Henry Saari sai kipinän erotiikkaan, kun vanhempien motellissa oli miestenlehtiä – ”En kadu mitään”

Lapsuuteni sitkein haave oli tulla ammattiurheilijaksi. Harrastin nuorena ahkerasti yleisurheilua ja jalkapalloa, jota pelasin kakkosdivisioonassa Lapväärtin LappBK:ssa.

Teini-iässä ihailin erityisesti urheilijoita ja naiskauneutta. Vanhempani pyörittivät Porin lähellä motellia, jonka aulatilasta löytyi erilaisia miestenlehtiä. Olin aivan lääpälläni Playboy-malli Barbi Bentoniin. Hän oli ihanteeni.

Teini-iässä inhosin erityisesti muuttamista. Asuin lapsuudessani Porissa, Turussa, Australian Brisbanessa, Lapväärtissä, Vaasassa ja Savonlinnassa. Kaverit vaihtuivat ja tunsin itseni monesti ulkopuoliseksi.

Pelkään kuollakseni, etten uskaltaisi elää loppuelämääni yhtä rohkeasti kuin nuoruuttani. Pelkään myös, etten ehtisi nähdä poikani kasvavan aikuiseksi ja tietäisi hänen pärjäävän elämässään.

Ystäväni ihmettelevät positiivista asennettani ja haluani mennä eteenpäin kaikkien kokemieni vaikeuksien jälkeen.

Sukurasitteeni ovat huonot polvinivelet ja jänteet. Äidiltäni leikattiin molemmat polvet ja hänelle asennettiin tekonivelet. Omat polveni on leikattu viidesti, olkapääni kuudesti.

Hermoni menevät, kun lehtijutussa jätetään jokin tärkeä kohta kertomatta, eikä kokonaisuus vastaa todellisuutta. Näin on käynyt joidenkin minustakin kertovien juttujen kohdalla.

Mieluummin kuolen kuin valehtelen tai opetan lapselleni jotain väärää.

Minun jumalassani mukavinta on oikeudenmukaisuus. Kun teet hyvää, niin saat hyvää.

Maahanmuuttajille haluan sanoa, ettei uuteen maahan ole helppo asettua, ellei ole motivoitunut. Integroitumiseen voi vaikuttaa paljon pelkällä asenteella. Tiedän sen itse maahanmuuttajana.

Viimeksi rakastuin, kun näin poikani syntyvän. Hän on 12-vuotias ja elämäni tärkein asia.

Jos saisin lahjaksi miljoona euroa, antaisin suurimman osan pojalleni ja aikuiselle tyttärelleni. Itse en tarvitse oikeastaan mitään. En ole tehnyt koskaan mitään rahan takia.

Annoin viimeksi lahjan pojalleni, kun hän kävi puolestani kaupassa. Hankin hänelle yllätyksenä uudet jalkapallohanskat.

Viimeksi nauroin makeasti, kun puhuin pojalleni väsyneenä epäselvää suomea ja hän alkoi matkia muminaani.

Aion vielä opetella puhumaan espanjaa. Suomi, ruotsi, englanti ja saksa menevät jo sujuvasti. Kielipään olen perinyt isältäni.

Vihaan sydämeni pohjasta valehtelua, selittelyä ja sydämen kylmyyttä.

Luulin itsestäni liikoja, kun olin 18-vuotias. Kuvittelin, ettei mikään voisi rikkoa minua.

Kadun yhä… en kadu oikeastaan mitään. Olen tehnyt kaiken elämässä sydäntäni kuunnellen. Luotan siihen vieläkin.