu miettimään oman ja poistuneen elämää uusiksi.

Niin tapahtui, kun Jörn Donner menehtyi tammikuussa 2020, pari päivää ennen 87-vuotispäiväänsä. Samalla Bitte Westerlundilta, alle kuusikymppiseltä naiselta, kuoli mies, joka elämä oli salaisuuksia täynnä.

Bitten, 63, koti Helsingin Rauhankadulla on vaikuttava. Taidetta, tilaa, vanhan porvaris­talon arvokasta karismaa.

– Tätä kotiani en halua myydä. Pidän tästä ja taloyhtiö on hyvä. Minulla on alivuokralainen ja toisinaan annan asunnon lainaksi ystäville, kun olen itse matkoilla. Pojat haluaisivat, että vuokraan asunnon kokonaan pois ja saisin tuloja, mutta minä en halua.

Jörn testamenttasi suurimman osan omistamastaan taiteesta, irtaimiston ja kirjat Bittelle. Donner Productionissa hän oli jo aiemmin tehnyt sukupolven vaihdoksen pojilleen Danielille ja Rafaelille.

Tammisaaren Bromarvissa sijaitsevasta talosta Bitte omistaa 60 prosenttia, pojat 20 kumpainenkin. Sen ylläpito­kustannukset ovat hurjat.

Bitte sanoo, että pojat kantavat huolta hänen pärjäämisestään ja taloudenpidostaan. Varsinkin kun tietävät, miten kävi isän hassausvaiheessa: tämä perusti konkurssiin päätyneen lomakylän Kustaviin, ravintolalaivakin otti ja upposi. Jälki oli hirveää.

Valoisa olohuone täynnä taidetta. Veistos ikkunoiden välissä on Jari Juvosen. Painava teos matkusti aikoinaan perheen kanssa Los Angelesiin ja takaisin.

Bitte Westerlundin nykyelämän kulissit ovat kieltämättä komeat, mutta menotkin ovat suuret, tulot vähäiset, käyttörahaa heikosti ja penniä pitää välillä venyttää.

Rafaelilta vei puoli vuotta käydä läpi taiteilijaresidenssiksi muuttuvan Pohjoisrannan asunnon kirjahyllyt. Selata kaikki, järjestellä uudelleen, tilkitä aukot. Urakan jälkeen hän osti veljensä kanssa Bitteltä könttänä noin 8 000 kirjaa. Tässä kodissa on jäljellä enää ehkä pari tuhatta kirjaa, Bromarvissa niitä on yli 4 000.

Joitakin tauluja ja kirjoja Bitte on myynyt huuto­kaupan ja kruununhakalaisen gallerian kautta. Galleristi myi yhden Ahti Lavosen maalaaman taulun. Galleristi ei voi kertoa kenelle, mutta ostaja pyysi välittämään myyjälle tiedon, että taulu pääsi hyvään kotiin Kruununhaassa. Yksi kotona oleva iso Lavonen on Bittelle niin rakas, ettei se tule koskaan myyntiin.

Hän on myynyt hyvään hintaan von Wrightin veljesten kuuluisan kalakirjan, kun sen aikoinaan Jörnille lahjaksi ostanut rakastajatar tivasi lahjaansa takaisin. Jörniltä lahjaksi saamansa Birger Kaipiaisen kookkaan Helmikana-veistoksen toinen rakastajatar laittoi puolestaan myytäväksi.

Bittelle on tuottanut suurta iloa miettiä, kenelle jonkin kirjan voisi myydä tai lahjoittaa. Kokoelmassa on yksi Elmer Diktoniukselle kuulunut, nimikirjoituksella varustettu kirja Gustav Mahlerista. Se päätyy Jukka-Pekka Sarasteelle, joka nimesi poikansakin Mahlerin mukaan.

– Jukkis osaa sitä arvostaa, myös siksi, että se oli Jörnin kirja. He olivat erittäin hyviä ystäviä. Hän oli Jörnin hautajaisissakin. Minä saan puolestani sitten kivoja konserttilippuja!

Jörn Donner ja seinät peittävät kirjahyllyt ovat olleet osa suomalaista kuvastoa jo vuosikymmenten ajan. Bitten kotona on edelleen kirjoja lukemattomasti, vaikka suurta karsintaakin on jo tehty.

