Mystiset ajat
Kulttuuri
Mystiset ajat
Kirja | Magian seuraava aalto on jo tulossa, vaikka moni vanhakin mysteeri on yhä selvittämättä.
2.6.2015
 |
Image

Se tapahtuu noin vuonna 2020. Vuosituhannen ensimmäisten äärirationaalisten vuosikymmenten jälkeen on taas mysteerien, magian ja okkultismin aika. Näin uskoo Perttu Häkkinen, joka on kirjoittanut Vesa Iitin kanssa suomalaisesta salatieteestä kirjan Valonkantajat.

”Viime vuosisadalla oli okkulttista liikehdintää heti vuosisadan alussa, ja seuraava aalto tuli 1960–1970-luvuilla.” Häkkinen kertoo, etteivät magiikka-aallot tule suinkaan ennen tieteellisen maailmankuvan leviämistä, vaan sen jälkeen – niin kuin nyt. Levynkansiin on jo alkanut ilmestyä okkultisia symboleja. 

”Uskon vakavissani että okkultismin uusi aalto on tulossa”, Häkkinen sanoo. 

Dosentin initaatio. ”Opettajankoulutuslaitoksen dosentti Hannu Rauhala kertoi, että voodoopapitar Honkau oli tehnyt hänelle kolme voodooinitiaatiota Beninin viidakossa. On kiehtova mysteeri, suorittiko Rauhala ne todella ja joi virtsaa ja verta ja söi hämähäkkiä vai oliko hän ryyppäämässä Tallinnassa.”

Kadonnut käsikirjoitus. ”Lavahypnotisti Olavi Hakasalo kirjoitti 1970-luvulla ’huumeiden ja noituuden’ kirjan, joka hävisi. Käsikirjoituksessa oli ohjeita mm. eläimiin sekaantumiseen, noitaorgioihin ja kiroamiseen. Sen häviäminen on vaivannut minua vuosikausia ja kustantaisin sen itse vaikka pankkilainalla.”

Väinämöisen paluu. ”Kalevalan 50. runossa Väinämöinen lähtee kiukuissaan pois, mutta lupaa palata. Monet miettivät, milloin ja missä muodossa. Okkultisti Pekka Ervast väitti, että hänellä on suora yhteys Väinämöiseen, ja fasistijohtaja Väinö Kuisma tulkitsi olevansa itse uusi Väinämöinen.” 

Uusnatsin reinkarnaatio. ”Luciferin arkkipiispa Pekka Siitoin kertoi ennen kuolemaansa vuonna 2003, että hänestä tulee seuraavassa elämässään USA:n presidentti. Okkultisten teorioiden mukaan sielu menee lapseen 4-5 kuukauden ikäisenä, joten mysteerin selviämistä on odotettava muutaman presidentin ajan.” 

Eetteripyörre-teoria.  ”Itseoppineen Kauko Niemisen teorian mukaan maailman perusaine on eetteri, joka on ikuinen ykseys. Niemisen mielestä luonto puhui hänelle. Käsityksemme maailmankaikkeuden luonteesta on muuttuvaista sorttia. Ehkä häntä pidetään vielä tieteellisenä suurmiehenä.”

Kommentoi »