Kaksi tärkeää kuvaa. Kuva Ingmar Bergmanin ohjaamasta Fannista ja Alexander -elokuvasta, jonka saaneen Oscar-palkinnon kävi gaalassa vastaanottamassa elokuvan tuottaja Jörn Donner. Alla Bitte, Jörn ja pojat.

Jörn ja Bitte olivat taloudellisestikin moderni, erityinen pari, heillä oli erillistaloudet. Ruoat maksoi se, joka ne hankki, ja koska Bittellä oli käyttörahaa huomattavasti heikommin, hän kieroili Jörnin usein ostamaan ruoat samalla, kun tämä hankki muuta. Jörn vastasi yhtiövastikkeista, automenoista, kiinteistä kuluista.

– Jörn ei koskaan ajatellut, että me, perhe, me kaikki, pojat Daniel ja Rudde ja minä. Ei hän suunnitellut, että jos muutamme maalle, vaan ”minä” muutan maalle: minä rakennan, mitä päätän, minä myyn veneen. Kysymättä meiltä, tarvitsemmeko sitä.

Jörn oli hurjan nopea ja kärsimätön. Korjasi astiatkin pöydästä ennen kuin muut olivat lopettaneet syömisen, tiskasi saman tien. Bitte saatoi jättää tiskaamatta, lorvi.

Samaan aikaan Bitte tykkäsi Jörnin energiasta, työinnosta, ahkeruudesta.

Jörn oli Bitten sanojen mukaan doer, tekijä.

– Hermoistun välillä ystäviini, jotka jankuttavat vanhoista jutuista, sellaista ei tapahtunut Jörnin kanssa.

– Kun häneltä aikanaan kysyttiin Kuka kukin on -teokseen erityisharrastuksia, hän vastasi: att arbeta, tehdä töitä. Mutta vuonna 1990 Jörn vastasi: Bitte.

Bitte riemuitsee tästä yhä.

Uusikaarlepyyn tähti oli Bitten ainoa joulu­koriste. Värikäs jakku on vintage-Marimekkoa.

Bitten putoaminen oman elämänsä rahoittajaksi alkoi jo 1995, kun Jörn päätti yllättäen hakeutua Suomen pääkonsuliksi Los Angelesiin.

Pestin piti kestää kolme neljä vuotta, ja Bitte joutui irtisanoutumaan tiedottajan työstään Schildtsin kustantamossa: niin pitkää virka­vapaata ei voinut saada.

Losin aikaa Bitte muistelee elämänsä kohokohtana. Hän oli kuin kala vedessä, hankki ystäviä, verkostoitui, tutustutti ihmisiä toisiinsa. Liikkui taide- ja kulttuuripiireissä, bisnesmaailmassa, ystävystyi. Bitte teki sitä, mitä pää­konsulin olisi kuulunut tehdä, mutta Jörn ei viihtynyt virka­miehen hommassa, tiukassa budjetti­tarkkailussa ja tilinteossa.

Kesken kaiken Donner ilmoitti pyrkivänsä EU-parlamenttiin Brysseliin, ja sinne hän myös pääsi vuosiksi 1997–1999. Mutta Bitte ei enää päässyt entiseen työhönsä.

Kokopäivätyö olisi tuskin sujunutkaan yksinhuoltajalta, matala­palkkaisia puolipäivähommia kuitenkin löytyi.

Innostavin oli työ Svenska kultur­fondetin taidesäätiön, Pro Artibus -säätiön toiminnan­johtajana. Bitten Tammisaareen organisoima 42 kotimaisen ja ulkomaisen taiteilijan näyttely poiki jatkuvia ystävyyssuhteita.

Eteisgalleriassa on Markku Kolehmaisen potretit Bittestä ja Rafaelista sekä Johanna Ehrnroothin maalaukset viisivuotiaasta Danielista sekä Jörnistä. Valokuvassa vuodelta 1962 on yksi Donnerin suurista rakkauksista, Harriet Andersson.

Punaisten kasarien rivistiöä on kerätty kylmälaitteiden yläpuolelle.

Viime vuodet Bitte on viettänyt terminologiansa mukaan jörnologina. Selvittämällä menneitä, purkamalla jättiarkistoja ja jäämistöä, tekemällä yhdessä toimittaja-kirjailija Philip Teirin kanssa kirjan J&B kohtauksia eräänlaisesta avio­liitosta (Otava 2023). Schildts &Söderströmsin ruotsin­kielisen alkuperäisteoksen nimi kuuluu J&B. Scener ur ett skenäktenskap, Ingmar Bergmania mukaellen.

Kirja on hurja. Kauhistuttava, hauska, uskomaton, räväkkä, viimeinen lisäys mammuttimaisen Jörn Donnerin ristiriitaiseen henkilökuvaan. Samalla tutuksi tulee myös peloton ja kesytön Bitte sekä yksi oudoimmista oudoin kumppanuus. Bitte heittää, että hän olisi halunnut kirjasta vielä shokeeraavamman, mutta Philip Teir oli arka ja sovinnaisempi.

Aluksi pojat olivat halukkaita ostamaan kirjailija-Teirin ulos projektista, mutta antoivat julkaisuluvan käsikirjoituksen luettuaan: ei se ihan niin paha ollutkaan.

Useamman kerran vikkelästi kertomustaan pulputtava Bitte sanoo nyt, että hänen olisi pitänyt olla enemmän.

– Minun olisi pitänyt olla kannustavampi, nöyrempi, kiinnostuneempi Jörnistä ja hänen töistään, lukea Mammutti-kirja. Mulla oli aika paljon omaa elämää, olin itsenäinen, matkustelin ja tein yksin. En ollut se muusa, jota Jörn ehkä kaipasi. Niinpä kultamitalin voitti sitten nainen, jota Jörn kutsui elämänsä rakkaudeksi ja johon hän tutustui jo 50 vuotta sitten, kun minä olin vielä lapsi.

Bitte on pitänyt muutaman J&B-kirjaklubi-illan kodissaan.

Markku Lähdesmäki kuvasi Jörnin Suomen Saunaseuralla. Juuri saunominen oli Bitten ja Jörnin yhteinen rentoutumistapa.

Bitten jörnologia on vienyt hänet miettimään tuhansia asioita ja myös rinnastamaan Jörnin elämää ja omaansa. Bitten lapsuus Karjaalla oli onnellinen, ei ollut mitään syytä kapinoida. Hän oli vanhan isänsä pikkuprinsessa, joka pelkäsi hirveästi, että isä kuolee.

– Isä sairasti pitkään keuhko­ahtaumaa. Oli kamalaa kuunnella vuosikymmeniä myöhemmin, miten Jörn yski samalla tavalla. Jörn inhosi vanhenemista, sanoi olevansa vanha ruma apina. Jos ehdotin, että hän kävisi pilateksesssa, helpottaisi oloa, kun on niin kumara, hän suuttui valtavasti.

– Hän oli varmasti nauttinut, kun naiset kehuivat hänen ulko­näköään, niitä huulia ja kauniita käsiä. En usko, että hän koskaan joutui ahdistelemaan naisia, karistelemaan kannoiltaan ehkä.

Jörn Donner sairasti pitkään ja monia fataaleiksi tiedettyjä tauteja. Silti hänellä oli projekteja kesken loppuun asti. Vasta viimeisen viikon hän vietti sairaalassa. Kuolemasta, hautajaisista ja muista järjestelyistä hän ei suostunut puhumaan edes vaimonsa kanssa.

– Hän sanoi, ettei kerro. Vaikka olikin sitten jättänyt kaikki ohjeet. En tivannut, koska pelkäsin, että hän suuttuu ja jättää minut perinnöttömäksi. Sen avioehtomme mahdollisti, Bitte sanoo lähes neljä vuotta myöhemmin.

Koristeellisella parvekkeella pitää olla koristeelliset lyhdyt. Erilaiset raastimet toimivat tässä tehtävässä oikein mainosti.

Bitte tiesi. Hän tiesi tarkkaan sen, että Jörn piti yhteyttä H-nimellä Jörnin eri kirjoissa esiintyvään naiseen. Mutta yllätyksenä tuli, että Jörn ja H olivat lähes päivittäisessä yhteydessä myös viimeisten kymmenen vuoden aikana. Tapasivat säännöllisesti Tukholmassa ja Espoossa.

Jörn vietti täydellistä kaksoiselämää. Bitte sanoo, ettei kaksoiselämä sinällään ole niin järkyttävää, kuin pettymys siitä, ettei Jörn kertonut tapaamisista H:n kanssa. Miksei mies voinut kertoa, kun vaimo tavallaan tiesi?

– Me pidimme kalenteria, mentiin aina ennakkoon läpi koko viikko. Kenen kanssa Jörn syö lounasta ja päivällistä, kenet tapaa, missä, mikä matka. Missä minä olen, mitä teen. Koskaan hän ei maininnut, että tapaa tätä naista. Kuka sitten oli se kalenterin peitetarina? Ehkä Lauri Törhönen, koska Jörn tiesi, että inhosin Törhöstä, ja he tapasivat aika usein. Kenties heillä oli veljessopimus puolin ja toisin alibista. Ehkä pitää kysyä?

Jörn sanoi Bitten kaverille, että on hirveää olla naimisissa STT:n kanssa, kun Bitte lörpöttelee kaiken. Vaimo on kuin kärpäspaperi, kerää ihmisiä samaan tapaan, on pohjattoman utelias ja kaikesta kiinnostunut. Bitte arvelee sen yhdeksi syyksi, miksei Jörn kertonut kaikkea, luuli että vaimo on jo huomannut hänen salaisuuksiaan.

Oli ne naiset, joista osan Bitte tiesi senkin takia, että heidän kumppanuutensa alkoi, kun Jörn oli vielä naimisissa ruotsalaisen Jeannette Bonnierin kanssa, ja Bittekin oli silloin yksi näistä Jörnin salaisuuksista.

Mutta kaikki ne salaisuudet ovat tehneet leskestä Etsivätoimisto-Bitten vetäjän. Hän arvelee Jörnin halunneen, että jälkimaailma saa tietää tiettyjä asioita lisää, niin paljon vinkkejä suhteistaan tämä jälkeensä jätti.

”En ollut se muusa, jota Jörn ehkä kaipasi.”

Kirjansa takia Bitte on kiertänyt puhumassa, esiintymässä ja vastaamassa kysymyksiin kirjastoissa ja kirjakaupoissa – etenkin Ruotsissa. Ruotsinkielisestä teoksesta on otettu jo kolme painosta, mutta myös suomenkielisestä painoksesta on menossa toinen kierros.

– Kun käyn puhumassa kirjasta, yleisössä on paljon naisia, joista osa on kirjoittanut minulle jo ennakkoon omia tarinoitaan. On myös miehiä. Oli eräs mies, joka kertoi vaimonsa tehneen aina liikaa töitä ja mies joutui hoitamaan käytännön asiat kotona: sitten osoittautui, että vaimolla olikin työpaikkaromanssi.

– Yksi nainen kertoi, että heillä oli kaikki hyvin ja kolme lasta. Sitä he ihmettelivät kyllä, että mies meni aina jouluaattona ostamaan joululahjoja, mutta tuli kotiin parin tunnin päästä tyhjin käsin. Mies kuoli ja hautajaisiin ilmestyi toinen perhe, kolme lasta sielläkin, ja vielä samassa kaupungissa.

Bitte sanoo, että ihmiset tulevat ikään kuin vaihtokauppoineen, kertomaan hänelle, mitä tuntemuksia kirja on heissä herättänyt.

– Niissä on paljon pahempia tarinoita kuin tämä meidän kaksoiselämämme. Jörn ei ollut väkivaltainen. Vain kerran hän löi minua, kun olin siirtänyt pois Stefan Lind­forsin muotoileman patsaan, josta en pitänyt.

Mustasukkainen Jörn kyllä oli, sanoo Bitte.

– Alussa, kun Jörn oli naimisissa ja luulin meillä olevan avoin suhde, kerroin hänelle olleeni sängyssä sen ja sen kanssa. Jörn loukkaantui niin, että välimme menivät poikki. Parin kuukauden kuluttua hän tuli pyytämään takaisin. Muutenkin Jörn oli mustasukkainen aivan turhista, reagoi omituisesti. Ja oli sellaisen jälkeen hellempi kuin koskaan, arvosti suhdettamme.

Bitten Bromarvin talo on nykyään Airbnb­-käytössä. Siellä tehtiin suuri keittiöremontti, hankittiin uudet kodinkoneet, talo maalattiin, tehtiin puhdistuslaitos, ostettiin tavarat ja tarvikkeet majoituksia varten. Venevaja odottaa kunnostusta, kun puu kaatui sen päälle. Viime kesänä talo oli vuokralla vain neljä viikkoa, tappiota siis tuli.

Ensi syksyksi Bromarvin talon vuokraa kahdeksi kuukaudeksi islantilainen ystävä, jolla on oma hotelli. Hän osasi neuvoa Bittelle, mistä hankkia lakanat ja pyyhkeet, patjasuojukset, tyynyt. Ikeasta yhtä, Jyskistä toista.

– Olen härkä ja onneton, jos mulla ei ole rahaa. Tuntui aika kivalta periä paljon. Alussa tuntui, että rahaa on valtavasti, mutta nyt tiedän, että sitä kuluukin paljon, kun vastaa itse kaikista kuluista. Rahat loppuivat aika nopeasti. Tuhlasinkin, Bitte manailee.

Bitte sanoo, että kesämökkiä hän ei tarvitse. Hänellä on ystäviä ja sukua, joiden luona voi kortteerata lapsuusmaisemissaan Karjaalla, Ahvenanmaalla tai Ruotsissa.

– Haluaisin kiertää pitkin poikin Suomea kirjasta kertomassa. Kirjasto­keikasta saa 280 euroa, ja se on rahaa! Maksavat yleensä matkat ja hotellit. Kirppikset ovat kivoja, olen aina myymässä Tammisaaren kävelykadulla heinäkuussa. Yleensä ostan kyllä yhtä paljon, kuin saan myydyksi. Facebookissa myyn kaikenmoista ja olen yksi Tammisaaren REKO-piirin vetäjistä.

Charlotta Bouchtin pariskunnasta ottama kuva päätyi Bitten uuden kirjan kanteen. Taustalla Bitten suosikki: Ahti Lavosen isokokoinen maalaus.

Mutta yksin ei Bitten tarvitse olla, vaikka liitto Jörn Donnerin kanssa on historiaa. Perhe kantaa. Daniel on kuulemma hyvin huolehtivainen, Rudde taas enemmän isänsä kaltainen. Ei halua kertoa omia asioitaan, eikä udella Bitten asioita.

– Daniel asuu Brysselissä italialaisen vaimonsa kanssa. He käyvät Suomessa harvakseen. Rudde ja Ninni asettuivat vanhaan kansakouluun maalle Mustion ruukkiin. Rudde opiskeli puutarhuriksi ja koko elämä meni uusiksi, kun vielä syntyi Gro-tytärkin. Voi olla, että vietän ensi kesänä enemmän aikaa Mustiossa, kun he perustavat kahvilan ja myymälän, voin olla avuksi.

Mitä meinaat elämälläsi nyt tehdä?

– En tiedä. Kaikki on vielä vähän auki. En hae ainakaan päätoimista paikkaa. Olen päätoiminen jörnologi. Virityksiä ja ideoita on: Jörnin hienojen mustavalko­kuvien näyttely Kustaviin, ennennäkemättömiä kuviakin, täytyy hakea apurahaa. Berliini-raportin voisi julkaista uudelleen Jörnin valokuvilla, ainakin ruotsiksi. Reissatakin aion, maailmaa ristiin rastiin!

Ehkä matkan varrella tavattavaksi osuu Jörnin entisiä tyttöystäviä. Joku saattaa kysellä kirjeidensä perään, kuten australialainen Penny, joka matkasi Suomeen asti. Hukkareissu sikäli, että Jörn poltti ajat sitten säkkikaupalla sadoilta naisilta saamiaan kirjeitä. Ne paloivat tuhkaksi Bromarvin kodin pihanuotiossa.